sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Einsteinhaus

Bernissä ei voi olla törmäämättä Albert Einsteiniin (1879 Ulm, Saksan keisarikunta - 1955 Princeton, Yhdysvallat). Hän näkyy mm. julisteissa, museoissa, pronssiveistoksissa ja turistikaupoissa. Einstein asui, opiskeli ja työskenteli Sveitsissä useita vuosia 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. 
Kramgasse No. 49 sijaitseva Einsteinhaus on kahden kerroksen asunto, joka oli Albert Einsteinin, hänen puolisonsa Mileva Marićin ja heidän poikansa Hans Einsteinin vuokrahuoneisto vuosina 1903-1905. Kapean käytävän katto on maalattu Linnunradan näköiseksi. Portaat johtavat toiseen kerrokseen, jossa on lipunmyynti ja olohuone. 
Museo oli paljon pienempi kuin odotin ja pienoinen pettymys, sillä varsinaisesti esillä ei ole juurikaan mitään Einsteinin alkuperäisestä kodista. Olohuone on sisustettu aikakaudelle tyypillisillä huonekaluilla ja seinillä on valokuvia Einsteinin lapsuudesta ja perhe-elämästä.  
Näyttelytekstit valottavat saksan lisäksi onneksi myös englanniksi Einsteinin elämää keskittyen luonnollisesti Bernissä ja Sveitsissä vietettyihin vuosiin. Ainut sisustettu näytteytila oli siis toisen kerroksen olohuone. Kolmannessa kerroksessa oli lähinnä vain näyttelytekstejä ja mainoksenomaisesti museokaupassa myytäviä tuotteita (kuten mukeja ja lippiksiä).
Einstein kirjoittautui lokakuussa 1896 Zürichin Teknillisen korkeakoulun osastolle VI, jossa koulutettiin matematiikan ja luonnontieteiden opettajia. Samalla osastolla opiskeli 23 oppilasta, joista yksi oli hänen tuleva vaimonsa Mileva Marić. Hyvistä opettajista huolimatta Einstein laiminlöi opiskelujaan eikä käynyt erityisen aktiivisesti luennoilla, koska kuvitteli, ettei fyysikko tarvitse matematiikasta kuin perustiedot. Einstein valmistautui kesälomalla yhdessä tyttöystävänsä Mileva Marićin kanssa pian koittaviin vuoden 1900 diplomitöihin. Einstein käsitteli työssään lämmön johtumista. Myöhemmin hän työskenteli opettajana, niin yksityisenä kuin kouluissakin. Einstein toimi Bernin patenttitoimistossa 3. luokan asiantuntijana, ja hänen työnkuvaansa kuului elektromagneettisille laitteille tehtyjen patenttihakemusten arviointi.
Työpaikan varmistuminen Bernissä olisi suuri helpotus rahavaikeuksissa olevalle Einsteinille ja hänen tulevalle puolisolleen Mileva Marićille, sillä Marić odotti heidän esikoistaan. Einsteinin asuessa Bernissä ja pitäessä väliaikaisesti yksityiskoulua vuokran kattamiseksi Marić synnytti tyttölapsen äitinsä ja isänsä luona Novi Sadissa. Einstein ymmärsi tuolloin, ettei lapsen saaminen niin nuorena ja varsinkin avioitumattomana ollut sopivaa. Tilanne oli vaikea Einsteinin vanhemmille, jotka olivat hyvin vihoissaan sekä poikansa vaimolle että tämän perheelle. Aika patenttivirastossa oli Einsteinille erityisen surullinen, sillä hänen isänsä kuoli. Hän oli kuitenkin saanut isältään luvan avioitua Mileva Marićin kanssa.
