Hidden - aistien muodot

Camilla Moberg: Kluk, 2022, vapaasti puhallettu lasi. Puhaltaneet: Kari Alakoski & Marja Hepo-aho, Janne Rahunen & Otto Koivuranta.

Fiskarsin ruukin Art & Design Biennalen näyttelyistä mielenkiintoisin oli Kuparipajassa sijaitseva Hidden - aistien muodot. Kokonaisuus on Fiskarsin taiteilijaosuuskunta Onoman kesänäyttely, joka tutkii moniaistisuutta taiteen, muotoilun ja käsityön keinoin.

Camilla Moberg: Kluk, yksityiskohta, 2022, vapaasti puhallettu lasi. Puhaltaneet: Kari Alakoski & Marja Hepo-aho, Janne Rahunen & Otto Koivuranta.

"Laura Sarvilinnan kuratoima näyttely käsittelee aistien vaikutusta taiteelliseen työskentelyyn ja taiteen kokemiseen. Hidden on aistillinen näyttelykokonaisuus, jonka toteutuksessa huomioidaan aistien, kehon ja ympäristön luomat mahdollisuudet ja rajoitukset sekä tekijän että kävijän näkökulmasta. (---) Elämme tällä hetkellä ihmiskunnan kenties informatiivisinta ja aistiähkyisintä aikaa. Samalla - ja ehkä juuri siksi - olemme supistaneet aistiherkkyyksiämme dominoivien aistiemme varaan. Olemme lähes unohtaneet monipuolisen aistien harjoittamisen ja moniaistisuuden tärkeyden. Luovan työn tekijöille moniaistisuus on edellytys mielikuvitukselle ja sitä kautta työskentelylle. Se on luonnollinen tie ideasta, tai vaikkapa sattumasta valmiiseen teokseen."

Ihmisen viisi perusaistia ovat maku-, haju-, näkö-, kuulo- ja tuntoaisti. Tuntoaistin voi puolestaan jakaa lämpö-, kosketus-, kipu-, asento-, paine-, kylmä- ja värinäaistiin. Luulen, että suurin osa meistä käyttää arjessaan eniten näkö- ja kuuloaistia ja toimii niiden mukaan. Näyttelyissä kierrellessä on helppo esimerkiksi sivuuttaa hyviäkin teoksia, jos näköaistiin "ei tartu mitään mielenkiintoista". Mielenkiintoisuus on tietenkin yksilöllistä.

Uskon, että kehomme on muotoutunut toimimaan tehokkaaksi. Reagoimme eri aisteillamme ärsykkeisiin - koviin ääniin, hajuihin, uhkatilanteisiin - sellaisiin tilanteisiin, jotka pysäyttävät kehon luontaisesti toimimaan tavallisesta poikkeavalla tavalla.

Mafune Gonjo: Indelible Melodies, 2022, kierrätyslasi.

Taiteen äärellä tilanne on kuitenkin toinen. Esimerkiksi näköaisti on hyvä huijaamaan. Näyttelyissä harvemmin tulee tavallisesta poikkeavia "uhkatilanteita", jotka pakottavat kehon reagoimaan. Näyttelyissä on jossain määrin itse aktiivisesti "taisteltava tylsyyttä vastaan aivoilla". Käsi ylös, jos olet joskus kiertänyt näyttelyn läpi vain silmilläsi ja ajatellut: eihän tässä ollut oikeastaan mitään nähtävää. (Niin olen minäkin.) Mutta eihän siinä olekaan, jos et laita aivojasi töihin ja ala samalla aistia teoksia suhteessa sen sisältämään teemaan, itseesi ja ympäröivään tilaan. Peilikin on itse asiassa vain pala heijastavaa lasipintaa, jos et katso ja näe sen muodostamaa heijastusta. Jokainen joka katsoo itseään peilistä, lukee näkemäänsä välittömästi useammilla aisteilla ja monitulkintaisemmin (kriittisemmin) kuin olisi kenties tarpeenkaan. 

