Aivot narikkaan - kamera kaulaan

Pidennetty viikonloppuloma vei Pirkanmaalta Etelä-Karjalaan. Auringonpaistetta ja vesisadetta, mustikoita ja punaisia viinimarjoja, museo ja hiekkalinna, kivikirkko ja kirkon raunio, sammalmättäitä ja kuralätäköitä, hiljaisia hetkiä ja hyvä kirja, valmiita aamiaisia ja grillattuja päivällisiä. Niistä on onnistunut loma tehty.

Viisi päivää ilman tietokonetta ja vain yksi puhelinsoitto, aika rentouttava yhdistelmä. Pakastin on täynnä mustikoita ja jääkaappi täynnä marjamehua. Luonto alkaa vähitellen värjäytyä syksyiseksi.

Claude Monet ja taidemaailman surullisimmat hetket

Fiona Bruce ja Philip Mould sarjassa Taidetutkimuksia. Kuva BBC. Kuva täältä.

Taideteoksista nauttivana tulee ajoittain unohtaneeksi sen takana pyörivän taidemaailman. Yksittäiset teokset ovat auktoriteettien vallassa, jotka pahimmassa tapauksessa ovat vallastaan juopuneita eivätkä anna teosten elää omaa elämäänsä. Yksittäiset henkilöt kuristavat teokset kaavoihin ja olettavat, uskottelevat, toimivansa kaikkien yhteisten etujen mukaisesti. Tällä alkuavautumisella viittaan maanantaina YleTeemalla alkaneeseen neliosaiseen sarjaan Taidetutkimukset (Fake or fortune), jonka ensimmäinen jakso on nähtävissä Areenassa vielä vajaan kuukauden ajan. 

Claude Monet'n maalauksen omistaja David Joel. Kuva täältä.

Sarjan ensimmäisessä osassa otettiin selvää onko 82-vuotiaan brittiläisen David Joelin hallussaan pitämä Claude Monet’n maalaus aito vai väärennös. Joel yritti 18 vuoden ajan saada hyväksynnän maalauksen aitoudesta Wildenstein Instituutilta, joka on koonnut maailman tunnetuinta Monet-teosten katalogisarjaa jo 40 vuotta. Katalogiin on tarkoitus listata jokainen aito Monet'n maalaus. Yhtäkään maalausta ei myydä tunnetuissa huutokaupoissa jos se ei ole Wildensteinien katalogissa. Katalogia alkoi julkaista vuonna 1974 Daniel Wildenstein ja hänen kuoltuaan vuonna 2001, vallan peri tämän poika, Guy, jolla on "oikeus" päättää mikä on aito Monet ja mikä ei.

Claude Monet: Bords de la Seine à Argenteuil, 1875. Kuva täältä.

David Joelin omistuksessa oleva maalaus on nimeltään Bords de la Seine á Argenteuil vuodelta 1875. Joel tahtoisi myydä maalauksen ennen kuolemaansa. Vuosia kestäneen kirjeenvaihdon myötä molemmat, sekä isä että poika, Wildenstein ovat hylänneet Joelin maalauksen väärennöksenä. Kirjeistä käy ilmi että Daniel Wildenstein on käyttänyt maalausta ”tutkiessaan” vain omaa mielipidettään eikä ole suostunut muuttamaan sitä vuosien varrella. Toimittaja Fiona Bruce ja taidehistorioitsija ja taidekauppias Philip Mould alkavat selvittää maalauksen taustoja tieteen ja arkistojen keinoin osoittaakseen kumpi osapuoli on oikeassa.

Joelin maalaus skannattiin Lumière-erikoiskameralla, jossa on 240 megapikseliä tavallisen kahdentoista megapikselin sijaan. Kamerassa on myös 13 valosuodinta ultravioletista infrapunaan. Näin maalauksen pinnan näkee yksityiskohtaisen tarkasti, mutta myös sen eri värikerrokset paljastavat maalaustekniikan. Multispektriskannauksen tuloksia tulkitsi Iris Schäfer Kölnin Wallraf-Richartz –museosta, joka hyväksyi maalaustekniikan aidoksi Monet’n maalaamaksi. Hän on Monet’n teosten tieteellisen tutkimuksen johtava asiantuntija. Schäfer oli paljastanut myös väärennöksen, jonka Daniel Wildenstein oli hyväksynyt aitona ja painanut näin teoksen kuvan myös katalogiinsa (Bords de la Seine à Port-Villez).  

Monet-väärennös, jonka Daniel Wildenstein oli hyväksynyt aitona. Kuva täältä.

Ohjelma paljasti seuraavat todisteet jotka puolsivat David Joelin omistaman teoksen aitoutta:

- Maalauksen takana ollut Latouche-leima, kuului henkilölle joka toimitti taiteilijoille värejä ja kankaita. Latouche toimi Monet’n taidepiirissä ja Monet’n tilikirjasta selviää Latouchen toimittaneen hänelle kangasta vuonna 1872. Schäfer todisti myös että Latouche-leima on vuodelta 1875, koska Kölnin museon kokoelmissa olevassa Gauguinin maalauksessa (samalta vuodelta kuin Joelin omistama Monet’n maalaus) on sama leima. Latouche muunsi leimansa ulkonäköä myöhemmin, sillä Gauguinin maalauksessa vuodelta 1884 Latouche-leima oli jo erilainen. Tämä todistaa että Monet’n maalaus on maalattu takuuvarmasti ennen vuotta 1884 (eli Monet'n elinaikana).

