Rembrandt

 

Kiitos Yle Teema! Huomenna (sunnuntaina) kaikki alankomaalaisesta taiteesta ja Rembrandtista kiinnostuneet tv:n ääreen. Teema näyttää Rembrandt elokuvia ja dokumentteja klo 12.00 alkaen.

Klo 12.00:
Kino: Rembrandt
Elokuva alankomaisen taiteen mestarin elämästä ja rakkauksista. Charles Laughton loistaa nimiosassa. N: Elsa Lanchester. O: Alexander Korda, Britannia 1936.

Klo 13.25:
Rembrandt
(Rembrandt INC) Hans Poolin ja Koos de Wiltin dokumentti osoittaa Rembrandtin olleen hyvin kaupallinen maalari, jonka nimi edelleen sekoittaa ihmisten päät taidemarkkinoilla. Tuotanto AVRO, Hollanti ja YLE Teema, 2006.

Klo 14.20:
Rembrandtin syytös
(Rembrandt's J'accuse, Hollanti, 2008) Peter Greenawayn visionäärinen dokumenttielokuva on sekä taidehistorian luento että etsivätarina, joka luotaa Yövartio-maalaukseen sisältyvää murhamysteeriä.
 

Kirppikseltä

 
Viimeisimmältä kirppiskierrokselta tarttuivat mukaan nämä kaksi:

Musta trikoomekko, 7e.


Salvador Dali: Neron päiväkirja pokkari, 2e.


 

Tunnustuksia

 
Palataanpa hetkeksi taiteiden maailmasta maallisempiin asioihin. Tänään ei ollut luentoja, joten otin itseäni niskasta kiinni ja pidin siivouspäivän. Ja kylläpä tulikin siistiä!

Tämä nalle on ollut minulla pitkään. Äiti sai sen lahjaksi isältä silloin kun odotti minua, joten nalle on hieman vanhempi kuin minä. Kirjahyllystä näkyy pieni siivu; enempää sitä ei viitsi esitelläkään. Se on nimittäin vielä "pitäisi tehdä" listalla. Kirjojen lisäksi olen varastoinut sinne erilaisia lehtileikkeitä, esitteitä jne. K luultavasti nimittäisi kaikkea tuota "taideroinaksi". :P


Sain Liisalta kaksi tunnustusta blogista Alice in Wonderland, ja homman nimi on paljastaa jälleen jotain itsestään.



1. Nälkäisenä olen erittäin huonoa seuraa.
2. Kun löydän hyvä kappaleen, kuuntelen sitä putkeen todella, siis todella monta kertaa.
3. En pidä epäaidoista ihmisistä.
4. Minulla on "pakkomielle" pitää kaappien ovet kiinni. K saa kuulla jos jättää esimerkiksi keittiön kaappeja auki.
5. Olen siivousintoilija, mutten pidä pölyjen pyyhkimisestä.
6. Pidän maanläheisistä väreistä.
7. Olen enemmän hame- kuin housuihminen.
8. Olen taidekirjahamsteri.
 

Ymmärtää vaiko ei?

 
Tuomas Enbuske haastatteli ruotsalaista kuvataiteilijaa Ernst Billgreniä ohjelmassa Sivistyksen käsikirja. Hän pohti muun muassa taiteen sanomaa sekä sitä, pitääkö taidetta ymmärtää.


(kuva täältä)

"On väärin luulla, että pitäisi ymmärtää jotakin taiteesta. Ei kukaan suutu ellei ymmärrä puuta. Ei kukaan ihmettele niitä ilmiöinä. Ei kukaan sano: 'En ole ikinä käsittänyt puita'. Taiteessa on harvoin mitä pitäisi ymmärtää. Ei taiteen tarkoitus ole olla kuva-arvoitus, joka pitää ratkaista. Yleensä tarkoitetaan kai, että teos ei miellytä. Sanotaan ettei ymmärretä, mutta se on väärä sana.

Taiteesta puhuttaessa ei kannata lähteä pakon ajatuksesta. Voi miettiä pitämistä, jos haluaa. Tapoja on tuhansia ja ne riippuvat katsojasta. Taiteen edessä kohtaa itsensä. Toiset antautuvat taideteoksen vaikutukselle. Toiset älyllistävät ja etsivät johtolankoja.

