Kulttuurin puolesta!

Olen yrittänyt säilyttää malttini täällä blogin puolella aina, kun kulttuurista on kuulunut uusia leikkausuutisia. Ärsytys nousi jo toukokuussa, kun Jyväskylän yliopistossa latinan opiskelu pääaineena päätettiin lopettaa. Siis voitteko kuvitella? Länsimaisen kulttuurimme perustus! Yhdyn täydellisesti adressin esipuheeseen:

"Latinan tarvitsijoita löytyy filosofian opiskelijoista historian tutkijoihin ja kuoroista yliopiston viestintään, eikä tarve rajoitu yliopiston sisälle. Latinan asema kulttuurihistoriassamme tekee siitä välttämättömän työkalun maailmamme ymmärtämiseen. Latina ei ole yliopistolle taloudellinen taakka vaan pikemminkin sijoitus, sillä monen alan tutkimuksessa käytetään latinaa."

Tieteellisessä, menneisyyteen kurkottavassa tutkimuksessa törmää nopeasti latinankielisiin lähteisiin. Kuvassa yksityiskohta 1300-luvun messukirjan pergamenttisivusta. Kuva: Kansalliskirjasto.

Noh, nyt suorastaan raivostuin, kun kuulin että Jyväskylän yliopiston (oman yliopistoni!) johto on innostunut lakkauttamaan kirjallisuudenkin oppiaineen! On huhuttu jopa johdon kulttuurivihamielisyydestä.

Kuva täältä.

"Jyväskylän yliopisto suunnittelee kirjallisuuden oppiaineen koulutusvastuusta ja pääainestatuksesta luopumista. Tieto ehdotuksesta annettiin henkilökunnalle puolitoista vuorokautta ennen infotilaisuutta, eikä sille ole esitetty selkeitä perusteita.(---)

Jyväskylä tunnetaan kirjallisuuskaupunkina, joka on tuottanut näkyviä kirjallisuudentutkijoita, kirjailijoita, kriitikoita, kääntäjiä ja kirjallisuuslehtien toimittajia. Kirjallisuudesta ei valmistu pelkästään opettajia, vaan aineen opiskelijat ja alumnit työllistyvät laajasti ja hyvin, kansallisesti ja kansainvälisesti. (---)

Jyväskylän yliopiston eettisissä periaatteissa linjataan toimintakulttuurin perusarvot: avoimuus, tasa-arvo ja luottamus. Näitä arvoja on rikottu, kun pääaineen lakkauttamista on valmisteltu näin pitkälle salassa. Yliopistojen tilanne ei ole missään helppo, mutta päätöksenteon tavoilla voi vaikuttaa yhteisöllisyyden ja tuloksellisuuden rakentamiseen tai murtamiseen.

Jos päätös toteutetaan, se aiheuttaa Jyväskylän yliopiston ja koko kaupungin maineeseen tahran, jonka kulttuurikenttä muistaa vielä pitkään. Samalla tutkimuksen ja taiteen rahoitus valuu muihin kaupunkeihin, kun tutkijat ja kirjailijat lähtevät pois Jyväskylästä."

Nämä ovat kulttuurialan ihmiselle surullista luettavaa:

• Yliopistojen rakennemuutos rokottaa humanistisia aloja

Ei niin paljon pahaa ettei joukossa olisi jotain toivoakin:

• Akavan Erityisalat paheksuu humanistikoulutuksen leikkauksia
• Olemme huolissamme suomalaisen yliopiston humanististen tieteiden ahdingosta (TAKU)
• Atena Kustannuksen avoin kirje Jyväskylän yliopiston rehtorille 

("Atena Kustannus Oy on perustettu Jyväskylään 1986, ja taistelemme jatkuvasti suomenkielisen kirjallisuuden puolesta ja sitä vastaan, että kaikki kirjallisuuden ammattitaitoinen osaaminen ja työpaikat valuvat pääkaupunkiseudulle. Peräänkuulutamme samaa taisteluhenkeä ja avarakatseisuutta myös kotiyliopistoltamme.")

• Kirjallisuus: Mihin valmsituneet ovat sijoittuneet?

Vetoan teihin kulttuurin ystävät! 

Käykää allekirjoittamassa adressi 

(hallitus päättää asiasta 14.6., joten kannanottoja tarvitaan kiireesti), 

jotta tällainen hullutus saadaan loppumaan.

