Tammisaari

Kesälomaretki suuntautui Raaseporiin, mikä oli itselleni aluksi vaikeasti käsitettävä alue. Nähtävyyksien ja museoiden kohdalla puhuttiin yleisesti Raaseporista, mutta kaupungit ja pienemmät paikkakunnat kulkivat edelleen omilla nimillään. Kävikin ilmi, että Raaseporin kaupunki on muodostettu vuonna 2009, kun Tammisaaren ja Karjaan kaupungit ja Pohjan kunta yhdistyivät. Kaupungin nimi tuntui irralliselta, mutta selvisi, että nimi on otettu Snappertunassa sijaitsevasta Raaseporin linnasta. Raaseporissa on asukkaita kaikkiaan noin 27 400.

Tammisaari ei ollut ensisijainen matkakohde, mutta koska aikaa jäi, oli mukava nähdä sekin. En tiennyt kaupungista etukäteen muuta kuin Helene Schjerfbeckin (1862-1946) ja tunnelma oli vähän kuin ulkomailla. Itäsuomalaiselle Tammisaari tuntui vielä vieraammalta kuin Turku. Ensisijaisesti kaikkialla kuului ruotsia ja vanha kaupunki oli täynnä kauniita vanhoja puutaloja. Kadulla kaiuttimistakin soi ruotsinkielinen musiikki. Tekevätkö muutkin (ei-ruotsinkielisellä alueella asuvat) sitä, että kun kadunnimissä ja kylteissä ruotsi vaihtuu suomen kielen yläpuolelle, lausutte mielessänne (tai ääneen) paikkojen nimiä? :D

Wikipedia tiesi kertoa Tammisaaresta hieman enemmän. Kansalliskirjailijamme Elias Lönnrot kävi koulua kaupungissa 1800-luvulla ja patikoi joka viikonloppu kotiinsa Sammattiin (noin 50 km). Suomen kansakoulun isän Uno Cygnaeuksen kouluasetus kirjoitettiin kaupungissa, ja 1872 Tammisaaressa vihittiin käyttöön Suomen ensimmäinen naisseminaari. Kadunnimet kuten Hatuntekijänkatu, Nahkurinkatu, Liinakankurinkatu ja Sepänkatu kertovat paikkakunnan käsityöläisammattien historiasta. Joissain taloissa näkyi edelleen vanhoja kylttejä muistuttamassa samasta historiasta.

Linnanmäen rauniot.

Historian havinaa oli myös Linnanmäellä. Nykyisin (leikki)puistona olevalla alueella on 1500-luvun linnan rauniot. Komea tornimainen rakennus paljastui puolestaan kaupungin ensimmäiseksi palotorniksi ja entiseksi vankilaksi. Tammisaaren synkemmästä historiasta kertoo se, että alun perin punakaartilaisia varten perustettu vankileiri, myöhemmin pakkotyölaitos, toimi vuosina 1918-1940.

Tammisaaren ensimmäinen palotorni, josta on tarkkailtu kaupunkia.

Vanha kaupunki toi puutalokujineen mieleen lapsuuden ihanat Elsa Beskowin sadut. Tuntui hyvältä nähdä kuinka rakennuksista on pidetty huolta, vaikka ilmeisesti vielä 1980-luvulla vanhan kaupungin aluetta pidettiin slummina. Seiniä oli rapsuteltu vanhasta maalista ja maalattu uudelleen, erään talon katolla näkyi mies naputtelevan taloonsa uutta kattoa. Huolenpito näkyy.

Yle Areenassa on mielenkiintoinen tunnin mittainen dokumentti: Tarinoita pikkukaupungista - Tammisaari. "Tammisaari oli parinsadan vuoden ajan Ruotsin valtakunnan pienin kaupunki. Nykyään Tammisaaren vanha kaupunki on pääkaupunkiseudun eläkeläisten kesäparatiisi." (Douglas Productions, 2019) Tämä olisi ollut tietysti hyödyllistä katsoa ennen kaupungissa vierailua, mutta tietoa ja tarinoita oli mukava kuulla myös jälkikäteen.

Kyseisessä dokumentissa kerrottiin, että melkoinen osa vanhan kaupungin taloista on muiden kuin alkuperäisten tammisaarelaisten omistuksessa. Alueella on paljon ns. kakkoskoteja. Tätä sekä harmiteltiin että kiiteltiin. Vanhojen talojen ylläpidossa on kustannuksia ja "uudet" asukkaat ovat saaneet nostettua Tammisaaren vanhan kaupungin slummista uuteen kukoistukseen.

Tammisaaren museo (anteeksi, Raaseporin museo) koostuu Museohallista, Porvaristalosta ja Valokuvaamosta. Vierailin Museohallissa, jossa oli esillä kulttuurihistoriallisen näyttelyn lisäksi Hetkiä luonnossa -valokuvanäyttely ja Helene Schjerfbeckin elämästä kertova näyttely. Schjerfbeck sai astumaan museoon eniten, mutta näyttelyssä ei saanut valokuvata. Esillä oli maalausten lisäksi piirroksia, luonnoksia, valokuvia ja esineitä mm. Helenen maalausteline, kirjeitä, keinutuoli ja kävelykeppi.

Museon vieressä sijaitsee Pro Artibus -säätiön galleriatila Elverket. Valitettavasti aikataulullisista syistä täällä en ehtinyt vierailemaan. Rakennuksen ympärille kietoutui Andy Bestin ja Marja Puustisen Pahan kukkia.

Sen sijaan Tammisaaren kirkossa ehdin piipahtaa. Harmaakivikirkko oli sisältä yllättävänkin valkoinen. Alkuperäinen kirkko rakennettiin 1680-luvulla kreivi Gustaf Adolf Leijonhufvudin aloitteesta. Kirkko vaurioitui pahoin tulipalossa ja sai nykyisen ulkoasunsa korjauksessa 1800-luvulla.

Alttaritauluna on Lorentz Pasch nuoremman (1733-1805) tekemä toisinto flaamilaisen Cornelis de Vos'n (1584-1651) öljymaalauksesta Ristiltäotto. Maalaus on ostettu Tukholmasta 1797.

Näin pikaisen päiväretken tuloksena tykkäsin Tammisaaren tunnelmasta. Tutustuminen tosin jäi melko pinnalliseksi, mutta ilahdutti esimerkiksi kirppiskorttelin löytäminen! Mitään ei tällä kertaa tarttunut mukaan, mutta tällaisten paikkojen tutkiminen herättää aina jännitystä. Kirppiksillä näkee yhdenlaisen läpileikkauksen paikkakunnasta; millaisia asioita kirppiksille päätyy (ja millaiseen hintaan)?

Tammisaareen jäi vielä nähtävää. Esimerkiksi Café Gamla Stan jäi testaamatta, samoin kiehtovaa olisi osallistua Helene Schjerfbeckin opastamana vanhan kaupungin kierrokselle.

Onko teillä kokemuksia Tammisaaresta?