Bernin patenttiviraston työvuosina Einstein sai valmiiksi neljä suurta työtä. Kaikki valmistuivat samana vuonna 1905. Töihin kuuluivat suppea suhteellisuusteoria, valosähköinen ilmiö, Brownin liike sekä massan ja energian verrannollisuus (E=mc²), joka kuitenkin usein liitetään suppeaan suhteellisuusteoriaan. Kaikki työt saivat muiden fyysikoiden huomion. Työ patenttivirastossa ei ehkä ollut Einsteinille kovin haastavaa, mutta sen ansiosta hänelle jäi aikaa uusimpien fysiikanteorioiden lukemiselle ja omalle itsenäiselle ajattelulle. Tämän uskotaan olleen merkittävä asia hänen vuonna 1905 julkaisemiensa teorioiden kehittymisen kannalta. 
30. huhtikuuta 1905 Einstein sai valmiiksi väitöskirjansa Zürichin teknillisellä yliopistolla. Hänellä oli jo mainetta tunnettujen fyysikkojen keskuudessa, ja ihmeteltiinkin, miksi hän yhä työskenteli patenttivirastossa. Einstein otti vastaan 15. lokakuuta 1909 työn Zürichin yliopiston professorina ja sai kunniatohtorin arvon jo ennen tehtävään astumista. Mukaansa hän otti vaimonsa ja lapsensa, Hans Albertin.
Kaikella kunnioituksella Einsteinin elämäntyötä kohtaan, minä olin itse asiassa kiinnostuneempi hänen vaimostaan Milevasta. Nainen, joka aloitti lääketieteen parissa, mutta siirtyi teknilliseen korkeakouluun, jossa oli vuosikurssinsa ainut naisopiskelija. Hänen arvosanansa fysiikassa olivat erinomaiset, mutta menetetyn ajan ja raskauden vuoksi hän ei läpäissyt yliopiston loppukoetta edes toisella yrittämällä. Tammikuussa vuonna 1902 hän synnytti Lieserl-tyttären ja meni naimisiin Einsteinin kanssa 6. tammikuuta 1903. Einstein ja Marić erosivat virallisesti 1919 elettyään sitä ennen viisi vuotta erossa.
Einsteinien perhe-elämässä ihmetytti myös lasten kohtalo. Ensimmäinen lapsi, Lieserl-tytär (1902-1903), jätettiin ilmeisesti Milevan vanhempien luo, jossa hän kävi synnyttämässä. Lapsi oli todennäköisesti tarkoitus antaa adoptioon, sillä Albert ja Mileva eivät olleet tuolloin vielä naimisissa. Einstein ei ehtinyt koskaan nähdä tytärtään. Tiedot Lieserlistä paljastuivat ensimmäisen kerran vasta vuonna 1986, jota ennen ensimmäiseksi lapseksi oli merkitty Hans Albert (1904-1973).  Kolmas lapsi Eduard syntyi vuonna 1910 Zürichissä.
Perhe-elämä pyyhki Milevan haaveet omasta tieteellisestä urasta, vaikka siihen olisi ollut hyvät lähtökohdat. Hän joutui seuraamaan vierestä miehensä menestystä. Joidenkin lähteiden mukaan Milevan uskotaan myös auttaneen Einsteinia teorioidensa matemaattisessa puolessa.
Vaikka Einsteinhaus oli näyttelyllisesti pettymys, sieltä sai silti melko tiiviissä paketissa yleistiedot sekä Einsteinin historiasta ja urasta myös Milevan elämästä. Huoneistoa (museota) ylläpidetään ilmeisesti yhdistysvetoisesti ja sponsori/lahjoitusvaroin, joten ymmärrän, että lopputulos ei ole verrattavissa ammatillisesti hoidettuihin museoihin. Mahtavaa kuitenkin, että kävijämäärät ovat olleet kasvussa lähes joka vuosi vuodesta 2005 alkaen (2005: 27 068 kävijää, 2016: 57 250 kävijää). Ja kävijämäärät ovat vaikuttavia kyseisen paikan kokoon ja sisältöön nähden.