Taiteesta on paljon väärinkäsityksiä, mutta toisaalta ne on helppo kumota, koska todellisuus on tarjolla. Voi käydä Louvressa katsomassa Mona Lisaa ja todeta, että sillä ei ole sanomaa ja se on silti kiinnostava taideteos. Kaikki voivat itse todeta, ettei taide ole riippuvainen sanomasta."

On totta että taideteoksen ääressä kohtaa itsensä, ainakin silloin selviää omat mieltymykset. En oleta teoksissa olevan sanomaa, mutta kehittelen niitä silti päässäni, itselleni. En oleta että minun tulisi pitää kaikista teoksista, mutta on silti mielenkiintoista miettiä, miksi en pidä.

Kehittelettekö mielessänne teoksille sanomaa? Turhaudutteko jos ette sitä löydä? Nautitteko vain teosten kauneudesta? Pidättekö taiteesta ylipäänsä? Jäättekö koskaan kauniin teoksen eteen pohtimaan sitä, mikä teoksessa teihin vetoaa?

Itse rakastan esimerkiksi tätä Arvid Liljelundin teosta vuodelta 1884, Lähtö Pariisista. Aina Kuopion taidemuseossa käydessäni minun pitää mennä seisomaan sen eteen toviksi. En ole syvällisemmin pohtinut mikä kaikki siinä vetoaa, mutta ainakin se on kaunis, suurikokoinen ja täynnä tunnetta.


(kuva täältä)
 

"Laukussani on pieni puuterirasia ja salaisuuksia"

 



Päätin pitkästä aikaa tarttua kiinanmustepullooni ja lopputulos on tällainen. Hahmottelin rouvan ensin lyijykynällä, jonka jälkeen tummensin rajat musteella. Rehellisesti sanottuna en ole koskaan pitänyt itseäni taiteilijana, vaikka kuva-artesaanin koulutus onkin takana. Pidän vain käsillä tekemisestä.
 

Estetiikka ja taiteen teoria

 

Nyt ollaan vaikeuksissa. Tänään oli ensimmäinen otsikon mukainen luento ja sain todella pinnistellä pysyäkseni kärryillä. Sokrates, Aristoteles, Platon ja muu filosofia on aina ollut minulle hankalaa. Se että asiat ilmaistaan "asia voi olla näin, mutta toisaalta se voi olla toisinkin" periaatteella ei oikein sovi minulle. Haluan oppimani tiedot kiertelemättä ja pyöristelemättä kulmia. Kyseenalaistan asioita toki itsekin, mutta analysoidessa jotain teosta pitäydyn yleensä yhdessä näkökulmassa enkä yritä olla ottamatta kantaa. Pitää ottaa kantaa!


Tällä luennolla käsitteltiin antiikin kauneusihanteita sekä taiteen ja taiteilijan käsitettä tuona aikana. Alkuahdistus muuttui mielenkiinnoksi kun sain pidettyä ajatukseni luennoitsijan puheessa sen sijaan, että olisin vilkuillut koko ajan kelloa. Tosin osa puheesta oli hieman korkealentoista, mutta suurin piirtein pysyin kärryillä.

Platonin ideaopin käsittelemisessä meni jokunen tovi, vaikka sitäkin pyöriteltiin aikoinaan lukion kursseilla. Ehkä sitä haluaa väistää tuollaiset vaikeat asiat ja unohtaa?
Yritin muotoilla asian itselleni näin: On olemassa vain yksi alkuperäinen idea, joka on useimmiten vain mielessä. Jos/kun siitä tekee esim. veistoksen, maalauksen, esineen jne. (tekee sen näkyväksi) se on aina osaltaan jäljennös alkuperäisestä, mimesis. Eli askeleen kauempana ideasta.
Jos joku osaa filosofiaa paremmin, saa korjailla...
 