Eugène Delacroix: Vapaus [kulttuuri!] johtaa kansaa, 1830, Louvre. Kuva täältä.

 Kulttuurin puolesta on käytävä hurjaan taistoon!

Miten maailma makaa?

Maailma on näyttäytynyt lähiaikoina melko mustalta paikalta elää. Suomen taloustilanne, Syyrian kriisi, huoli ympäristöstä, kotimaan liikenneonnettomuudet. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Myönnän, että median uutisoinnit ovat vaikuttaneet paitsi arkielämän tunnelmiin myös tulevaisuuden näkymiin. Se yliopistoon astumisen myötä räjähtänyt "Täältä tullaan! Pois alta risut ja männynkävyt!" -asenne on kärsinyt kolauksia ja harmikseni huomaan, että mieleen on hiipinyt epäilyksiä, epävarmuutta ja suoranaista pelkoa mitä lähempänä valmistumisajankohta häämöttää.

Esko Valtaoja. Kuva: Inka Soveri.

Tällaisissa tilanteissa tarvitsee jonkun ravistelemaan ja katsomaan tilannetta ja maailmaa vähän laajakulmaisempien silmälasien läpi. Näin teki avaruustähtitieteen professuurista eläkkeelle jäänyt Esko Valtaoja jäähyväisluennossaan. 

Valtaojakin sanoi median myrkyttäneen nuorison tulevaisuuden, sillä muutaman vuoden takainen nuorisobarometri osoitti, että toivoa kokee vain 3,7 prosenttia nuorista, kun pelko on saanut otteen 15,5 prosentista. Kysymyksenä oli: miltä maailman tulevaisuus tuntuu? 

Francisco Goya: And There's Nothing to Be Done/The Disasters of War, 1810-1812, etsaus, kuivaneula, 14.5x16.5 cm. Kuva: The Metropolitan Museum of Art.

Lohduttomuus ja synkkyys ovat Valtaojan mukaan kaikkialla, "koska näinhän se maailmanhistoria lyhyesti menee: Ennen oli kaikki hyvin, oli punainen tupa ja luomuperunamaa ja aurinko paistoi." Maailma alkoi luisua alamäkeen luonnonkatastrofien, maailmansotien, terroritekojen ja talouskatastrofien myötä. "Eli huonosti menee ja vielä huonompaa on tulossa."  

Francisco Goya: The Third of May 1808, 1814, öljyväri kankaalle, 268x347 cm. Museo del Prado. Kuva: Wikipedia.

Valtaoja halusi kuitenkin vakuuttaa, että asiat eivät ole ihan näin huonosti. Hän myönsi, että optimismi on tällaisina aikoina vaikeaa, mutta on turvauduttava realismiin. "Millainen maailma todella on, mistä tullaan, missä ollaan ja minne ollaan kenties menossa?" Yksi syy maailman pessimistiseen ajattelutapaan on Valtaojan mukaan putkinäköisyys, johon liittyy aina tietynlainen menneisyyden yliarviointi.

"Putkinäköisyyttä pahentaa myös media. Me unohdamme niin kovin usein, että uutiset eivät ole historiaa ja ne todella tärkeät tapahtumat eivät koskaan näy iltapäivälehtien ykköslööppeinä eikä television ykkösuutisina. Ainoastaan huonot uutiset ovat hyviä uutisia. Mitä karmeampi katastrofi on tapahtunut, sitä varmemmin me ryntäämme kioskille ostamaan iltapäivälehden. Ainoa positiivinen uutinen joka kelpaa on suomalainen keihäsmitali [ja muut urheiluonnistumiset]. Putkinäköä lisää myös se, että emme katso tarpeeksi laajalle, emme vain ajassa vaan myös paikassa."

Kuva täältä.