Seuraavassa postauksessa katsellaan Berniä lintuperspektiivistä.

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Kodikas Bern

Sveitsin pääkaupunki sijaitsee kauniilla paikalla Aare-joen kainalossa. Kaupungin perusti 1191 herttua Berthold V, joka perimätiedon mukaan nimesi kaupungin ensimmäisen metsästysretkellä kaatamansa eläimen mukaan. Karhu (Bär --> Bärn) näkyy edelleen paitsi kaupungin vaakunassa myös joen rannalla asustelevissa ruskeakarhuissa. Pääkaupungin aseman Bern saavutti vuonna 1848. Syvempiä tunnelmia ja ajatuksia sveitsiläisyydestä voi lukaista Jaakon Karhun Kainalossa-blogitekstistä.
Tuli tuhosi kaupungin puutalot 1405, jonka jälkeen keskusta rakennettiin uudelleen kivestä. Tämä kivitalojen aikakausi näkyy katukuvassa edelleen, jonka vuoksi Bernin historiallinen keskusta valittiin UNESCON maailmanperintölistalle vuonna 1983. 
Ihastuin Berniin ensinäkemältä. Pääkaupunkitittelistä huolimatta 126 000 asukkaan Bern on kodikas ja lämminhenkinen. Ihmismassat eivät vyöryneet päälle, kaikki on kävelymatkan etäisyydellä, Aare-joki ympäröi keskiaikaisen keskustan ja kaduille on ripoteltu tasaisin välimatkoin värikkäitä suihkulähteitä. 
Suihkulähteiden lisäksi kaupungissa on valtava määrä katettuja jalkakäytäviä. Rakennusten reunamilla kulkee useamman kilometrin verran kivikaarisia ostoskatuja, joiden pikkuputiikit ja kahvilat levittäytyvät parhaimmillaan kaduille saakka.
Turkoosina kimaltavan Aare-joen ympäristö on niin kaunista, että kovin montaa metriä ei malttanut kävellä ennen kuin piti jälleen pysähtyä valokuvaamaan maisemia. Kalliin shoppailun sijaan suosittelenkin (museoiden lisäksi) kävelyretkiä ympäri kaupunkia. 


 Seuraavaksi tutustutaan kenties kaupungin kuuluisimpaan asukkaaseen.

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Monipuolinen Gewerbemuseum

Winterthurin mieleenpainuvin museokokemus oli ehdottomasti aivan Stadtkirchen takana sijaitseva Gewerbemuseum. En tiedä miten tuo kääntyisi virallisesti suomeksi, mutta esillä oli kaikkea käsi- ja taideteollisuudesta materiaaleihin, tekniikkaan ja designiin. Ihan huikea kokonaisuus! 
Materiaaliarkisto. Tietokoneiden vieressä oli kapeita hyllyjä, joista sai vedettyä esille kaikenlaisia materiaaleja kosketeltaviksi.
Aloitimme museoon tutustumisen ylimmästä kerroksesta, jossa oli esillä niin sanottu materiaaliarkisto. Täällä sai koskea, testata ja haistella. Esillä oli valehtelematta kaikki maailman materiaalit: lasi, keramiikka, muovi, erilaiset metallit, nahka, paperi, puu, kasvit, pigmentit, tekstiilit... Näyttelyä markkinoitiin interaktiivisena tutkimuslaboratoriona kaikenikäisille, ja sitä se olikin. Kävijät saivat testata mm. eri materiaalien sähkön- tai magneetinjohtamiskykyä ja verrata niitä toisiinsa. Tilassa oli monien kokeilupisteiden lisäksi useampia tietokoneita, joilla sai etsiä lisätietoa online-tietokannasta, joka sisältää yli 1000 materiaalinäytettä ja perusteelliset tiedot.
Kultaa, hopeaa ja kuparia.
Matteo Gonet: Lasinen ilmapallo, 2011.
En tiennyt, että Pingu on sveitsiläinen!
Turvalliset rullaluistimet?
Asbestikuitua.
Tässä sai testata kuinka lyijy, rauta, alumiini, kupari ja hopea johtavat(ko) sähköä.
Hopea johtaa sähköä.
Trix ja Robert Hausmann: Seven Codes -baarikaappi, 1978, päärynä- ja vaahterapuu, intarsia, peili.
Vaihtuvana näyttelynä oli Cupboard Love. Tämäkin oli ihanan erilainen ja kekseliäs kunnianosoitus niinkin arkiselle esineelle kuin kaappi. "Yritämme päästä siitä eroon, mutta emme voi elää ilman sitä. Se voi olla edustava esine tai epämiellyttävä välttämättömyys, mutta kaappi on aina ollut käytännöllinen huonekalu monenlaisissa muodoissa ja toiminnoissa. Se toimii säilyttämisen, turvallisuuden ja järjestyksen paikkana, ei pelkästään tavaroille vaan myös tiedolle, muistoille ja salaisuuksille." Kuinka hyvin sanottu! Näyttely toi esille kaappien eri puolia historian, suunnittelun, nykytaiteen, elokuvan ja kulttuurihistorian kautta. 
Marilyn Monroe, 1952. Kuva: Philippe Halsman (1906-1979), Keystone/Magnum Photos.
Erwin Wurm: Hypnoosi II (takki), 2008.
Erwin Wurmin Hypnoosi-kaappi oli ensinäkemältä pelottava. Olin ihan varma, että kaapin sisältä hyökkää ihminen säikyttelemään, kun astun lähemmäs teosta. Mutta ei onneksi. Ketään ei ollut oikeasti sisällä.
Jannis Kounellis (1936-2017): Nimetön (Vaatekaappi, jossa muurattu ovi), 1969-1982.
Vasemmalta oikealle Maarten Baas: Carapace wardrobe, 2016; Tuntematon: Rahakirstu, 1600-luku; Nika Zupanc: Longing Capinet, 2017.