Inrō - avain samuraiden aikaan

Valkeakoskelta lähdettäessä pysähdyimme Tampereella ja kävimme Vapriikissa. Eniten minua kiehtoi Inrō - avain samuraiden aikaan näyttely. Olin ottanut näyttelystä ja inrōsta selvää jo ennen joulua kun ajattelin, että näyttely voisi olla hyvä.

"Inrō on pieni, kevyt, monilokeroinen, ilma- ja vesitiivis kotelo. Sananmukaisesti in-rō (印籠) tarkoittaa nimileimasin (in 印) ja kori (rō 籠). Kotelossa säilytettiin yleensä lääkkeitä. Inrō sulkeutuu tiiviisti nyörien ja liukuvan helmen, ojimen avulla. Vyöhön, obiin, se lukittiin koristeellisen, usein kotelon tyyliin soveltuvan netsuken avulla. Japanilaiset eivät inrōta varsinaisesti keksineet, vaan he antoivat 1500-luvulla kotelolle uuden muodon soveltaessaan sen piikivien ja lääkkeiden säilytykseen. Uusi muoti levisi ensin samuraiden keskuudessa."

"Kimonossa ei ole taskuja. Kolikoita, lääkkeitä, henkilökohtaista sinettiä ja muita pikkuesineitä kuljetettiin ennen vyöllä roikkuvassa pienessä kotelossa. Hyvin pukeutuvat japanilaiset miehet teettivät tähän tarkoitukseen inrōn, koristeellisen lakkarasian. Se oli muotiesine, joka heijasteli omistajansa varallisuutta, persoonallisuutta, tyyliä ja makua. Aluksi inrōt olivat vain samuraille sallittua ylellisyyttä, mutta myöhemmin myös varakas kaupunkiväestö alkoi käyttää niitä. Nämä lakkarasiat ovat loistava esimerkki Japanin lähes ylivertaisesta käsityötaidosta."

Näyttely oli hyvä, ja ehkä parempi kuin toivoin. Hämärä yleisvalaistus toi toivomaani mystisyyttä. Näyttelytekstejä oli sopivasti ja ne olivat hyvin valittuja. Teksteistä kävi ilmi muun muassa inrōn valmistusmateriaalit (mm. norsunluu, lasi, kirsikkapuun kuori, keramiikka, puu), kantotapa (oikealla lanteella, vasen oli varattu miekoille) ja esimerkiksi taustoitettiin erilaisia käsityöläisiä, jotka olivat mukana inrōn valmistuksessa.

Interiööri oli rakennettu hienosti. Sermeissä oli käytetty japanilaisille tuttua kirsikkapuuta, tilaan oli tehty pieniä tiloja jotka avasivat japanilaisuutta, oli mallinukke päällään kimono, seinille oli tuotu suuria kuvia maalatuista samuraista ja viimeinen tila oli reunustettu pienillä valkoisilla kivillä, joukossaan suurempia kiviä. Näin länsimaalaisen silmin kokonaisuus oli japanilaishenkinen ja kaunis.

Mukavin näytteilleripustamistapa oli viimeisessä huoneessa, jossa inrōt oli luokiteltu ryhmiin (symbolit, estetiikka, maisemat, vuodenajat...) ja ripustettu pleksilasiseinien väliin, joista sai vaivatta tarkastella upeita käsityötaidonnäytteitä läheltä ja molemmilta puolilta.

Näyttely oli esteettinen elämys. Ja niin kai museoväki toivoisi sen olevan puhuttaessa japanilaisesta kulttuurista. Sen lisäksi se oli hyvä tietoisku, sillä tätä ennen en ollut kuullutkaan inrōista. Nuorempana olin melkoinen "Kiina-fani", ja kyllä tuo aasialainen mystiikka, estetiikka sekä käsityöläisyyden arvostus vetoaa vielä nykyäänkin. Se pikkutarkkuus, taituruus ja mielentila on kadehdittavaa, mutta täytyy muistaa että jokaisessa kulttuurissa on hyvät ja huonot puolensa.

