Rooma - kerran vielä

Selasin jälleen Rooma-kuvia ja ajattelin sulkea aiheen lopullisesti viimeisillä ja satunnaisilla otoksilla. Näihin tunnelmiin on kiva palata syksyn hämärtyessä. Edelleen tuntuu uskomattomalta että minä tosiaan olin tuolla. Onneksi elokuuta ja lämpimiä päiviä on vielä jäljellä. Saa nähdä mihin tuleva lukuvuosi minut vie, sitä odotellessa.

Aurinkoista viikon alkua!

Sateenharmaata - eikä kuitenkaan

Lomailu on laittanut viikonpäivät sekaisin, ei ole yhtään viikonloppufiilis. Opiskelujen myötä saa taas takaisin tavallisen päivärytmin ja rutiinin. Loppukuusta olisi tarkoitus mennä vielä remppa-avuksi Savoon ja tavata ystäviä. Syyskuussa alkaakin sitten gradun(!) suunnittelu ja neljäs vuosi. Neljäs! Vastahan minä hihkuin innosta päästessäni opiskelemaan... Ja ei se innostus ole vuosien aikana kadonnut mihinkään, päinvastoin.Yrittäminen kannatti. Tämä on ihan mun juttu ♥

Pälkäneen rauniokirkko

Pälkäneen rauniokirkko tunnetaan myös nimellä Pyhän Mikaelin kirkko. Hattulan kirkkoon ihastuneena pääsin katsomaan myös keskiaikaisen harmaakivikirkon raunioita. Raunio sanana johtaa hieman harhaan, sillä kirkko seisoo pystyssä vaikka sisätiloja eikä kattoa enää olekaan. Tämä ei siis ollut niin rauniona kuin olin alun perin ajatellut.

Korjaustyöt ovat edelleen käynnissä.

Kirkko rakennettiin luultavasti vuosien 1495 ja 1505 välillä. 1740-luvulla hiekkamaalle rakennetun kirkon perustukset alkoivat pettää, jonka vuoksi seiniin ilmestyi halkeamia. Kirkko hylättiin lopullisesti vuonna 1839, jolloin Pälkäneen uusi kirkko valmistui. Kirkon katto romahti 3. joulukuuta 1890 riehuneessa myrskyssä. Seurakuntalaiset purkivat kirkon loput puuosat seuraavana vuonna. Kirkollisia tilaisuuksia rauniokirkossa järjestettiin 1920-luvulta lähtien. Vuonna 1999 kirkko todettiin yleisölle vaaralliseksi ja kirkolliset tilaisuudet jouduttiin pitämään seinien ulkopuolella. Tyrvään kirkon jälleenrakennus vuonna 1997 herätti suojeluhalun kirkkoa kohtaan ja paikalla on suoritettu runsaasti kunnostustöitä sekä arkeologisia kaivauksia. Kaivauksissa on löytynyt muun muassa rautakautinen hauta ja yksittäisiä hautaamiseen liittyviä löytöjä. Perustusten vahvistamisen ja asehuoneen päädyn oikaisun jälkeen käyttökielto poistettiin ja kirkko avattiin jälleen yleisölle syksyllä 2004.

Koiran käpälän jälki tiilessä.

Pääoven pielen tiilessä on koiran käpälän painauma. Sen on sanottu viittaavan dominikaanimunkkeihin, sillä heitä kutsutaan nimellä "Domini canes" eli Herran koirat. Todennäköisesti selitys on kuitenkin se että koira on vain juossut kuivuvien tiilien päältä. Alun perin jälki ei ollut edes näkyvissä, sillä portaali, kuten koko kirkko, oli kalkittu valkoiseksi. 

Mukava vierailukohde josta en ollut aiemmin tiennyt mitään. Toivottavasti kirkko saadaan kunnostettua ja kenties toteutettua sille suunniteltu kattokin.

Kristallia ja savea

Pitkästä aikaa kirpparilöytöjä. Päivän saalis oli seuraava:

Pieni kristallirasia korvisten säilytystä varten, 4 euroa.

Ei ihan ajankohtainen, mutta kaunis Rudolf Koivun värikuvilla varustettu satukirja 1 euro. Ohut punainen kietaisumekko 4 euroa.

Tämä kannellinen soppakulho tms. viehätti muodollaan ja kuvioinnillaan.

Astian pohja paljasti sen Kupittaan saven ja Gudrun Raunion suunnittelemaksi. Käsinmaalattu Karjala-sarjan astia on 60-luvulta. 5 euroa.

Kahvat ovat viehättävät vaikkakin hiukan pienet ja epäkäytännöllisen oloiset.

Ps. Aloin ilmoittautua syksyn kursseille ja kaikkea mielenkiintoista on luvassa!

Riisa - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo

Suomalaista museokenttää on ravistellut huono taloudellinen tilanne ja vähäiset resurssit jo pitkään. Tämä huokuu lähes jokaisesta museosta, vaikka kaikki yrittävät tehdä parhaansa pitääkseen puoliaan. Tämän vuoksi oli ilahduttavaa kuulla hyviä uutisia entisestä (kesä)työpaikastani Suomen ortodoksisesta kirkkomuseosta.

