Jyväskylän kansalaisopisto järjesti eilen yleisöluennon, jossa taidegraafikko Kirsi Neuvonen kertoi teoksistaan ja työskentelynsä lähtökohdista. Joudun tunnustamaan, etten ennen tätä tiennyt Neuvosesta juurikaan muuta kuin sen, millaista grafiikkaa hän tekee.
Luentosaliin astuessa tulijoita vastaanotti iloinen ja aurinkoinen persoona. Illan väsymys katosi ennen kuin Neuvonen oli edes aloittanut luentoaan.

Neuvonen (s. 1960) on kotoisin Keuruulta, mutta asuu ja työskentelee nykyisin Jyväskylässä. Hän meni 16-vuotiaana Savonlinnan kuvataidelukioon, jossa viehättyi metalligrafiikasta, vaikka aluksi menetelmissä käytettävät kaasut, hartsit ja hapot jännittivät. Neuvonen piti opintojensa aikana Keuruulla näyttelyn varmistaakseen onko hänestä taiteilijaksi. ”Taidetta ei tee täysin itselle, vaan se on tehty jaettavaksi.” Matka jatkui Lahden muotoiluinstituuttiin, jossa grafiikan tekeminen vahvistui. Nyt viimeisimpinä vuosina Neuvonen on suorittanut yrittäjyyden ja johtamisen erikoisammattitutkinnot, sillä hän korostaa tiedotuksen ja viestinnän olevan taiteilijan työssä tärkeää. Vaikka töitä alussa tehdään konkreettisesti yksin, tulee myöhemmissä vaiheissa mukaan muun muassa vedostajat, kehystäjät, kuljettajat, galleristit jne.
Neuvosella on ollut vedostajia vuodesta 1989 lähtien. Hän jakaa työskentelyn kahteen osaan: itsenäiseen luovaan työhön ja käsityöläisiin (mm. vedostajat). Neuvonen kiitteleekin vedostajiaan, sillä ilman heitä hänellä ei olisi mahdollisuutta tehdä niin paljon. Laskujensa mukaan hän on tehnyt 1016 työtä, Lahden muotoiluinstituutin 2. vuosikurssilta lähtien.

Oli mukavaa kuulla kuinka grafiikan tekeminen on kehittynyt mustavalkoisista värillisiin teoksiin. Neuvosen teokset muuttuivat värillisiksi vuonna 1986, jolloin ensimmäinen värillinen grafiikanlehti oli ”Neljännes melonia vatsan päällä”. Hän oli mukana ryhmässä, joka kehitti värillistä metalligrafiikkaa. ”Frida Kahlon äitiyspuku” vuodelta 1993 oli ensimmäinen neljällä laatalla tehty värillinen teos. Kehitys oli huimaa ja vuonna 1995 Neuvonen teki ensimmäiset terästetyt laatat, jolloin värit pysyivät puhtaampina. Näin hän sai luotua ihmishahmoille luonnollisen ihonsävyn. ”Banaanipuu” ja ”Päärynäpuu” ovat ensimmäisiä esimerkkejä. Neuvonen sanoi terästämisen olleen ”paras keksintö, kun värit tulevat sellaisina kuin toivoo”.


Neuvonen käyttää tekemisensä pohjana usein jotain teemaa, jonka mukaan hän alkaa teoksiaan suunnitella. Henkilökohtaisia suosikkejani ovat vuonna 1999 valmistunut ”Arkeologisia kaivauksia” sekä vuonna 2004 samaisella polymeerigravyyri tekniikalla toteutetut teokset. Taidehistorian opiskelijana nuo antiikista ammentavat teokset kiehtovat äärimmäisen paljon.


”Sanataidetta ja aikakäsityksiä” teema vuonna 2005 oli Neuvosen käsitetaiteellinen vaihe, jolloin hän opetteli muun muassa kultaamisen. Kehitys on jatkunut vuosi vuodelta ja ”Maaginen mittauspiste” näyttely (2009) toi teoksiin tarinalliset nimet ja interaktiivisuuden. Nettisivulla www.totuusvaitehtava.fi yleisöllä on mahdollisuus kirjoittaa tarinoita teosten pohjalta, ja olla näin osallisina teoksiin.

Neuvosen nettisivut ovat todella kattavat ja onnistuneet. Laaja tuotanto on esillä jo vuodesta 1982, jolloin hän vielä opiskeli Lahdessa. ”Kaiken mitä olen tehnyt, tunnustan tehneeni”. Tämä on hienoa ja rohkeaa, sillä vaikka osa taiteilijoista peittelee opiskelija-aikaisia töitään, ne kuitenkin näyttävät uran kehityksen hienosti.


Luento oli todella mielenkiintoinen ja Neuvosesta jäi positiivinen ja aurinkoinen kuva. Taiteilijasta jolla on jalat maassa, joka kulkee ajan hermolla ja omaa säkillisen luovuutta ja määrätietoisuutta sekä halua kehittyä, ei voi olla pitämättä. Edessäni istuva nainen sanoikin: ”Suomessa ei taida olla yhtäkään henkilöä, joka ei haluaisi Neuvosen töitä seinälleen.” Mielestäni hän on oikeassa. Tuotannosta löytyy kaikille kaikkea.
Kuvat: copyright Kirsi Neuvonen