sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Sunnuntai

 
Leppoinen sunnuntai. Olin ajatellut opiskella taidehistorian kuvia, mutta päädyin laiskottelemaan. Sallittakoon se sunnuntaina.


Tykkään kuvata ikkunoista ja parvekkeelta avautuvia taivaanrantoja. Taivas ei koskaan ole samanlainen. Tässä esimerkki kuin William Turnerin maalauksesta.


Talossamme on käytäntö, että luetut aikakauslehdet laitetaan kiertoon ja kävinkin lehtilaatikosta nappaamassa itselleni vanhat Glorian Antiikit.


Täällä olen paljon nähnyt kuumailmapalloja, ja taas sellainen lipui talomme ohi. On alkanut mietityttää uskaltaisiko tuollaiseen kyytiin joskus lähteä...


Aloitin lukemaan Tove Janssonin karjalankielistä Taikurin hattua (Tiedoniekan hattu). Alussa oli vaikeaa, mutta kun tarinan joten kuten tietää ja sanoihin alkaa päästä sisälle, lukeminen oli mukavaa.


"Kevättuuli tansi ylähän välläl da joga puolel nägyi sinine taivahanrandu. Päivänlaskupuoles levii meri, päivännouzupuoles mutkakas jogi virdai Yksinäzien Mägilöin välih, pohjazes levii saloloin keviän hursti, suves nouzi savu Muumitaloin truvas."
 

20 kommenttia:

  1. Kiva kierrätysidea teidän talossa!!! Hienoa myös yhteisöllisyyden kannalta! Ja taivaskuva on komea.

    VastaaPoista
  2. Ensin kun katsoin tuota karjalankieltä,niin ajatus oli että what,mutta kyllä sitä ymmärtää kun oikein ajatuksen kanssa lukee.

    Tuollainen lehtien kierrätys on mukava tapa.Pitäisi enemmän kierrättää,lehdet ovat niin kalliita.

    Mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  3. Miusta ois ihana osata tuota karjalankieltä oikein kunnolla kun on molemmin puolin suvut sieltäpäin. Kiva, että noita kirjoja tehdään murteilla:)

    VastaaPoista
  4. Intianminttu: Sanos muuta,olin ihan innoissani muutettaessa taloon, että on näin kiva kierrätysidea. Ja kivempihan se on laittaa lehdet kiertoon kuin suoraan roskiin.

    JaanaElina: Nii-in,ensin näytti teksti minullekin, että eihän tästä tule mitään,mutta kun ajatuksella lukee,sanoista saa hahmotettua rungon ja sen tarkoituksen. Minua kyllä auttaa myös mummolta aikoinaan saamani karjalan kielen sanakirja, jos tulee aivan tenkkapoo.

    VastaaPoista
  5. Seija: Sama juttu,kiva olisi osata karjalaa ihan oikeasti.Mummoni oli Karjalasta. Tykkään lukea myös savon murteella tehtyjä juttuja :)

    VastaaPoista
  6. Minäkin olen laiskotellut, myös eilisen... Ja kuvannut parvekkeelta pilviä ja taivasta. Tänään oli varttitunnin sisällä auringonpaiste, siniharmaa taivas, viiden minuutin raekuuro ja lopuksi selkenevää ja vaalenpunaisia pilviä.

    Karjalankielinen Muumi kuulostaa hauskalta! Vähän kuin vironkieltä, ymmärtää tai ainakin on ymmärtävinään jotain ;-)

    VastaaPoista
  7. Oli mukava kurkata karjalankielistä Taikurinhattua. Olen itse (vuosia sitten) valmistunut "itäisen periferiayliopiston" suomen kielen ja kulttuurintutkimuksen laitokselta, jossa nykyisin voi kuulemma opiskella karjalaa. Aikoinaan isäni puoleisessa suvussa oli ollut karjalankielen taitoisia ihmisiä.

    Ihastuin blogiisi ja jään nyt ennen nukkumaanmenoa tutustumaan siihen hieman paremmin :)

    VastaaPoista
  8. Piti vielä sanoa, että kuummailmapalloon en varmaan lähtisi, mutta rohkeampi siskoni on ollut ja ihan "hulluna" niihin.

    Lähin kontaktini palloon on ollut, kun kerran istuin rauhassa keittiön pöydän ääressä lukemassa hesaria ja yhtäkkiä ikkunan ulkopuolella oli kuumailmapallon kori, josta ihmiset töllistelivät sisään. Oli tyyntä ja pallo meinasi laskeutua kadulle. Lopulta saivat sen ohjatuksi läheiselle pellolle. Silloin minä ja ainakin neljäkymmentä muuta uteliasta olimme jo siellä seuraamassa jännitysnäytelmää.