David Bowie (1947-2016): Lazarus, 2016.
Näyttelyssä sai kuunnella ja katsella David Bowien viimeiseksi jäänyttä musiikkivideota Lazarus. Musiikkivideon lopussa Bowie katoaa kaapin sisälle ja vaikuttaa siltä kuin se ennakoisi tulevan kuoleman.
Myös näyttelykävijä sai astua ja kadota kaapin sisälle. Siellä ei onneksi odottanut kuolema, vaan värikylläinen vaatteiden ja asusteiden kirjo! Kun kaapista astui ulos, sai halutessaan ottaa kaapin edessä olevalla kameralla kuvan asun lopputuloksesta. Laite vain oli valitettavasti epäkunnossa. Seinälle oli kuitenkin päässyt hyvä kavalkadi erilaisia asuja.
Konrad Kellenbergin kellokokoelma.
Gewerbemuseumin alimmassa kerroksessa sijaitsee myös Winterthurin Kellomuseo. Konrad Kellenbergenin (1907-1976) kellokokoelma ja Oscar Schwankin (1937-) taskukellokokoelma muodostavat pysyvän kellonäyttelyn rungon. Loppuvuodesta 2017 järjestimme RIISAssa yhteistyötapahtuman Suomen Kellomuseon kanssa. Aika Päivä -tapahtuma liittyi talviaikaan siirtymiseen, ja kaikki halukkaat saivat tuoda kellojaan arvioitavaksi RIISAan. Kelloarvioinneista vastasivat Suomen Kellomuseon kellohistorian asiantuntija Veikko Ahoniemi sekä kello- ja kultaseppä Jan Roos. Täällä Winterthurin Kellomuseossa mietin koko ajan, kuinka kyseiset herrat olisivat olleet innoissaan kaikesta näkemästään. Sillä minäkin olin! Vaikka en tiedä kelloista tuon taivaallista. Nämä olivat ihan uskomattomia käsityön ja tekniikan taidonnäytteitä....! Joten lämpimät Sveitsi-terveiset näiden kuvien myötä sinne Espoon Kellomuseoon! Kellenbergenin kellonäyttelyssä olevat kellot ajoittuvat 1400-luvulta 1800-luvulle ja osa kelloista toimi edelleen. Esimerkiksi punttikellot raksuttivat ja ilmoittivat tasatunneista (vai lienevätkö ilmoittaneet puolikkaista...?).
Rautaiset tornikellot, Winterthur, 1530, Laurentius Liechti.
Tellurium, 1785, Phillip Mätthaus Hahn (1739-1790). Mekaaninen kiertoratamalli, jossa on aurinko, maapallo ja kuu.
Astronominen kello, Augsburg, 1600. Kello on kello- ja kultaseppätaiteen huippuosaamista.
Monimutkainen kellotaulu toi mieleen Prahassa nähdyn valtavan astronomisen kellon.
Oscar Schwankin taskukellokokoelma.
Pienemmässä huoneessa oli esillä Oscar Schwankin taskukellokokoelma. Nämä olivat mielestäni enemmän taideteoksia kuin kelloja. Miniatyyrikoossa mm. emalimaalausta, filigraanikoristelua, puukaiverrusta jne. Näyttelyn aarteet ajoittuvat 1500-luvulta 1900-luvulle.
Kultaemalikello, joka on samalla soittorasia. Geneve, noin 1805. Takakansi.
Kultaemalikellon etupuoli.
Kuriositeettikello. Norsunluinen taskukello puukuoressa. Kirov (entinen Vjatka), Venäjä, noin 1850.
Hopeinen kello, noin 1700, Puola. Augustin Metzgen. Tästä käytettiin saksankielistä nimeä Karossenuhr ja Kutschenuhr, mutta en tiedä sen virallista nimeä suomeksi.
Tämä oli niin erilainen ja inspiroiva, monia näkökulmia yhdistelevä museo, että olisi hauskaa olla siellä itsekin töissä! Suosittelen ehdottomasti mikäli matka suuntautuu joskus Winterthuriin. Ainut miinuspuoli museossa on se, että tekstit ovat vain saksaksi.