Mäntässä aito Monet!

Nyt kun ollaan Turun taidemuseon näyttelyn puitteissa sivuttu Claude Moneta (tuota taiderakkauteni suurinta kohdetta), hykerryttää mieltä uutinen, että Serlachius museoiden kokoelmissa oleva teos on varmistettu aidoksi Monet'n maalaukseksi.

Jyväskylän yliopiston Recenart-hankkeen tutkija Ilkka Pölönen tutki Claude Monet'n teosta hyperspektrikameralla Mäntässä. Kuva: Tiina Koivulahti.

Jyväskylän yliopiston monitieteinen Recenart-hanke tutkii taideteosten aitoutta useilla eri laitteilla. Monet´n maalauksen analysoinnissa käytettiin hyperspektrikameraa, jolla saadaan näkyviin hävinneitä kirjoituksia, signeerauksia ja luonnospiirroksia maalikerrosten alta sekä XRF-laitetta, joka kertoo taideteoksen alkuainekoostumuksen. 

Signeeraamattomasta työstä paljastui Monet'n nimikirjoitus maalikerroksen alta. Maalaus ostettiin Serlachius museoiden kokoelmiin 1950-luvulla lontoolaiselta taidevälittäjältä siinä uskossa, että kyseessä oli Monet, mutta aitous oli varmistamatta, sillä tekniset valmiudet eivät olleet sellaiset kuin nykyään. Yliopiston laitteilla nähtiin paitsi nimikirjoitus, myös vuosiluku: maalaus on valmistunut vuonna 1891.

Aidoksi osoittautunut Claude Monet'n maalaus, suomenkieliseltä nimeltään Heinäsuopa ilta-auringossa, 1891. Kuva: Juhani Huuskonen.

Lokakuussa teos lähtee Tanskan Århusiin Monet and the Impressionists -näyttelyyn. Tanskan näyttely oli syy siihen, että teoksen aitouteen haluttiin saada vastaus ja ylipäänsä mahdollisimman paljon tietoa siitä.

Laittakaahan serlachiuslaiset teos kunniapaikalle Tanskan reissun jälkeen, 

niin tämä neiti hurauttaa sitä katsomaan! 

Koko artikkeli luettavissa Keskisuomalaisen sivuilla.

Mäntän kirkko

Menneellä Mäntän kesäretkellä pysähdyimme pikaisesti myös kirkossa, sillä Mäntän kuvataideviikkoihin liittyen Kaarina Kaikkonen oli värittänyt kirkon julkisivun paikallisten miesten kauluspaidoilla.

Teoksen nimi on Totuuden henki. Paidat on sommiteltu siten että värit kirkastuvat maasta kohti taivasta. Tämä on herättänyt paikallisissa paljon keskustelua, niin ihastusta kuin vihastustakin. Aukiolla parkissa ollut bussikuski tuli ihmettelemään yhtäkkistä valokuvaajalaumaa ja sanoi, että kaipa hänenkin pitää kirkosta kuva ottaa, kun noin moni on näkymästä kiinnostunut. Niin hän sitten kaivoi puhelimensa taskustaan ja nappasi kuvan. Naureskelin itsekseni että mies ei tainnut tietää että kyseessä oli taideteos, mutta halusi kuitenkin kuvata ihmeellisen tilanteen kun muutkin tekivät niin. Kerroin sitten kyseessä olevan Kaarina Kaikkosen taideteos ja että kirkko on yksi tämän hetken Mänttä-Vilppulan nähtävyyksistä.

Vaikka visiitti kirkolla oli pikainen, sillä se ei kuulunut varsinaiseen matkaohjelmaan, 

en malttanut olla kurkistamatta myös sisälle.

G. A. Serlachius Oy lupautui rakennuttamaan Mänttään kirkon omalla kustannuksellaan, kun Mänttä vuonna 1921 erotettiin Vilppulasta omaksi seurakunnakseen. Kirkon suunnitteli W. G. Palmqvist ja se valmistui vuonna 1928. 

