torstai 15. toukokuuta 2014

Museoissa kuvaaminen pilaa tunnelman?

Huomenna (16.5.2014) ilmestyvä Museo-lehti (2/2014) on jo ennakkoluettavissa verkossa. Teemana on slow-museo ja Sanna-Kaisa Lähdeaho pohtii museohitautta kolumnissaan "Vähemmän kuin tuhat sanaa". Lähdeaho ottaa jo otsikollaan kantaa sanontaan "Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa". Hänen mukaansa museot ovat olleet "viimeisiä linnakkeita, rauhan tyyssijoja, joissa valokuvien räpsimistä on päässyt pakoon." Museot ovat kuitenkin ottaneet askeleita valokuvauskiellon vähentämiseksi, mikä huolestuttaa Lähdeahoa. Hän perustelee kantansa näin:

"Kuvaaminen häiritsee, koska se pilaa tunnelman. Kuvaaja ikään kuin irrottautuu yhteisestä hetkestä ja siirtyy jo seuraavaan vaiheeseen, jossa kuvaa katsellaan muisteltaessa hetkeä. Kännykkäräpsijä ei elä hetkessä, eikä suo sitä muillekaan. (---) Ongelma on siinä, että kuvattavia tilanteita on liikaa. Harvinaisia ovat sellaiset hetket, joita kukaan ei kuvaa."
Ymmärrän Lähdeahon huolen täysin, sillä kuulun itsekin niihin, jotka pitävät museoita rauhan tyyssijoina, joissa slow-tunnelma vaihtuu parhaimmillaan flow-tunnelmaksi. En voi bloggaajana kuitenkaan täysin allekirjoittaa tarvetta, jossa museot mainostaisivat itseään "tiloina, jossa netti ei varmasti toimi ja sanasta wi-fi tulee mieleen Monacossa asuva villakoira."

Nautin museoiden rauhasta, mutta koska pyrin itsekin tallentamaan museoita ja niiden tunnelmia kameran muistikortille, olisi naurettavaa vaatia muita rajoittamaan kuvaamista. Mutta tässä kohtaa haluan vetää rajan kännykkäräpsijöiden ja oman kuvaamiseni välille. Minä valokuvaan museoissa pääasiassa siksi, että haluan tallentaa tilanteita museotoimintaa edistääkseni enkä vetääkseni huomiota itseeni "Hei olen Louvressa, näin Mona Lisan!" Totta kai tuntuu hienolta nähdä aito Leonardo, aito Warhol tai aito Monet (ja sen hetken haluaa jakaa muille), mutta minulla valokuvaamisen päämäärä on jakaa informaatiota. Tiedon jakamisella haluan antaa yhtä kuvaa enemmän tietoa teille lukijoille, mutta samalla tiedän että hyödyn tiedon jakamisesta myös itse. Kirjoittamalla asioita muistiin (blogiin) ne painuvat mieleen paremmin. Tämän vuoksi en osaisi itse kuvitella pitäväni pelkkää valokuvablogia.
Tiedän valokuvaajana että kameran taakse on helppo piiloutua, irrottautua tilanteesta ja jopa sosiaalisesta ympäristöstä. Kuvakulmien miettiminen ja rajaaminen tekee hetkistä pieniä kuvasarjoja, jolloin kokonaisuus voi hämärtyä. Mutta toisaalta tiedän museokuvaamisesta myös sen toisen puolen. Kuvaamalla museobloggauksia varten siirrän tarkastelun usein arkitasoa syvemmälle miettimällä kuvakulmia ja rajauksia ja samalla teoksen sanomaa ja merkitystä. Pyrin etsimään näyttelyistä estetiikan lisäksi yllättäviä kuvakulmia, jotta muokkaisin kokonaisuudesta mielenkiintoisen. Kyllä, ajattelen kuvakulmia samalla tavoin kuin sisustusbloggaajat omiaan rajaamalla arjen sotkut kuvien ulkopuolelle.

Mutta ovatko esimerkiksi #museumselfiet museoille haitaksi? 
Pitäisikö museoissa säilyttää kuvauskiellot? 

Itse koen että mikäli museoissa kuvien "räpsiminen" tuo uutta asiakaskuntaa ja luo museoille näkyvyyttä missä tahansa mediassa, se on hyväksi museotoiminnalle. Jos teini-ikäiset tulevat iloisiksi museumselfieiden jakamisesta Facebookissa tai Twitterissä, sen pitäisi olla hyvä juttu. Museoiden pitäisi tuoda hyvää mieltä ja oloa. Mutta samalla voidaan kysyä kuinka käy niiden, jotka haluavat säilyttää museot hiljaisuuden huoneina...
Millaisia ajatuksia museoissa valokuvaaminen teissä herättää?

