Reduta Jazz Club

Yksi Prahan tavoitteista oli tutustua paikalliseen musiikkitarjontaan. Etsimällä löytyi legendaariseksi tituleerattu Reduta Jazz Club, joka on kaupungin vanhin. Vuonna 1957 ovensa avannut klubi soittaa edelleen livemusiikkia joka ilta. Reduta esittelee paljon esimerkiksi erilaisia big bandeja, ja olimmekin varanneet liput etukäteen Big band Lanškrounin keikalle. Liput kannattaa hankkia etukäteen, sillä jokainen ohjataan varatuille istumapaikoille. Lippujen hinnat vaihtelevat esiintyjästä riippuen 10-20 euron välillä.

Redutassa on myös isännöity kansainvälisesti merkittävää Prahan Jazz Festivaalia vuodesta 1964, joka on yksi Euroopan vanhimmista ja suurimmista. Monet kansainväliset tähdet, kuten Louis Armstrong, Ronnie Scott, Chris Barber, Aki Takase, Cecil Taylor, Wynton Marsalis ja B. B. King ovat esiintyneet Prahassa festivaalin aikana ja esiintymisensä jälkeen he kaikki ovat tulleet Redutaan. Sohvien selkänojiin oli kiinnitetty kyseistenkin tähtien nimiä ja ilmeisesti vuodet, jolloin he ovat paikassa vierailleet. Aika huikeaa.

Big Band Lanškroun perustettiin 1983. Orkesteri soittaa useita erilaisia tyylejä ja mukauttaa ohjelmistoaan eri tapahtumiin sopivaksi. Redutassa ohjelmisto koostui big band musiikin klassikoista. Maistiaisia illasta täällä ja täällä. 

Ilta oli mukava ja erilainen, sillä harvoin tulee käytyä kuuntelemassa big band -musiikkia Suomessakaan. Orkesterin juontaja oli turistiystävällinen, sillä hän käänsi esittelyt myös englanniksi, jolloin ulkomaisetkin vieraat tunsivat olonsa tervetulleiksi.

Redutan vieressä sijaitsee Rock Café, jossa oli myös kiva tunnelma mikäli pitää rock- ja metallimusiikista. Suomikin oli soittolistalla edustettuna, sillä vierailumme aikana soitettiin Korpiklaania ja Nightwishia. Rock Café näytti ohjelmistosta päätellen olevan myös monipuolinen musiikki- ja teatteripaikka. 

Sekä Reduta Jazz Club että Rock Café sijaitsevat osoitteessa Národní 20, 110 00 Praha 1.

Makumatkalla

Prahan reissu keskittyi enemmän ruokailuun ja katseluun kuin museoissa kiertelyyn. Niissäkin toki käytiin, mutta suosituksista huolimatta tällä reissulla jätettiin välistä niin Mucha-museo kuin Franz Kafka-museokin. Kun minä olin keväällä innoissani Rooman ruokatarjonnasta, sen juustoista, pizzasta, pastasta ja viineistä, oli reissukumppanit tällä kertaa innoissaan oluen luvatusta maasta, ja lihasta. Minä en ole alkuunkaan olut-ihmisiä. Yritin maistella, mutta en muuttanut mieltäni. Sen sijaan testaamani viinit olivat erittäin hyviä. Pehmeitä ja raikkaita, sopivan kuivia kaikkialla. Joten Prahassa selviää, vaikkei olisikaan oluen ystävä. ;)

Teksaspihvi pekoniin käärittynä sekä perunaa ja sipulia.

Kanasalaatti, jossa kana oli mahtavan mureaa, mutta salaatti(!) aivan liian suolaista.