Taiteessa on harvoin kyse vain silmin nähtävästä aistimisesta. Näköaisti on kuitenkin usein se ensimmäinen aisti, mikä pysäyttää teoksen äärelle. Myönnän, että minulle on välillä haasteellista ottautua eri taiteenlajeja yhdistäviin näyttelyihin, sillä ne vaativat aisteilta ja aivoilta enemmän työskentelyä. Tämän taustalla vaikuttaa myös tieto ja ajoittain painostus siitä, paljonko minulla on aikaa käytettävissäni näyttelyn kokemiseen. Useamman taiteenlajin ymmärtäminen (aistiminen) on erilaista kuin yhteen taiteenlajiin keskittyminen. Niin oli myös tämän Hidden -näyttelyn kanssa.

Eija Koski: Verhottu, 2022, luomurukiinolki.

Kiire ja aikatauluttaminen ovat minulle taiteen pahimmat viholliset. Ne pitää osata sivuuttaa, jos haluaa päästä aidosti aistimaan taidetta. Pidin Hidden -teemakokonaisuutta tärkeänä ja ajankohtaisena, kuten näyttelyteksti kertoi: "Olemme lähes unohtaneet monipuolisen aistien harjoittamisen ja moniaistisuuden tärkeyden." 

Perusterveenä henkilönä koin myös näyttelyn toisen taustateeman merkityksellisenä, kuten Laura Sarvilinna sanoitti: "(---) Kun jokin tärkeä aistimme hiipuu, särkyy, häviää tai muuten temppuilee, tulevat toiset aistit avuksi korjaamaan kokonaisuutta. Silloin huomaamme kuinka moniaistisuus toimii ja on täydellinen kokonaisuus ihmisen henkisen ja fyysisen toiminnallisuuden ja tasapainon kannalta. Tätä täydellistä kokonaisuutta on monenlaista. Sen yksilöllisyys ja uniikkius on hyvin kiehtovaa."

Karin Widnäs: Karkkipäivä, 2022, korkeapolttokeramiikka, posliini, kivitavara, pigmentit, kipsi, kivet, lasikupu.

Karin Widnäs: Karkkipäivä, 2022, korkeapolttokeramiikka, posliini, kivitavara, pigmentit, kipsi, kivet, lasikupu.

Karin Widnäs: Karkkipäivä, 2022, korkeapolttokeramiikka, posliini, kivitavara, pigmentit, kipsi, kivet, lasikupu.

Karin Widnäsin Karkkipäivä -teokset huijasivat onnistuneesti näköaistia. Lakritsit, vihreät kuulat ja muut karkit eivät olleetkaan lasikuvun alle säilöttyjä syötäviä, vaan posliinista valmistettuja näköisversioita. Ja siitä huolimatta teoksia katsellessa, jokaisen äärellä makuaisti muistaa alkuperäisen maun. Widnäs haluaa teoksellaan herättää mielihalua, mutta samalla kyseenalaistaa karamellien tarpeellisuuden.

Renata Schrim: Grey Night, 2022, musta ja harmaa lasi, ruostumaton teräs. 

Renata Schrimin Grey Night -teos heijasteli kauniisti valoa ja pinta näytti pörröisen pehmeältä, jopa kolmiulotteisen ryijymäiseltä, vaikka työssä oli käytetty todellisuudessa nauloja. Teokseen ei saanut koskea, mutta tämän kohdalla kävi samoin kuin Widnäsin Karkkipäivän kanssa: (tunto)aisti tuli huomaamatta mukaan. Kuvittelin tuntevani, miltä teos tuntuu käsissä ilman kosketusta. Samalla tavoin kuin maistoin lakritsin tai Vihreän kuulan suussani. Kummallisuus aisteihin syntyi siitä yhdistelmästä, "tunnustelinko" teosta mielessäni pehmeänä tekstiiliteoksena vai kovana naulatyönä.