Näyttelyaikaa on jatkettu 20.3.2011 saakka, joten jos liikuskelette/olette Tampereen suunnalla, suosittelen lämpimästi tätä esteettistä elämystä. :)

Valkeakoskella

 
Vietimme viikonlopun "anoppilassa" Valkeakoskella. Kuukauden sisällä on tullut matkusteltua junassa todella paljon ja junamatkailu alkaa pikkuhiljaa riittää. Kuitenkin reissu oli mukava ja rento, pieni irtautuminen arjesta. Käveltiin pakkasessa, istuttiin lämpimässä punaviinin seurassa, saunottiin ja keilailtiin Wiillä. Mukavaa, en ollut aiemmin pelannut Wiillä, mutta se on yllättävän hauskaa (ja nyt tuntuu takareisissä että keilailtu on...)






 

Patsaspäiväkirjat

 
Tänään Yle Teema näyttää uusintana (klo 21.00) ensimmäisen jakson Patsaspäiväkirjat-sarjasta. Sarjaa vetää Se on barokkia! jaksoista tuttu Waldemar Januszczak.

"Sunday Timesin taidekriitikon Waldemar Januszczakin mielestä kuvanveistotaide on maailman taiteista tärkein. Hän haluaa todistaa kuvanveiston ylivoimaisuuden ja kiertää kolmiosaisessa dokumentissa Patsaspäiväkirjat tutustumassa ja analysoimassa teoksia eri puolilla maailmaa.
Januszczak selittää veistosten avulla seksuaaliasenteita, valtaa, maailmankaikkeutta ja osoittaa, miksi kuvanveistäjät ovat olleet ja tulevat aina olemaan kulttuurimme sydämessä."

Tässä ensimmäisessä jaksossa käsitellään naisia ja äitejä.
Sarja avasi kuvaveistoa minulle aivan uudella tavalla. Suosittelen!
 

Diana - antiikin ja taidehistorian erikoisjulkaisu

 
Tänään saapui loppuviikosta tilaamani Diana-lehti. Eksyin lehden nettisivuille hieman vahingossa, etsiessäni tietoa Flaamilaiset mestarit Antwerpenistä -näyttelystä.


"Diana on uusi antiikkiin ja taidehistoriaan keskittyvä korkeaprofiilinen aikakauslehti. Tämä suomalainen julkaisu ilmestyy neljä kertaa vuodessa, kunakin vuodenaikana. Jokainen numero käsittää 128 sivua.

Diana tarjoaa laaja-alaisia näkökulmia antiikin ja taiteen ilmiöihin, esineistöön, tapahtumiin ja henkilöihin. Artikkelien kirjoittajat ovat taidehistorian ja -markkinoiden ammattilaisia. Julkaisun sisältö rakennetaan yhteistyössä kansainvälisten huippujen, mm. italialaisten Palazzo Pittin, Galleria Palatinan sekä Firenzen yliopiston, kanssa. Julkaisun kohderyhmiä ovat kulttuurin ystävät, taiteen ja antiikin keräilijät sekä alan harrastajat, taidehistorian tutkijat ja opiskelijat sekä museo- ja kulttuuritoimi."

Suosittelen lehteä ehdottomasti kaikille taiteesta kiinnostuneille. Lehti on laadukas ja täynnä hyvin kirjoitettuja ja mielenkiintoisia artikkeleja sekä upeita kuvia. Tällaista julkaisua Suomeen on kaivattukin! Ensimmäistä numeroa voi selata ilmaiseksi lehden nettisivuilla.
 

Se on barokkia!

 
Nyt kun tässä on päästy barokista postailun makuun, jatketaan sitä vielä hieman. Tänään tulee Yle Teemalta klo 20.00 kolmas ja viimeinen osa Se on barokkia! -sarjasta. Huomasin ohjelman vasta toisen jakson kohdalla, mutta onneksi on Yle Areena, josta katsoin sitten ensimmäisenkin jakson.

"Taidekriitikko Waldemar Januszczak tutustuu barokin tyylisuuntaan ja sen huomattavimpiin rakennuksiin ja taideteoksiin."
Januszczak (olisi mielenkiintoista tietää kuinka nimi lausutaan...) on mukavan oloinen mies ja pidän hänen tyylistään kertoa taiteesta. Aiemmin häneltä on pyörinyt Teemalla Patsaspäiväkirjat, joka sekin oli aivan loistava ja ajatuksia avaava ja herättävä kokonaisuus.

