Kulttuurin Kaukametsä -seminaarissa Tampereen yliopiston professori Mikko Lehtonen heitti ilmaan ajankohtaisen kysymyksen "Kuka omistaa tiedon?". Lehtonen ei varsinaisesti antanut kysymykseen suoraa vastausta vaan määritteli millaista tietoa nykyisin on ja kuka sitä tuottaa (ja kenelle).
 |
| Kuva täältä. |
Lehtosen mukaan länsimainen populaarikulttuuri on nykyisin synonyymi sanan kulttuuri kanssa eikä yksi sen osa-alue. Kulttuuri on tavaraistunut ja siihen vaikuttavat entistä enemmän moraalin ja arvojen lisäksi raha, hinnat, muoti ja mainokset. Kulttuuri sisältää tietoa jota tuotetaan, jaetaan ja kulutetaan eri areenoissa. Jokainen areena puhuttelee ihmisiä eri tavoin eikä heitä voi enää lokeroida vain yhden areenan kuluttajiksi vaan eri areenat risteävät toisiaan.
Lehtonen on jakanut areenat viiteen kategoriaan:
1. "Tavallisen kansan ja normaaliuden puhuttelu" on tavallisten kansalaisten areena keskusteluun ja tiedon välittämiseen kuten MTV3, TV2, Radio Suomi, Kodin Kuvalehti ja esimerkiksi maakuntalehdet. Nämä vetoavat suomalaiseen arkeen yhteisenä kokemuksena.
2. "Kansallinen informatiivinen puhuttelu" joka on innostuneiden kuluttajien areena kuten Yle TV1, Yle Radio 1 ja Helsingin Sanomat. Nämä ovat valtiollisia, taloudellisia, tieteen ja korkeakulttuurin areenoita.
3. "Yksilöllisen mielihyvän elämyksellinen puhuttelu" on ylemmän keskiluokan, nuorten ja varhaiskeski-ikäisten kaupunkilaisten areena. Tähän kuuluvat mm. Nelonen, Nyt-liite, Gloria ja Anna.
4. "Vaihtoehtoisuuden ja yhteisöllisen nuoruuden puhuttelu" joka on nuoruutta korostava areena kuten SubTV, YleX ja kaupalliset radiokanavat. Nämä sisältävät epäilyä ja järjestelmäkriittistä puhuttelua.
5. "Unohdetun kansan populistinen puhuttelu" joka sisältää tositv-ohjelmia, julkkiksia ja lehtiä kuten Seiska ja Hymy. Tässä areenassa kansalaisuuteen liittyvät kysymykset eivät kehity lainkaan.
Kulttuuriin liitetään vahvasti tai synonyymina myös sivistys ja Lehtosen mukaan sivistys ei näyttäydy luonnollisena kulttuuriperintönä vaan erilaisten yhteiskunnallisten etupyrkimysten kamppailukenttänä. Tässä kamppailussa sivistys/tieto ovat saavutettava ja voitettava kohde. Tämän kamppailun vuoksi ei ole pysyvää vastausta siihen kuka omistaa tiedon.
 |
| Kuva täältä. |
Tietokamppailun keskellä on hyvä muistaa huomioida esimerkiksi se ketkä kelpuutetaan niiden joukkoon joista tuotetaan tietoa, kenellä on oikeus tuottaa tietoa meistä ja muista sekä mitkä tietämisen muodot hyväksytään tiedoksi. Nykyään tarvittaisiin tiedon laajempi määritelmä, sillä median kyllästämässä kulttuurissa painetun sanan asema muuttuu ja enää se ei ole ainutta tietoa.
Lehtonen kiteytti hienosti tiedon ajatukseen, jossa tieto ei ole tila vaan tuotantoa, jossa ihmiset osallistuvat tietämisen prosessiin eivätkä enää omaksu vain ennalta tuotettua tietokokonaisuutta. Tieto muuttuu enemmän ja enemmän samankaltaiseksi kuin suhde tavaroiden tuottajien ja tavaroiden kuluttajien välillä. Tietoa tuotetaan myytäväksi ja kulutettavaksi, jotta se kulutettaessa tuottaisi uutta arvoa. Se muuttuu käyttöarvosta vaihtoarvoksi eikä tieto itsessään ole enää päämäärä.
_______________________________
Kaikkea tätä voin havainnollistaa vaikka tällä blogitekstillä. En ollut itse fyysisesti paikalla Kulttuurin Kaukametsä -seminaarissa, mutta halusin jakaa kuulemaani tietoa verkkolähetyksen kautta myös teille jotka ette kenties seuranneet koko seminaaria. Voidaanko tätä tekstiä, ja blogeja yleensä, pitää tietona vain jonain ihan muuna ja mikä niiden arvo on?
Mitä tulee noihin Lehtosen kirjaamiin tiedon areenoihin voin myöntää että sukkuloin aivan luontevasti kaikkien areenoiden keskellä, välillä useassa samanaikaisesti. Seminaarissa kävi myös ilmi että nykyihminen hyötyy eri areenoiden hyödyntämisestä ja puhumisesta eri kentillä, sillä katsantokulmaa muuttamalla rikastuttaa keskustelutilanteita. Lehtosen puheen lopuksi taidettiinkin todeta, että kulttuurihenkilö voi aivan huoletta seurata Julkkis-BB:tä ja puhua silti uskottavasti kirjallisuudesta.
