Kotipaikkakunnan luontopolku kiinnosti taas vuosien jälkeen, ja maisemat olivat jo hieman muuttuneet. Laaja hiekkakuoppa viheriöi nyt puista ja olin unohtanut kuinka paksua ja pehmeää sammalmattoa ja varvikkoa polku halkoo. Mukana ollut siskon koirakin tepasteli mieluummin pehmeällä pientareella kuin hiekkaisella polulla.
Tämä viikontakainen kävelyretki näytti kesäisemmältä kuin heinäkuinen vastaava. Nyt ollaankin sitten jo virallisesti syksyssä. Sääkin muuttui sateiseksi.
Eläköön luontopolut!
VastaaPoistakenkä: Olen samaa mieltä. Varsinkin tuolla metsän pimeimmissä kohdissa joissa oli vielä kosteutta oli helppo hengittää. Kyllä tuolla mieli lepää.
Poista