Idän Jumalanäidistä lännen Madonnaksi

Keväisen Rooman opintomatkan yksi tarkoitus oli tuottaa artikkeli, jossa jokainen kurssille osallistunut käsittelisi "pinnanalaista Roomaa" (mm. pyhimys/pyhäinjäännöskultti, palvonta/rituaalipaikat tai ihmeitä tekevät kuvat) omasta näkökulmastaan käsin. Minun tekstini käsitteli Neitsyt Marian matkaa Bysantista Roomaan:

Neitsyt Maria juontaa juurensa antiikin kultteihin ja jumalattariin, kuten esimerkiksi fryygialaisten Kybeleen ja Efesoksen Artemikseen. Rooman senaatti halusi vuonna 204 eKr. palvottavaksi Vestan (kotilieden jumalatar) kuvan, joka tilattiin Fryygiasta (nyk. Turkki). Tilattu veistos esitti fryygialaisten omaa hedelmällisyyden jumalatarta Kybeleä, jolla oli monta rintaa ja päässään tornimainen päähine. Antiikin roomalaisille Kybele muotoutui Vestan neitsyiden kautta neitsytkultiksi vaikka sen palvontaan Fryygiassa liittyi jopa pappien kastraatiomenoja.  

Efesoksen Artemis, marmoria ja pronssia, 115cm. Musei Capitolini.

Kreikan Efesoksessa palvottiin fryygialaista Kybeleä jo 1100-luvulla eKr. joka sulautui ajan myötä osaksi kreikkalaisten omaa Artemis-kulttia. Erilaisten kulttien ja kristinuskon välinen taistelu oli voimakasta 400-luvulla jKr. Efesoksen Artemis poikkesi Kreikan muiden alueiden ja tarujen Artemiista, metsästyksen jumalattaresta, neidosta joka oli neitsyt omasta tahdostaan. Efesoksen Artemis oli äitijumalatar, joka ei korostanut neitsyyttään vaan oli hedelmällisyyden ruumiillistuma, synnyttävien äitien ja lasten suojelija. Hänet kuvattiin usein kuten fryygialaisten Kybele, monirintaisena ja tornimainen päähine päässään, mutta veistoksen vartaloa koristivat useat esimerkiksi härkiä, leijonia, mehiläisiä, kukkia ja rypäleitä kuvaavat reliefit. Kun Efesoksen Artemiin temppeli tuhottiin ja Efesoksen kirkolliskokouksessa vuonna 431 vahvistettiin Neitsyt Maria Jumalansynnyttäjäksi, Mariasta tuli kaupunkilaisten uusi Suuri Äiti. Jumalattarista ei kokonaan luovuttu vaan osa kulttien piirteistä siirtyi Neitsyt Mariaan.

Kirkko jakautui itäiseen ja läntiseen perinteeseen, joka johti ortodoksisen ja katolisen kirkon täydelliseen eroon vuonna 1054. Idän kirkon piirissä kehitetty taide jatkoi kuitenkin kukoistustaan pitkälle keskiaikaan myös lännessä. Välimeren alueiden joutuessa islamilaisten valloittajien valtaan, Roomaan virtasi kristittyjä pakolaisia 600-luvulta lähtien. Idän kristityt pakolaiset vaikuttivat myös lännen käsityksiin kristinuskosta ja tätä kautta myös sen taiteeseen. 600-luvun lopulla Roomaan saatiin idästä kolme Neitsyt Marian juhlaa, kun syyrialaissyntyinen paavi Sergius I toi mukanaan Marian syntymän, Neitsyt Marian ilmestyksen ja Marian kuoleman muistopäivän. Tapahtuman kunniaksi paavi järjesti juhlakulkueen Forum Romanumilta Santa Maria Maggioreen. Kaikki juhlapäivät vaikuttivat suoraan myös näiden kuva-aiheiden yleistymiseen Roomassa. Ensimmäinen tunnettu Marian ilmestys kuva-aihe löytyy Santa Maria Maggioren mosaiikeista jo 400-luvulta, mutta aihe tuli suosituksi etenkin keskiajalla, josta esimerkkinä ovat Pietro Cavallinin vuoden 1290 mosaiikit Santa Maria in Trasteveressä.

Pietro Cavallini: Marian ilmestys-mosaiikki, n. 1290, Santa Maria in Trastevere.

