lauantai 13. elokuuta 2016

Muksu museossa

Yksi kesän muistettavimmista museokäynneistä oli Kuopion museossa oleva Eläinlapset -näyttely. Näyttely avautui toukokuun lopussa ja heinäkuussa vierailijoita oli käynyt jo huikeat 9000. Varasin kummipojan itselleni näyttelyä varten jo keväällä, kun kuulin Eläinlapsista. "Koko perheen näyttely kertoo hauskasti ja mukaansatempaavasti eläintenpoikasten syntymästä, kasvusta ja itsenäistymisestä. Pienet tarinat esittelevät erilaisia eläinperheitä ja poikasten kokemia seikkailuita niiden elämän alkutaipaleella."
Näyttely on rakennettu todella kivasti. Lapset saavat mm. koskea, silitellä, haistella, hyppiä ja kiipeillä. Karhunpennut Ben ja Min olivat omia suosikkejani. Poika taisi ihan aluksi vähän jännittää, ennen kuin sanoimme, että niihin saa koskea. Sen jälkeen sitten taputeltiin ja kosketeltiin. Kaikki terävät asiat kiinnostavat tällä hetkellä valtavasti, niin karhujen kynnetkin.
Kosketeltavana oli esimerkiksi pojan satukirjasta tuttu mäyrä (turkki).
Näyttely on nimensä mukaisesti lapsiystävällinen, mutta alle 4-vuotias ei meinannut aina ymmärtää, miksi tilan toisella puolella oleviin eläimiin sai koskea, ja tilan toisella puolella oleviin ei. Nallet, majava ja muut karvaiset olivat koskettelulistalla, mutta esimerkiksi lintuihin ei saanut koskea, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli.  
Suojavärin testaamista.
Telkänpoikanen hyppää pöntöstä.
Näyttelyn ehdottomin suosikki oli muksun mielestä telkän pönttö. Kolosta saattoi hypätä patjalle samoin kuin linnunpoikanen pöntöstään. Tätä tehtiin uudestaan, uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Ja uudestaan. Meidän onneksemme näyttelyssä ei tuolloin ollut juurikaan muita lapsia, joten poika sai hypätä ja kiivetä niin monta kertaa kuin halusi ilman, että joutui odottamaan vuoroaan.
Kahden salin näyttelytilaan on saatu tiivistettyä monipuolinen ja värikäs kokonaisuus eläinten maailmasta. Tuon ikäiselle lapselle tärkeintä taisi kuitenkin olla se tekeminen ja kokeileminen. Opettavaa näyttelykierrosta (ainakaan kyseiselle muksulle) oli turha kuvitella. Pieni rauhallinen hetki saatiin täysin pimeässä tilassa, jossa sai kuunnella metsän ääniä. Kunnes taas mentiin.
Yllä oleva palloseinä oli museolta mahtava oivallus. Seinään sai heitellä/pudotella palloja, joista jokaisesta pystyrivistä kuului erilaisia eläinten ääniä. Niitä sitten yhdessä tunnistettiin.
Välipalahetki.
Välipalahetken jälkeen tutustuttiin toisen kerroksen näyttelyihin. Etukäteen poika muisti museosta mammutin ja alkuihmiset. Kun kysyin, että uskaltaako hän mennä niitä katsomaan, tuli vastaukseksi reipas joo! 
Kun sitten lopulta hiivittiin pimeään käytävään luolaihmisten luo jossa tuli rätisi, alkoi poikaa jo selvästi jännittää, katsoi hetken ja sanoi, että mennään pois. Mammuttiakaan ei jaksettu pitkään tuijotella, ja isoja karhuja piti katsella äidin kädestä pitäen tai tädin sylistä. Se opettavainen osuus tuli Eläinlapsien sijaan juuri museon toisessa kerroksessa, mm. luonnon vuotta, karhuja ja kaloja esittelevissä näyttelyissä. Täällä sai vastata moneen miksi ja mikä kysymyksiin. Ihmetystä aiheutti esimerkiksi nuorten karhujen kisailu hunajakennosta. Miksi toinen karhu on tuolla [ylhäällä]? Mikä tuo [hunaja] on? Miksi hunaja on tuossa? Miksi toinen on vihainen? 
Toisen kerroksen suosikiksi nousi (todennäköisesti kaikkien lasten) lemppari Sienihuone. Yksi tila on rakennettu suuressa mittakaavassa metsän pohjakasvillisuudeksi, jossa kävijät ovat hiirulaisen kokoisia. Lapset saavat mm. piiloutua puunrungon sisään, kiivetä sienen sisään ja laskea sieltä alas. Hämärän tilan katossa roikkuu hämähäkinseitti ja nurkassa vaanii itse hämähäkki. Tämä oli tietysti ensin maailman hienoin juttu, ja poika uhosi tuhoavansa hämähäkin. Jutteluun sisältyi monta miksi -kysymystä. Äitinsä nosti muksun lähemmäs hämähäkkiä, jonka jälkeen tuhoamisuho vaihtui jännitykseen (ja pieneen pelkoon). Enkä yhtään ihmettele. En voinut itse juurikaan katsella hämähäkin suuntaan... 
Ajattelin olla kiva kummitäti ja lupasin (äidiltään luvan kysyttyäni), että poika saa lähtiessä museokaupasta (Mikä se museokauppa on?) minkä tahansa pehmolelun. Hyllyillä olisi ollut söpöjä mammutteja, kirjavia kaloja ja muita pehmoisia suloisuuksia, mutta minkä se muksu valitsee? Rumimman ja ällöttävimmän, ison karvaisen hämähäkkikopion....!? Eipä siinä täti voinut hämähäkkikammoa pojalle näyttää, vaikka yritin vaivihkaa kysellä, josko kala olisi ollut kiinnostavampi. Katsoppa kaikki hyllyt, olisiko siellä jotain muuta? Ei, kun tämä. Selvä, niinhän me sovittiin: mikä tahansa pehmolelu... Se jännittävä hämähäkkikohtaaminen taisi tehdä vaikutuksen.
Menimme vielä näyttelykierroksen päätteeksi kirkkopuistoon jätskille, ja poika saalisti hämähäkillään hyönteisiä (lehtiä), sillä aikaa kun me siskon kanssa söimme omat jätskimme loppuun.
Lapsen iloa ja kiinnostusta on voimauttavaa katsella. Etenkin museoympäristössä. ;)