Näissä kahdessa ensimmäisessä Se on barokkia! jaksossa on matkattu Italiasta, barokin syntymaasta, Espanjan kautta Alankomaihin, ja kolmannessa jaksossa päästään tutustumaan Englannin barokkiin.


Italiassa tutustuttiin Michelangelo Merisi da Caravaggioon. Hän oli osa vastauskonpuhdistusta, katolilaisuuden puolestapuhuja, joka toi uskonnolliset kuvansa lähemmäs kansaa ja tavallisia ihmisiä. Caravaggio loi uuden, elävän uskonnollisen taiteen, joka puhutteli katsojia kielellä, jota kaikki vaivatta ymmärsivät. Ennen häntä uskonnollinen taide oli ollut etäistä. "Kapakoiden ja torien kansanihmiset ilmeikkäine kasvoineen korvasivat vanhojen maalausten oikulliset jumalat." Inhimillisten henkilöiden tuska oli helpompi ymmärtää. Caravaggion opit levisivät nopeasti ympäri Eurooppaa.


Barokin saapuessa Espanjaan, sen ei tarvinnut mukautua paikalliseen kulttuuriin, sillä espanjalaiset olivat entuudestaan katolilaisia. He pitivät draamasta, tunnekuohuista, intohimosta ja pimeydestä; kaikesta siitä mitä barokki oli. Jaksossa tutustuttiin Espanjan kuninkaallisiin, surullisen kuuluisiin, Habsburgien sukuun. Diego Velazques toimi kuningas Filip IV:n hovimaalarina ja maalasi tuolloin kenties kuuluisimman maalauksensa Hovinaisia. Januszczak kertoo maalauksen henkilöistä sekä kompositiosta, sommitelmasta. Lisäksi jaksossa opastetaan espanjalaisessa taiteessa esiintyviin sääntökuntiin, kuten fransiskaaneihin, dominikaaneihin sekä benediktiineihin ja siihen, kuinka heidät erottaa toisistaan.


Espanjalaiset hallitsijat, Habsburgit, olivat syy siihen miksi barokki levisi Alankomaihin (Belgiaan). Espanjalaiset viipyivät Alankomaissa lähes 200 vuotta, vaikka siitä nykyisin on jäljellä vain vähän merkkejä.
Espanjan kulttuuri oli erilainen kuin flaamien, mutta yhdistelmä tuotti silti upeita barokin ajan mestariteoksia, muun muassa Rubensilta. Rubens muistetaan parhaiten muodokkaista barokkinaisistaan, joka kiertyvät ja vääntyilevät mitä ihmeellisimpiin asentoihin.


Eteläisestä Alankomaista barokki laajeni pohjoiseen Alankomaihin, Hollantiin. Hollannissa barokki vaihtoi katolisen kirkon huomasta protestanttisuuteen. Täällä Rembrandt oli suuri vaikuttaja barokin kehittymiseen. Piilovaikuttamisesta tuli Alankomaiden barokin tyylipiirre ja Januszczakin mukaan ei voi koskaan luottaa siihen, että asiat olisivat sitä miltä näyttävät. Piilovaikuttajana hän piti muun muassa Jan Vermeeriä, jonka maalauksissa tunnelmat ovat niin herkkiä, että pieninkin kolaus särkisi ne kuin kristallin. Hienoinen sään muutos, häivähtävä varjo, kosketus, ele... Barokki osaa olla dramaattista ja rönsyilevää, mutta myös rauhallista ja meditatiivistä, kulttuurista riippuen. Se olikin barokin hienoimmista ominaisuuksista. Se levisi laajalle ja omaksui kulttuurien paikallisia piirteitä.


Suosittelen katsomaan kolmannen jakson, ja aiemmat Areenasta.
 

Flaamit ja flanderit

 
Flaamilaiset mestarit Antwerpenistä -näyttelyn innoittamana aloin tutkia alankomaalaista taidetta hieman enemmän. Sitten muistin kuinka taidehistorian kurssilla menin aivan sekaisin: flaamit, flanderit, Hollanti, Belgia, Rubens, Rembrandt? Illalla en saant unta, joten päätin selvittää itselleni kuinka saan erotettua flaamit ja flanderit toisistaan.

