Mummola = aarreaitta

 
Kävin etsimässä vanhoja hattuja työkaverini projektiin ja mukaan tarttui hattujen lisäksi tällaista mukavaa :)

Kahvipannu pääsee vanhan kahvimyllyn kaveriksi.



Lamppu oli likainen ja öljyinen. Pesun jälkeen siitä tuli kaunis.


Pelastin kaksi vanhaa mummon laukkua vintiltä. Valkoinen on ilmeisesti ollut enemmänkin edustuskäytössä, sillä laukusta löytyi paljon erilaisia pääsylippuja. Molemmissa on kauniit lukot.



Tämä vanha matkalaukku oli hautautunut laatikoiden ja tuolien alle. Se oli lukossa ja yritimme avata sitä löytämillämme avaimilla, mutta turhaan. Kiikutimme matkalaukun vanhempieni luokse, jossa isä vain napsautti lukot auki :P Avaimia ei siis tarvinnut lainkaan. Laukku piti sisällään isäni ja tätini vanhoja koulukirjoja, vihkoja ja lehtiä. Laukusta pörisi lentoon kaksi tokkuraista kärpästä, mikä oli iljettävää :S Puhdistuksen jälkeen tästäkin tuli upea. Nyt pitää keksiä sille vielä käyttötarkoitus ja paikka :)




Tässäpä niitä, aarteita mummon ja ukin vintiltä. Unohdettuja, mutta saivat taas uuden elämän.
 

Korkeakoski

 
"Korkeakoski on Suomen korkein vesiputous. Sen melko kapeaa uomaa pitkin vesi putoaa 46 metrin korkeudelta kosken alla olevaan, noin kaksi kilometriä pitkään lehtoluontoiseen rotkolaaksoon. Erityisen komeana vesi ryöppyää kevättulvan aikana. Alue on keskeisimmiltä osiltaan luonnonsuojelualuetta."

Komea oli koski, vaikka sää ei niinkään. Mukavaa oli käydä katsomassa putousta pitkästä aikaa.






 

Perjantai-illan puuhastelua

 
Huhhuh! Ilta siinä meni, mutta nyt ovat valmiita. Ostin kirpparilta vanhaa sohvakangasta, joista äiti surautteli koneella minulle uudet sohvatyynyt. Iltapuhteena ompelin käsin niihin koristeeksi mummon vanhoja pieniä pitsiliinoja. Näin ovat kauniisti esillä, muuten kun en noin pienille liinoille käyttöä keksinyt. Isoin noista liinoista on nyplättyä pitsiä.


Nyt pitäisi keksiä paikka tälle mummolan vintiltä pelastetulle vanhalle kahvimyllylle :) Isä puhdisti myllyn, joten se toimisi jos haluaisi sen käyttöön ottaa. Myllyn saa säädettyä jauhamaan karkeata tai hienoa kahvia.


 

Löytöjä ja askartelua

 
Löysin Huuto.netistä tällaisen uskomattoman hurmaavan kirjavanhuksen "Lutheruksen wähän catechismuksen...." jotain jotain jotain. Präntätty wuonna 1806. Teksti on melkoisen vaikeaa luettavaa, koska vanhat kirjaimet eivät ole kovin hyvin hallussa. Mutta kaikkein uskomattominta kaikessa on se, että maksoin noin vanhasta kirjasta vain 27 euroa!



Vihdoin sain kokeiltua decoupage -tekniikkaa, ja päällystin kahvin suodatinpussilaatikon vanhoilla viinirypäle servieteillä. Lopputuloksesta tuli melko retro.



 

Sakari Viika luento

 
Perjantaina 9.4. oli Kuopion Muotoiluakatemiassa valokuvaaja Sakari Viikan luento. Ilta-Sanomissakin lehtikuvaajana vaikuttanut Viika kertoi valokuvaamisinnostuksen syttymisestä ja pitkästä urastaan. Nuoruudessa lahjaksi saatu Henri Cartier-Bressonin kirja sytytti todellisen palon valokuvaamiseen.


Luento oli elämäkerrallinen ja sitä oli mukavaa kuunnella, vaikka odotinkin siitä enemmän opetuksellista.

Päälimmäiseksi ajatukseki luennolta jäi Viikan korostama sanoma töissään: "Ihmiset ajattelevat kuvaa usein dokumenttina. Kuka? Missä? Miksi? Haluan häivyttää tämän esittävyyden ajatuksen ja tuoda esille kuvan herättämiä tunteita. Kuvan tarkkuus tekee dokumenttimaisuuden ja antaa tulkinnalle häiriötekijöitä. Pitkillä valotusajoilla kuvia peittää sumuverho, joka jättää tilaa assosiaatioille."

Luennon jälkeen oli VB-valokuvakeskuksessa Sakari Viikan Heavy Light -näyttelyn avajaiset. Kuvat olivat hienoja otoksia kuvaajan elämänvarrelta, mutta takana ollut luento hieman rikkoi Viikan ajatusta dokumenttimaisuuden poistamisesta. Luennon taustalla pyöri samoja kuvia mitä näyttelyssäkin, joten väkisin yhdisti kuvan kuvaajan kertomuksiin kuvaustilanteista.

