Wahlbergin museotalo

Yksi reissun kohokohdista oli päästä vip-kierrokselle Marin kanssa Wahlbergin museotaloon. Laivanvarustaja ja tupakkatehtailija Fredrik Wahlberg rakennutti talon kodikseen vuonna 1870. Uudenkaupungin porvariselämästä kertova rakennus kätkee sisäänsä muun muassa upeita vanhoja kaakeliuuneja ja kattomaalauksia sekä salongin alkuperäiset käsinmaalatut tapetit, joilla on ikää jo yli 140 vuotta. Salin katosta roikkuu komea kristallikruunu, jonka Wahlberg hankki aikoinaan Italiasta. 

Hienoista ja koristeellisista huonekaluista ja yksityiskohdista huolimatta Wahlbergin museotalossa on kodikas tunnelma. Huonekasvit ja kahvi- ja ruokapöydät herkkuineen luovat tunnelman kuin isäntäväki olisi vain poikennut johonkin. 

Robert Wilhelm Ekmanin maalaus.

Arvid Liljelundin maalaamia muotokuvia.

Uudessakaupungissa entisaikojen porvaristo oli aina tavalla tai toisella merenkulussa mukana. Tätä elämää ja elämäntapaa esittelee museon toisessa kerroksessa oleva näyttely. Merimieskirstuja, matkamuistoja, laivatauluja ja kapteenin navigointivälineitä.

Höyrylaiva Olovsborgin miehistöä.

Meri, merenkulku ja saaristolaiselämä ovat aina olleet itselleni todella vieraita. Sisämaan asukkina nautin järvimaisemista todella paljon, mutta meressä on suuruudessaan jotain pelottavaa. Myrskyluodon Maija kiehtoo, mutta esimerkiksi priki, kaljaasi, kuunari ja fregatti ovat minulle sanoina täyttä hepreaa. Tämän vuoksi yläkerran näyttely tuntui samaan aikaan hienolta ja oudolta. Tällaisia esineitä olen nähnyt aiemmin vain elokuvissa. Maanviljelykulttuuriin tottuneelle on outoa, että jollekin merenkulun historia on yhtä tuttua kuin kaskiviljelyn perinne Itä-Suomessa.

Tämän vuoksi museoissa on kiva käydä: tutustua uusiin asioihin, verestää vanhoja muistoja, 

kerätä uusia kokemuksia ja heittäytyä erilaisiin tunnelmiin.

Kiitos opastuksesta Mari! Täältä lähti myös perinteiset postikorttiterveiset sukulaisille.

Pikkukylän Puoti

Uudessakaupungissa varsinaisena tehtävänä oli siis osallistua Pikkukylän Puodissa järjestettyyn Taitoa, tyyliä ja taikaa -tapahtumaan. Puodin pitäjä Mervi kysyi halukkuudestani tulla tapahtumaan puhujaksi. Naistenpäivää ennakoiva tilaisuus antoi idean hyödyntää Rooman opintomatkan myötä syntynyttä artikkelia Neitsyt Mariasta. 

Näitä taidehistoriallisia esitelmiä/luentoja ei ole tullut pidettyä aiemmin kuin yksi, joten etukäteen on aina pieni jännityksensä. Yleensä olen ollut puhumassa opiskelusta, mikä menee vähän kuin omalla painollaan. Tosin enää en voi puhua opiskelijanäkökulmasta. Tilaisuus meni hyvin, yleisö oli kiinnostunutta ja pääsin (jouduin?) puheeni päätteeksi vielä paikallislehden haastattelemaksi.

Valoisaan puotiin/galleriaan olivat saapuneet myös mm. kustavilainen pienpaahtimo Mokkapuu ja Siivosen Kukkapirtti. Pauliina Lundelinin opastuksella halukkaat saivat kokeilla pirtanauhan valmistusta. Galleriassa oli esillä Mika Mylllynevan teoksia.

Mukaan lähti kaksi pussia Mokkapuun kahvia. Näin voi tehdä pientä vertailua jyväskyläläiseen Paahtimo Papuun.

Tällaiset paikat ovat aina kuin eräänlaisia karkkikauppoja. Käsitöitä, värejä, taidetta ja koruja.

Uusikaupunki

Uusi kirkko vuodelta 1863.

