lauantai 12. heinäkuuta 2014

Tummilla seinillä kirkkaat ikkunat

...sillä nimellä kulki Jukka Perko Avara -yhtyeen ja Hannu-Pekka Björkmanin konsertti Kuokkalan kirkossa, joka oli valjastettu osaksi Jyväskylän Kesä -tapahtumaa.
Pasi Karjulan alttaritaideteos Jeesus sanoo: Minä olen elämän leipä.
Meditatiivisia saksofonisäveliä, akustinen kitara ja sähkökitaran särmää. Tämän keskellä Hannu-Pekka Björkman lausui Antti Hyryn tekstejä. Tekstit eivät olleet itselleni entuudestaan tuttuja, mutta ainakin lausuttuina niin tosia, että sanat menivät ihon alle. Luontokuvaus ja arjen pienten elementtien irrottaminen tarkastelun kohteeksi näyttää olevan Hyryn vahvuus. Konsertissa esitetyt tekstit olivat Björkmanin valitsemia, joissa hän myönsi olevan yhteyksiä omaan elämäänsä. Myös Perko allekirjoitti tekstien koskettavuuden.
Täytyi taas ihastella sitä ammattitaitoa, joka sanoihin syttyi kun niihin puhalsi henkeä. Havahduin huomaamaan että kirjallisuus on parhaimmillaan samanlaista taidetta kuin kuvataidekin. Ainakin tällaisessa muodossa se kosketti ihan uudella tavalla kuin ennen. Tunnin mittainen elämys piti sisällään katkelmia seuraavista teksteistä:

Kivi auringon paisteessa
Aitta ja Uuni
Maantieltä hän lähti
Odotus
Lasit helisevät
Mustan ojan vesi

ja ote Björkmanin omasta Välähdyksiä peilissä kirjasta:

"Oletko ihminen valmis? Sillä kohta kaikki värit räjähtävät ja sinkoutuvat puiden ja pensaiden lehtiin. Kohta puiden oksat ja rungot piirtyvät terävästi vasten hämärtyvää taivasta. Eivät pehmeästi kuin kesällä, vaan selkeinä ja mustina kuin hiili.

Kohta sumut saapuvat hiljaisina kuten aina ennenkin ja peittävät kaiken silloin kun tahtovat. Metsät ja puistot, tiet ja polut, aitat ja talot ja ihmiset talojen pihoilla. Majesteettisina ne leijuvat vesien yllä ja haihtuvat ilmaan kuin uni.

Pian on aika päästää tuulet irti, sillä syksy on tuulien laidun. Koillinen ja luode tunnetaan, mutta pohjoinen pääsi kesällä unohtumaan. Se potkii raivoissaan tallinsa seiniä.

Kohta  virtaavat viileänä taivaan aliset ja yliset vedet. Jossain taotaan jo jääastiaa vesien kerääntyä ja sataa maan ylle.

Nyt tuoksuvat jo suot ja havupuut, hillat ja puolukat. On vaikea mennä maalle. Muistot tulvivat tässä yltäkylläisessä kauneudessa ja hehkussa liian selkeinä ja terävinä. Kaikkialla lepää menneitten kesien muisto. Kauan sitten unohtuneiden kohtaamisten ja aistimusten takana lapsuuden kirkkaat syksyt.

Syksyllä, huomattavasti enemmän kuin uutenavuotena, valtaa mielen tunne jostakin uudesta. Ikään kuin uuden elämän aloittamisesta. Seistään jonkin kynnyksellä. Tähyillään eteenpäin ja odotellaan tuulen nousua.

Ja kuitenkin ainoa tapamme uusiutua on olla yhteydessä muihin luontokappaleisiin. Olivatpa ne sitten puuta, kiveä tai sammalta tai toinen samankaltainen nisäkäs laiturinnokassa. 

Vastatkaamme siksi ilman pelkoa syksylle näin: Tervetuloa syksy. Pelkoni on poissa, sillä olen kuullut kesällä kylliksi hauen polskahduksia kaislikosta, nähnyt kesäsateen piirtävän kaukaisen planeetan renkaat järven pintaan. 

Olen nähnyt poutapilven kulkevan yksinäisenä, irti laumastaan vetten yllä. Kuullut, miten laine kasvaa ja kuolee kiviä vasten ja miten haapa värisi juhannusyönä.

Olen kääntynyt polulta huumaavan tuoksun lumoamana ja katsellut haurasta valkeaa kukkaa kuulaana iltana. Olen herännyt valon läikähdykseen katossa ja nukahtanut yöperhosten siiveniskuihin vaaleina öinä. Tulkoon syksy, pelkoni on poissa. Tulkoon syksy, pelkoni on poissa. Tulkoon syksy, pelkoni on poissa..."
Upea ilta, joka jatkui leudossa kesäyössä pyöräillen.
Mikäli Antti Hyryn tekstit ovat Sinulle tuttuja, vinkkaatko suosikeistasi, 
sillä illan tekstipätkät vaikuttivat siltä että voisin nauttia niistä toistekin.

4 kommenttia:

  1. Varmasti hieno ilta, superkuukin vielä... Antti Hyryn tekstit eivät ole tuttuja, mutta onpa upea tuo ote Björkmanilta! Pitää etsiä tuo kirja käsiin, vaikka syksyn lohtulukemiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu-Elina: Olen itse tykännyt kaikista Björkmanin kirjoista, mutta esikoisteos Valkoista valoa on edelleen se joka sykähdyttää kerta toisensa jälkeen eniten. Kirja on kuin läpileikkaus omasta suhteestani taiteeseen. Tässä uusimmassa Välähdyksiä peilissä teoksessa on melankoliaa ja rivien välistä on luettavissa kipeitäkin asioita, mutta rakastan sitä että kieli pysyy läpi kirjan kauniina ja kuvailevana, kaikesta huolimatta. Veikkaan että syksyn lohtulukemistoon kyseinen teos sopii mainiosti, vaikka kirja ilmestyikin kevään korvalla.

      Poista
  2. Mainiota. Sait HooPeen allekirjoituksen kirjaasi!! Minulle lähti matkaan musiikki jokapäiväiseen kuunteluun.
    Hieno rantakuva tuo viimeinen. Samaa kuuta kuvasimme mekin pois lähtiessämme Jyväsjärvellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin kyllä illan kokonaisuudesta tosi paljon. Ihan erilainen konsertti mihin olen aiemmin tottunut. Kuu oli kaunista katseltavaa/kuvattavaa ja maisemat muutenkin. :)

      Poista