Ron Nordström: <3, 2022, installaatio, sekatekniikka.

Liikettä ja musiikkia yhdistävä Ron Nordströmin <3 oli kaunis. Vaaleanpunaiseksi värjättyjä kuivakasveja oli kiinnitetty kahteen ympyrälevyyn toistensa päälle. Yläpuolella oleva osa pyöri hitaasti ympäri kuin tanssiaisten kattokruunu. Musiikkia ei kuullut ennen kuin asetti kuulokkeet korvilleen. Seinältä oli luettavissa musiikkikappaleen teksti, joka sanoitti teosta:

“Should I let myself go
In his direction
Is his love strong enough
For my heart’s protection
I don’t know

I don’t know

But he loves me so good ’til I think I should
If I gave him my half
Would he refuse it
Would he tear it apart
Or tenderly use it
I don’t know

I don’t know

But he loves me so good ’til I think I should
When he crushes my eager lips
My heart starts doing flips
Whenever I feel his touch
I get a thrill that’s much too much, too much, too much, too
much

Could a heart so right

Be led so wrong
If his love is weak
Would it last this long
I don’t know

I don’t know

But I hope and pray that he comes my way”

- Holly Golightly -

Teksti kertoo naisen äänellä rakkauteen heittäytymisestä, pitäisikö vai ei. Musiikki täydentää erinomasesti teoksen liikettä ja muotoa. Se on täynnä hyvää ja puhdasta rakkautta, vaikka teksti sisältää epäilyksiä. "Miten toisen rakkaus voi tuntua niin hyvältä, että se samalla pelottaa? Jos annan hänelle puolet sydämestäni ja hän rikkoo sen? Mutta miten samalla suudellessa sydän tuntuu kääntyvän ympäri?"
Teoksesta huokuu herkkyys ja minusta tuntui erityisen hyvältä, että se on nimenomaan miehen käsialaa. Kuulokkeet teoksen yhteydessä toimivat, jolloin muun maailman sai suljettua hetkeksi pois. Tuolilla teoksen äärellä istuessa teos puhutteli yhtenä näyttelyn koskettavimmista.

Jenni Ahtiainen: DEAFMETAL®, 2022, kuulolaitekorut, hopea, jalokivet, silikoni.

Hyvää mieltä antoivat Jenni Ahtiaisen Deafmetal -kuulolaitekorut. Ihan mielettömän upea keksintö: 

"Yli 1,5 miljardia ihmistä maailmassa kärsii kuulon heikkenemisestä. Huonokuuloisuus tai kuurous on laaja kirjo, ja kuulovamma voi vaihdella lievästä vaikeaan. Kuulolaitteet auttavat ihmisiä ymmärtämään puhetta ja olemaan osa yhteiskuntaa.

Kuulon heikkeneminen voi vaikuttaa keneen tahansa, ja silti kuulolaitteita käyttävät ihmiset tuntevat usein tulevansa leimatuiksi. Siinä missä silmälaseja pidetään viehättävinä muotiasusteina, kuulolaitteiden ja sisäkorvaistutteiden kaltaiset laitteet näyttävät edelleen lääkinnällisiltä laitteilta.

DEAFMETAL® on kuulolaiteystävällinen korukokoelma. Se siirtää huomion lääkinnällisestä laitteesta takaisin ihmiseen. Deafmetal-koruilla eli Deafmetalleilla, on myös funktio: ne suojaavat kuulolaitteita putoamiselta ja katoamiselta korumaisten turvaketjujen avulla.

Deafmetal-tuotemerkin perustaja ja kuulolaitekorujen suunnittelija on huonokuuloinen muotisuunnittelija Jenni Ahtiainen, joka menetti kuulonsa vuonna 2018. Hän suunnitteli aikaisemmin asusteita ja koruja Marilyn Mansonin ja Snoop Doggin kaltaisille julkkiksille, mutta nyt hän keskittyy suunnittelemaan kuulolaitekoruja kuurojen yhteisölle."