Bysanttilainen Maria-tyyppi, Maestà, yleistyi Italiassa 1200-luvulla. Siinä Maria istuu Jeesus-lapsen kanssa valtaistuimella enkeleiden ympäröimänä. Tämän inspiroimana länsimaissa kehittyi kuva-aihe, jossa Maria esitetään valtaistuimella, kruunattuna Taivaan Kuningattarena (Regina Caeli), yhdessä lapsensa kanssa. 

Vas. Bernardo Daddi: Maestà, 1300-luku. Joensuun taidemuseo. Oik. Ambrogio di Baldese: Marian kruunaus, 1400-luku. Musei Capitolini.

Samaan aikaan Maria-kuvissa tapahtui merkittävä muutos. Kun aiemmin Maria oli kuvattu idän kirkon perinteen mukaan ikonimaisesti ja jäykästi, alettiin nyt ihannoidusti korostaa hänen inhimillisyyttään ja hellää äitiyttään. Bysanttilaisessa taiteessa Marian hellyyttä kuvaavat ikonit ovat harvinaisia, mutta niistä tuli myöhemmin sitäkin suositumpia Venäjällä, jossa Hellyyden Jumalanäidistä on useita muunnelmia. 

Orantti, triptyykki-ikoni, 1500-luku, Kreikasta, jälkibysanttilainen. Musei Vaticani.

Marian kuvatyyppejä on vuosisatojen aikana syntynyt monia, mutta useat pohjautuvat muutamaan perustyyppiin. Vanhin Maria-kuva on Orantti, jossa Neitsyt Maria on kohottanut molemmat kätensä itäiseen rukousasentoon. Orantti-kuva sai pian ilmestymisensä jälkeen Marian rinnan päälle myös puolivartalokuvana, pyöreään valokehään, kuvatun Jeesus-lapsen. 

Läntinen kuvataide omaksui Orantti-kuvan, mutta keskittyi siinä suojaavaan viittaan joka leviää Marian kohottaessa kätensä. Kuvan myötä viitasta muodostui symboli. Tämä juontaa juurensa 900-luvulle, jolloin Neitsyt Maria ilmestyi Blahernan kirkossa Konstantinopolissa pyhälle Andreakselle (Kristuksen tähden houkka) ja hänen oppilaalleen Epifanokselle. Miehet näkivät kuinka Neitsyt Maria saapui kirkkoon ja käveli alttarille. Hän otti harteiltaan viitan ja levitti sen suojelevasti seurakunnan ylle. Ilmestys toi uskoa seurakuntalaisille, ja pian Konstantinopolia piirittäneet saraseenit saatiin karkotettua kaupungin ympäriltä. 

Piero della Francesca: Madonna della Misericordia (Suojaviittamadonna), 1460-1462, Pinacoteca Comunale, Sanselpolcro. Kuva täältä.

1200-luvulla kerjäläisveljeskunnat viitoittivat muutosta itäisestä Orantista läntiseksi Suojaviittamadonnaksi (Madonna della Misericordia), sillä he suosivat ja tilasivat kuvia joissa veljeskunta on kuvattuna suojaviitan alle. Lännestä Suojaviittamadonna siirtyi takaisin itään, mutta tällä kertaa Venäjälle, jossa kyseinen ikoniaihe tunnetaan ainakin 1300-luvulta lähtien. Suojaviittamadonna muuntautui Jumalanäidin suojelukseksi tai Pokrovaksi, jossa pokrov tarkoittaa sekä peitettä että liinaa, mutta myös suojelua. Italialainen ja venäläinen versio eroavat toisistaan, mutta molemmat seuraavat kätensä kohottanutta bysanttilaista Oranttia ja Blahernan kirkon ilmestystä. 

Pokrova, Jumalanäidin suojelus. Kuva täältä.

Maria, kantaa hän sitten nimeä Madonna tai Jumalanäiti, on yhtä kunnioitettu sekä katolisten että ortodoksien keskuudessa. Ero näiden kahden välillä (ekumeenisten dogmien lisäksi) on siinä, että katolinen kirkko erottaa toisistaan kuvan ja kuvattavan kohteen, kun ortodoksinen kirkko pitää kuvattua kohdetta kuvassa läsnä olevana. Katoliset kunnioittavat Madonnaa eivät hänen kuvaansa, mutta ortodokseille ikoneissa kuvattu Jumalanäiti on yhtä kuin Jumalanäiti. Molemmille kuva tekee näkymättömän näkyväksi. Kansan keskuudessa lännen Madonnakuvat merkitsevät kuitenkin usein samaa kuin idän Jumalanäidin ikonit, jolloin rajanveto idän ja lännen välille on haasteellista.