Maistelimme niin ravintola- kuin pubiruokaakin ja yhtenä iltana vähän fine diningia kehutussa La Lavandessa. Antti Helin kirjoitti Mondon matkaoppaassa, että "Tšekit pitävät raskaasta ja rasvaisesta ruoasta. (---) Toinen suosittu makuaine on suola, jota käytetään runsaasti. Siihen loppuukin perusravintolan mausteiden käyttö. Paras puoli perusruoassa ovat suuret annokset. Tšekkiravintolasta ei tarvitse poistua nälkäisenä." Allekirjoitan tuon kaiken. Suolaa oli välillä yllättävissä paikoissa, kuten salaatissa, ja annokset olivat perusravintolassa isokokoisia. Jotenkin mukavan kotoista oli se, että perusravintoloissa ei lähdetä hienostelemaan annosten koristelulla. Se on mitä on ja sillä hyvä. Peruna ja liha saavat olla sellaisenaan ilman persilja- tai basilikakuorrutusta. Vai kuinka moni koristelee kotiruoan persiljanlehdellä? Anyone?

Tällainenkin olisi ollut tarjolla...

Lihalautanen valkosipulivoilla ja paistetuilla perunoilla.

Ankkaa, punaista ja valkoista kaalia haudutettuna, knöödeliä ja perunaa.

Halusin kokeilla jotain perinteistä ja paikallista. Hospoda U Nováka tarjosi monta vaihtoehtoa. Päädyin ankkaan, joka oli hyvä valinta. Ruoka oli hyvää, mutta sitä oli lautasella liikaa. Lihan kokoon verrattuna lautaselle olisi riittänyt yksi peruna, yksi knöödeli ja puolikkaasti kaalia mitä lautasella kokonaisuudessaan oli. Rasvaista ja raskasta, ihan niin kuin Antti Helin matkaoppaassa mainosti. Makumatkailussa kallistun edelleen Italiaan. ♥

Etukäteen tehty pöytävaraus La Lavandeen kannatti. Prahassa jos missä kannattaa ehdottomasti testata huippuravintoloita, sillä Suomessa itselläni ei ainakaan olisi varaa syödä hyvin tämäntasoisissa paikoissa. Jotain paikan tasosta kertoi jo se, että ravintolassa istuttiin Eamesin Vitra-tuoleilla, jotka maksavat puisilla jaloilla ainakin täällä kotimaassa lähes 400 euroa kappale...

Possua rosmariinikastikkeessa, sipulia, perunaa ja sieniä.

Vuohenjuustolla täytettyjä ravioleja (taivaallista ♥ ) ja punajuuripyreetä.

Sitruunasorbettia, proseccoa ja basilikaa.

Kahden hengen pääruoat, juomat ja jälkiruoat maksoivat La Lavandessa noin 30-40 euroa. Suosittelen paikkaa ehdottomasti. Kannattaa tilata alkuruoasta lähtien, mikäli on isompi nälkä. Me hyppäsimme suoraan pääruokaan.

Ruoan maailmasta hypätään seuraavaksi varsinaisiin vierailukohteisiin.

Yllättävä Praha

En tiennyt etukäteen Prahasta oikein mitään. Tiesin taiteesta Alfons Muchan, mutta siinäpä se suunnilleen olikin. Antti Helin kirjoitti Mondon matkaoppaassa Prahasta näin:

"Kaikki mitä Keski-Euroopassa on koskaan ollut, löytyy Prahasta: murhatut marttyyrit, keskiyön kummitukset, mässäilevät munkit, paholaisen palvelijat, kummalliset kubistit, absinttihöyryiset taiteilijat, vainotut juutalaiset, sosialismin saarnamiehet ja kiihkeäsieluiset opiskelijat." Ja että Praha on tarinoiden kaupunki. "Jokaiseen katukiveenkin tuntuu liittyvän oma kertomuksensa. Mikä on totta, mikä tarua, sillä tuskin on merkitystä: kun tarpeeksi johonkin uskoo, se muuttuu todeksi." Tarinat näkyivät mm. patsaissa, rakennusten seinämaalauksissa ja erilaisissa symboleissa. Matka oli vain liian lyhyt, että olisi ottanut kaikesta selvää. Yksi asia mitä kaikki kaupungissa vierailleet ystävät ja tuttavat sanoivat: Praha on kaunis, ihastut siihen varmasti.

Suhtauduin kehuihin pienellä varauksella, sillä miten muut voisivat tietää mistä tulen pitämään? Lähdin siis matkaan avoimin mielin ja tietämättä hirveästi mitään etukäteen. Lokakuun puolivälissä tehty pidennetty viikonloppumatka sattui täydelliseen ajankohtaan (olimme yhtä onnekkaita keväällä Roomassa). Kun Suomessa lämpötilat laskivat pikkuhiljaa lähelle nollaa, oli Prahassa kaunis +20 asteinen syyssää. Ja pilvetön taivas!

