Estetiikka ja taiteen teoria

 

Nyt ollaan vaikeuksissa. Tänään oli ensimmäinen otsikon mukainen luento ja sain todella pinnistellä pysyäkseni kärryillä. Sokrates, Aristoteles, Platon ja muu filosofia on aina ollut minulle hankalaa. Se että asiat ilmaistaan "asia voi olla näin, mutta toisaalta se voi olla toisinkin" periaatteella ei oikein sovi minulle. Haluan oppimani tiedot kiertelemättä ja pyöristelemättä kulmia. Kyseenalaistan asioita toki itsekin, mutta analysoidessa jotain teosta pitäydyn yleensä yhdessä näkökulmassa enkä yritä olla ottamatta kantaa. Pitää ottaa kantaa!


Tällä luennolla käsitteltiin antiikin kauneusihanteita sekä taiteen ja taiteilijan käsitettä tuona aikana. Alkuahdistus muuttui mielenkiinnoksi kun sain pidettyä ajatukseni luennoitsijan puheessa sen sijaan, että olisin vilkuillut koko ajan kelloa. Tosin osa puheesta oli hieman korkealentoista, mutta suurin piirtein pysyin kärryillä.

Platonin ideaopin käsittelemisessä meni jokunen tovi, vaikka sitäkin pyöriteltiin aikoinaan lukion kursseilla. Ehkä sitä haluaa väistää tuollaiset vaikeat asiat ja unohtaa?
Yritin muotoilla asian itselleni näin: On olemassa vain yksi alkuperäinen idea, joka on useimmiten vain mielessä. Jos/kun siitä tekee esim. veistoksen, maalauksen, esineen jne. (tekee sen näkyväksi) se on aina osaltaan jäljennös alkuperäisestä, mimesis. Eli askeleen kauempana ideasta.
Jos joku osaa filosofiaa paremmin, saa korjailla...
 

Inrō - avain samuraiden aikaan

Valkeakoskelta lähdettäessä pysähdyimme Tampereella ja kävimme Vapriikissa. Eniten minua kiehtoi Inrō - avain samuraiden aikaan näyttely. Olin ottanut näyttelystä ja inrōsta selvää jo ennen joulua kun ajattelin, että näyttely voisi olla hyvä.

"Inrō on pieni, kevyt, monilokeroinen, ilma- ja vesitiivis kotelo. Sananmukaisesti in-rō (印籠) tarkoittaa nimileimasin (in 印) ja kori (rō 籠). Kotelossa säilytettiin yleensä lääkkeitä. Inrō sulkeutuu tiiviisti nyörien ja liukuvan helmen, ojimen avulla. Vyöhön, obiin, se lukittiin koristeellisen, usein kotelon tyyliin soveltuvan netsuken avulla. Japanilaiset eivät inrōta varsinaisesti keksineet, vaan he antoivat 1500-luvulla kotelolle uuden muodon soveltaessaan sen piikivien ja lääkkeiden säilytykseen. Uusi muoti levisi ensin samuraiden keskuudessa."

"Kimonossa ei ole taskuja. Kolikoita, lääkkeitä, henkilökohtaista sinettiä ja muita pikkuesineitä kuljetettiin ennen vyöllä roikkuvassa pienessä kotelossa. Hyvin pukeutuvat japanilaiset miehet teettivät tähän tarkoitukseen inrōn, koristeellisen lakkarasian. Se oli muotiesine, joka heijasteli omistajansa varallisuutta, persoonallisuutta, tyyliä ja makua. Aluksi inrōt olivat vain samuraille sallittua ylellisyyttä, mutta myöhemmin myös varakas kaupunkiväestö alkoi käyttää niitä. Nämä lakkarasiat ovat loistava esimerkki Japanin lähes ylivertaisesta käsityötaidosta."

Näyttely oli hyvä, ja ehkä parempi kuin toivoin. Hämärä yleisvalaistus toi toivomaani mystisyyttä. Näyttelytekstejä oli sopivasti ja ne olivat hyvin valittuja. Teksteistä kävi ilmi muun muassa inrōn valmistusmateriaalit (mm. norsunluu, lasi, kirsikkapuun kuori, keramiikka, puu), kantotapa (oikealla lanteella, vasen oli varattu miekoille) ja esimerkiksi taustoitettiin erilaisia käsityöläisiä, jotka olivat mukana inrōn valmistuksessa.

Interiööri oli rakennettu hienosti. Sermeissä oli käytetty japanilaisille tuttua kirsikkapuuta, tilaan oli tehty pieniä tiloja jotka avasivat japanilaisuutta, oli mallinukke päällään kimono, seinille oli tuotu suuria kuvia maalatuista samuraista ja viimeinen tila oli reunustettu pienillä valkoisilla kivillä, joukossaan suurempia kiviä. Näin länsimaalaisen silmin kokonaisuus oli japanilaishenkinen ja kaunis.