 Eläinlapset Kuopion museossa vielä 24. syyskuuta 2016 saakka.

8 kommenttia:

  1. Kiva juttu! Minä odotan, että ehkä jo ensi kesänä pääsen lapsenlapsen kanssa tutkimaan museoita yms. Taidenäyttelyissä poika (1 v 4 kk) kuulemma on ehtinyt olla jo useammassakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en taida uskaltaa kummipoikaa taidenäyttelyyn viedä. Tällaiset, missä on jotain kosketeltavaa ja tekemistä ovat turvallisempia. Toisaalta, voihan sitä aina keksiä tekemistä siellä näyttelyn lomassa, vaikka antamalla jonkin etsi kaikki eläimet/kukat/punaiset jutut.
      Ehkäpä näemme sitten ensi kesänä(?) sinunkin kokemuksia museoista lasten silmin. :)

      Poista
  2. Onpa hieno ja hauska näyttely! Tykkään erityisesti noista interaktiivisista hommista. En ole kuopiolaisena tuollaista edes bongannut täältä, nyt on kyllä pakko päästä, vaikka ilman lapsia, jos kummipoikaa ei saa houkuteltua kyläilemään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkäsin silitellä nalleja ja muita karvaisia siinä missä lapsetkin, joten kyllä siellä on vanhemmillekin kävijöille jotain. Ja muksujen (vaikka muidenkin) iloa on kiva katsella. :)

      Poista
  3. Olipa mukava kirjoitus - ja mukava vierailut teillä. Jotenkin jo taas kaipaankin näitä lapsen kanssa tehtäviä vierailuja. Tosin, aika aikansa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsi on mukava tutustuttaa museomaailmaan, kun pääsee tutkimaan ja ihmettelemään siinä rinnalla. Mutta kuten tuossa jo ylempänä mainitsin, taidemuseoihin en lapsia ihan heti veisi. Ne kokemukset haluan säilyttää itsekkäästi itselläni. Tulkinnasta ei tulisi mitään, kun joutuisi koko ajan vastaamaan kyselypommituksiin... ;P Tai ne pitäisi tehdä erikseen. Kuten tälläkin reissulla olin etukäteen valmistautunut ajatuksella, että nyt ei ehdi ripustusta ja museologisia näkökulmia samalla tavalla pohtia kuin itsekseen kierrellessä, mennään muksun ehdoilla. Ja hyvä niin. Erilaiset näyttelykäynnit on kivoja.

      Poista
  4. Tästä pitää vinkata lapsiperheystäville Kuopion suunnalla! :) Minä käyn lasten kanssa taidemuseossa säännöllisesti katselemassa, mutta totta kyllä ne käynnit ovat ihan lasten ehdoilla tehtäviä. ;) Yleensä kierrän aina näyttelyn/museon ensin erikseen ja katson, onko se lapsille kiinnostava ja sopiva, ja sitten mennään toisella kertaa yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa/menoa Kuopion museoon! Ehdottomasti vierailun arvoinen kokemus.
      Tuohan on hyvä taktiikka lasten kanssa, että käy ensin itse tutkimassa millainen näyttely on, ja että onko siellä lapsille mitään. Näin saa sitten itsekin kiertää ensin ihan omilla ehdoilla.

      Poista