Pääsiäiskausi jatkuu ja nautin siitä, että keittiö hehkuu keltaisena kevätverhojen ja pääsiäisliinan myötä. Tämän vuoksi ei haittaa, vaikka ulkona on vielä lunta ja takatalvi uhkaisi. Puolentoista viikon pääsiäisloman jälkeen tuntui kivalta palata töihin. Loman aikana ehdin pisankakurssin lisäksi käydä Helsingissä, Valkeakoskella ja Tampereella. Aktiiviloman vuoksi tuntui kuin olisin lomaillut kuukauden.
Pisankakurssiin liittyen on tullut paljon kyselyjä, että kuinka se sujui ja millaista se oli. Mukavaa, sopivalla tavalla haastavaa ja parasta siinä oli se, että sai keskittyä rauhassa ilman keskeytyksiä yhteen asiaan intensiivisesti. Yllä linkitetystä tekstistä voitte lukea tarkempia tunnelmia pisankatekniikasta. Kurssin aikana mahdollistui myös muita hienoja kokemuksia.
Munkiksi vihkiminen
Kurssin lomassa halukkaiden oli mahdollisuus osallistua luostarin kirkossa järjestettäviin tilaisuuksiin. Pisankakurssi ajoittui (to 21.3.- su 24.3.) siten, että neljään päivään mahtui Lasaruksen lauantai ja palmusunnuntai. Torstai-iltana kirkossa oli hetki- ja ehtoopalvelus. Kurssiohjelmaa muokattiin siten, että torstain iltaluennon ajankohta vaihtui seuraavaan aamuun, sillä kirkossa toimitettiin tuolloin munkiksi vihkiminen. Meillä oli siis mahdollisuus osallistua tilaisuuteen, jollaista harvat pääsevät todistamaan.
Luostarin nettisivuilla kerrotaan, että "Valamon luostarin veljestöön voivat hakeutua täysi-ikäiset ortodoksisen kirkon miespuoliset jäsenet, joilla ei ole maallisia sidonnaisuuksia, kuten esimerkiksi huollettavia lapsia. Myös fyysisen ja erityisesti psyykkisen terveyden on syytä olla kunnossa, sillä jokaiselta veljestöön pyrkivältä edellytetään sekä huomattavaa työpanosta että kykyä sopeutua tiiviin, säädellyn ja säännöllisen yhteisöelämän vaatimuksiin." Luostarissa asuva kuuliaisuusveli voi hakea vuoden - kahden jälkeen virallisesti veljestön jäsenyyttä, jos hänen katsotaan sopeutuneen luostarielämään ja hän on suorittanut kuuliaisuustehtävänsä hyvin.
Veljestö saapui ehtoopalveluksen jälkeen hämärään, tuohuksilla ja lampukoilla valaistuun kirkkoon saattueena - pareittain rivistössä. Saattueen keulassa kaksi munkkia taluttivat eteenpäin keskellään kulkenutta ja valkoiseen khitoniin (aluspuku) puettua kuuliaisuusveljeä. Hän oli vyöttömänä, paljain päin ja avojaloin. Toinen saattueen edessä kulkevista munkeista oli vihittävän ohjaajavanhus. Takana tulevalla veljestöllä oli kaikilla kädessään tuohukset.
Munkiksi vihkimisen suoritti luostarin johtaja (igumeni), arkkimandriitta Mikael, joka kysyi vihittävältä, miksi tämä on saapunut hänen eteensä ja onko hän tullut vapaasta tahdostaan: "Tuletko vapaalla mielellä ja vapaalla tahdolla? (---) Etkö tule jonkun pakon tai väkivallan painostuksesta?"