Ihmiskunnan ajattelutapaan liittyy myös voimakas tarve uskoa luuloon tiedon sijaan. Gallupeissa Valtaojan mielestä paljastuu se, kuinka vähän me maailmasta todellisuudessa tiedämme. "Tietämättömyys ei korreloi mitenkään iän, koulutuksen eikä sukupuolen kanssa." Esimerkkinä Valtaoja kertoi tuoreimmasta taloustutkimuksesta, jossa kysyttiin kehitysyhteistyöasioista. Mitä kuuluu köyhyydelle maailmassa? "Ja jokainenhan tietää, että se on lisääntymässä. Ei tartte muuta kun seurata uutisia." Tulokset olivat seuraavia:

• 76% luulee äärimmäisen köyhyyden lisääntyneen maailmassa
• 13% ei osaa sanoa
• 11% tietää sen vähentyneen

Tietävistä osallistujistakaan kukaan tuskin tiesi kuinka paljon ja dramaattisesti köyhyys on vähentynyt. Tällä hetkellä absoluuttisessa köyhyydessä elävät alkavat olla vähemmistössä kaikkien maailman asukkaiden joukossa.
"Tämän hetken uutiset: Putin, Syyria, velkakriisi... Höh, pikku-uutisia. Ne on unohdettu muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Mikä on se suurin ja tärkein asia mitä maailmassa on tapahtunut 10-15 vuoden aikana? Se on juuri tämä. Arviolta jopa miljardi ihmistä on noussut absoluuttisesta köyhyydestä kohti vähän parempaa elämää."

Kuva täältä.

Näin suuri ja hieno uutinen, mutta samalla olemme siitä vähiten tietoisia. Ihmiset ruksivat kyselyissä usein lähes miettimättä sen huonoimman mahdollisen vaihtoehdon. Toinen Valtaojan esimerkki koski koulutusta. Kuinka suuri osa maailman lapsista pääsee aloittamaan koulunkäynnin? "No ei monikaan. Kaikkihan me tiedämme kuinka surkeesti maailmassa menee. 30 prosenttia oli se keskiverto ruksaus."
Todellinen luku on kuitenkin huikeat 95 prosenttia! Valtaojan mukaan on käytännössä mahdollista, että tämän vuosikymmenen aikana päästään lähes sataan prosenttiin. Miksi ne hyvät uutiset eivät kelpaa? "95 prosenttia luulee, että maailma menee koko ajan vain huonompaan suuntaan ja vain 5 prosenttia tietää, että se menee parempaan suuntaan."

Jan Brueghel the Elder: Paradise and the Fall, n. 1615, öljyväri paneelille, 74x115 cm, Mauritshuis. Kuva täältä. 

Provosoiden Valtaoja ilmoitti maailman nykytilasta: "Tervetuloa paratiisiin!" Tällä hän tarkoitti verrata laajasti pidemmän aikavälin tapahtumia nykytilanteeseen: "Kovin moni humanisti haaveilee renessanssista: ah Michelangelo, ah Botticelli, ah sitä kulttuurin ylevyyttä! Unohtaen sen ikävän asian, että 99 prosenttia eli silloin siellä absoluuttisessa köyhyydessä, joka ei olisi voinut vähempää välittää tästä. Nyt on se todellinen kulta-aika. Koskaan ei ole maailmassa ollut niin paljon ihmisiä, joilla on sekä aikaa että mahdollisuuksia sekä nauttia kulttuurista kaikissa muodoissaan että tehdä  sitä kulttuuria. Ajatellaan vaikkapa vain luku- ja kirjoitustaidon lisääntymistä maailmassa."

Valtaoja sanoi, ettei kukaan koskaan nosta esiin sitä tärkeintä kysymystä, josta voimme oppia: "Mitä olemme tehneet oikein?" Maailma porskuttaa laajalla mittakaavalla koko ajan kohti ihmisarvoisempaa tulevaisuutta. "Kun opimme ymmärtämään maailmaa, opimme myös vaikuttamaan siihen. Siinä on meidän maailmanhistoria, se on se ilmiö, joka sai noususuhdannekäyrän kasvamaan tieteen ja teknologian avulla. Näiden rinnalle tarvittiin valistuksen aika, joka ei ole edelleenkään ohi. Tarvittiin myös parempaa viisautta, filosofiaa, yhteiskuntaoppia, koulutusta, politiikkaa jne."

Henkilökohtaista olotilaani helpotti Valtaojan kommentti akateemisesti koulutetuista: "Uutisoidaan, että ihmisiä ylikoulutetaan, akateemisilla ei ole töitä. Mutta akatemiaihmiset ovat niitä todellisia yksilöitä, joilla on valta vaikuttaa näkyvästi tulevaisuuteen ja rakentaa parempaa maailmaa, nostaa esille epäkohtia."