21 kommenttia:

  1. Muistiinpainunut museokokemus Lontoossa vuosia sitten oli edelläni kulkenut kävijä, joka siirtyi esineeltä toiselle ottamaan kuvan. Räps-räps. Ei katsonut mitään ilman linssiä eikä sen läpikään kauaa. Ihmettelin suuresti.

    Ja minua ihmeteltiin kun olin 2000-luvun alussa Amerikassa ja Australiassa kiertomatkoilla ilman kameraa. Halusin olla hetkessä.

    Yhdet museossa ottamattomat kuvat vaivaavat. Pradossa oli ihana renesanssiajan muotokuvien näyttely, jossa oli todennäköisesti kuvauskielto eikä näyttelyjulkaisussa ollut kaikkia lemppareitani. Ellei blogini kaipaisi kuvia, en museoissa juurikaan kuvaisi. Satunnaisesti tulee eteen esineitä tai tekstejä, joilla on jonkinlaista merkitystä tutkimuksilleni ja silloin foto on kätevä muistiinpano.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Kyläkoski: Louvressa muistan itse hieman huvittavan hetken, kun eräs mies kuvasi ilmeisesti kaikkien näkemiensä naisveistosten ja -maalausten paljaita takapuolia. Nauratti, mutta se oli hänen tapansa (ja näkökulmansa ;P ) tutustua näyttelyyn. Toivottavasti oli ainakin hauska museokierros ;)

      Kyllä minä kuitenkin näen että museokuvien (luvallinen ja asiallinen) jakaminen netissä on museoille vain hyväksi. Ja se että kävijöille annetaan mahdollisuus tallentaa pala museota omaan kameraan on heille tärkeää. Mutta välillä on tosiaan ihan virkistävää kiertää näyttelyitä ilman kameraa ja ilman ajatuksiakin. Kiertää ja fiilistellä, kuten vaikka maisemaa metsässä. Jokainen kiertäköön museoita tavallaan :)

      Poista
  2. Ei pahalla, mutta mielestäni asenne "on vain yksi oikea tapa arvostaa näyttelyitä" on aika elitistinen.

    Myönnän, että itsekin ihmettelen museovieraita, jotka etenevät puolijuoksua esineeltä toiselle kuvia/selfieitä räpsien (usein teinejä), koska mikä pointti on mennä museoon, jos ei keskity mihinkään? Toisaalta, mikä minä olen sanomaan, että kuulkaas lapsukaiset, te teette tämän väärin.

    Johonkin tarkoitukseen ne kuvatkin otetaan. Jos samat teinit jakavat kuvat fb:ssä, instagrammissa tai twitterissä, niin sehän tarkoittaa, että museoilla on aika hyvä sosiaalinen status eli niitä arvostetaan. Eli jollakin tasolla kännykäkuvaajatkin ovat kiinnostuneita, ja vieläpä halukkaita mainostamaan museovierailuaan muille.

    Ironinen hyvä puoli on se, että kun itse keskittyy vain hitaasti katselemaan ja muut ottavat kiireisinä kuvia, jää usein yksin saliin viimeisenä ja saa kunkin esineen itselleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu: Tuo on totta, että itsekin mietin mikä ajatus on mennä museoon jos ei keskity kokonaisuuteen, mutta voi olla että nuorempi sukupolvi on jo tottunut käsittelemään asioita nopeammalla/uudella tavalla. Ja eikös se museokuvien/selfieiden jakaminen tarkoita myös sitä että museossa on ollut jotain sellaista mikä on jakamisen arvoista? Itseä kiinnostavaa? Vai jaetaanko nykyisin ihan kaikki ajattelematta sen suuremmin onko jokin jakamisen arvoista? En osaa sanoa, olen vähän pihalla noista muista sosiaalisen median kanavista....

      Tuon olen myös huomannut! Hitaudesta on tosiaan se hyvä puoli, että lopulta saa rauhassa kuvata ja kiertää näyttelyitä kun muut ovat menneet jo ohi. :) Louvressakin sai kierrellä melko rauhassa kun osasi eksyä sellaisiin saleihin jotka ovat kaukana esim. sieltä Mona Lisan lähettyviltä.

