Hymyilee itsekin

Jossain välillä Hankasalmi - Lievestuore.

Istun lähes joka päivä julkisissa kulkuvälineissä vajaat pari tuntia, jonka vuoksi olen ihmetellyt, että olen toistaiseksi säästynyt nuhakuumeilta, flunssilta ja muilta sairauksilta. Tähän saakka. Eilen alkoi kurkussa tuntua karhea kaktus, jonka toivon menevän ohi tässä viikonlopun lepäämisellä. Vaikka ihan rehellisesti sanoen tiedossa ovat yhdet näyttelyn avajaiset ja viinilasillinen ystävän kanssa. Mutta mikäli rentouttaa mieltä, se rentoutaa myös kroppaa? 

Uudenkaupungin reissulla sattui ikävä onnettomuus, sillä lähemmäs 10 vuotta palvellut Nokialaiseni meni ja heitti henkensä. Tai olisi se toiminut edelleen, mutta siitä irtosi yksittäisiä näppäimiä, jolloin oli viimein taivuttava ja vaihdettava K:n entiseen älypuhelimeen. Onhan se toki kätevä, mutta yksi huono piirre näissä kosketusnäytöissä on: tekstiviestejä on erittäin ärsyttävä/hidas kirjoittaa. Plus puhelinta joutuu lataamaan monta kertaa useammin kuin vanhaa Nokialaista. Tämä oli miltei yhtä suuri tragedia kuin edesmenneen leivänpaahtimen menetys.

Olen seurannut Haluatko miljonääriksi-kilpailua aina silloin kun olen sattunut istumaan oikeaan aikaan tv:n ääressä. Lähinnä siihen ovat koukuttaneet mukaan ripotellut taidekysymykset:

Kuopion kirpparilöydöt ovat olleet erittäin laihoja yhtä Ronja Ryövärintytärtä lukuun ottamatta. 3 euroa uudenveroisesta kirjasta oli onni, mutta muuten siltä suunnalta ei ole löytynyt juuri mitään. Jyväskylästä viimeisin löytö on 12 euroa maksanut smaragdinvihreä maljakko. Tekijää ei ole tiedossa. Muotokieli vivahtaa kotimaiseen lasiin, mutta varma en ole sillä samanlaista en löytänyt vaikka kuinka yritin etsiä.

Saanan ja Ollin Yö metsässä-keittiöpyyhe on matkamuisto Wahlbergin museotalosta.

Olen lähipiirissäni tunnettu siitä, että vedän tahtomatta puoleeni ties minkälaista jutustelijaa. Hyvässä ja pahassa. Viimeisin tapahtui alkuviikosta bussipysäkillä, kun laitapuolen kulkija tuli katoksen alle istumaan. Saanko istua tähän? kysymys johdatti keskustelun elämän päämääriiin, sen nurjaan puoleen ja toisaalta intohimoon. Miehen intohimona oli soittaa kitaraa. Kun hän huomasi, että suostuin keskustelemaan hänen kanssaan ulkonäöstä ja humalatilasta huolimatta tuomitsematta, hän alkoi jo hymyillä. Vaikka välillä on hetkiä, ettei jaksaisi olla sosiaalinen tuntemattomille, en vain kertakaikkiaan osaa olla vastaamatta jos joku sanoo minulle jotakin. Yleensä tilanteet johtavat lopulta siihen, että kun on saanut toisen hymyilemään, hymyilee itsekin. Ihmiset tulisi kohdata ihmisinä ensivaikutelmasta huolimatta.

Aurinkoista lauantaita!