Palokkajärven kierros

Sunnuntai-iltapäivänä toteutettiin listalla ollut ulkoilulenkki kun pyöräilimme Palokkajärven ympäri (12 km). Kierros on kevyt ja suht tasainen. Maisemat vaihtuvat joki- ja järvimaisemista asfalttiteiden ja asutusalueiden värittämiksi.  Asfalttiin on merkitty pyöräilyreitti jota seuraamalla ei voi ajaa vikaan. Pyöräilystä innostuneet voivat käydä suunnittelemassa pyöräilyreittejä esimerkiksi Jyväskylän pyöräilyseuran sivuilla. Lenkit näyttivät alkavan 13:sta kilometristä aina Helsingistä Jyväskylään ulottuvalla (312 km) reitillä. Meidän kierros oli ajateltu ihan vain leppoisaksi sunnuntaipyöräilyksi ja matkalla näytti tältä:

Nyt nauttimaan ilta-auringosta ja Eeva-Kaarina Volasen elämäkerrasta parvekkeelle --> 

Miten olette viettäneet sunnuntaita?

Vaaleanpunaisia hetkiä

Leuto kostea metsä.

Saatoin ystävän sen halki

ja nähtiin yhdessä auringonlasku.

Kun kuu nousee hän pysähtyy

muistaa yhteisen kokemuksen, muistaa

hämyiset männyt, näyt.

Sellainen ystävä on.

Hän ymmärtää helposti oikein

eikä etäänny vaikka kulkee

kauaskin.

- Liisa Laukkarinen -

Kalevalainen hiekkalinna

Lappeenrannassa järjestetään jo kymmenettä kertaa hiekkalinna, jonka veistämisestä on vastannut Jukka Lakela. Teemat vaihtuvat vuosittain ja tänä vuonna aiheena on Kalevala.

Maailma syntyi sotkan munasta.

Väinämöinen laulaa Joukahaisen suohon.

Ilmarinen takoo sammon.

Lemminkäisen äiti haravoi poikansa Tuonelan joesta ja herättää hänet eloon. Veistoksessa lainattu hienosti Akseli Gallen-Kallelan maalausta.

Väinämöinen käy hakemassa veneen veistoon tarvittavat sanat kuolleen tietäjän, Antero Vipusen, vatsasta.

Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen lähtevät ryöstämään sampoa Pohjolasta. Matkalla vene takertuu jättimäisen hauen hartioille. Väinämöinen tappaa haen ja rakentaa sen leukaluusta kanteleen.

Kullervo suree kuollutta kotiväkeään.

Ilmarisen Kultaneito.

Sammon ryöstö.

Louhi lähettää tauteja Kalevalan kansan tuhoksi, mutta Väinämöinen parantaa ne.

Hienoa nähdä kuinka hiekasta on saatu niin elävää ja Kalevala aiheena kiehtoo suomalaisia varmasti aina. Hauska vastine Kemin lumilinnalle. Hiekkalinnaan on vapaa pääsy ja halukkaat voivat vierailla linnassa joka päivä vielä 31. elokuuta 2013 saakka klo 10-21.

Oletteko vierailleet Lappeenrannan hiekkalinnassa tänä tai aiempina vuosina?

Piirtämisen ilosta

Siitä se ajatus sitten lähti.

Matka vei päiväseltään ennen tuntemattomaan Lieksaan, jossa olimme katsastamassa ystävälleni asuntoa tulevien töiden vuoksi. Pieni paikkakunta vaikutti säilyneine puutaloineen viehättävältä ja paikalliset puhuivat murrettaan miltei yhtä leveästi kuin savolaiset omaansa. Olo oli kotoisa. Kaupunki täyttyi musiikista, sillä muun muassa kadut, kirkko ja kulttuurikeskus juhlivat Vaskiviikkoa. Mukaan tarttui hetken mielijohteesta matkailuinfon edestä Vaskiviikon esite, jonka viimeisiltä sivuilta huomasin vangitsevan mainoksen. Lieksan kulttuurikeskuksessa oli Anssi Mikael Okkosen näyttely Piirtämisen ilosta. Kun sivun alareunassa luki "Vapaa pääsy!", ehdotin ystävälleni josko aikatauluun sopisi pikainen visiitti näyttelyssä. Myönteisen vastauksen ja muutaman hetken jälkeen astuimme sisään näyttelyyn. 

