sunnuntai 21. elokuuta 2016

Rakkaudesta luontoon

Jyväskylän taidemuseossa on Heikkilän veljesten yhteisnäyttely Räppänä. Simo (s. 1943) on ammatiltaan muotoilija, Jussi (s. 1952) käsitetaiteilija. Olin nähnyt joitain Jussi Heikkilän teoksia aiemmin, mutta pääasiassa veljesten tuotanto oli itselleni melko vierasta. Taidemuseon toiseen ja kolmanteen kerrokseen levittäytyneet teokset antoivat jo ensivilkaisulla käsityksen siitä, että tämä on kunnianosoitus suomalaiselle puulle.
Simo Heikkilä: Hukkapuupenkki (yksityiskohta), uniikki, 1999, sekapuu, teräs, Periferiadesign.
Simo Heikkilän tuolit, penkit ja muut istuimet vetävät katsetta puoleensa koollaan ja sijoittelullaan, kun Jussi Heikkilän teokset kommentoivat yhteiseloa hieman sivummalta houkutellessaan luokseen. Näyttelyn nimi, Räppänä, on kenties ulkomaalaiselle sanahirviö, mutta suomalaiselle varsin kotoisa. Räppänäksi voidaan kutsua mitä tahansa ilmanvaihtoon tarkoitettua avattavaa ja suljettavaa luukkua, mutta täällä se on nimenomaan saunan tuuletusluukku.
Simo Heikkilä: Sauna, 2016, haapa, käsinmaalattu haapa. Kiitokset Päijänteen rakennuspalvelu Oy, Kouhian Saha Oy.
Näyttelytilassa on sisältä täysin musta lautakuutio. Sisälle saa astua, saunanlauteille. Räppänästä näkyy veljeksistä kertova parinkymmenen minuutin video. Lauteilla istuessa mielen valtaa rauha. Niinhän saunassa yleensä tapahtuu. Veljesten tekemistä katsellessa ja puhetta kuunnellessa rentoutuu. Näyttelyn muutkin videot avaavat hienosti miesten mielenmaisemia, suhdetta luontoon.
Simo Heikkilä: yksityiskohta teoksesta Sauna.
Ensinäkemältä epäilin, että mitenköhän tuolit ja käsitetaide kommunikoivat keskenään. Toiset on tehty konkreettista käyttöä varten, toiset katseltaviksi, ajateltaviksi. Lähestymistapa on täysin erilainen, mutta teokset kulkevat siitä huolimatta riitelemättä rinnakkain, käsi kädessä. Värimaailma ja materiaali punovat teokset yhteen. Jussi Heikkilä on oivaltaja. Hymyilin seinälle kiinnitetyn pikkuruisen alasimen(?) edessä, josta oli tehty palokärki. Samaa palokärjenpunaista näkyi Simo Heikkilän tuolissa. Aivan kuin teokset olisivat leikkisästi kilpailleet siitä, kummanko punainen hehkuu voimakkaammin.
Etualalla Simo Heikkilä: Delta divan, 2009, uniikki, kuusi. Periferiadesign/Oskari Nukarinen, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia. Taustalla: Tako divan, 2008, uniikki, rauta. Periferiadesign/Johannes Lahtinen, Keski-Suomen käsi- ja taideteollisuusoppilaitos; Cane divan, 1977-1999, rottinki, teräs, Lensvelt Contract Amsterdam; Bird divan, 1995, uniikki, lentokonevaneri, teräs.
Puu on materiaali, jota tekisi mieli koskea. Etenkin vanha ja harmaantunut puupinta sytyttää silittämisen tarpeen. Harmaa puu näyttää yhtä aikaa sekä hauraalta että vahvalta. Samaan tapaan kuin vanhojen ihmisten iho. Paperinohut ja pehmeä, jossa näkyy elämän jälki.
Jussi Heikkilä: yksityiskohta teoksesta Lusikkasirri (Calidris pygmaea), 2014, hopealusikka, ajopuu.
Osa Simo Heikkilän istuimista olivat omaan makuuni liian konstruktivistisia. Huomasin mieltyväni teräviä kulmia sekä punaisen ja sinisen sävyjä enemmän pyöreisiin muotoihin ja puun luonnolliseen väriin. Jussi Heikkilä tuntee niin ikään taidehistoriansa. Hän oli paketoinut Christon tyyliin haahkan teoksessaan Yritys nähdä haahka (Somateria  mollissima) unessa. Sydämeni sykki myös Giverny -sarjalle. Tiedätte kyllä miksi.
Jussi Heikkilä: yksityiskohta sarjasta Giverny, 1999-2005, maalattu messinki, yksityisomistuksessa.
Simo Heikkilä: Tupa, 2009, uniikki, haapa. Peiferiadesign/puuseppä Tomoshi Nagario.
Pohdiskelin Kuopion taidemuseon Koru5 -näyttelyssä, voiko koru olla taidetta. Aika ajoin pyörittelin samoja ajatuksia Simo Heikkilän tuolien kohdalla. Yksi oli ylitse muiden. Tupa hyödynsi perinteistä japanilaista salvos/liitostekniikkaa, johon olin tutustunut Suomen käsityön museon Temppelin tekijät -näyttelyssä. Tässä kuutiomaisuus ja terävät kulmat eivät häirinneet, vaan antoivat lisää potkua tupamaiselle tulkinnalle.
Jussi Heikkilä: Leuku, 2001, leu'un osat, huuhkajan höyhen, koivuvaneri, polykarbonaatti. Saastamoisen säätiön kokoelma / EMMA - Espoon modernin taiteen museo.
Perinteisiin viittasi myös Jussi Heikkilän teos Leuku. Lapinmiesten työväline oli muuttanut muotoaan. Terä oli entisellään, mutta kahvan tilalle oli laitettu huuhkajan höyhen. Tässä toteutui jälleen Jussi Heikkilän teosten oivaltavuus. Kova yhdistettynä pehmeään toi vastakkainasettelun, mutta rauhoitettu huuhkaja yhdistettynä saamelaisiin sai ajatukset kulttuurin säilyttämiseen.

Räppänä on virkistävän erilainen taidenäyttely. Muotoilua ja taidetta yhdistelemällä löytää molemmista taiteenlajeista jotain uutta.
Mielenrauhaa ja erilaisia luontokokemuksia tarjolla 
Jyväskylän taidemuseossa vielä 18.9.2016 saakka.

2 kommenttia:

  1. Kiitos, olipas kiva päästä kurkistamaan tähän näyttelyyn! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muotoilu kiinnostaa itseäni paljon, mutta nyt huomasin, että olen käynyt todella vähän (nyky)muotoilua esittelevissä näyttelyissä.

      Poista