Näyttely oli mukavasti rakennettu. Erikoinen ja hauska lisä näyttelyyn olivat pienet "tilataiteet", kun seiniin oli kiinnitetty lasitasoja, joilla oli Viikan valokuvakirjoja. Kirjoja sai tarkastella valkoiset hansikkaat käsissään. Näistä pienistä kuvakirjoista pidin eniten kokonaisuudesta, jossa oli kuvattu purkamisuhan alla ollutta Helsingin vanhaa puutalojen koristamaa Länsi-Pasilaa.
 

Vincent Bakkum - Coat hangers, Galleria 12

 
Sovimme pikkusiskon kanssa galleriavierailusta työpäivän päätteeksi. Pääsin aiemmin töistä, joten odottelin siskoa kirjastossa. Päätin käyttää aikani hyödyllisesti, joten opiskelin pääsykokeita varten arkkitehtuuria. Perustiedot suomalaisesta arkkitehtuurista on nyt käyty, ja jatkoin opiskelua huviloista, saunoista ja rakennusperinnöstä. Yritän saada mahdollisemman laajan perustiedon, jotta pääsykokeet menisivät edellistä kertaa paremmin. Saa nähdä.



Siskoni vihdoin saapuessa kävelimme Kauppakatua alas kohti Galleria 12:sta. Pidän juuri tuosta galleriasta, sillä toinen omistajista on entinen kuvaamataidonopettajani lukiosta; on mukavaa käydä välillä moikkaamassa. Tosin tällä kertaa hän ei ollut paikalla. Mutta mikä näyttely…



Hollantilaissyntyinen Vincent Bakkum (s. 1962) on työskennellyt vuodesta 1988 taiteilijana ja kuvittajana. Bakkum muutti Suomeen pysyvästi 1980-luvulla. Hänen tunnetuimpia kuva-aiheita ovat nais- ja lintukuvaukset sekä kukka- ja hedelmäasetelmat.


”Bakkumia inspiroivat naiskauneus, nuoruus, muoti, kuolema ja katolinen uskonto. Hänen innoituksensa lähde ja täten myös kuvauksensa ydin rakentuu vastakohtaisuuksien varaan; taistelu nuoruuden ja vanhenemisen sekä elämän ja kuoleman välillä innoittavat häntä ikuistamaan kohteensa olemuksen hetkellisyyden — kauneuden, sensuellisuuden ja nuoruuden. Bakkum näkee nuoruuden kiehtovana, koska sen pohtimisessa ei voi sivuttaa kuolevaisuutta, hetken katoavaisuutta. Bakkum idealisoi teoksissaan naisvartalon ja tekee siitä kuolemattoman objektin.”


Bakkum herättää varmasti tunteita puolesta ja vastaan. Niin sanotut ammattitaiteilijat galleristin mukaan kritisoivat teoksia pinnallisina ja mitäänsanomattomina osaksi Bakkumin kuvitustaustan vuoksi. Niin sanotuissa tavallisissa ihmisissä teokset herättävät ihastusta. Bakkum on myöntänyt, ettei hänen töissään ole mitään syvällistä sanomaa, hän tekee töitään ainoastaan kauneuden tähden.


Ote Savon Sanomien haastattelusta:

- Isänikin kysyi kerran, miksi teokseni naiset ovat niin kylmiä. Ja miksi he katsovat ohi. En osannut vastata. Teosteni ainoa tehtävä on tyydyttää omaa kauneudentajuani. Siinä kaikki. Se toki on itsekästä, mutta entä sitten? Taiteilijalla on lupa olla itsekäs. ---
Bakkumia ei huoleta se mahdollisuus, että hän mielipiteillään saa teoksensa näyttämään pinnallisilta.
- Pitääkö taiteessa olla syvyyttä, hän kysyy, mutta vakuuttaa näkevänsä teoksissaan useita kerroksia. Syvyys syntyy siitä, että teokseni ovat todella hyvin tehtyjä. Et arvaakaan, kuinka kauan voin viipyä teokseni edessä. Olen niin ylpeä, kun ajattelen, että pystyin saamaan aikaan jotain näin kaunista.

Ihastuin jo nettisivuilla selailemiini kuviin Bakkumin töistä. Kiertelimme galleriaa siskon kanssa ihastuksissamme. Työt todella ovat kauniita; viis siitä onko syvällistä sanomaa vaiko ei! Töistä kuitenkin välittyy taiteellinen osaaminen, Bakkum hallitsee akryylivärit. Olen itsekin ihastunut tutkimaan naisvartaloa, joten teokset olivat siinäkin mielessä mielenkiintoisia. Bakkumin töissä pidän eniten naisvartalon, luonnonelementtien ja tekstien yhdistelmästä. Hieman samalla tavalla kuten graafikko Leena Airikkala (jota myös ihailen suuresti) tekee töissään, yhdistelee renessanssinaisia, kirjoituksia ja luonnon materiaaleja/elementtejä. Tietty luonnosmaisuus antaa Bakkumin teosten hengittää ja tuovat kolmiulotteisuutta.


Burberryn The Beat hajuveden mukaan nimensä saanut teos sai lisäsäväyksen, koska itselläni on tuota samaa tuoksua. Katsoessani teosta tunsin hajuveden tuoksun, joka tuntui hassulta. En ole aiemmin yhdistänyt teoksiin tuoksuja. Ihana näyttely! Kaunis ja ihana! Herkullisia värejä kevääseen.

(kuvat Galleria 12:n sivuilta)