Mukavin näytteilleripustamistapa oli viimeisessä huoneessa, jossa inrōt oli luokiteltu ryhmiin (symbolit, estetiikka, maisemat, vuodenajat...) ja ripustettu pleksilasiseinien väliin, joista sai vaivatta tarkastella upeita käsityötaidonnäytteitä läheltä ja molemmilta puolilta.

Näyttely oli esteettinen elämys. Ja niin kai museoväki toivoisi sen olevan puhuttaessa japanilaisesta kulttuurista. Sen lisäksi se oli hyvä tietoisku, sillä tätä ennen en ollut kuullutkaan inrōista. Nuorempana olin melkoinen "Kiina-fani", ja kyllä tuo aasialainen mystiikka, estetiikka sekä käsityöläisyyden arvostus vetoaa vielä nykyäänkin. Se pikkutarkkuus, taituruus ja mielentila on kadehdittavaa, mutta täytyy muistaa että jokaisessa kulttuurissa on hyvät ja huonot puolensa.

Näyttelyaikaa on jatkettu 20.3.2011 saakka, joten jos liikuskelette/olette Tampereen suunnalla, suosittelen lämpimästi tätä esteettistä elämystä. :)

Valkeakoskella

 
Vietimme viikonlopun "anoppilassa" Valkeakoskella. Kuukauden sisällä on tullut matkusteltua junassa todella paljon ja junamatkailu alkaa pikkuhiljaa riittää. Kuitenkin reissu oli mukava ja rento, pieni irtautuminen arjesta. Käveltiin pakkasessa, istuttiin lämpimässä punaviinin seurassa, saunottiin ja keilailtiin Wiillä. Mukavaa, en ollut aiemmin pelannut Wiillä, mutta se on yllättävän hauskaa (ja nyt tuntuu takareisissä että keilailtu on...)






 

Patsaspäiväkirjat

 
Tänään Yle Teema näyttää uusintana (klo 21.00) ensimmäisen jakson Patsaspäiväkirjat-sarjasta. Sarjaa vetää Se on barokkia! jaksoista tuttu Waldemar Januszczak.

"Sunday Timesin taidekriitikon Waldemar Januszczakin mielestä kuvanveistotaide on maailman taiteista tärkein. Hän haluaa todistaa kuvanveiston ylivoimaisuuden ja kiertää kolmiosaisessa dokumentissa Patsaspäiväkirjat tutustumassa ja analysoimassa teoksia eri puolilla maailmaa.
Januszczak selittää veistosten avulla seksuaaliasenteita, valtaa, maailmankaikkeutta ja osoittaa, miksi kuvanveistäjät ovat olleet ja tulevat aina olemaan kulttuurimme sydämessä."

Tässä ensimmäisessä jaksossa käsitellään naisia ja äitejä.
Sarja avasi kuvaveistoa minulle aivan uudella tavalla. Suosittelen!
 

Diana - antiikin ja taidehistorian erikoisjulkaisu

 
Tänään saapui loppuviikosta tilaamani Diana-lehti. Eksyin lehden nettisivuille hieman vahingossa, etsiessäni tietoa Flaamilaiset mestarit Antwerpenistä -näyttelystä.


"Diana on uusi antiikkiin ja taidehistoriaan keskittyvä korkeaprofiilinen aikakauslehti. Tämä suomalainen julkaisu ilmestyy neljä kertaa vuodessa, kunakin vuodenaikana. Jokainen numero käsittää 128 sivua.

Diana tarjoaa laaja-alaisia näkökulmia antiikin ja taiteen ilmiöihin, esineistöön, tapahtumiin ja henkilöihin. Artikkelien kirjoittajat ovat taidehistorian ja -markkinoiden ammattilaisia. Julkaisun sisältö rakennetaan yhteistyössä kansainvälisten huippujen, mm. italialaisten Palazzo Pittin, Galleria Palatinan sekä Firenzen yliopiston, kanssa. Julkaisun kohderyhmiä ovat kulttuurin ystävät, taiteen ja antiikin keräilijät sekä alan harrastajat, taidehistorian tutkijat ja opiskelijat sekä museo- ja kulttuuritoimi."

Suosittelen lehteä ehdottomasti kaikille taiteesta kiinnostuneille. Lehti on laadukas ja täynnä hyvin kirjoitettuja ja mielenkiintoisia artikkeleja sekä upeita kuvia. Tällaista julkaisua Suomeen on kaivattukin! Ensimmäistä numeroa voi selata ilmaiseksi lehden nettisivuilla.