Mielenmaisemia

Sain "anopilta" syntymäpäivälahjaksi kauan kaipaamani Hannu-Pekka Björkmanin kirjan Kadonneet askeleet. Kirja kertoo taiteen, maiseman ja muistin merkityksistä. Maisemasta kirjoittaessaan Björkman tiivistää myös omia ajatuksiani aiheesta.

"Mitä jääkään mieleemme niistä tuhansista maisemista, joita elämämme aikana katselemme. Haukomme henkeämme vuorten laella. Ihastelemme vieraita kaupunkeja ja kyliä. Haaveilemme muuttavamme Atlantin rannalle tai Toscanan kukkuloille, mutta todennäköisemmin päädymme sen riihen nurkalle, josta olemme lähtöisin. Koska sen harmaat lahonneet laudat ja tuulessa kahiseva heinä ovat rakkaammat. Koska ne kertovat, keitä me olemme ja koska niiden äärellä tulimme ja tulemme itseksemme. Koska ne kantavat muistoa viattomuudesta, joka ulottuu aikojen taakse.

Joskus vaelluksillamme tapahtuu, että maisema tai jokin maisemassa todella pysäyttää meidät. Haltioidumme. Tunnemme, että kuulumme tuohon maisemaan. Saatamme jopa sanoa tulleemme kotiin, ja kuitenkin kaikki on täysin vierasta. Mistä on kysymys? - Tunnistamisesta. Jokin ympäröivässä todellisuudessa on liukunut päällekkäin sisäisen maisemamme kanssa. Haluamme jäädä niille sijoillemme, katsoa maiseman loppuun. Mutta se ei tyhjene eikä paljasta salaisuuttaan. Kuten ei muistimmekaan. Vannomme palaavamme, ja ehkä teemmekin niin."

Tämän Björkmanin maiseman innoittama halusin jakaa teille omia mielenmaisemiani, maisemia, joita katsellessa aika on pysähtynyt, joihin haluaisi jäädä ja joita olisi jaksanut katsella loputtomiin. Kuvat eivät ole paremmuusjärjestyksessä.

Mummolan peltonäkymä kaikkina vuodenaikoina. Mummolaa ei enää ole, eikä pellolla seisovaa latoakaan. Joten tämä maisema on enää mielessäni.

Claude Monet'n puutarha Givernyssä. Tätä näkymää katselin pitkään muiden ottamista kuvista ja haaveilin paikkaan pääsystä. Kun haave vihdoin toteutui, olisin voinut seistä kaarien edessä ikuisuuden. Nyt kuvat saavat syvemmän merkityksen.

Koli. Kansallismaisema, joka todella ansaitsee tittelinsä. Henkeäsalpaavat maisemat.

Sigtuna, Ruotsi. Keväällä kukkineet narsissit pysäyttivät tämän näkymän äärelle. Rakastuin tähän Ruotsin vanhimpaan kaupunkiin ja sen kirkkojen raunioihin.

Latvian rannikko. Opintomatkalla Riikaan pysähdyttiin Latvian rannikolla ja aaltojen huuhtoessa pehmeää hiekkaa teki mieli vain jäädä rannalle istumaan ja katsomaan auringonlaskua.

Rapolan muinaislinna Sääksmäellä. Vallien sisään jäävä suppa oli todella suuri, koivujen valtaama alue. Kuvittelin kuinka hienolta paikka näyttäisi syksyllä, keltaisten lehtien varistessa maahan. Olo tuntui pieneltä ja satumaiselta.

Entisen kouluni vieressä oleva pelto. Tässä miltei vieressä käytiin piirtämässä croquis-luonnoksia lehmistä. Kaunis auringossa, mutta usvaisessa maisemassa oli kaunista salaperäisyyttä.

Kuopion Vasikkasaari kirpeimmillä talvipakkasilla. Lumihuurteinen saari kimaltaa auringossa upeasti. Tätä saarta pääsee tarkastelemaan lähempää esimerkiksi Finland Ice Marathonien aikaan.

Haastan teidät paljastamaan mielenmaisemanne!