Avaran aulatilan seinille oli ripustettu maltillisesti realistisia lyijykynäpiirroksia jotka jatkuivat kerrosta ylempänä. Jo ensivilkaisulla kävi selväksi että ihminen on Okkoselle tärkeä. Ilmava ripustus karttoi kehyksiä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Huomio kiinnittyi paitsi valokuvantarkkaan taitoon tallentaa kuvattu kohde myös paperin (tai tässä tapauksessa kartongin) käyttöön. Useat kohteet oli jätetty vaille taustaa, jolloin henkilöt kohosivat pääosaan, veivät täyden huomion. Kevyt ripustus ja suuret valkoiset pinnat antoivat kokonaisuuden hengittää. 

Yllätyksekseni huomasin että paikalla oli myös itse taiteilija. Hän piirtää paikan päällä kolmen kartongin triptyykkiä työnäytöksen tapaan. Nurmeksen Kuokanvaarassa asuva taiteilija kuvaa ihmisten avulla nykypäivän karjalaisuutta menneen ajan mausteilla. Ihmiset ovat helposti lähestyttävän näköisiä ja kasvojen piirteet saavat tarkastelemaan niiden yksityiskohtia tarkemmin.

Anssi Mikael Okkonen: Karhunkaataja, 2012, 90 x 120cm, lyijykynä kartongille.

Näyttelyn mainoskuvaksi valittu teos Taiteilija korostaa itseään on hauska ja leikkisä omakuva, joka toi välittömästi mieleeni hollantilaisen piirtäjämestarin M. C. Escherin ja hänen Piirtävät kädet teoksensa. Escherin teoksessa käsi piirtää kättä, mutta Okkosen teoksessa taiteilija piirtää taiteilijaa. Tämä taidehistorian rinnastus veti näyttelyssä puoleensa.

Anssi Mikael Okkonen: Taiteilija korostaa itseään, 2012, 90 x 120cm, lyijykynä kartongille.

Taidehistoriaan viitattiin myös Kolme sulotarta teoksessa, jossa kolme naista ovat saunanjälkeisissä tunnelmissa pyyhkeisiin kääriytyneenä. Naiset ovat aitoja, muodoiltaan kauniita ja elämää nähneitä.  Vasemman puoleiselta naiselta puuttuu vielä kasvot ja joitain yksityiskohtia; kenties Okkonen valmistelee ne näyttelyn aikana.

Anssi Mikael Okkonen: Kolme sulotarta, 2013, 120 x 90cm, lyijykynä kartongille.

Yläkertaan siirryttäessä muotokuvien rinnalle astuu muun muassa ortodoksisuus ja työnteko. Portaita noustessa tulijan vastaanottaa voimakkaita tunteita herättävä mustanpuhuva Skeema. Skeemaan pukeutuessaan munkki tai nunna luopuu kokonaan maallisesta elämästään ja omaisuudestaan pyhittäen sen rukoillen ihmisten pelastamiseksi. Nykyisin skeemamunkkeus on etenkin Suomessa harvinaista, mutta Okkonen herättelee onnistuneesti vertailevia ajatuksia nykyihmisen ajatuksista ja elämäntavoista.

Anssi Mikael Okkonen: Skeema, 2013, 120 x 90cm, lyijykynä kartongille.

Suuri illuusio aiheutti keskustelua. Jokin perspektiivissä häiritsi ja laittoi etsimään syytä illuusiolle. Keskelle kuvaa asetettu tyttö tuntui seisovan vastauksen edessä, jotta syyn perspektiivin outouteen olisi löytänyt. Katto tuntui noudattavan luonnollisen pakopisteen perspektiiviä, mutta lattialankut toivat mieleen ikonien käännetyn perspektiivin. Vaikka en useinkaan tahdo taiteilijoiden selittävän teoksiaan, koska haluan antaa niille mahdollisuuden vaikuttaa katsojiin itsenäisesti, kysyin ystäväni pyynnöstä Okkoselta teoksen perspektiivistä. Hän kertoi tunnelman tulevan luonnollisesti vain kameran linssin vääristymästä. Linssin vääristymä - luonnollinen selitys, joka kuitenkin kadotti teoksen illuusion. Häiritsevyydessään teos piti otteessaan ja tässä tapauksessa se pieni ärsytys salaisuuden kätkemisestä teki kokonaisuudesta mielenkiintoisen. Vastauksen kuultuaan ystäväni oli ilmeisen tyytyväinen, mutta minulta se rikkoi mielenkiinnon. Kaikkia salaisuuksia ei tarvitse tietää, sillä juuri se tekee taiteesta koukuttavaa. No, Okkosen uskomaton materiaalikuvaus on asia mitä ei voi olla ihmettelemättä.