      Poista
    2. Anu: Ps. kiitos kommentistasi, sen avulla löysin blogiisi :)

      Poista
    3. Hehe kiitos, enpä huomannutkaan, että tässähän tulee samalla mainostettua omaa blogia :)

      Itse olen sitä mieltä, että jos museoilla on maine "cooleina paikkoina" (kuten selfieiden määrästä voisi päätellä), sehän on yhdenlainen arvostuksen muoto.

      Olettaisin, että museoiden suosio on kasvussa turismin kasvun myötä: jos turistit haluavat nähdä samoja näyttelyitä kuin netissä patsastelevat selfiesankarit, sehän tarkoittaa lisää kävijöitä, pääsylipputuloja ja museoiden elinmahdollisuuksien pönkittämistä.

      Poista
    4. Anu: Minustakin tuntuu että museot ovat alkaneet vaikuttaa nuoremmastakin väestä ihan "cooleilta" paikoilta ja kuten sanoit, museokuvien levittäminen saavuttaa varmasti uutta ja uteliasta yleisöä. Toisaalta muistuttaa vanhoille kävijöille että museoon voisi taas poiketa. Ja parhaillaan saa tietää sellaisista museoista joista ei ehkä ole aiemmin kuullutkaan.

      Poista
  3. Mikä me - tai ainakaan museoihmiset - olemme tosiaan sanomaan, mikä on oikea tapa kokea museoita. Voihan se vaikka olla kiertää ne kuvaamalla. Eräänlainen taideteos tulee myös siitä, kun esim. ihmiset puhelimet ojossa yrittävät saada Mona Lisa tallennettua. Sitäkin on kiva kuvata...
    Tämä on vähän samaa, kun jotkut vielä kaipaavat kirjastoihin "Hys, hiljaisuus -kylttejä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari: Hyvä idea! Suuremmissa museoissa voisikin toteuttaa sellaisen kuvausprojektin, että kuvaa kävijöitä jotka parveilevat ja kuvaavat niiden kuuluisimpien teosten äärellä. Nehän muodostavat ihan oman performanssinsa.

      Samaa "hiljaisuuskyltti" kaikua tässä tosiaan on. Ja vaikka luulen että Lähdeaho onkin tarkoituksella hieman provosoinut, niin tämä oli ihan ajankohtainen ja ajattelemisen arvoinen aihe.

      Poista
  4. Minä teen usein museoissa ja näyttelyissä siten, että ensin kierrän näyttelyn kokonaan ja sitten teen toisen kierroksen, jolloin otan kuvia. Näin voin ensin nauttia kaikesta ja sitten ottaa kuvat parhaista paloista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuukki: Sama juttu, olen havainnut hyväksi tavaksi kiertää näyttelyn ensin rauhassa ja sen jälkeen toinen valokuvauskierros. Mutta välillä tallennan samalla kun kierrän, varsinkin jos kiertäessä tulee joku hyvä ajatus mieleen, jolloin haluaa tallentaa jonkin yksityiskohdan. Muuten se saattaa toisella kierroksella olla jo unohduksissa. Tämän vuoksi pitää kuljettaa mukana myös muistivihkoa ja kynää.

      Poista
  5. Minä tallennan taidetta museoissa, mutta en ota siellä edes hyviä kuvia. Vain talletusta, muistamista varten itselleni, ja kuvaan myös teoksen nimilapun siitä vierestä. :) Ajattelen kyllä aina, että ehkä käytän tätä jollain lailla opetuksessa, mutta todella harvoin niin lopulta teen. Kuvien kautta kuitenkin pääsen takaisin tunnelmaan. Paikan tuoksu ja lämpötilakin huokuvat usein kuvista. Ja muut matkaan liittyvät muistot. Voih, pääsisipä pian johonkin isoon taidemuseoon!

    Tänään päivällä olin ihan erilaisessa "tallennustilanteessa". Itsekin otin muutaman kuvan todisteeksi Uniikin keikasta, johon koulupäivän päätteeksi opevelvollisuudessa piti mennä. Hauskaahan se oli siellä taustalla seurata keikkaa, ja sitä tallentavia kymmeniä puhelimia ja pädejä. Jonkin tabletin kautta keikka näkyi itsellenkin kirkkaampana kuvana, ja itse keikkaileva otti kuvan yleisöstä omaan instagramiinsa. Yhteisten kokemusten jakamista... Mukavaa, mutta samalla ihan hassua. Ja kyllä, olen jakanut tilanteesta kuvan itsekin, kylläkin jäähallin katosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meku: Kiitos kommentistasi ja näkökulmastasi. Ei tosiaan aina tarvitse ajatella ottavansa "hyviä kuvia" niiden jakamista varten vaan muistoja itselle. Minäkin palaan eri näyttelyiden tunnelmaan vanhojen blogitekstien kautta ja välillä hyödynnän niiden tuomaa tietoa esimerkiksi taidehistorian essee-tehtävissä. Voi nostaa esimerkiksi jonkun taiteilijan tai näyttelyn rikastamaan tekstiä.

