Töissä

Terveisiä töistä! Nyt alkaa olla jo itsevarmuuttakin, vaikka jonkin verran oli tuttua jo entuudestaan. Uusia ja haasteellisiakin tilanteita tulee eteen lähes viikottain, joihin on vain hypättävä oppimisen ja kehittymisen kannalta. Se kai tässä onkin kiehtovaa, että pienessä työyhteisössä pääsee tekemään ihan kaikenlaista. Kuukausi sitten sain inventoitavakseni ensimmäisen "oman" kokoelman. Olihan se sellainen hetki, johon piti ihan pysähtyä. Ikonin taakse ensimmäisen numeron lisääminen ja diaarikirjassa käsialan vaihtuminen tarkoittivat minulle yhdenlaista vastuun ottamista.

Museoalaa tuntemattomille joutuu usein selittämään, että mitä se inventoiminen oikein tarkoittaa. Yksinkertaistettuna se on siis sitä, että kun museoon tulee uusi esine, se dokumentoidaan ja inventoidaan niin hyvin, että jos se vaikka yksi päivä katoaisi tai tuhoutuisi, siitä voisi tehdä toisinnon. Tällaista tuskin tullaan koskaan tekemään, mutta esine on valokuvattava, mitattava, kuvailtava, asiasanoitettava ja tutkittava niin hyvin kuin mahdollista, jotta esineestä saa parhaan mahdollisen hyödyn. Taustatiedoton esine on museolle hyödytön, sillä historia ja tarinat ovat ne mitkä merkitsevät. Niitä me säilytämme esineiden ohessa tuleville sukupolville. Niistä te saatte museoissa kuulla. On ihan eri asia säilyttää tavallista rautanaulaa kuin esimerkiksi sellaista käsin taottua naulaa, joka saattaa olla ainut muisto esimerkiksi tuhoutuneesta kirkosta. Tähän liittyen oli suoranainen ihme, että 1600-luvun messukasukka pelastui Ylivieskan kirkon tulipalosta! Eihän se toki enää ole entisensä, mutta ylipäänsä tekstiilin pelastuminen moisesta koettelemuksesta tuntuu aivan uskomattomalta. 

Kahvihuoneen ikkunasta voi aika ajoin seurata pupujen talviturkin vaihtoa.

Yksikään työpäivä ei ole ollut samanlainen ja aina ei voi ennustaa mitä päivä tuo tullessaan. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Järjestelmälliselle henkilölle oli melkoinen haaste hyväksyä se tosiasia, että kaikkea ei voi aina tehdä siinä järjestyksessä kuin se itsestä tuntuisi hyvältä. Yhden asian joutuu välillä keskeyttämään mikäli sen rinnalle tulee kiireellisempi tehtävä ja joskus on vain sanottava, että tänään en ehdi. Toki ihan inhimillistä ja ymmärrettävää, mutta opettelua se on vaatinut. 

Arjesta poikkeavia hetkiä: Tarja Halonen (Jukka Laaksonen) vierailulla RIISAssa.

Museon lisäksi rakennuksessa on useampia toimijoita ja palveluksia tehdään välillä puolin ja toisin. Saatan viedä kirkkoslaavinkielisen tekstin tulkittavaksi talon toiseen toimistosiipeen ja vastapalvelukseksi valokuvaan esimerkiksi toisen asiakkaalle jonkin arkistosivun. Näin ei ole vielä kertaakaan tullut sellaista tilannetta, jossa jotain asiaa ei olisi saanut hoidettua/selvitettyä. 

Ratsain museossa.

Tavallisen museotyön rinnalla olen pitänyt myös joitain opastuksia. Viimeisimpänä seuranani oli ihana "opiskelijaseurue", joka oli valmistunut opinahjostaan vuonna 1956. Siellä minä kiertelin yli 80-vuotiaiden herrasmiesten joukossa ja vastailin kysymyksiin. Toisenlaista, mutta yhtä vilpitöntä iloa oli havaittavissa, kun kaksi tyttöä ratsastivat näyttelitiloihin keppihevosillaan.  

Kristuksen Ylösnousemus, 1900-luvun alku, maalaus helmiäislevylle.

Museoissa esineet, ihmiset, historia ja tarinat kietoutuvat niin mielenkiintoisesti yhteen, 

että tuntuu etuoikeutetulta olla osa kaikkea tätä. 

Kulttuuriperintöä.