Turisteja oli paljon (syyskuun jälkeen kuulema vähemmän kuin kesäkaudella), mutta kaikki kulkevat nähtävyydeltä toiselle suunnilleen samoja reittejä. Kun poikkeaa isommilta kaduilta pienemmille, löytää rauhalliset kujat ja kauniit sisäpihat. Vltava-joen vanhan kaupungin puolella ei ole ruutukaavasta kuultukaan ja ilmoitin jo etukäteen, että minä en tahdo olla kartanlukijana. Erästäkin kohdetta etsiessämme lähdimme yhtä katua oikeaan suuntaan, mutta joka kaartui salakavalasti "väärään" suuntaan, ja taas oli sijoitettava itsemme kartalle uudestaan.

Praha on kuitenkin kävellen hahmotettava ja hallittava kaupunki. Jokaiselta kadulta ja kujalta löytyy uskomattoman kauniita ja koristeellisia rakennuksia ja niiden yksityiskohtia. Tämä yllätti ehkä eniten. Ajattelin etukäteen, että rakennukset olisivat vuosisatojen saatossa tummuneet (kuten Kaarlensilta), mutta kaikkialla olikin ihania karamellinvärisiä taloja vieri vieressä. Voisin muuttaa tuohon, tuohon ja tuohon taloon. Ja tuohonkin!

Itseäni harmitti lähinnä se, etten ymmärtänyt kielestä mitään. Se jättää aina vähän ulkopuoliseksi, kun ei ymmärrä puheesta tai kylteistä mitään. Yhden sanan halusin oppia ja se oli děkuju, kiitos. Sanoinkin ennen matkaa, että Roomassa oli jollain lailla helpompaa sujahtaa kulttuuriin, kun ymmärsi kieltä. Yllätys oli kuitenkin melkoinen, kun Prahassa lentokentältä hotelliin ja takaisin taksikyydissä tuli mukana italialaisia. Ensimmäisellä kerralla kuskikin puhui italiaa. Tulisiko kaupungissa toimeen italialla?

Rahayksikkö koruna oli hankalaa muuntaa mielessä euroiksi (1 koruna on noin 0.05 euroa). Tšekki siis kyllä kuuluu Euroopan Unioniin (v. 2004), mutta ovat viimeisimpien uutistietojen mukaan EU-vastaisin maa. Ruokailu (ja juomailu) on erittäin edullista. Ruoasta lisää myöhemmin. Antti Helinin mukaan tšekeistä vain 40% kuuluu kirkkoon, mikä tekee heistä myös EU:n ateistisimman maan. Valtaosa kirkkoon kuuluvista on katolilaisia. Tšekki on pitkän historiansa aikana ollut vuoroin katolisen ja vuoroin protestanttisen kirkon kilpailukenttänä. Kristinuskon sijaan suuri osa uskoo kaikenlaisiin taruihin. Näitäkin sivusimme yhdessä kohteessa.

Pintaraapaisu Prahaan sai minutkin vakuuttuneeksi: kaupunki on kaunis. Tunnelma oli jollain lailla pohjoismaalaisempi, rennompi,  kuin esimerkiksi Pariisissa, jossa ihmiset tuntuivat aika-ajoin kylmäkiskoisilta. Roomaan oli helpompi hullaantua, kun kaupungista tiesi jo etukäteen niin paljon, mutta Praha oli kotoisampi. Siinä missä pariisilaiset tuntuivat kylmäkiskoisilta, roomalaiset taas välillä "liiankin lämminverisiltä" - tiedättehän, se rönsyilevä ja voimakas kehonkieli. Prahalaiset tuntuivat sopivasti suomalaisilta, kohteliailta, mutta eivät teatraalisilta. Kaarlensillan katusoittajat saivat aina hymyilemään.

Onko teillä kokemuksia kaupungista? 
Huomaatteko eroja kaupunkien ja kulttuurien välillä?