Anna Kortelainen: Stendhalin syndrooma

Olen unohtanut kirjoittaa viime vuoden kenties tärkeimmästä kohtaamisesta! Kuopion taidemuseo järjesti yhdessä Kuopion Isänmaallisen Seuran kanssa luentotilaisuuden, jossa taidehistorioitsija, kirjailija ja filosofian tohtori Anna Kortelainen kertoi Stendhalin syndroomasta. Siis hurmioitumisesta. 

Eräänlainen ympyrä sulkeutui, sillä olin ensimmäistä kertaa kuuntelemassa Anna Kortelaista nimenomaan täällä Kuopiossa (2008). Paikallislehdessä oli ilmoitus otsikolla: "Mitä narrimaisuutta puhua siitä mitä rakastaa!" Luentotilaisuutta avattiin kertomalla hieman Stendhalin syndroomasta: "Yliannoksen kaunista taidetta kokenut potilas kärsii sydämentykytyksistä, pyörrytyksestä, huimauksesta ja on hiukan sekaisin." Opiskelin tuolloin kuvataidetta, ja koin lauseessa jotain äärimmäisen mielenkiintoista. Se kertoi jotain omista orastavista kokemuksistani.

Anna Kortelainen on kirjoittanut mukaansatempaavia romaaneja taiteesta ja kulttuurista laajasti, mutta minulle hän kiteytyy nimenomaan hurmioitumiseen. Josta blogikin pari vuotta myöhemmin sai nimensä.  Kuullessani, että Kortelainen saapuisi Kuopion taidemuseoon lokakuun lopussa (2019), ilmoitin välittömästi museon henkilökunnalle, että minun on päästävä mukaan; istuisin vaikka lattialla jos pääsylippuja ei riittäisi! Pääsin mukaan, ja ihan tuolille asti istumaan. 

Kortelaisen läsnäolo ja lavakarisma (jos sellaisesta voidaan tässä tapauksessa puhua?) on valloittavaa. Hän on kerronnassaan pirskahtelevan iloinen ja humoristinen. Tiedonjano ja intohimo aiheeseen hehkuvat ulospäin. Kortelainen punoo jännitettä ja koukkuja kirjojensa tapaan myös luentoihinsa. Sitä on inspiroivaa katsella. 

Luennon aluksi Kortelainen esitteli aiheensa päähenkilön: ranskalaisen Marie-Henry Beylen (1783-1842), joka käytti kirjoissaan taiteilijanimeä Stendhal. Mies kirjoittaa tunteistaan ja ajatuksistaan vierailtuaan Firenzen Santa Crocen kirkossa. Stendhal puhuu voimakkaista tunteista, väkevimmästä mielihyvästä, ekstaasista, kauneuden koskettamisesta, taivaallisista tuntemuksista ja kyyneliin liikuttumisesta. Kortelainen antoi luennolla erilaisia "taudinkuvan määrityksiä" Stendhalin syndroomalle. "Hoitotiimissä" taudinkuvia olivat selvittämässä mm. Platon, Hildegard Bingeniläinen ja Wistrandin kotilääkärikirja. 

Anna Kortelaisen luentodia.

Luento perustui Kortelaisen vuonna 2009 julkaisemaan kirjaan: Hurmio - oireet, hoito, ennaltaehkäisy (Tammi). Huumori kietoutuu juuri kunkin ajan merkkihenkilön ja hänen ammatttaitonsa kautta saatuihin "diagnooseihin". Esimerkiksi luostarin johtajana toiminut Hildegard Bingeniläinen selitti Stendhalin syndroomaa uskoontulemisena, kun taas Wistrandin kotilääkärikirja antoi selitykseksi vähäverisyyden. Aivojen vähäverisyys aiheuttaa hourailemista, päähänpistoja ja hullutuksia. Kyseisen kotilääkärikirjan mukaan oireet helpottavat, kun "pitää päätä alhaalla, mielellään alempana kuin muuta ruumista, niin että veri saa virrata päähän sekä kaikenlaisilla kiihotuskeinoilla ja virkistysyrityksillä niinkuin kylmää vettä pirskottamalla kasvoille, hajuhermojen kiihottamisella väkevältä haisevilla aineilla, sisällisesti kahvilla, viinalla, Hoffmannin tipoilla." (Tim A. Wistrand: Wistrandin kotilääkäri. Käsikirja kotilääkintöä varten, 1902)

Anna Kortelaisen luentodia.

