Tuulipäiväkirja

Iida Valkonen: Tuulipäiväkirja, 3/15, 2023.

Taidemuseo Eemilissä ollut Iida Valkosen näyttely teki sellaisen vaikutuksen, etten päässyt kuvamaailmasta irti. Kirjoitin Tuulipäiväkirja-kuvasarjasta tuolloin näin:

"(---) Istun näyttelytilan keskellä olevalle sohvalle ja tuijotan Tuulipäiväkirjan kuvia yksi toisensa jälkeen. Huomaan palaavani ajatuksineni niihin antiikin Kreikan anemoksiin - ihmishahmoisiin tuuliin - joista jokainen vastaa yhtä ilmansuunnan tuulista. Valkosen talvinen kuvasarja muistuttaa kaunista, mutta kylmää pohjoistuulta Boreasta, jonka John William Waterhouse on kuvannut maalauksessaan vuonna 1903.

Iida Valkosen kuvissa tuuli näyttää kauniilta, herkältä ja kevyeltä. Silti jokainen tietää millainen tuhovoima tuulella pahimmillaan on. Se kaataa puita, hurrikaanit nostattavat myrskyjä eikä ihminen lopulta mahda sen voimalle mitään, vaikka onkin valjastanut osittain tuulen energian lähteeksi. Kovassa vastatuulessa hengittäminen tuntuu vaikealta, jos tuuli puhaltaa suoraan keuhkoihin."

John William Waterhouse: Boreas, 1903, öljymaalaus kankaalle, yksityiskokoelma. Kuva: Wikipedia.

En tiedä onko Iida ajatellut kreikkalaisen mytologian tuulijumalia valokuvasarjaa kuvatessaan, mutta tämä on minusta kaunis uudelleentulkinta aiheesta. Valokuvassa yhdistyy viittauksia maalaustaiteen historiaan, mutta myös fyysiseen piirtämiseen, sillä silkkikankaaseen on piirretty siveltimellä tuulen liikettä kuvaavia viivoja. Fyysesti tuuli on näkymätön. Huomaamme tuulen muiden elementtien liikkeistä. 

Silkkikankaan takaa hohtava talviaurinko luo kuvaan pehmeän valon ja häivähdyksen lämmintä värimaailmaa, vaikka jokainen suomalainen tietää näissä tammi- ja helmikuun pakkasissa talviauringon yhdistyvän usein hyytävän kylmään ilmaan. Tämän ansiosta kaunis kuva on muutakin kuin pelkkä kaunis kuva; herkkä voi olla samalla äärimmäisen vahva.

Iida Valkosen Tuulipäiväkirjan kuva on nyt osa omaa taidekokoelmaani.

Teos odottaa vielä kehystystään.