torstai 11. marraskuuta 2010

Parasta puusta

 
Samaisessa paikassa Suomen käsityön museossa oli toisessa kerroksessa Parasta puusta näyttely.


Puun työstäminen on perinteinen suomalainen taito, joka on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Se taipuu moneksi modernien muotoilijoiden, taiteilijoiden ja arkkitehtien käsissä. Puu on meille suomalaisille samalla arkinen ja kuitenkin arvokas.”

Tämä näyttely oli kiva. Tiloihin oli tuotu eri aloilta olevien ihmisten valintoja parhaasta puusta.


Museot pyysivät viittäkymmentä puualaan eri tavoin syvästi juurtunutta tai lujassa liitoksessa olevaa henkilöä kertomaan heidän suhteestaan suomalaiseen puuhun. Heitä pyydettiin osallistumaan Parasta puusta –näyttelyyn ja valitsemaan sinne omasta mielestään kolme parasta suomalaista puuesinettä perusteluineen.”


Valintoja olivat tekemässä muun muassa Riitta Uosukainen, Sirkka-Liisa Anttila. Lasse Lehtinen, Susanna Ahlvik, Hannu Roine, Panu Kaila, Ristomatti Ratia, Eero Paloheimo, Sami Rintala ja Inka Nieminen.


Näyttelyssä oli todella loistavat tekstit, jotka herättivät ajatuksia niin yhteiskunnasta kuin henkilökohtaisista ajatuksista, siitä mikä on puun merkitys nykyään ja millainen se oli ennen. Näyttelyssä oli myös mukavat videopätkät erilaisista puun työstämistavoista, kuten kirveenvarren, vastan ja haaparuuhen synnystä.

Panu Kaila, arkkitehti ja professori, avasi ajatuksiaan puusta seuraavasti:

Puu on rakennusmateriaaleista ainoa, joka on elämän rakentama. Puu on siksi monimuotoinen kuin elämä itse. Ei ole kahta samanlaista puupalikkaa. Jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Puurakennus on terveellisin elinympäristö. Puu vanhenee kauniisti. Hylätty puutalo katoaa maisemasta ihmisiän kuluessa. Lopuksi puu on osallisena elämän kiertokulussa, se on luontoon palautuva ja uusiutuva.”

Puuosaamisen syvin perusta on käden, työkalun ja puun liitossa. Käsityön jälki puhuttelee tiedostamattomalla tasolla.”


Eero Paloheimo, kirjailija ja professori, kuvaili puolestaan puuta näin:

”--- Puu lohduttaa meitä tuon satumaan ahdistuksessa. Puu on ainoa villi materiaali, jota meillä on vielä käytössä sylin täydeltä ilman kalvavaa tunnetta siitä, että söisimme lastemme leipää. Kun veistämme puuta, etsimme itseämme, tyydytämme selittämätöntä kaipuutamme menneeseen. Puu on äiti.”


Näyttelyn lopussa oli vielä katsojakysymys: Mikä näyttelyn puuesineistä on Minun mielestäni paras. Äänestin Soili Arhan Suurta kattokruunua (2006), joka oli tehty puun siemenistä.


Nyt haluan antaa Sinulle mahdollisuuden kertoa mielipiteesi:
Mikä on parasta mitä puusta on tehty?
Onko se kenties pärekori, paperi, tuohivirsut, tervavene, paanukatto, Aarikka, Artek, Aalto, kitara, vasta/vihta, heinäseiväs, rukki, Tapio Wirkkala, Secto -valaisin, tuoli, kuksa vai jokin muu? Hienoja puuesineitä on paljon!

(kuvat Googlesta)

Tähän loppuun on vielä pakko laittaa aiheeseen sopiva video, Vesa-Matti Loiri: Hyvää puuta.


 

4 kommenttia:

  1. 2000-luvulla parasta puusta tehtyä on minusta tuo Secto-valaisin, samoin kuin myöskin Octo-valaisin. Ihailin niitä yhdessä kahvilassa jo ennen kuin näin niistä yhtään lehtimainosta tai sisustusjuttua. Minusta niissä on hienosti uudella tavalla käytetty perinteistä materiaalia ja lopputuloksessa onnistutaan välttämään kaikki kömpelyys. Ne ovat kauniita ja näyttäviä, ja sopivat monenlaiseen tilaan. Tällaisia suomalaisia tuotteita haluaisin nähdä lisää.

    VastaaPoista
  2. Tuulella: Näyttelyssä aloin todella miettiä mitä kaikkea kivaa puusta onkaan tehty! Ihastuin Ahran kattokruunun lisäksi perenteiseen tervaveneeseen ja vanhoihin tuoleihin. Wirkkalalla on joissain puuteoksissa kauniit muodot ja puun syyt. En muista tekijää, mutta sellainen mortteli mikä näyttää hieman linnunpesältä, on todella kaunis, jos pitää äkkiä joku kaunis nykydesign puuesine keksiä.

    VastaaPoista
  3. Kuksat on kivoja. Meillä iskä on tehny niitä, niin niitä on mukava viedä ulkomaille tuliaisiksi. Kaupassa ne maksaa aika paljon, iskä vois alkaa myymään niitä :D

    Mutta myös kaikki muut puujutut käsityönä tehtynä, IHANIA! :)

    VastaaPoista
  4. Jenni: Kuksat kyllä on kivoja,ja jotenkin niin ihanan suomalaisia. Mutta tykkään kyllä pärekatoistakin,vaikka nykyään niitä enää harvemmin näkee. Rakastan myös huutokaupasta saamiani kahta puutuolia :)
    Ne miehet jotka osaavat tehdä/vuolla yhdestä puupalasta sen Karjalan käen,uskomatonta!

    Joo,kaikki puujutut käsityönä tehtynä on hyviä. Hmm,mikähän käsityönä tehty puujuttu ei olisi niin kiva...?

    VastaaPoista