"Kyllä me saamme maailmanlopun aikaiseksi jos pistämme kaikki voimamme yhteen. Tai aika paljon pahemman tulevaisuuden kuin mikä on mahdollista. Mutta onko se välttämätöntä?" Valtaojan mukaan haaste tulevaisuudelle löytyy ideologioista: kun luulo pyrkii kumoamaan tiedon. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet (mm. World Happiness Report) että maailmassa elää yhä onnellisempia ihmisiä. Se on se vähän laajempi mittakaava mitä tarvitaan ja mitä ei tulisi unohtaa.

Kuva täältä.

Mikään näistä realistisen positiivisista tuloksista ei poista sitä tosiasiaa, että maailmassa on vielä paljon parannettavaa. Valtaojan luento poisti kuitenkin sellaista maailmantuskaa, joka tässä lähiaikojen uutisoinneissa on päässyt syntymään. Tallensin luennon suosikkeihini ja tulen todennäköisesti palaamaan siihen aina silloin, kun tuntuu että maailma kaatuu niskaan.

Claude Monet ja taidemaailman surullisimmat hetket

Fiona Bruce ja Philip Mould sarjassa Taidetutkimuksia. Kuva BBC. Kuva täältä.

Taideteoksista nauttivana tulee ajoittain unohtaneeksi sen takana pyörivän taidemaailman. Yksittäiset teokset ovat auktoriteettien vallassa, jotka pahimmassa tapauksessa ovat vallastaan juopuneita eivätkä anna teosten elää omaa elämäänsä. Yksittäiset henkilöt kuristavat teokset kaavoihin ja olettavat, uskottelevat, toimivansa kaikkien yhteisten etujen mukaisesti. Tällä alkuavautumisella viittaan maanantaina YleTeemalla alkaneeseen neliosaiseen sarjaan Taidetutkimukset (Fake or fortune), jonka ensimmäinen jakso on nähtävissä Areenassa vielä vajaan kuukauden ajan. 

Claude Monet'n maalauksen omistaja David Joel. Kuva täältä.

Sarjan ensimmäisessä osassa otettiin selvää onko 82-vuotiaan brittiläisen David Joelin hallussaan pitämä Claude Monet’n maalaus aito vai väärennös. Joel yritti 18 vuoden ajan saada hyväksynnän maalauksen aitoudesta Wildenstein Instituutilta, joka on koonnut maailman tunnetuinta Monet-teosten katalogisarjaa jo 40 vuotta. Katalogiin on tarkoitus listata jokainen aito Monet'n maalaus. Yhtäkään maalausta ei myydä tunnetuissa huutokaupoissa jos se ei ole Wildensteinien katalogissa. Katalogia alkoi julkaista vuonna 1974 Daniel Wildenstein ja hänen kuoltuaan vuonna 2001, vallan peri tämän poika, Guy, jolla on "oikeus" päättää mikä on aito Monet ja mikä ei.

Claude Monet: Bords de la Seine à Argenteuil, 1875. Kuva täältä.

David Joelin omistuksessa oleva maalaus on nimeltään Bords de la Seine á Argenteuil vuodelta 1875. Joel tahtoisi myydä maalauksen ennen kuolemaansa. Vuosia kestäneen kirjeenvaihdon myötä molemmat, sekä isä että poika, Wildenstein ovat hylänneet Joelin maalauksen väärennöksenä. Kirjeistä käy ilmi että Daniel Wildenstein on käyttänyt maalausta ”tutkiessaan” vain omaa mielipidettään eikä ole suostunut muuttamaan sitä vuosien varrella. Toimittaja Fiona Bruce ja taidehistorioitsija ja taidekauppias Philip Mould alkavat selvittää maalauksen taustoja tieteen ja arkistojen keinoin osoittaakseen kumpi osapuoli on oikeassa.

Joelin maalaus skannattiin Lumière-erikoiskameralla, jossa on 240 megapikseliä tavallisen kahdentoista megapikselin sijaan. Kamerassa on myös 13 valosuodinta ultravioletista infrapunaan. Näin maalauksen pinnan näkee yksityiskohtaisen tarkasti, mutta myös sen eri värikerrokset paljastavat maalaustekniikan. Multispektriskannauksen tuloksia tulkitsi Iris Schäfer Kölnin Wallraf-Richartz –museosta, joka hyväksyi maalaustekniikan aidoksi Monet’n maalaamaksi. Hän on Monet’n teosten tieteellisen tutkimuksen johtava asiantuntija. Schäfer oli paljastanut myös väärennöksen, jonka Daniel Wildenstein oli hyväksynyt aitona ja painanut näin teoksen kuvan myös katalogiinsa (Bords de la Seine à Port-Villez).  