Jenni Ahtiainen: DEAFMETAL®, 2022, kuulolaitekorut, hopea, jalokivet, silikoni.

Beili Liun Still Winds oli runollisen kaunis kuvaus luonnon tilasta ja sen herkkyydestä. Taiteilija kertoo teoksesta:

Beili Liu: Still Winds, 2022, paperi, lanka, syaani, kivet, kuonatiili.

"Taivaalta laskeutuu satoja pystysuoria, kirkkaan sinisen sävyisiä, kesäsadetta muistuttavia viivoja, joista jokaista painaa alaspäin Fiskarin ympäristöstä poimittu pieni kivi. Auringonvalon jäljet on ikuistettu näihin paperiviivoihin syanotyyppitekniikan avulla.

Still Winds tuo mieleen sen hetken, kun tuuli lakkaa – kun lehdet hiljenevät ja varjot pysähtyvät ja kun järven pinnasta tulee sileä kuin peili, kunnes kivi putoaa ja rikkoo pinnan, ja jäljelle jäävät pirstaleisten heijastusten väreet – ohikiitävän tyyneyden hetken. Still Winds on installaatio, joka kertoo luonnon kauneudesta ja hauraudesta ja meidän hatarasta ja herkästä luontosuhteestamme."

Teoksessa kivet näyttivät siltä kuin ne olisivat juuri putoamaisillaan "veden pintaan". Teoksen sisältä katsellessa saattoi kuvitella itsensä kastumatta vesisateen keskelle. Beili Liu oli taiteilijana aivan uusi nimi, mutta haluaisin nähdä hänen installaatioitaan enemmän. Verkkosivuilta löysin upeita esimerkkejä suurista ja pysähtyneistä, mutta puhuttelevista teoksista.

Naoto Niidome & Nathalie Lautenbacher: Pilgrim, yksityiskohta, 2022, keramiikka, puu, metalli.

Luontosuhdetta kuvasi myös Naoto Niidomen ja Nathalie Lautenbacherin teos Pilgrim. Keramiikkaa oli käytetty monipuolisesti kuvastamaan maan kuivuutta, palanutta puuta, haljennutta kalliota, lunta ja jäätä. Katsantokulmasta riippuen katsoja tekee pienen pyhiinvaelluksen kuivalta aavikolta lumen ja jään peittämään maahan, tai päinvastoin.

Naoto Niidome & Nathalie Lautenbacher: Pilgrim, yksityiskohta, 2022, keramiikka, puu, metalli.

Naoto Niidome & Nathalie Lautenbacher: Pilgrim, yksityiskohta, 2022, keramiikka, puu, metalli.

Näyttelyssä saatujen ensimmäisten tunteiden herättämisen jälkeen sitä alkoi janota lisää. Oivallusten myötä löytää keskittymisen, ja pelkän katsomisen sijaan aistii teoksia monipuolisemmin. Pidin siitä, että teokset laittoivat miettimään aiheen lisäksi materiaalia. Taiteessa haluan usein kadottaa materiaalin ja keskittyä itse aiheeseen materiaalista riippumatta. Hidden -näyttelyssä huomasin kuitenkin aistivani monissa töissä nimenomaan materiaalia: keramiikkaa, lasia, tekstiiliä, paperia, metallia, olkia.

Sonja Löfgren-Birch: Caress, yksityiskohta, 2022, käsinkirjonta, puuvilla, pellava.

Näyttelyn teema oli todella onnistunut ja aisteja ja aistimista käsiteltiin näyttelyssä monipuolisesti. Teemasta riittäisi ammennettavaa vielä muihinkin näyttelyihin, joten toivon, että pääsisin näkemään tätä tematiikkaa joskus muuallakin.

Hidden - aistien muodot -näyttely on esillä Fiskarsin Kuparipajassa 4.9.2022 saakka.