Sodan värit

Kuva: Kirjailija/luutnantti Olavi Paavolainen Aunuksessa elokuussa 1942 oopperalaulaja Kim Borgin kuvaamana. SA-kuva.

Kesälomareissulla tuli vierailtua myös Lappeenrannan museoissa. Etelä-Karjalan museossa esillä oleva Sodan värit -näyttely yllätti ja hätkähdytti. Näyttely on osa Suomi100-juhlavuotta ja esittelee värivalokuvia talvi- ja jatkosodasta. Valokuvat ovat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran, yksityiskokoelmien, Punaisen ristin ja Sotamuseon Puolustusvoimien SA-kuva-arkistoista. Sodan värit -näyttely pohjautuu Mikko Pekarin ja Kalevi Keskisen vuonna 2010 ilmestyneeseen samannimiseen kirjaan. 

Kuva: Onni Tossavainen / yksityiskokoelma. Venäläisten läpimurto Karjalan kannaksella. 17.6.1944 radiosta kuunnellaan uutisia suurhyökkäyksen etenemisestä. Tauno Borgman (vas.), alikersantti  Kalervo Kelo, kaksi tuntematonta, korpraali Erkki Tenovirta ja lääkärialikersantti Aarne Laiitinen.  

Kyseessä on siis aidoista sota-ajan värivalokuvista tehtyjä suurennoksia. Kuvat esittelevät sotavuosien elämän monia puolia. Talvisodan värivalokuvat löytyivät vasta vuosikymmeniä sodan päättymisen jälkeen ja niiden kuvaajaksi osoittautui ruotsalainen Punaisen ristin sotalääkäri Carl-Erik Groth. Värivalokuvat unohtuivat vuosikymmeniksi käytännön syystä: sanomalehdissä ja muussa tiedotuksessa painettiin tuolloin vain mustavalkoisia kuvia. 

Kuvat: Ylh. Erik Blomberg: Karjalainen tsasouna, ortodoksinen kyläkappeli. SA-kuva. Alh. Carl Rosenqvist: Henkilöauto Pidman proomusillalla itäisellä Syvärillä 2.9.1942. Pioneeripataljoona 13:n miehet olivat rakentaneet 225 m pitkän sillan, joka purettiin seuraavana vuonna kenttäsillan tieltä. SA-kuva.

Suomen historia vaikuttaa kuvien kautta lähes kokonaan mustavalkoiselta 1960-luvulle ja väritelevision tuloon saakka. Värillistä kinofilmiä kokeiltiin satunnaisesti jo 1930-luvulla, jonka amerikkalaiset ja saksalaiset olivat kehittäneet elokuvateollisuuden käyttöön. Jatkosodan aikana 1941-1944 suomalaiset saivat sattumalta saksalaisilta sotilailta käsiinsä värillistä kinofilmiä, joita parikymmentä sotakuvaajaa kokeili kamerassaan ensimmäistä kertaa. Kuvia otettiin sodan aikana noin sadan rullan verran (noin 3000 ruutua).

Kuva: Carl-Erik Groth. Vaikeimmin haavoittuneet siirrettiin Karjalan eturintaman kenttäsairaaloista Punaisen ristin sotasairaalaan Savonlinnan lyseolle.

Puolustusministeriössä työskennellyt Kalevi Keskinen löysi kuvien väridiat Puolustusvoimien kuva-arkiston kellarista 1960-luvulla. Värikuvia käytettiin silloin tällöin joissain kirjoissa, mutta vuonna 1992 julkaistu Hans Wagnerin värikuvateos Kesä 1939 antoi kimmokkeen Kalevi Keskisen ja Mikko Pekarin Sodan värit -teokselle.

Kuvat: Hans Lindh: Aunuksen kylät palavat. Karjalan armeija hyökkää kohti Petroskoita kesällä 1941. SA-kuva.

Tuntuu tyhmältä sanoa, mutta värivalokuvien näkeminen sodasta teki minulle historiasta enemmän totta. Onhan sitä tuhoa ja kuolemaa nähnyt Suomen historiasta vaikka kuinka paljon, mutta tässä näyttelyssä värilliset otokset todella pysäyttivät. Vaikka näyttelyssä ei varsinaisesti ole suoria kuvia sotatapahtumista, vaan ne on otettu rintamalla taistelujen välillä ja joukkojen siirtymisissä, tunnelma oli välittömästi samaistuttavampi. Kun on syntynyt värivalokuvien aikaan, osaa sijoittaa itsensä kuvien tilanteisiin ihan toisella tavalla kuin mustavalkoisiin kuviin. Esimerkiksi palavat talot Aunuksessa pysäyttivät, kun hirsiä nuolevat liekit hehkuivat punaisina. 