- Ranskan rautateiden rahtileima, joka kertoo että taulu kuljetettiin Pariisin esikaupungista Argenteuiliin, johon maalauksen nimi myös viittaa. Claude Monet asui Argenteuilissa vuosina 1871-1878. Fiona Bruce ja David Joel löysivät Argenteuilista (oletettavasti) maalauksen maisemaa vastaavan maiseman.

- Maalauksen takana oleva yksi numero kuuluu lontoolaiselle taidekauppiaalle Arthur Toothille. Hänen varasto- ja pääkirjastaan selviää että Joelin maalauksen takana oleva numero 3322, sopii Toothin varastokirjan numeroon, jossa kyseinen Monet'n maalaus on mainittu. Kirjasta selviää myös että Tooth osti maalauksen Georges Petit’n ja Mohammed Bey Khalilin galleriasta. Georges Petit oli ranskalainen taidekauppias ja Monet’n tärkeimpiä kauppiaita. Khalil oli puolestaan rikas egyptiläinen taiteenkeräilijä, jolla oli ranskalainen vaimo ja piti myös muun muassa ranskalaisesta taiteesta. Khalil kävi taiteenostomatkalla Pariisissa 1919-1923 ja suuri osa teoksista ostettiin Petit’n galleriasta.  Khalilin palatsi Kairossa on muutettu museoksi ja sieltä löytää edelleen suuren kokoelman ranskalaista taidetta muun muassa Monet’n maalauksia.

- Khalilin museon kokoelmista löytyi jopa kenties varhaisin valokuva Joelin omistamasta Monet'n  maalauksesta. Valokuvan takana on maalauksen sama nimi ja sama koko sekä varastonumero 5575, joka löytyy myös Joelin maalauksen takaa. Valokuva on Petit’n gallerian lähettämä ja samanlaisia sahalaitaisia, punaisella musteella kirjattuja numeroita löytyy Khalilin museon maalauksista. Eräässä oli numeromerkinnän lisäksi myös lappu jossa luki ”Georges Petit’n kokoelma”. Joelin omistama maalaus oli Georges Petit’n omistuksessa ennen kuin Monet kuoli vuonna 1926, joka viimeistään todistaa Joelin maalauksen aidoksi, sillä väärennöksiä oli mahdoton myydä taiteilijan ollessa vielä elossa.

- Joelin maalauksen signeerausta verrattiin lukuisiin aitoihin maalauksiin ja sen todettiin olevan täysin oikeanlainen Monet’n signeeraamaksi.

- Schäferin lisäksi professori ja Monet-tuntija John House uskoo maalauksen olevan aito Monet, eikä ole koskaan epäillytkään sen aitoutta. 

- Housen lisäksi monet kyseisen ajan taidetta tutkineet tutkijat uskovat Joelin maalauksen olevan aito. 

Daniel Wildenstein julisti kantansa Joelin maalauksesta 30-40 vuotta sitten ja hänen kuoltuaan poika Guylle on lähetetty informaatiota maalauksen aitoudesta, mutta hän ei ole suostunut muuttamaan mieltään. Wildenstein uhmaa kansainvälistä mielipidettä röyhkeästi, vaikka tutkijoilla on selvät todisteet teoksen aitoudesta. Taidemarkkinat ovat antaneet suvulle vallan päättää mikä on aito Monet ja mikä ei. On äärimmäisen vaikeaa kumota tuota valtaa vaikka muut uskoisivat teoksen aitouteen. 

Monet'n sigmeeraus Joelin omistamassa maalauksessa. Kuva täältä.

Mikään ilmenneistä todisteista ei riittänyt Wildenstein Instituutille, joka ei vaikuttanut ottavan todisteta vakavasti. Vastaukseksi tuli: ”Jos maalaus ei näytä Monet’lta, kaikki muu on toisarvoista”. Guy Wildenstein oli sanonut myös paljastavasti että hänen edesmennyt isänsä Daniel Wildenstein oli ollut sitä mieltä, ettei maalaus ollut aito Monet, eikä hän voi asettua eri kannalle kuin isänsä.

Guy Wildenstein kirjoitti David Joelille vastaukseksi: ”Meille ei merkitse omistushistoria vaan asiantuntijuus --- David Joelin omistamaa teosta ei liitetä isäni kirjaan, sillä isäni tiesi, ettei Monet’n teoksista yhtäkään ole maalattu samalla tyylillä kuin tuo jokimaisema. --- Monet-komitean nykyiset jäsenet tulivat samaan tulokseen.” Tämä kaikesta huolimatta että tutkijat olivat todistaneet Instituutin vaatimat todisteet oikeiksi.

