torstai 11. marraskuuta 2010

Naamiogalleria

 

Innostukseni vierailla VIHDOIN Suomen käsityön museossa lähti heidän nettisivuiltaan, jossa mainostettiin Eila Hämäläisen ja Kaarina Pekkalan valmistamia karnevaalinaamioita. Näytönpaikka –ikkunassa oli uskomattoman upeita ja erilaisia naamioita Naamiogalleria näyttelyssä. Taustalla oli kauniita, suurennettuja valokuvia Venetsian kanaaleista.



Tässä näyttelyssä esillä olevat naamiot ovat omia mallejamme. Osin naamiopohjat mukailevat perinteisiä venetsialaisia karnevaalinaamioita, kuten esimerkiksi bauta, volto, nasone tai salaperäinen, viettelevä moretta. Syntyneet hahmot ovat kuitenkin omia luomuksiamme. Osin arkipäiväisiäkin tai luonnosta ja vanhoista tarinoista nousseita tai nykyajan idoleista hahmonsa saaneita. Naamio voi toimia esteettisenä, hauskana koristeena. Mutta kiehtova on kysymys, mitä on naamion takana? Kuka hän on, mitä hän edustaa? Miksi hän kätkeytyy? Nykypäivän arjessa naamioituminen näyttää jatkuvan esimerkiksi facebookissa, naamakirjassa, sosiaalisessa mediassa, jonka monia käyttäjiä viehättää julkinen esiintyminen tuntemattomana tai toisella identiteetillä. Kasvokkainkin ihminen voi eri syistä pitää naamiota kanssakäymisessä.”




Tämä katsaus upeisiin naamioihin ei ainakaan parantanut Italia-kuumettani :P Tuollaisia olisi mukavaa joskus itsekin tehdä. Hyllystäni löytyy yksi venetsialainen naamio, jonka ystäväni aikoinaan toivat, eivät sentään Venetsiasta, vaan Budapestista. Käytin tätä fuksiaisissa.


 

5 kommenttia:

  1. Samoin, olisi hauskaa tehdä naamio! Toinen, jonka tekemisestä haaveilen, on kunnon marionetti, jolla on puinen vartalo. Siitä olen haaveillut ensimmäisetä Prahan-reissusta asti, mutta en ole löytänyt Suomesta sopivaa kesäkurssia, missä sen voisi tehdä.

    VastaaPoista
  2. Marjaisa: Olen tykännyt naamioista jo lapsena. Kaipa se kauneus ja salaperäisyys on mikä kiehtoo.

    Kuukki: Huh,sinullapas on haastavat suunnitelmat. Taidan haaveilla vaan noista naamioista, marionetin tekeminen itse kuulostaa minulle liian vaativalta. Jos saat joskus marionetin tehtyä, kuvia kehiin! :)

    VastaaPoista
  3. Yksi naamarifani ilmoittautuu! Olen kerännyt muutamia erilaisia naamioita ulkomaan reissuilta, suurin osa on puisia. Itse olen tehnyt niitä keramiikasta. Mystistä, monisyistä - naamiot!

    VastaaPoista
  4. Intianminttu: Minä olenkin ihastellut Sinun ihan itse tekemiäsi naamioita. Voisin ostaa vaikka sellaisia valmiita naamiopohjia,se koristelu olisi kivointa :)

    VastaaPoista