Alttaritaulussa Maria istuu Jeesus-lapsi sylissään lampaiden ympäröimänä. Taulun on maalannut Alvar Cawén ja teoksen henkilöt, maisema ja lampaat ovat mänttäläisiä. Myös alttaritaulun molemmin puolin olevat lasimaalaukset ovat Cawénin käsialaa.

Alttaritaulun ohella kirkon nähtävyyksiä ovat saarijärveläisen kuvanveistäjän, Hannes Autereen, puuveistokset joita on mm. alttarikaiteessa ja saarnatuolin sivulla. 

Maakuntamatkaillessa pitäisi aina kurkistaa myös kirkon sisälle, mikäli ovet vain ovat auki. En tässäkään tapauksessa olisi osannut ulkokuoren perusteella kuvitella millainen kirkko on sisältä. Hienoja reliefejä ja veistoksia.

Miltäs Kaarina Kaikkosen Totuuden henki näyttää?

Nyt mentiin mets...Mänttään.

* Yhteistyössä Suomen käsityön museo

Serlachius-museot

Pääsin osallistumaan Suomen käsityön museon henkilökunnan kesäretkelle, joka suuntautui Mänttään. Paikalle veti, mikäs muukaan kuin mediassakin paljon paistatellut, upouusi Serlachius museoiden Göstan paviljonki. Pääsimme tutustumaan tiloihin tuoreeltaan, miltei heti avajaisten jälkeen. Ensimmäiseksi pitää sanoa, että yllä oleva museomainos on paras sitten miesmuistiin! Huomiota herättävä, itseironinen ja toisaalta ihanasti Guggenheimille kuittaileva slogan. ;)

Vanha kartanorakennus, joka yhdistyy uuteen osaan lasikäytävän avulla.

Göstan paviljongin sisäänkäynti.

Saako tunnustaa olleensa hivenen epäilevä Tuomas ennen varsinaista vierailupäivää? No minä olin. Mietin että kuinka ihmeessä niin massiivinen uudisrakennus voi istua vanhan tiilirakennuksen kylkeen, mutta niin se vain istui. Paremmin kuin hyvin. Puuarkkitehtuuri sopii mainiosti ylistämään Serlachius-suvun historiaa ja nostamaan Mäntän taidekaupunkien kärkeen. Näyttelyiden osalta jako on tehty siten, että kartanossa esitellään Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmien teoksia ja uudessa paviljongissa nähdään nykytaiteen vaihtuvia näyttelyitä.

Paviljongin lasiovet vetivät puoleensa ja toivottivat kävijät tervetulleeksi avaraan aulaan, jossa lipunmyyntipiste oli sijoitettu fiksusti siten, että tiskin toiselle puolelle oli jätetty tilaa museokaupalle. Näin kävijät jakautuvat tasaisesti tiskin molemmin puolin eikä jonoa kerry yhteen kohtaan.

Museonjohtaja Pauli Sivonen kertoi rakennusprosessista Harry Kivijärvi-salissa.

Saimme kuulla museonjohtaja Pauli Sivosen ajatuksia rakennusprosessista. Taidemuseo Göstan uudistaminen oli sisältöhanke, jossa haluttiin muuttaa museon toimintaperiaatetta. Siinä missä se ennen oli "yhtiön showroom" ja oman kokoelman esittelyä, haluttiin nyt astua lähemmäs nykyaikaa tuomalla tiloihin enemmän vaihtuvia näyttelyitä ja moderneja museopalveluja. Näihin uusiin museopalveluihin kuuluvat mm. museokauppa, ravintolapalvelut ja polkupyörälainaus. Yllä olevaa Harry Kivijärvi-salia on tarkoitus hyödyntää paitsi galleriatilana myös musiikkisalina sekä teatteri- ja puhetilaisuuksia varten. Sivonen kertoi että aiempi vuosittainen 40 000 kävijämäärä halutaan nostaa 100 000 kävijään per vuosi. Luku kuulostaa hurjalta, mutta toivon vilpittömästi että tavoite saavutetaan. Ainakin puitteet matkailukohteelle ovat nyt kunnossa.