Kuvat: Antti Hämäläinen. Ylh. Venäläisiä sotavankeja, pohjoinen rintama 1942. Alh. Venäläinen sotavanki saa hoitoa ja "vaneria" (näkkileipää) Kiestingin rintamalla. SKS/KRA.

Kuva: Carl Rosenqvist: Taivas Laatokan yllä ja ilmavalvontalotta Ellen Kiuru. SA-kuva.

Koskettavimpia olivat kuvat hymyistä ja onnen hetkistä. Tavallisia miehiä ja naisia, tyttöjä ja poikia, joille annettiin tehtäväksi jakaa vastuu selviytymisestä. Jokainen teki sen minkä pystyi. Toiset selvisivät sodan läpi, toisilla matka jäi kesken. Liian usein unohtuu, että sellaista elämä on edelleen - jossain päin maailmaa.

Kuva: Antti Hämäläinen: "Kesken sotaa ehdittiin viettää häitäkin aivan rintaman välittömässä läheisyydessä. Sallan esikunnassa Moutikaisen lammen itäpuolisella harjanteella tykkien kumean jylinän säestämänä vihittiin 3.8.1941 vänrikki, rakennusmestari Pentti Antero Hakulinen Pyhäjärveltä ja konttoristi Sylvi Tyyne Kyllikki Silfver Kymistä. Vihkimässä sotilaspastori Olavi Halme." (teksti Antti Hämäläinen) SKS/KRA

Siinto Kuivalaisen kenttäpostikortteja sodan ajalta kihlatulleen, myöhemmin vaimolleen, Irjalle. Posti kulki leimalla: Kenttäpostia. Monet kentältä lähetetyt kortit ja kirjeet alkoivat sanoin: "Terveiset täältä jostakin". Siinto ja Irja Kuivalaisen perikunta.

Siinto ja Irja Kuivalasen perikunta.

Toivo Pessin vaimolleen Kaiholle kirjoittamia kirjeitä. Etelä-Karjalan museo.

Etelä-Karjalan museo oli tuonut näyttelyyn pieniä otoksia henkilökohtaisista elämistä. Sota-aikana kirjeiden ja korttien merkitys yli suuri. Niillä pidettiin yhteyttä rakkaisiin ja toivottiin, että yhteys säilyisi vaikeiden aikojen läpi. Toisilla se onnistui, mutta toisilla yhteys katkesi miesten kaatuessa rintamalla. Siinto ja Irja Kuivalaisen viestit toisilleen kuvaavat onnea ja helpotusta, sillä molemmat selvisivät. He saivat yhteisen elämän. Kaiho Pessin tarina sai surullisemman käänteen. 

"Kaiho Sanelma Korte syntyi 22.12.1920 Kaukolassa. Hän avioitui samana vuonna samalla paikkakunnalla 4.6.1914 syntyneen Toivo Johannes Pessin kanssa. Toivo Pessi lähetti rintamalta kymmeniä kirjeitä puolisolleen loppusyksystä 1939 aina tammikuuhun 1944 asti. Viimeisen kirjeen Toivo oli kirjoittanut Kaiholleen 19.1.1944 Lempaalassa - samana päivänä Toivo Pessi kuoli rintamalla.

Kaiho Pessi ei koskaan avioitunut uudelleen. Hän muutti 1952 Kanadaan, eläen elämäänsä siellä. Kaiho Pessi menehtyi Montrealissa 4.9.2001, 91-vuotiaana. Kaiho oli säilyttänyt koko elämänsä ajan puolisonsa kuvaa ja Toivolta saamiaan kirjeitä. Muistokehyksessä olevan Toivon kuvan taakse Kaiho on kirjoittanut:

'Rakkaudella ja kaipauksella tulen Sinua aina muistamaan läpi lopun elämääni tapahtukoon elämässäni mitä tahansa. Kiitos Rakas mieheni lyhyistä onnen hetkistä ja täyttymättömistä unelmistamme. Ikuisesti aina Kaihosi '." (Lähde: Etelä-Karjalan museo)  

Toivo ja Kaiho Pessi.

