Ielleh järilleh kirjuttamine

Suomen käsityön museon Näytönpaikka ikkunaan vaihtui uusi näyttely käspaikoista. Näyttely on osa Käsityö elämässä - käsityön juhlavuoden museon tuottamaa ohjelmaa.

Kuva Suomen Asutusmuseosta.

Ielleh järilleh kirjuttamine on karjalaa ja tarkoittaa etupistokirjontaa, joka on vanhin käspaikkojen koristelutapa. Käspaikka on pitkä kapea pyyheliina ja rituaaliesine. Se oli Karjalassa talon arvotavara. Kun karjalainen astui sisälle kotiin, hän huuhteli ensin kätensä, kuivasi ne käspaikkaan, teki ristinmerkin vastakkaisessa nurkassa olevan ikonin suuntaan ja vasta sitten tervehti isäntäväkeä. Sitä käytettiin sekä kotona että kirkossa. Juhla-aterialla se levitettiin ruokailijoiden syliin, häissä ja hautajaisissa käspaikoilla oli rituaalisia tehtäviä.

Näyttelyssä olevat käspaikat on valmistettu vuosien 1991 - 2012 välisenä aikana. Suurin osa on Julia Salmisen (s. 1933 Laatokan Mantsinsaarella) tekemiä. Salminen on halunnut elvyttää ja siirtää käspaikkojen tekemistä tuleville sukupolville. Hän on tutkinut vanhoja malleja ja tehnyt niistä ruutupiirroksia ja työohjeita. Viisi vuotta hän on opettanut vapaaehtoisesti käspaikkojen tekemistä Jyväskylässä.

Kahden ikkunan valloittaneet käspaikat on suurimmaksi osaksi ripustettu tangoille, jolloin molempien päiden kirjaillut kuviot näkyivät. Käspaikoissa käytetään etupistokirjontaa, jolloin kuvio näyttää molemmilta puolilta samalta, eli tekstiilistä tulee nurjaton.

Käspaikan tavallisin leveys on 30-35 cm ja pituus 2-2,5 m. Materiaalina käytetään kotikutoista pellavapalttinaa. Kirjonta tehdään puuvillalangalla, perinteisesti yleisimmin punaisella värillä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun näin käspaikkoja koristeltuna myös muilla väreillä kuin punaisella.

Käspaikkojen kuvioaiheita pidetään keskiaikaisina ja bysanttilaisina, mutta virikkeitä on saatu myös lännestä. Malleja on sovellettu aina omaperäisesti, mutta samalla on pitäydytty kansanomaisissa aiheissa. Elämänpuu, kasvi- ja eläinaiheet, ihmishahmot sekä geometriset kuviot toistuvat välillä hyvinkin tyyliteltyinä ja toisiinsa sulautuneina. Ornamenteilla on symboliset merkitykset ja pienillä kuvio-osasilla omat vakiintuneet nimityksensä, kuten käpälikkö, omenainen, näreinen tai kirkkonen.

Suosituin kuvioaihe on kautta aikojen ollut lintu: riikinkukko, kaksipäinen lintunen tai kukkilintu. Lintu on hyvän viestin tuoja ja sen kirjominen merkitsee onnen konkreettista läsnäoloa. Lintu symboloi myös valoa, lämpöä ja satoa. Se on rakkauden vertauskuva ja kirkollisessa symboliikassa Pyhän Hengen vertauskuva.

Minulta löytyy yksi punaisella koneellisesti kirjottu käspaikka (eikä materiaalikaan ole pellavapalttinaa),jossa on lintukuvio. Tämä on mummon peruja. Koneellisesti valmistetuissa kuvioissa on nurja puoli, eikä ne siksi ole molemmilta puolilta yhtä kauniita. Suomen ortodoksisen kirkkomuseon kokoelmissa on vanhoja käspaikkoja, joiden reunat on koristeltu nyplätyin pitsein ovat jopa vieläkin kauniimpia kuin virkatut reunat.

Analogipöydällä on Vladimirin Jumalanäidin ikoni. Violetilla kirjottu käspaikka on piispa Arsenin Suolahden tsasounaan lahjoittama vanha työ. Julia Salminen teki siitä mallipiirroksen ja analogin sinisävyinen työ on hänen oppilaansa tekemä.

Miltäs tällaiset käspaikat ja kirjontamallit näyttävät? Pidetään käsityötaito elossa ja kunniassa!

Lähteet: Suomen käsityön museo

Käspaikoista kiinnostuneille suosittelen Leena Säpin toimittamaa kirjaa Käspaikka - muistiliina, jota saattaa löytyä vielä esimerkiksi Suomen käsityön museon museokaupasta.

Näyttely esillä 4.2.2013 saakka.