    VastaaPoista
  9. Juu sunnnuntaina saa laiskotella!!
    Samanlainen kierrätys oli meillä kun asuimme kaupungissa kerrostalossa, niin pyörävarastossa oli lehtilaatikko, johon tuotiin lehtia ja sai ottaa lainaksi.Tosi hyvä systeemi.

    VastaaPoista
  10. Ja nyt minä säästän sisustuslehteni tyttärelleni, hän vie ne käydessään itselleen:)

    VastaaPoista
  11. lumiomena: Tervetuloa lukijaksi :) Minäkin tykkään vilkuilla sinun blogiasi.
    Mummoni oli Karjalasta,joten sitä kautta on tarttunut kiinnostus.

    Kuukki: Minuakin hieman pelottaa se korkeus ja turvattomuus.Toisaalta voisi olla vapauttavakin kokemus.
    Sinullahan on ollut mielenkiintoinen "hesari-hetki" :D Minäkin olisin ollut kärppänä paikalla kurkkimassa tilannetta.

    Liisa: Hienoa että kierrätys jatkuu perheen sisälläkin. :) Tyhmää ja harmillistä heittää lehdet yhden lukemisen jälkeen roskiin kun niistä voi olla iloa monelle.

    VastaaPoista
  12. Taivaasta ei ikinä ole nähnyt kaikkea. Upea kuva!
    Kuumailmapallon kyytiin minua ei saisi, kun olen liian korkealla jo vesitornissa:)
    Lehdistä riittää iloa monelle, anoppi laittaa aina minullepäin omansa. Mukavaa ja hyödyllistä.
    Sunnuntai on oivallinen päivä oloiluun.
    HAuska tuo Muumi tuommoiselle karjalalle väännettynä. :)
    Iloa päivääsi!

    VastaaPoista
  13. tinttarus: Voisin tuijotella taivasta monta tovia. Pienenä oli mukavaa loikoilla pihanurmikolla ja miettiä mitä pilvet muistuttivat. Joskus jopa piirtelin niitä mielikuvituksen tuloksia.

    Mukavaa kun jätit puumerkkisi :)

    Mukavaa päivää sinnekin! Täällä olikin ihanan aurinkoinen päivä.

    VastaaPoista
  14. Lehtiä onkin paljon helpompi käydä katselemassa itselleen kerrostalon lehtikorista, kuin yleisestä lehtiroskiksestakin, jota tuli harrastettua pienenä ;)

    VastaaPoista
  15. Jenni: Sanoppa muuta,mutta sieltä löytyi silti aina jotain mielenkiintoista ;)

    VastaaPoista
  16. Hauska Muumi-kirja! Varmaan sitä oppii lukemaan kun vaan jatkaa eteenpäin.

    Kuukki näköjään jo mainostikin, että kuumailmapallot ovat mun suosikkeja. Olen yhden kerran saanut matkata pallon kyydissä ja se oli aivan unohtumaton kokemus. Mahtava vapauden tunne, kun kevyesti lipuu kaiken yllä. Ei sitä tiedä, vaikka menisin toisenkin kerran :) Olisi muuten aivan ihanaa lipua itselle tärkeimpien paikkojen, kuten kodin, yli.

    VastaaPoista
  17. Tuulella: Saat tuon kuumailmapalloilun kuulostamaan niin helpolta ja,noh,pelottomalta. Näin pienelle korkeanpaikankammoiselle se yläilmoissa leijuminen ilman mitään turvajuttuja kuulostaa pelottavalta...

    VastaaPoista
  18. Heh:) Silloin, kun olin lupautunut kuumailmapallomatkalle, googletin hiukkasen kuumailmapallolennoista. Ensimmäinen hakutulos oli joku juttu siitä, kuinka Oulussa joku kuumailmapalloilija oli epäonnistunut lähdössään ja paiskautunut johonkin rakennukseen. Toinen hakutulos oli tutkintapöytäkirja siitä, kun yksi kuumailmapallo oli lennollaan ajautunut sähköjohtoihin ja pallo oli kärventynyt rikki, ja kori jotenkin jäi roikkumaan lankoihin. Sitten ajattelin, että ehkä ei kannata enää googletella. Niinpä lähdin matkalle nauttien lennosta kuin Muumeissa konsanaan :) Ihana kokemus!

    VastaaPoista
  19. Tuulella: Kamalaa! Kamalia juttuja! :S Ehkä tosiaan on parempi olla tietämättä tuollaisista mitään. Muumeissa se kuumailmapalloilu kyllä näytti kivalta,niin kuin kaikki muukin <3

    VastaaPoista