Sotilaat hyödynsivät taisteluista vapautunutta aikaa muun muassa erilaisten käsitöiden tekemiseen. Puhdetöinä valmistettiin esimerkiksi lampunjalkoja, valokuvakehyksiä, rasioita, sormuksia, erilaisia koristeita ja tarvikkeita. 

Kirpputoreilla näkee usein myynnissä puhdetöinä tehtyjä käsitöitä. Osa on äärettömän taidokkaita, ja nyt noita historiamme kipeinä hetkinä tehtyjä muistoja myydään pilkkahinnalla, arvottomina. 

Kuvat: Antti Hämäläinen: ylh. Lotta Tellervo Hämäläinen komennuksella Inkerissä 1943. SKS/KRA. alh.Jäähyväiset kotoiselle viljapellolle Spankovassa. Inkeriläissyntyinen Antti Hämäläinen valokuvasi kansansa joukkosiirron Suomeen pois Saksan sotaretken tieltä kesällä 1943. SKS/KRA.

Sodan värit -näyttely ei ole suuren suuri, mutta sitäkin vaikuttavampi. Valokuvat on valittu huolella, jotta jokaisen kuvan edessä todella pysähtyy katsomaan sen sisältöä. Minä olisin voinut kokea tuon saman, jos olisin syntynyt isovanhempieni vuosikymmenellä. Se historia ei ole kaukana, eikä sitä pitäisi koskaan unohtaa.

Kiitos Etelä-Karjalan museo koskettavasta näyttelystä!

Sodan värit - värivalokuvia talvi- ja jatkosodasta on esillä 

Lappeenrannassa 5.11.2017 saakka. 

Imatrankoski

Etelä-Karjalassa lomaillessa tehtiin myös pieni visiitti Imatralle koskinäytökseen. Kesäkaudella (23.8.2015 saakka) Imatrankoski vapautetaan kuohumaan joka ilta klo 18.00.  

Sibeliuksen sävelten siivittämänä vesi virtasi padon läpi. Jälkikäteen sain selville, että musiikki vaihtuu iltojen mukaan ja tänä kesänä soitetaan Sibeliuksen lisäksi Darudea(?) ja Nightwishiä. Mielestäni osuimme musiikin suhteen parhaalle illalle.

Näytös kestää noin 20 minuuttia ja vettä kuohuu jopa 500 000 litraa sekunnissa.

Suomen suurin koski on myös Suomen vanhin matkailunähtävyys, jota on käyty katsomassa jo 1700-luvulta lähtien. Venäjän keisarinna Katariina II vieraili seurueineen Imatrankoskella vuonna 1772. Turistien määrä kasvoi 1900-luvun alussa, kun Usko Nyströmin suunnittelema linnamainen Valtionhotelli valmistui vuonna 1903.

Taisto Martiskainen: Imatran Impi, 1972.

Kruunupuiston Patopuistossa, Kari Pärssisen suunnittelemassa altaassa, veden pinnalla liukuu Taisto Martiskaisen veistämä Imatran Impi. Veistoksella on surullinen tarina, sillä se on huomionosoitus ihmisille, jotka ovat tehneet itsemurhan heittäytymällä Imatrankoskeen. 

Imatrankosken voimalan ensimmäinen osa vihitiin käyttöön vuonna 1929 ja lopullinen kosken kuivaminen tapahtui vuonna 1937. Tämän jälkeen vettä on juoksutettu koskessa vain näytösluontoisesti.

Alajuoksulle siirtyessä kalliot ovat täynnä 1800-luvun matkailijoiden kaiverruksia. Jopa Brasilian viimeinen keisari Pedro II hakkautti käyntikorttinsa kosken rantakallioon elokuun 27. päivänä 1876.

Vapaana virtaava Imatrankoski 1800-luvun lopulla.

1800-luvun lopulla Imatrankosken ihailu oli muodikasta ja kerrotaan, että päivässä Pietarista saattoi tulla jopa 14 junallista matkustajia. Seuraelämän ohella matkailijoille oli järjestetty monenlaista ohjelmaa luontoretkistä nuorallakävelynäytöksiin kosken yllä. Rohkeimmat matkailijat saivat mahdollisuuden ylittää kuohuvan kosken vaijeriin kiinnitetyllä korilla. Teknisten ongelmien vuoksi kyseinen huvitus jäi lyhytaikaiseksi. Nykyisin perinne kuitenkin jatkuu ja koskinäytösten yhteydessä on mahdollista kokeilla Imatra Express vaijerirataa jopa pää alaspäin roikkuen. (Itse en suostuisi kummankaan aikakauden kosken ylitykseen missään muodossa....).