Monet-väärennös, jonka Daniel Wildenstein oli hyväksynyt aitona. Kuva täältä.

Ohjelma paljasti seuraavat todisteet jotka puolsivat David Joelin omistaman teoksen aitoutta:

- Maalauksen takana ollut Latouche-leima, kuului henkilölle joka toimitti taiteilijoille värejä ja kankaita. Latouche toimi Monet’n taidepiirissä ja Monet’n tilikirjasta selviää Latouchen toimittaneen hänelle kangasta vuonna 1872. Schäfer todisti myös että Latouche-leima on vuodelta 1875, koska Kölnin museon kokoelmissa olevassa Gauguinin maalauksessa (samalta vuodelta kuin Joelin omistama Monet’n maalaus) on sama leima. Latouche muunsi leimansa ulkonäköä myöhemmin, sillä Gauguinin maalauksessa vuodelta 1884 Latouche-leima oli jo erilainen. Tämä todistaa että Monet’n maalaus on maalattu takuuvarmasti ennen vuotta 1884 (eli Monet'n elinaikana).

- Ranskan rautateiden rahtileima, joka kertoo että taulu kuljetettiin Pariisin esikaupungista Argenteuiliin, johon maalauksen nimi myös viittaa. Claude Monet asui Argenteuilissa vuosina 1871-1878. Fiona Bruce ja David Joel löysivät Argenteuilista (oletettavasti) maalauksen maisemaa vastaavan maiseman.

- Maalauksen takana oleva yksi numero kuuluu lontoolaiselle taidekauppiaalle Arthur Toothille. Hänen varasto- ja pääkirjastaan selviää että Joelin maalauksen takana oleva numero 3322, sopii Toothin varastokirjan numeroon, jossa kyseinen Monet'n maalaus on mainittu. Kirjasta selviää myös että Tooth osti maalauksen Georges Petit’n ja Mohammed Bey Khalilin galleriasta. Georges Petit oli ranskalainen taidekauppias ja Monet’n tärkeimpiä kauppiaita. Khalil oli puolestaan rikas egyptiläinen taiteenkeräilijä, jolla oli ranskalainen vaimo ja piti myös muun muassa ranskalaisesta taiteesta. Khalil kävi taiteenostomatkalla Pariisissa 1919-1923 ja suuri osa teoksista ostettiin Petit’n galleriasta.  Khalilin palatsi Kairossa on muutettu museoksi ja sieltä löytää edelleen suuren kokoelman ranskalaista taidetta muun muassa Monet’n maalauksia.

- Khalilin museon kokoelmista löytyi jopa kenties varhaisin valokuva Joelin omistamasta Monet'n  maalauksesta. Valokuvan takana on maalauksen sama nimi ja sama koko sekä varastonumero 5575, joka löytyy myös Joelin maalauksen takaa. Valokuva on Petit’n gallerian lähettämä ja samanlaisia sahalaitaisia, punaisella musteella kirjattuja numeroita löytyy Khalilin museon maalauksista. Eräässä oli numeromerkinnän lisäksi myös lappu jossa luki ”Georges Petit’n kokoelma”. Joelin omistama maalaus oli Georges Petit’n omistuksessa ennen kuin Monet kuoli vuonna 1926, joka viimeistään todistaa Joelin maalauksen aidoksi, sillä väärennöksiä oli mahdoton myydä taiteilijan ollessa vielä elossa.

- Joelin maalauksen signeerausta verrattiin lukuisiin aitoihin maalauksiin ja sen todettiin olevan täysin oikeanlainen Monet’n signeeraamaksi.

- Schäferin lisäksi professori ja Monet-tuntija John House uskoo maalauksen olevan aito Monet, eikä ole koskaan epäillytkään sen aitoutta. 

- Housen lisäksi monet kyseisen ajan taidetta tutkineet tutkijat uskovat Joelin maalauksen olevan aito. 

