keskiviikko 29. elokuuta 2012

Siskot

Minullapa on yksi maailman ihanimmista pikkusiskoista, vaikka yhteiselo ei ole aina ollut yhtä ihanaa. Tuosta jäätelöä syövästä siilitukkaisesta naperosta (jolla on muuten nykyisin superpitkät hiukset) tuli kuitenkin yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä, jota olen suojellut välillä liiankin ärhäkästi. Minkäs sitä vaistoilleen voi. Nyt tuolla naperolla on kuitenkin jo oma perhe.
Galleria 12:ssa näin mahtavan Anne Rissasen grafiikanvedoksen, joka muistutti heti siskoa ja minua, meidän yhteistä taivalta ja yhteisiä muistoja. Nimikin "Siskot" osui kohdalleen. Vedokset olivat galleriasta loppuneet, mutta henkilökunta sai tilattua taiteilijalta minulle oman kappaleen. Nyt teos muistuttaa meistä olohuoneen seinällä.  

5 kommenttia:

  1. Intianminttu: Tämmöiset "osui ja upposi" teokset ovat parhaita. Grafiikka on vielä suht edullista ostettavaksi pienemmälläkin budjetilla.

    VastaaPoista
  2. <3

    Sopii teemaan, joka oli eilen esillä, kun kävin yhdessä tilaisuudessa, jossa kerrottiin Hanna-työstä. Ajatuksena siinä: Siskolle kans! Toimii vahvasti kristilliseltä pohjalta, mutta laitanpa tähän linkin, kun siskoista on kyse!

    http://www.sansa.fi/toimintamuodot/toiminta-kotimaassa/naistyo/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni: Kiitos linkkivinkistä. Sopii teemaan :) Kaikki jakaminen auttaa; ajatusten, avun ja halausten :)

      Poista
  3. Hauska teos ja sopiva teille ;-)

    VastaaPoista