Museo sulki ovensa vuonna 2009, jolloin ortodoksisen kirkon keskustalossa (jossa sijaitsee myös museo) aloitettiin mittavat kosteusvauriokorjaukset. Tavalliselle museokävijälle museon sulkeutuminen pitkäksi aikaa oli harmillista ja varsinkin kesäisin moni kävi koputtelemassa ja kyselemässä josko pääsisi tutustumaan museon aarteisiin. Näyttelyiden sulkemisesta huolimatta museo on porskuttanut sisäisesti täydellä höyryllä järjestäen vierailunäyttelyitä muun muassa Kuopion taidemuseossa, Suomen Kivikeskuksessa, Lapinlahden taidemuseossa, Valamon luostarin kulttuurikeskuksessa, Nurmeksen museossa sekä Savonlinnan maakuntamuseossa. Tämän lisäksi olen itse ollut mukana muun muassa digitointiprojektissa, jossa valokuvasin lähes kaikki museon ikonit ja riisat, suuren osan sakraaliesineitä sekä melkoisen määrän kirkkotekstiilejä. Tämän vuoksi museo on muodostunut itselleni läheiseksi; käsieni kautta on kulkenut valtava määrä kokoelmien esineitä, joihin osaan ehti ihastua. Tämän kokemuksen kautta löysin lopulta myös kanditutkielmani aiheen.

Museo vieraili Juuan Kivikeskuksessa näyttelyllä Kivimaailman aarteet vuonna 2011.

Ottamani valokuvat vein kokoelmanhallintaohjelma Kosmokseen, joka räätälöitiin varta vasten museon tarpeiden mukaisiksi. Sinne tallennetaan kaikki mahdollinen esineiden tieto. Tällä tavoin muut museot, tutkijat ja museokävijät voivat osaltaan hyödyntää ja saada tietoa esineistä. Perus kokoelmatyön ohessa museon henkilökunta on kirjoittanut artikkeleita erilaisiin julkaisuihin, ollut asiantuntija-apuna sitä tarvitseville ja mikä tärkeintä, suunnitellut uudistettavaa perusnäyttelyä. Vastavuoroisuus museokävijöiden kanssa on tärkeää ja tämän myötä museoon syntyi monitoimitila Mosaiikki, jossa voidaan järjestää erilaisia työpajoja, kursseja ja luentoja, mutta tilaa voivat vuokrata myös ulkopuoliset omaan käyttöönsä.

Tihvinän Jumalanäidin ikonin riisa 1800-luvulta, 89 x 67cm, pakotettua kullattua hopeaa.

Yksityiskohta Tihvinän Jumalanäidin ikonin riisasta vuodelta 1770. Helmiä ja korukiviä.

Museon on tarkoitus avautua yleisölle vuonna 2014 uutena, moniaistillisempana sekä elämyksellisempänä. Näyttelysuunnittelusta vastaa kuopiolainen arkkitehtuuri-, taide- ja muotoilustudio Partanen & Lamusuo, joka oli mukana luomassa 5,7 miljoonaa katsojaa kerännyttä Suomen paviljonkia Shanghain maailmannäyttelyssä vuonna 2010. Riisa, metallinen ikonia suojaava vaippa, tulee olemaan kokonaisuuden kantava teema. Mukana kulkevat myös tutut teemat sodasta, evakuoinnista ja menetyksestä, mutta uutena aiheena halutaan ottaa mukaan ortodoksisen kirkon vuosituhantinen traditio Bysantista Suomeen sekä luoda kuva ortodoksisuudesta myös elämäntapana. Näyttelyteknisistä ratkaisuista, kuten valosta ja äänestä, halutaan kokonaistaideteos, jota pystyttään kuitenkin tarvittaessa muokkaamaan. Nykymuseoiden on elettävä tässä ajassa ja uusiuduttava, jotta mielenkiinto ja arvostus museoita (eli kulttuuriperintöä!) kohtaan säilyisi.

Partanen&Lamusuon havainnekuva museon 1. salista.

Museon rinnalle perustettiin myös Suomen ortodoksisen kirkkomuseon säätiö, joka nykyisin hallinnoi museota. Perusnäyttelyn täydellinen uudistaminen on suuri voimainponnistus monellakin tavalla, etenkin tiukan taloustilanteen keskellä. Tämän vuoksi olin äärimmäisen iloinen kuullessani että Olvi-säätiö on lahjottanut uudistusta varten 400 000 euron avustuksen. Perusnäyttelyn uudistamisen on laskettu maksavan noin 580 000 euroa, joten avustussumma on huikea. Olvi-säätiön tuki mahdollistaa museon kehittymisen Kuopion kansainväliseksi ja kansalliseksi käyntikortiksi. Tukea hankkeelle antavat myös Suomen ortodoksisen kirkkomuseon ystävien yhdistys sekä ortodoksinen kirkko. Museon säätiön puheenjohtaja Risto Ruohonen arvioi että Olvi-säätiön avustus on suurimpia lahjoituksia, joita kulttuuriperinnön säilyttämiselle on viime vuosina Suomessa annettu. Olvi-säätiön puheenjohtaja Paavo Jauhiainen sanoo puolestaan museon tukemisen sopivan erittäin hyvin säätiön tekemään kotiseututyöhön. Suomen ortodoksinen kirkkomuseo nähdään siis erittäin tärkeänä käyntikorttina paitsi Kuopiolle myös koko Pohjois-Savolle. Jään innolla odottamaan mitä tuleman pitää.

Lähde: Savon Sanomat