Philip Mould sanoi ohjelman loppupuolella: ”Monet’n teosten arvioijiksi ei kaivata upporikkaan taidekauppiasdynastian instituutiota, joka tekee päätökset ilman että niitä tarvitsee perustella. Tarvitaan samanlainen komitea kuin van Goghin tai Rembrandtin teoksia arvioiva komitea. Asiantuntijoista koottu ryhmä, jonka kaikki jäsenet ovat tehneet merkittävää tieteellistä tutkimusta ja ansainneet asemansa itse. Sellaisen komitean mielipiteeseen voimme luottaa, toisin kuin tällaiseen järjestelmään. Tämä ei ole oikein!”

Poltetut maalaukset olivat (vas. ylh. --> oik. alas): Paul Gauguin - Nainen avonaisen ikkunan ääressä 1898, Meyer de Haan - Omakuva n.1890, Lucian Freud - Silmänsä sulkenut nainen 2002, Claude Monet - Waterloon silta 1901, Pablo Picasso - Harlekiinin pää 1971, Henri Matisse - Lukeva nainen 1919. Kuva täältä.

Ohjelman nähtyäni mielen valtasi suoranainen suuttumus sellaisia tahoja kohtaan, jotka käyttävät valtaansa väärin ja vääriin tarkoituksiin. Tämän lisäksi luin uutisista että romanialaisen taidevarkaan äiti sanoo polttaneensa(!) yli 100 miljoonan euron arvosta taideteoksia, joiden joukossa oli muun muassa Claude Monet’n maalaus Waterloon silta….

Maanantaiajatuksia

Maanantai. Tuo päivä jonka moni mielessään kiroaa. Itse en ole koskaan ollut "maanantaivastainen", päinvastoin se on usein mahdollisuus ottaa uusi viikko haltuun. Tämä maanantai lähti ikävistä virastoasioista huolimatta käyntiin hienosti ja huipentui siihen että sain yllätykseksi tuoretta pullaa päiväkahvin kaveriksi. Taustalla soi leppoisasti tarinoiva Leevi & The Leavings eikä takaraivossa kolkuta ahdistus, sillä tehtävälistalla ollut artikkelin kirjoituskin on hyvällä mallilla (jos näitä rivejä sattuu lukemaan joku opiskelupiireistä tuttu, niin deadline on kyllä mielessä vaikka sen on välillä halunnut unohtaa). Artikkelista tulossa varmaan tännekin jotain "tutkimustuloksia" myöhemmin. Kirsikkana kakun päällä oli se, että erään museon henkilökunnan ollessa lomalla, sain kaikesta huolimatta nopean vastauksen sähköpostiini. Kiitos hyvästä palvelusta ja anteeksi lomahäiriköinnistä! Ensi viikolla siis odotettavissa mielenkiintoinen museopostaus.

Pohdin ystäväni kanssa jokin aika sitten myös blogini olemusta. Olen profiloinut tämän vahvasti museo- ja taidepainotteiseksi kokonaisuudeksi ja silloin tällöin miettinyt pitäisikö joukosta erottaa tämä tavallinen arkielämä. Asiaa hetken ajateltuani tulin kuitenkin siihen tulokseen ettei minulla ole jaksamista tai aikaa pitää kahta blogia, sillä tämä nykyinenkin vie paljon aikaa (niin mukavaa kuin onkin). Joten saatte nauttia ihanasta sekametelisopasta näyttelyiden, kirppistelyjen, opiskelun ja arjen aallokoiden keskellä jatkossakin. Tämä näyttää eniten juuri minulta.

 Hyvää alkanutta viikkoa!

Lauantaikuvia

Silloin kun ei varsinaisesti ole mitään kirjoitettavaa on mukava napata kamera kaulaan ja lähteä kuvaamaan. 

Kuopiossa olen kehunut torikirppistä, mutta vaikka Jyväskylän ulkoilmakirppis ei ole levittäytynyt yhtä laajalle alueelle siinä on se parempi puoli että myyjiä ja myytävää on jokaisena kesäviikonloppuna (toukokuun puolivälistä elokuun loppuun)! Sepänaukion kirpparista innostuneet käykää kurkistamassa tarjontaa lauantaisin ja sunnuntaisin klo 8-16. Tänään kiersin aukion vain nopeasti läpi, mutta tavara näytti monipuoliselta ja hyväkuntoiselta.

Lämmintä lauantai-iltaa!

Kädestä käteen

Viime marraskuun hämärässä esittelin teille kattokruunujen kuvausharrastukseni ja tällä kertaa olisi tarkoitus paljastaa toinen. Kädet ovat aina kiehtoneet koska ne kertovat henkilöstä (ja elämästä) paljon, mutten tarkkaan muista mistä idea käsien kuvaamiseen on lähtenyt, kuitenkin joskus vuonna 2008-2009. Tämäkään harrastus ei kartu mitenkään tietoisesti vaan sitä mukaa kun tilanteita syntyy, en siis lavasta tilanteita (ylintä kuvaa lukuun ottamatta) vaan haluan tallentaa käsiä luonnollisesti.

 

Onko teillä jotain kohdetta jota kuvaatte sarjaluontoisesti?