Mitään varmaa vastausta syndroomalle ei annettu, sillä koskaan ei voi tietää mikä hurmioitumiskohtauksen aiheuttaa, tai missä ja milloin se kenties tapahtuu. Stendhalin syndrooma on hyvin henkilökohtainen kokemus, mutta maailmassa on tutkitusti paikkoja, jotka aiheuttavat oireita herkemmin kuin toiset. Firenze on niistä kuuluisin. Siellä Stendhalkin altistui hurmioitumiselle. Voin allekirjoittaa oletuksen Firenzen hurmioitumusherkkyydestä. Itse koin hurmioitumisia Michelangelon Daavid-veistoksen äärellä ja Fra Angelicon Neitsyt Marian ilmestys -freskon edessä.  

Anna Kortelaisen luentodia.

Luentotilaisuuden lopuksi oli lyhyt keskustelutilaisuus, jossa yksi kuulija kysyi Kortelaiselta oliko tämä itse kokenut hurmioitumista. Hän vastasi, että ei ole kokenut hurmioitumista, mutta on hieman kateellinen heille, joilla on kyky hurmioitua. Eräs kuulija kuitenkin kommentoi, että hän on itse niin hurmioitumisherkkä, että se käy välillä todella raskaaksi. Musiikki, taide, elokuva tai joku muu kaunis elämys suistaa yhtäkkiä maailman raiteiltaan hurmioitumisen pyörremyrskyyn. Tilanteelle ei voi mitään ja sosiaalisissa tilanteissa se jopa hävettää. Kyyneleet alkavat valua valtoimenaan ja hengityskin kenties muuttuu. Henkilö ei kuitenkaan vaihtaisi herkkyyttään pois, sillä tunne on niin voimakkaan kaunis.

Pystyin samaistumaan tuohon hurmioitumiseen ja häpeän tunteeseen. Koen olevani herkistynyt hurmioitumiselle. Silmiini kohosi viimeksi hurmioitumisen kyyneleet Ragnar Kjartanssonin teoksen keskellä. Pimeässä tilassa kyyneliä ei tarvinnut peitellä, mutta kirkkaassa museotilassa tilanne tuntuu todella nololta. Itkeä nyt keskellä näyttelytilaa! Ei siinä voi ihmetteleijöille alkaa myöskään selittää, että "anteeksi, tämä teos vaan on niin kaunis että itkettää". Tai kenties voisi, mutta itse en ole ainakaan niin rohkea. Sen vuoksi on ollut tilanteita, että omaa "kohtaustaan" säikähtää, ja teoksen luota on päästävä kauemmas. Hengittelemään ja rauhoittamaan tilanne. Tästä huolimatta olen aiemman henkilön kanssa samaa mieltä. En vaihtaisi herkkyyttä mihinkään, sillä tunne on niin voimakkaan kaunis. Sitä on todella vaikea selittää. Kropan valtaa kokonasvaltainen hyvänolon tunne, vatsassa on ikään kuin perhosia, mutta ilman jännitystä. Itselläni tilanteisiin kiteytyy usein monta herkkyyttä lietsovaa elementtiä: yllättyminen teoksen sijainnista, sen koosta, näiden yhdistelmästä, tilan ja teoksen valaistus, teoksen katsomis/kohtaamiskulma. Kaikkiin näihin kietoutuu kuitenkin se tärkein: KAUNEUS.

Kuva: Marja Louni.

Olen äärimmäisen kiitollinen Anna Kortelaiselle, että hän tietämättään sanoitti orastavat tuntemukseni vuonna 2008. Tämän vuoksi halusin kiittää häntä. Ojensin luennon jälkeen Annalle kirjekuoren, johon olin koonnut hurmioitumiseen liittyviä blogitekstejäni vuosien varrelta. Olin tosin tavannut Annan pikaisesti jo Jyväskylässä 2015. Tuolloin hän toivotti: "hurmioita nyt ja vasta". Tuo toive on toteutunut ja säilynyt.

Sydämelliset kiitokset Anna!

Ja tietenkin Kuopion taidemuseo ja Kuopion Isänmaallinen Seura,
että mahdollisitte tämän kohtaamisen!