Ortodoksisen kirkon perinteen mukaan kristityllä on valittavanaan kaksi samanarvoista kilvoittelun tietä: avioliitto tai luostarielämä. Molemmat vaativat sitoutumista ja vapaata tahtoa pysytellä valitsemallaan tiellä. Ortodoksisessa kirkossa on seitsemän sakramenttia: kaste, mirhavoitelu, ehtoollinen, avioliitto, pappeus, katumuksen sakramentti ja hautaus. Muistutettakoon, että luterilaisessa kirkossa on vain kaksi sakramenttia: kaste ja ehtoollinen. (Avioliittoon vihkiminen ei ole luterilaisessa kirkossa sakramentti, mikä mahdollistaa ortodoksista kirkkoa laajempia vihkimisnäkemyksiä.)
Igumenin saatua vastauksen, hän kysyi vihittävältä vielä, että haluaako tämä sitoutua siveelliseen puhtauteen, köyhyyteen ja kuuliaisuuteen. Saatuaan kaikkiin myöntävät vastaukset, igumeni luki rukouksen pitäen rukoustekstiä kumartuneena olleen vihittävän pään päällä. Tämän jälkeen igumeni asetti sakset evankeliumikirjalle ja vihittävä ojensi ne hänelle. Tämä toistettiin kolme kertaa.
Tämä kohta, jossa vihittävä ojensi igumenille sakset, mutta igumeni asetti sakset takaisin evankeliumikirjan päälle ja pyysi saksia uudelleen kolme kertaa ("Ota sakset ja anna ne minulle."), oli mielestäni yksi vaikuttavimmista hetkistä. Matka munkiksi ei ole päähänpisto ja vapaata tahtoa ja halua liittyä luostarin veljestöön testataan useasti. Vihittävän annettua sakset igumenille kolmannen kerran evankeliumikirjan päältä, igumeni sanoi: "Katso, sinä olet ottanut ne Kristuksen kädestä. Katso, kenelle olet lupauksesi tehnyt, keneen liityt ja kenestä eroat." Tämän jälkeen igumeni leikkasi vihittävän tukkaa ristinmuotoisesti maallisesta maailmasta luopumisen merkiksi. Luostarielämää kutsutaan myös enkelielämäksi.
Minulle oli mielenkiintoista seurata munkisi vihittävän pukeutumista, sillä jokaisen munkin asun osan kohdalla kerrottiin, mitä ne symboloivat. Minulle oli entuudestaan tuttua diakonin, papin ja piispan asujen osat ja niiden merkitykset, joihin sain edellisen työni aikana Riisassa työskennellessä tutustua. Luostarielämä ja munkin asujen osat olivat jääneet vieraammiksi ja tiesin etukäteen vain paramantian merkityksen.
- Paramantia = viitan alla pidettävä rististä, kangaspalasta ja nauhoista koostuva, valjaita muistuttava asuste. Paramantia annetaan enkelielämään liittymisen merkiksi. Kankaaseen on kuvattu risti sekä Kristuksen piinavälineet ja sen laitoja kiertää teksti: "Minä kannan ruumiissani Kristuksen haavoja".
- (Päällys)viitta = "Hengellisen ilon ja riemun vaate puetaan kaikkien lihan ja maailman tuottamien murheiden ja riivaajahenkien kiusausten karkoittamiseksi ja kukistamiseksi (---)".
- Nahkainen vyö = Keho vyötetään totuuteen ruumiin kuolettamiseksi ja hengen uudistamiseksi.
- Mantia = täyspitkä, hihaton, leveä ja laahuksellinen, päällysviitan päälle kaulan alta solmittava päällysvaate. "Puetaan pelastuksen vaatteeseen ja vanhurskauden haarniskaan suojellakseen itseään kaikesta vääryydestä ja huolellisesti syrjäyttääkseen oman viisautensa keksinnöt ja oman tahtonsa viisastelut (---)".
- Klobukki = musta, kupumainen päähine. "Hän peittää päänsä nöyryyden sekä alituisen kuuliaisuuden vaipalla hengellisen viisauden merkiksi (---)".