      Toinen esimerkkisi oli hauska. Ovatko vanhat ja nuoret käyttäjät "lähempänä" toisiaan kun jaamme yhteisiä muistoja verkossa kuvien kautta? Ajatus, joka vierähti mieleeni :)

      Poista
  6. Unohtui lisätä, että itse kuvaan museoissa, koska bloggaan (myös) niistä. Toisin sanoen jaan tietoa ja innostustani asiaa kohtaan. Tuskin huono juttu museoille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu: Niinpä, sama juttu. Samasta intohimosta museoita ja näyttelyitä kohtaan täällä "tehdään työtä" eli blogataan. Kiva että löysin blogisi, ei meidänlaisia blogeja vielä liikaa ole :)

      Poista
  7. Kyllä museoissakin pitää kuvata, siitä jää jälki omaan muistojenkirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HarryArt: Minustakin tuntuu että tärkein muisto museokävijöille olisi se valokuva, jonka saa tallentaa (ilmaiseksi) itse haluamastaan näyttelyn yksityiskohdasta tai esineestä. Toki museokaupoissakin on kaikkea kivaa, mutta välillä riittää että saa näyttelystä pienen palan mukaansa johon voi aika ajoin palata. Ja mikäli kuva leviää verkossa, se on puolestaan ilmaista mainosta museoille. Itse tosin peräänkuulutan aina niitä kuvatietoja, riippuen kuvasta, siitä pitäisi vähintään käydä ilmi mistä museosta kuva on otettu.

      Poista
  8. En ole itse sattunut viime vuosina museoon niin, että siellä olisi ollut armoton ja häiritsevä "olen täällä"-tallennus menossa. Minusta on ok kuvata museossa. Ei sitä oikeasti niin moni edes tee, että häiriötä syntyisi. Otan itse joskus kuvia muistiinpanotyyppisesti (vaikka jostain kivasta teoksesta + nimilapusta sen vieressä, että osaisin jälkikäteen varmasti yhdistää oikean taiteilijan & teoksen) ihan vain itselleni, toisinaan kuvan tai infoa blogia varten. Niinpä suon saman muillekin. Kuvien avulla museokäynti tunnelmineen on helpompi palauttaa mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kenkä: Minäkään en ole vielä törmännyt museokäynneilläni häiritsevään museokuvaamiseen. Olen käynyt sellaisissa museoissa tai sellaiseen aikaan että näyttelyissä on saanut kiertää suht rauhassa. Minäkin tallennan itselleni paitsi teoksia myös niitä nimilappuja. Tosin usein on käynyt myös niin että olen tallentanut "huvin vuoksi" jonkin teoksen ilman nimilappua ja myöhemmin on osoittautunut että olisin tarvinnut sen teoksen tarkan nimen ja sitä on saanut sitten metsästää kissojen ja koirien kanssa. Että parempi tallentaa "huvin vuoksi" kuvien lisäksi "varmuuden vuoksi" ne teoslaput. Vanhoista blogiteksteistä on kiva palata takaisin näyttelyihin, sillä niitä ei enää ole. Kuten sanoit, kuvien avulla muistaa jälleen konkreettisen käynnin, teokset, tilan ja tunnelman.

      Poista
  9. Hyvä teksti ja kiinnostavaa keskustelua kommenteissa! Museoissa pelkästään kuvaavat, siis juuri nuo teokselta teokselle juoksevat, ehkä hieman häiritsevät ja tosiaan samalla miettii että jääkö heille siitä mitään käteen. Muisteluaspektista olen kyllä samaa mieltä: näyttelyt vaihtuvat ja katoavat ja mieleen jääneisiin on mukava palata kuvilla. Lisäksi ulkomaisiin näyttelyihin ei välttämättä enää pääse vaikka ne olisivat ns. pysyviä ja joitakin hetkiä sieltä on mukava tallentaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea: Ulkomaiset näyttelyt ovat tosiaan oma lukunsa, joista varsinkin haluaisi tallentaa kivoja muistoja. Mukavaa että aihe herättää keskustelua ja ajatuksia! Eihän näihin taida olla oikeita tai vääriä vastauksia. Jokainen kokee näyttelytilanteen niin eri tavalla.

      Poista