Imatrankosken ylitys 1800-luvun tyyliin vaijerikorissa.

Tämä oli kyllä uskomattoman hieno ja vaikuttava kokemus. 

Sai taas yhden vahvistuksen lisää miksi kotimaan matkailu kannattaa! 

Laajemmin Imatran kulttuurimaisemia voi käydä lukemassa Jalkaisin blogista, jossa kierrettiin Vuoksen kulttuurireitillä. Kosken läheisyydessä sijaitsevaa kaupunkipuroa pääsee katsomaan Art Detective - Taide Etsivä blogissa.

Lappeenrannan kirpputorit

Hiekkalinnan jälkeen siirryttiin satamatorille maistelemaan vetyjä, jonka jälkeen ryhmämme hajaantui. Minulla oli tiedossa pieni kirpparikierros, joka sitten venähti useamman tunnin taipaleeksi. Kierrokselle mahtuivat seuraavat kirpputorit:

Kirpputori Vilma's Second Hand, Ratakatu 33. Todella positiivinen ensivaikutelma. Avara ja suurikokoinen (yli 200 paikkaa) itsepalvelukirpputori, jossa myös pienimuotoinen kahvila ja vintagenurkkaus Vilma's Vintage shop. Mukavan kokoiset hyllyvälit, jotta lastenvaunujenkin kanssa kiertely onnistuu. Hintataso vaikutti normaalilta kirpparihinnoittelulta, tosin huomasin että eteläkarjalaiset ja keskisuomalaiset hinnoittelevat tuotteitaan melko eri tavoin. Esimerkkinä keinutuoleissa käytettävät vanhat tekstiilimatot. Täällä niistä pyydettiin lähemmäs 20 euroa, kun Jyväskylässä saa samanlaisia muutamalla eurolla.

Kontti (SPR-kirpputori), Kauppakatu 61. Suurikokoinen, perinteisellä SPR-idealla toimiva kierrätystavaratalo. Hintataso kohtuullinen, mutta kotimaisen lasin arvo tunnuttiin tietävän täälläkin. Mielestäni täällä oli kuitenkin vaatevalikoima monipuolisempi ja nykyaikaisempi kuin esim. Jyväskylän Ahjokadun SPR-kirpparilla. Vaunuilla kulkeminen onnistuu, eri osastot ovat sopivan väljiä.

Eurokirppis, Lentäjäntie 17-19. Tämäkin on suht isokokoinen itsepalvelukirppari, mutta tavaran laatu ja kunto vaihtelivat paljon. Laadukasta kotimaista lasia ja astioita ok-hintaan, mutta huonokuntoisista tavaroista pyydettiin joissain tapauksissa liikaa. Lisäksi en pidä kirpputoreista, joissa myyntipöytien pohjakaava on sellainen, että käytävien molemmilla puolilla on sellaisia "koppeja". Olen selkeiden ja suorien käytävien ystävä. Näissä koppi-tapauksissa tulee ahdas tunnelma, jos samaa pöytää aikoo tonkia jonkun toisen kanssa yhtä aikaa. Ymmärrän toki, että tilat ovat rajalliset ja sanelevat myyntipöytien hyödyntämisen muodon. Ei paras mahdollinen paikka lastenvaunuilla kiertelyyn. Vaikuttaa kuitenkin sellaiselta paikalta, josta voi tehdä erittäin hyviäkin löytöjä, sillä pöydissä oli kivasti erilaista tavaraa.

Suomi-kirppis, Lentäjäntie 17-19. Aivan Eurokirppiksen vieressä sijaitsee toinen itsepalvelukirpputori, Suomi-kirppis. Isokokoinen, tarpeeksi leveillä (ja suorilla) käytävillä varustettu tila, jonne mahtuu hyvin lastenvaunujenkin kanssa. Täällä miinuspuolena oli liika halpiskrääsä ja hyllyjen tyhjyys (joka tosin saattoi johtua myyjien kesälomailusta). Ei tuntunut yhtä "aarteiden etsimiseltä" kuin Euro-kirppis, mutta selkeydessään vetoaa itseeni enemmän kuin edellä mainittu.

Tässä tapauksessa vierekkäiset kirpparit ovat plussa, koska ilmaista parkkitilaa on paljon ja samalla kertaa saa kierrettyä kahdella kirpparilla. 