Daniel Wildenstein julisti kantansa Joelin maalauksesta 30-40 vuotta sitten ja hänen kuoltuaan poika Guylle on lähetetty informaatiota maalauksen aitoudesta, mutta hän ei ole suostunut muuttamaan mieltään. Wildenstein uhmaa kansainvälistä mielipidettä röyhkeästi, vaikka tutkijoilla on selvät todisteet teoksen aitoudesta. Taidemarkkinat ovat antaneet suvulle vallan päättää mikä on aito Monet ja mikä ei. On äärimmäisen vaikeaa kumota tuota valtaa vaikka muut uskoisivat teoksen aitouteen. 

Monet'n sigmeeraus Joelin omistamassa maalauksessa. Kuva täältä.

Mikään ilmenneistä todisteista ei riittänyt Wildenstein Instituutille, joka ei vaikuttanut ottavan todisteta vakavasti. Vastaukseksi tuli: ”Jos maalaus ei näytä Monet’lta, kaikki muu on toisarvoista”. Guy Wildenstein oli sanonut myös paljastavasti että hänen edesmennyt isänsä Daniel Wildenstein oli ollut sitä mieltä, ettei maalaus ollut aito Monet, eikä hän voi asettua eri kannalle kuin isänsä.

Guy Wildenstein kirjoitti David Joelille vastaukseksi: ”Meille ei merkitse omistushistoria vaan asiantuntijuus --- David Joelin omistamaa teosta ei liitetä isäni kirjaan, sillä isäni tiesi, ettei Monet’n teoksista yhtäkään ole maalattu samalla tyylillä kuin tuo jokimaisema. --- Monet-komitean nykyiset jäsenet tulivat samaan tulokseen.” Tämä kaikesta huolimatta että tutkijat olivat todistaneet Instituutin vaatimat todisteet oikeiksi.

Philip Mould sanoi ohjelman loppupuolella: ”Monet’n teosten arvioijiksi ei kaivata upporikkaan taidekauppiasdynastian instituutiota, joka tekee päätökset ilman että niitä tarvitsee perustella. Tarvitaan samanlainen komitea kuin van Goghin tai Rembrandtin teoksia arvioiva komitea. Asiantuntijoista koottu ryhmä, jonka kaikki jäsenet ovat tehneet merkittävää tieteellistä tutkimusta ja ansainneet asemansa itse. Sellaisen komitean mielipiteeseen voimme luottaa, toisin kuin tällaiseen järjestelmään. Tämä ei ole oikein!”

Poltetut maalaukset olivat (vas. ylh. --> oik. alas): Paul Gauguin - Nainen avonaisen ikkunan ääressä 1898, Meyer de Haan - Omakuva n.1890, Lucian Freud - Silmänsä sulkenut nainen 2002, Claude Monet - Waterloon silta 1901, Pablo Picasso - Harlekiinin pää 1971, Henri Matisse - Lukeva nainen 1919. Kuva täältä.

Ohjelman nähtyäni mielen valtasi suoranainen suuttumus sellaisia tahoja kohtaan, jotka käyttävät valtaansa väärin ja vääriin tarkoituksiin. Tämän lisäksi luin uutisista että romanialaisen taidevarkaan äiti sanoo polttaneensa(!) yli 100 miljoonan euron arvosta taideteoksia, joiden joukossa oli muun muassa Claude Monet’n maalaus Waterloon silta….

Puolalaistalosta löytyi taidekokoelma

 
The Telegraph lehti paljasti poliisien löytäneen ränsistyneestä puolalaistalon piharakennuksesta 300 taideteosta. Rakennus kuuluu 92-vuotiaalle entiselle muurarille. Poliisi selvittää miehen osuutta asiaan. He myös arvelevat taulujen tulleen hylätyksi toisen maailmansodan loppupuolella.

Kokoelma on kärsinyt huonosta säilytyksestä viimeiset 66 vuotta, joka on nyt siirretty Szczecin museoon. Osa maalauksista on italialaisia, joukossa myös renessanssi- ja barokkimaalauksia, joten odotan mielenkiinnolla taiteilijoiden nimien paljastusta... Natsien osuus taideteosten provenienssissa ei myöskään liene ihmeellistä, mikäli tällaisia leimoja tai merkintöjä teoksista löytyy.

Aiheesta lisää The Telegraph lehden sivuilta.