Matka Uuteenkaupunkiin oli pitkä, mutta jaksottaminen (Kuopio-Jyväskylä-Tampere-Turku-Uusikaupunki) auttoi, ettei istuminen tuntunut niin puuduttavalta. Linja-autossa Turusta Uuteenkaupunkiin ehti nähdä tien vieressä kauniita kirkkojakin (Raision kirkko, Mietoisten kirkko, Lokalahden kirkko). Toinen mikä kiinnitti huomion olivat ne valtavat peltomaisemat. Onhan niitä peltoja toki Savossakin, mutta rannikolla tuntui olevan peltomaisemaa silmänkantamattomiin. Kotimaisemissa metsät pilkkovat peltomaisemaa enemmän. Tämä toi erilaisen tilakokemuksen. Avarassa maisemassa on turvattomampi olo, kun on aina tottunut elämään metsän reunassa.

Vanha kirkko vuodelta 1623.

Merimiesten muistomerkki.

Uusikaupunki perustettiin vuonna 1617.

En etukäteen tiennyt Uudestakaupungista juuri mitään muuta kuin sen, että se sijaitsee rannikolla. Tämän vuoksi olin todella otettu ja iloinen, että blogiystäväni Mari tarjoutui esittelemään kaupunkia. Oli ihanaa tavata hänet nyt ensimmäistä kertaa ihan kasvotusten. Ihan yhtä helposti lähestyttävä ja mukava museoihminen kuin olin etukäteen ajatellutkin. Yllätyksenä tuli tieto, että Uudessakaupungissa on vähemmän asukkaita (n. 15 500) kuin kotikunnassa Siilinjärvellä (n. 21 800).

Urkutehtailija J.A. Zachariassen aloitti tässä rakennuksessa toimintansa vuonna 1866. Nimi oli tuttu, sillä muistan kirjoittaneeni Petäjäveden seurakunnalle inventointietoja kyseisestä urkutehtaasta.

Kuopiossa arvostan kovasti Kino Kuvakukkoa. Kaupunkiin tuli ensimmäinen vakituinen elokuvateatteri vuonna 1906 ja Kuvakukon ensiesityksessä vuonna 1939 näytettiin Lumikki ja seitsemän kääpiötä (♥). Uudessakaupungissa Mari vei minut kurkistamaan Kuvalaan, jonka historia alkaa vuodesta 1923. Pienellä ja herttaisella elokuvateatterilla on takanaan pitkä historia ja se on yksi Suomen vanhimmista jatkuvasti (ja edelleen) toiminnassa olleista elokuvateattereista.

Kuvasta kiitokset Marille.

Myönnettäköön, ettei nimi Berndt Henrik Crusell sanonut etukäteen mitään, mutta tämän kyltin nähtyäni ymmärsin miksi Uudenkaupungin kulttuurikeskus kulkee nimellä Cruselli.

Pieni paikkakunta, mutta juuri sopiva kävellen tutkittavaksi. Ja voi niitä puutalokortteleita ja niiden yksityiskohtia! Olisi sieltä voinut korttelin tai kaksi lahjoittaa Kuopioonkin... Mari osasi kuljettaa kurkistamaan kauniita ja hiljaisia sisäpihoja. Täällä olisi ihan mielenkiintoista vierailla avoimien ovien aikaan, jolloin vanhoihin puutaloihin pääsee sisälle. Yhdessä vanhassa talossa vierailinkin, mutta siitä lisää tuonnempana. 

Ylläkin olevasta katunäkymästä tuli mieleen lapsena kirjastosta useaan otteeseen lainattu VHS-elokuva Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen (1969). Ihan kuin olisi kulkenut siellä elokuvalavasteissa. Kesäaikaan varmasti vielä voimakkaampi tunne. Hoi uusikaupunkilaiset! Tuntuuko teistä koskaan siltä, että asutte satumaisemassa? 

Eihän tuolla rannikolla varsinaisesti kovin mäkistä ole, mutta niin sinne vain on perustettu Myllymäki. Kauppaneuvos Johan Nordström perusti 1930-luvulla aivan keskustan tuntumaan puistoalueen, jonne tuotiin neljä kappaletta erilaisia tuulimyllyjä.

Kaupunkikierroksen jälkeen yöpyminen tapahtui kivassa pienessä (24m2) Ilona-yksiössä ihan kaupungin keskustassa.

Kuvasta kiitokset Marille!

Positiivinen ensivaikutelma pikkukaupungista, jonne jäi koostaan huolimatta vielä paljon nähtävää. Bongasin esimerkiksi kirpputori-kylttejä, jotka jäivät testaamatta. Samoin satama-alue ja meri olisi kiva kokea silloin, kun vesi olisi vähän liikkuvammassa olomuodossa.

Terveiset Uudestakaupungista!

Naisille

Efesoksen Artemis, marmoria ja pronssia, 115 cm, roomalainen kopio kreikkalaisesta 100 eKr. veistoksesta. Musei Capitolini, Rooma.

Hyvää naistenpäivää!