Ennen Alankomaat oli jaettu pohjoiseen ja eteläiseen Alankomaihin. Ja tämä tuotti minulle vaikeuksia vetää rajoja Belgian, Hollannin ja Luxemburgin kesken. Nämä maat kun muutenkin ovat menneet minulta sekaisin.

Flaamilainen taide (etelä):


Alankomaiden alueella 1300-luvulta 1700-luvulle harjoitettu taide. Alue käsitti suurin piirtein nykyisen Belgian ja Luxemburgin, jonka vauraat kaupungit Brugge, Gent ja Antwerpen nousivat jo varhain Länsi-Euroopan johtaviksi kauppakeskuksiksi. Flaamilainen taide oli pääosin katolisen kirkon ja hovin taidetta, toisin kuin porvarien hallitsemassa itsenäisessä Hollannissa.

Flanderilainen (hollantilainen) taide (pohjoinen):


Hollannin taide alkoi itsenäistyä ja kehittyä omaan suuntaansa 1500-luvulla. Sitä ennen Alankomaiden pohjoisten maakuntien (joista tärkein,Hollanti,antoi nimensä koko maalle) taiteilijat olivat riippuvaisia eteläisen Alankomaiden (nyk. Belgian) tärkeintä maakuntaa hallinneiden Burgundin herttuoiden tilauksista ja mieltymyksistä. Vuonna 1648 Espanjan vallasta itsenäistyneen Hollannin tärkeitä keskuksia olivat Amsterdam, Haarlem, Utrecht ja Leiden. Pohjoisten maakuntien kääntyminen protestanttiseen uskoon loi juovan flaamilaisen ja hollantilaisen (flanderin) kulttuurin välille.

Reformoidun kirkon ja suhteellisen vapaan uskonharjoituksen valtaanpääsyä Hollannissa seurasi taiteen alalla vapautuminen kirkosta, vieläpä koko kirkkotaiteen päättyminen, koska kalvinismi, toisin kuin katolisuus (flaamit), ei suosinut taidetta. Kirkollisten ja maallisten ruhtinaiden sijalle astuu taiteen tilaajana kaupunkien vaurastunut porvaristo.

Flaamilaisia taiteilijoita:

- Jan van Eyck













- Quinten Massys













- Jan Gossaert Mabuse













- Pieter Paul Rubens













- Pieter Brueghel III











- Adriaen Brouwer










- Anton van Dyck














Flanderilaisia taiteilijoita:

- Jacob van Ruisdael











- Adriaen van Ostade











- Jan Vermeer van Delft













- Willem Claesz Heda










- Rembrandt van Rijn











- Frans Hals













- Jan van Goyen










Yhteenveto:

Flaamit = etelä, Belgia, katolinen usko, Rubens
Flanderit = pohjoinen, Hollanti, protestanttinen usko, Rembrandt
 

Kuvausmatka

 
Samaisella Sinebrychoffin museokäynnillä päätin käydä kuvaamassa paria rakennusta taidehistorian kurssin innoittamana. Tuomiokirkko (arkkitehti Carl Ludvig Engel) on kaikille tuttu, mutta en ollut tätä aiemmin käynyt siellä sisällä.




Samaisen arkkitehdin suunnittelema Kansalliskirjasto oli myös ensimmäistä kertaa käyntini kohteena. Katto- ja seinämaalaukset olivat upeita. Samoin vanhat kirjat herättivät innostukseni. Kuusikerroksista rotundaa (= rakennustaiteessa käytetty pyöreä, kupolilla varustettu rakennustyyppi) oli hauskaa kuvata. Kansalliskirjaston pohjoissalin länsipäädyssä oli Magnus Enckellin Kulta-aika -nimisen maalaus vuodelta 1904. Kupolisalin kattomaalauksissa oli neljä lintua hyveiden vertauskuvana: valppauden kukko, viisauden pöllö, voiman kotka ja laulun joutsen.