Omaksi suosikikseni nousi näistä neljästä ehdottomasti Vilma's Second Hand, vaikka kaikissa oli oikealla tavalla hyvää kirpparitunnelmaa. Suomi-kirppistä lukuun ottamatta kaikista tarttui mukaan jotain pientä. Tosin mukana olleelle kirppisseuralaiselle se mieleinen ostos löytyi juuri Suomi-kirppikseltä.

Kuulisin paikallisilta, tai Lappeenrantaa muuten tuntevilta, 

mielelläni kommentteja ja mahdollisia lisävinkkejä kaupungin kirpparitarjontaan. 

Nyt kannattaa käydä kurkkaamassa myös päivitetty listaus Jyväskylän kirppareista. 

Hiekkalinna Heroes

Lappeenrannassa on jo perinteeksi muodostunut hiekkalinnatapahtuma, jossa sataman rantaan on kohonnut jo 12:tta kertaa erilaisia hiekkaveistoksia. Tänä vuonna teemana ovat erilaiset sankarit: mm. sarjakuva- ja elokuvasankarit, urheilutähdet sekä tosi elämän sankarit kuten äiti.

Pelisankari - pelaava tyttö. Pelimaailmassa hahmojen ohjaaja on sankari. Taiteilijoiden näkemyksessä pienellä tytöllä on hallinnassaan useat pelisankarit: Super Mario, Donkey Kong, Pac-Man, Link (pelisarjasta Zelda) ja Mega Man.

Tiedemies - tosi elämän sankari.

Nyrkkeilijä - urheilusankari. Teoksessa yhdistyy nyrkkeilijä ja elokuvasankari. Ivan Drago oli elokuvassa Rocky 4 esiintynyt neuvostoliittolainen nyrkkeilijä. Rocky 4 on kaupallisesti menestynein urheiluaiheinen elokuva.

Jokeri.

Teräsmies.

Möykky (Thing).

Dr. Octopus, Kissanainen, Predator.

Pelastaja - tosi elämän sankari.

Sankarit voi nähdä Lappeenrannassa 30.elokuuta 2015 saakka. Vapaa pääsy.

Kesän 2013 Kalevala-teemaista hiekkalinnaa voi muistella täällä.

Kuivaketveleen linnavuori

Lappeenrantaan mennessä pysähdyimme Taipalsaaren Kuivaketveleen linnavuorella. Linnavuori on arkeologinen termi, jolla tarkoitetaan korkean ja jyrkkärinteisen mäen tai harjun päälle rakennettua muinaista puolustusvarustusta. Kuivaketveleen linnavuorella sijaitsee juuri ja juuri näkyvissä oleva kivivalli, jonka mukaan kohdetta pidetään oletettavasti muinaislinnana. Kivivalli(t) on luultavasti vanhan hirsivarustuksen perustus.

Piirros: Erkki Alanen - Aikamatka Suomen historiaan, WSOY.

Suomessa tunnetaan noin sata muinaislinnaa ja niiden käyttö ajoittui 800-1300-luvuille. Linnavuorelle pääsee nykyisin kiipeämään portaita pitkin ja näköalatasanteelta avautuu näkymä Saimaalle. Muinoin maisema lienee ollut vieläkin vaikuttavampi, kun edessä ei ole ollut korkeaa puustoa.

Odotin etukäteen hieman jotain enemmän. Kallioinen mäki itsessän oli vaikuttava jyrkkine seinämineen, mutta maisema olisi kaivannut vähän korkeamman katselupaikan, jotta puut eivät olisi olleet edessä. Lisäksi luulin pääseväni näkemään raunioita, mutta runsaan kasvillisuuden seasta pilkisti muutama hassu kivi, joita en todennäköisesti olisi osannut ajatella kivivalliksi ilman Museoviraston muinaislinna-kylttiä.

Muinainen kivivalli.

Vaikka nämä olivat vaatimaton näky esimerkiksi Rapolan muinaislinnaan (Sääksmäki) verrattuna, tämäkin paikka on suojattu lailla, joten kiviä ei saa mennä nostelemaan tai siirtelemään. Jotain erikoista paikassa kuitenkin on, sillä täällä puolukat olivat jo parhaimmillaan.

Kuivaketveleen linnavuorella ovat vierailleet myös mm. Jalkaisin (kaikkialle hän on ehtinytkin!), Willimiehen jäljillä, Mökkiloki, Makkeri ja Luolamies.