Kohti näyttelysaleja.

Näyttelyoppaanamme toimi Anneli Vehkaniemi ja kierros  kierrettiin paviljongista kartanoon. SuperPop-näyttelyn käytössä ollut tila on upea. Valo tuli tilaan tasaisen kauniisti ja lähes 12 metrin korkeus tuntui varsin hulppealta. Teokset saivat tilaa hengittää, mutta niitä ei ehtinyt kierroksen aikana kunnolla katsoa kun piti siirtyä jo eteenpäin.

Ylhäällä James Rosenqvistin teos Ladies of the Opera Terrace, 1986, öljyväri kankaalle, yksityiskokoelma.

Kierros jatkui paviljongista lasikäytävää pitkin kartanoon. Alakerrassa oli Göstan ystävät -näyttely, jossa esiteltiin Gösta Serlachiukselle tärkeiden taiteilijoiden teoksia taidesäätiön omista kokoelmista. Täällä voi bongata niitä Suomen kultakauden merkkiteoksia. Muistakaapa nostaa katseenne välillä myös kohti kattoa, sillä sieltäkin saattaa löytää katseltavaa kattomaalausten muodossa. Jälkikäteen huomasin että olin sivuuttanut paviljongissa museotarkkailun, sillä myöhemmin jonkun kysyessä millaiset valot suurimmassa tilassa oli, en osannut vastata. Hyvä kun muistin minkä värinen lattia siellä oli. Seuraavalla kerralla pitää vierailla rauhassa paitsi teosten edessä, myös tekniikkaa tarkkaillen.

Taustalla Akseli Gallen-Kallelan teos: Sissi Serlachiuksen muotokuva, 1889. Gösta Serlachiuksen taidesäätiö.

Taustalla Albert Edelfeltin teos: Porilaisten marssi, 1892. Gösta Serlachiuksen taidesäätiö.

Yläkerrassa oli Malli ja hullu kuvailija -näyttely, jossa rikottiin perinteisiä taidenäyttelyn rajoja tekemällä kokonaistaideteos, johon on kudottu kaunokirjallisia tekstejä yhdistämään taideteokset ja ripustus toisiinsa. Kaunokirjallisten (ja käsin kirjoitettujen!) tekstien nostaminen seinille teosten rinnalle oli onnistunut elementti. Teksteistä on vastannut kirjailija/dramaturgi Riikka Ala-Harja, joka on käyttänyt fiktiivisten tekstien taustalla faktoja taidehistoriasta. Myös seinien maalaaminen/tapetoiminen eri teemojen mukaan oli tehty oivaltavasti ja paikka paikoin sykähdyttävästi. Mutta. Meitä on kahta koulukuntaa kun puhutaan teoslapuista. On niitä, joita ei haittaa kuljettaa teosluetteloa mukana näyttelyssä, kun ripustajat ovat halunneet siivota "ylimääräiset" tekstit seinäpinnoilta. Ja on niitä, jotka haluavat että se teoslappu on aina siinä teoksen vieressä. Minä kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään. En henkilökohtaisesti tykkää selata museoissa sitä teosluetteloa, sillä voi olla että kierrän näyttelyä ihan eri järjestyksessä kuin on tarkoitus ja se sivujen plärääminen pilaa tunnelman ja katkaisee ajatuksen. Galleriat ovat asia erikseen. Lisäksi tässä on sellainenkin käytännön syy, että mikäli näyttelystä on tarkoitus tehdä muistiinpanoja blogiin, on äärimmäisen hankalaa kirjoittaa muistiinpanoja ja yrittää toisella kädellä käännellä teosluettelon sivuja, jotta saisi teoksen nimen selville. Alakerran Göstan ystävissä teoslaput olivat perinteisillä paikoillaan. 

Akseli Gallen-Kallela: Malliharjoitelma, 1885, öljyväri kankaalle. Gösta Serlachiuksen taidesäätiö.

 Näyttelyn nimi viittaa Akseli Gallen-Kallelaan, joka oleili ja työskenteli 1880-luvun lopulla Keuruulla. Hän sai paikallisten mielissä hullun maineen ja kutsumanimen "kuvailija". Näyttely kertoo  Suomen kultakauden taiteesta mallien kautta. Yllä olevan maalauksen vieressä on teksti, joka alkaa sanoilla: "Niin sinä vain mittailet minua,  mutta mitään et näe. Katsot minuun, mutta et näe."

Eero Järnefelt: Koli, 1908, öljyväri kankaalle. Gösta Serlachiuksen taidesäätiö.

 Koli-huone oli näyttelyn vaikuttavin. Jo sillä, että tilaan oli tuotu aitoja kiviä oli suuri merkitys. Seinä oli päällystetty mustavalkoisella Kolin valokuvalla ja maustettu tekstillä, jossa luki: "Minä olen Koli. Olen kalliota ja kiveä. Alkaa sataa, mutta minä en tästä sula. Mustasta pilvestä paiskaa sankkaa sadetta, mutta minä en kulu, en lähde. Olen vuori, olen tämän maan mahtava Koli. (---)" Yhtä pysyvinä kuin Kolin vaarat ovat taidehistorioitsijoiden mielissä Järnefeltin maalaukset, joista yksi esimerkki nousee esiin mustavalkoisesta seinästä kuin koru.

Ravintola Gösta.

Näyttelykierrosten päätteeksi lounastimme uudessa Ravintola Göstassa, jota luotsaavat Michelin-kokki Pekka Terävä, Henry Tikkanen ja Pasi Heinonen.

Jälkiruokana kahvin kaverina oli mansikka-raparperi-pannacottaa.

Eihän tästä voi olla muuta kuin iloinen. Iloinen siitä, että vaikeina aikoina museokentältä kuuluu jotain hyvää, iloinen siitä että se kuuluu nimenomaan Mäntästä ja säätiön omalla rahoituksella. Saivat tehdä juuri sellaista kuin halusivat ja josta Gösta Serlachius aikoinaan haaveili.

Jos jotain kritisoitavaa paviljongista pitäisi keksiä niin täytyy sanoa, että entisenä siivoojana en henkilökohtaisesti pidä kaikkein kiitollisimpana vessojen suurta rosteripinnoitusta. Ovat nimittäin herkkiä ottamaan itseensä sormenjälkiä. Kokonaisuudessaan paviljonkiprojekti teki kuitenkin hyvää paitsi Suomen arkkitehtuurikentälle myös koko taidemuseokentälle.

Autoton opiskelija kiittää myös kesän (14.6.-10.8.2014) suunnitellusta julkisesta liikenteestä. Vilppulan rautatieasemalta voi hypätä suoraan Serlachius-bussin kyytiin, sillä junavuoroilta on linja-autokuljetus museoille. Kahden euron hintaisella lipulla saa matkata koko päivän vaikka kaikkien Mäntän kulttuurikohteiden välillä. Serlachius-museoilta saa lainata myös 10 euron panttia vastaan polkupyöriä/kypäriä päivän ajaksi. Pantin saa takaisin kun palauttaa pyörän museoon. Pyöräillen voisi kulttuurikohteiden lomassa pyörähtää vaikka luonnon helmassa tai kirpparikierroksella.

Kiitos Suomen käsityön museolle ja Serlachius-museoille mukavasta päivästä.

Toista Serlachius-museoiden lausetta lainaten "Käykää rohkeasti pidemmälle!" 

Ajatuksiaan uudesta paviljongista ovat kirjoittaneet myös muun muassa:

Pois työpöydältä: Gösta ja MuNa-pipo.

Kiasman blogi Saattaa sisältää kuvataidetta: Göstan silta.

Kulttuurinavigaattori: Kaksikasvoinen pop.