Anssi Mikael Okkonen: Suuri illuusio, 2012, 90 x 120cm, lyijykynä kartongille.

Yksityiskohta teoksesta Suuri illuusio.

Uusi aika-triptyykki yhdisti uutta ja vanhaa. Okkonen kirjoittaa sarjasta seuraavaa: 

"Uusi aika on kolmiosainen lyijykynäteos, joka kulttuurin kuvauksena käsittelee myös omaa idealistista käsitystäni tulevaisuuden mahdollisuuksista elää rinnakkaiseloa luonnon kanssa. Haluan teoksellani herättää ajatuksia ja keskustelua vihreämmästä elämäntavasta, jossa oma hiilijalanjälkemme on nykyistä merkittävästi pienempi ja jolloin omat henkilökohtaiset valintamme vaikuttavat positiivisesti yhteiseen hyvinvointiimme. Taustalla on toki myös arvostukseni karjalaisen kulttuurin jatkuvuuteen ja ajalliseen traditioon."

Äkkiseltään teoksessa voi nähdä vain menneen ajan kuvauksen, kun töitä tehtiin traktorin ja muiden koneiden sijaan hevosella, mutta henkilöiden vaatteet tuovat kuvauksen nykyaikaan. Mustavalkoisuudessaan olisin voinut sijoittaa teoksen kuvaamaan jotain ihanista 40-luvun suomifilmeistä. Tämä menneen ja nykyisen vuoropuhelu on mukavaa katseltavaa ja tuo hyvän mielen. 

Yksityiskohta sarjasta Uusi aika.

Yksityiskohta sarjasta Uusi aika.

Yksityiskohta sarjasta Uusi aika.

Ehtoollinen teoksessa on kuvattu tuttuja henkilöitä, mutta katse kiinnittyy yksittäisten henkilöiden sijaan äidin käteen joka ohjaa tyttöä ehtoolliselle. Luonnollisessa tilanteessa on saatu vangittua odotus, jännittyneisyys, uteliaisuus ja kiitollisuus.

Anssi Mikael Okkonen: Ehtoollinen, 2013, 89 x 75cm, lyijykynä kartongille.

Yksityiskohta teoksesta Ehtoollinen.

Kokonaisuudessaan Okkosen näyttelystä jäi hyvä mieli vaikka itse näyttelytila ei vaikuttanut. Ex tempore tilanteesta lähtenyt näyttelykäynti oli yllättävä ja iloinen, jollaisia toivoisi useamminkin. Taiteilijoita pääsee näyttelyissä tapaamaan harvoin ja toisaalta hieman ujostelen tätä tilannetta. Toki taiteilijat antaisivat lisäsyvyyttä teoksilleen, mutta itse pidän siitä että muodostan näyttelyistä ja niiden teoksista omat mielipiteeni ja ajatukseni; teen teoksista "omiani", jolloin en välttämättä keksi taiteilijan kanssa juurikaan keskusteltavaa. Taiteilija voi ohjailla katsojaa teosten nimillä, mutta luotan siihen että jokainen osaa tulkita töitä omista lähtökohdistaan. Okkonen oli äärimmäisen mukavan ja rennon oloinen, helppo lähestyä. Tapaaminen herätti mielenkiinnon taiteilijaa kohtaan siinä määrin että tutkin hänen kotisivunsa A:sta Ö:hön. Mielenkiintoinen juttu taiteilijasta ja hänen ajatuksistaan löytyy muun muassa täältä ja jos taidekriitikko Otso Kantokorven ajatukset Okkosen taiteesta kiinnostavat niin niitä voi käydä kurkkaamassa täältä.

Hauskin yhteensattuma löytyi Okkosen kotisivuja selaillessa, sillä kävi ilmi että hänellä on taideateljee nimeltään Hurmio. Ehkäpä samanlainen hurmioituminen elämään ja taiteeseen yhdistää sekä tätä blogia että Okkosen ateljeen sisällä syntyviä teoksia.

Anssi Mikael Okkonen: Nuori voima, 2011, 90 x 120cm, lyijykynä kartongille.

Ihastuin paitsi taiteilijan teoksiin myös hänen ajatusmaailmaansa ja elämäntapaansa. Jos taidetta voi katsella samalla tunteella kuin olisi tullut kotiin, Okkonen on omalla kohdallani onnistunut.

Mikäli tienne vie Lieksaan tai sen lähettyville, voi Okkosen näyttelyä käydä katsomassa Lieksan kulttuurikeskuksessa 23. elokuuta 2013 saakka.