- Jalkineet = "Panee kengät jalkoihinsa sen merkiksi, että hänen tulee olla alttiina julistamaan rauhaa sekä kuuliaisena kaikkia käskyjä täyttämään ja valmiina kaikkea hyvää tekemään (---)".
- Rukousnauha = "Hengen miekka, joka on Jumalan sana (---)".
- Käsiristi = "Kristuksen risti, uskon kilpi, jolla voit sammuttaa kaikki pahan hengen nuolet (---)".
- Palava tuohus = "Tästä lähin sinun tulee olla puhtaalla ja hyveellisellä elämälläsi ja hyvillä tavoillasi maailmalle valona (---)".
Kun vihittävä oli saanut kaikki edellä mainitut, igumeni siunasi häntä oikealla kädellään ja lausui: "Veljemme [munkin nimi] on saavuttanut enkelielämän vakuuden pukeutuen kaikkiin Jumalan aseisiin voidakseen voittaa kaikki hallituksien ja valtojen, tässä pimeydessä hallitsevien maailmanvaltojen, taivaan avaruuksissa liikkuvien pahuuden henkiolentojen voiman ja hyökkäykset Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. (---)"
 |
| Kuvan julkaisuun on saatu lupa. |
Tuntui etuoikeutetulta olla mukana tilaisuudessa, jossa ihminen tekee noin henkilökohtaisen ja ison elämänvalinnan.
Virpovitsojen siunaus
Toinen kaunis tilaisuus oli lauantaina, kun klo 18 alkaneessa palmusunnuntain vigiliassa siunattiin virpovitsat. Kirkollisen vuorokauden ja vanhan juutalaisen perinteen mukaisesti uusi vuorokausi alkaa illasta, eli klo 18 eletään jo seuraavaa päivää. Veljestö oli valmistanut virpovitsoihin lähes 1000 kukkaa, jotka oli tuotu kirkkosaliin ja jaettiin kirkossa vigilian päätteeksi.
Tuohusten ja lampukoiden hehkussa resitatiivinen (laulava) lukutapa kuulosti upealta, kun pappi ja parvella olevat lukijat kommunikoivat keskenään jumalanpalvelustekstejä. Äänet ottivat koko tilan haltuun. Resitoinnin tarkoitus on estää pyhien tekstien henkilökohtaista värittämistä omalla tunteenomaisella äänensävyllä tai henkilökohtaisilla painotuksilla. Hieno hetki oli myös se, kun kirkonkellojen juhlasoitto täydensi palvelusta. Ortodoksisissa jumalanpalveluksissa ihmisääni on ainut soitin, mutta myös kirkonkelloja soitetaan ihmiskäsin, eli soitto ei ole automatisoitua. Kirkonkelloista tulee iloinen tunnelma, koska soittorytmi on juhlasoitossa reipas ja erikokoisista kelloista lähtee erilainen ääni.
Vladimirin Jumalanäidin ikoni
Ennen Valamosta kotiinlähtöä sain vielä mukaani Vladimirin Jumalanäidin ikonin, joka oli ystävälläni konservoitavana. Pinta puhdistettiin lampukan noesta ja ikonin reunoilla olevat kolhut maalattiin. Antti konservoi muutama vuosi sitten ostamani
Kazanin Jumalanäidin ikonin, jonka lopputulos oli huikea. Tässä ikonissa päästiin onneksi pienemmällä työmäärällä.
Vladimirin Jumalanäidin ikoni kuuluu Hellyyden Jumalanäidin ikonityyppeihin, jotka tunnistaa siitä, että Kristus-lapsi ja Jumalanäiti ovat painaneet posket toisiaan vasten. Tätä ikonityyppiä minulla ei vielä aiemmin ollut ja tämä on minusta todella kaunis. Ikoni on maalattu 1970-luvulla.
Kiitos Valamo ja Valamon opisto elämyksellisistä neljästä päivästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti