 |
| vas. Annukka Visapää: Maailmanviivaa, 2012, kromogeeninen värivedos alumiinille. oik. Tiina Salmi: Yöhyväinen, 2013, image on, polymeerigravuuri, akvatinta. |
Taiteilijat olivat jakaneet teoksensa eri huoneisiin, Salmi ensimmäiseen ja Visapää toiseen, eteistilaa lukuun ottamatta. Vaikka Salmi kertoi näyttelyesitteessä käsittelevänsä kesän kokemista, teosten väritys oli kuin suoraan maahan varisseista syksyn lehdistä. Lämpimiä, murrettuja sävyjä, punaista ja ruskeaa. Kesää näissä ei mielestäni ollut nimeksikään. Ympäristö vaikuttaa enkä osaa sanoa olisinko kokenut teokset kesällä toisin.
Salmen grafiikanteokset olivat kerroksellisia, sillä samaan teokseen oli painettu useammalla laatalla ja monella eri värillä sekä tekniikalla. Teosten nimet olivat mukavan runollisia ja vihjaavia kuten
Seuloa kirkasta valoa,
Nukkua lyhyitä öitä tai
Yöllä on aina kylmempää. Kokonaisuutena teokset olivat teräviä vaikka väritys oli pehmeää. Terävyys johtui painolaattojen kulmista, jotka muodostivat samaan teokseen useampia suorakulmioita. Tämä synnytti kuvia kuvien sisälle, sillä katse hakeutui nopeasti pienempiin suorakaiteisiin, etsimään niistä pienempiä tarinoita.
 |
| Tiina Salmi: Iltapäivän päätteeksi, 2013, tussi, pehmeäpohja, akvatinta, fotoetsaus, polymeerigravyyri, ruostesyövytys. |
Iltapäivän päätteeksi toi tuulahduksen Aasiasta, sillä teoksen muoto ja sen keskellä oleva mustejälki saivat ajatukset Kiinaan ja kalligrafiaan. Vaikka Salmen mustejälki ei todennäköisesti ole suora viittaus mihinkään Kiinan merkistöön, hakee katse väkisin lopputuloksesta jotain tunnistettavaa symbolia. Alaosan viininpunainen muuttuu ylöspäin noustessa ruskeaan ja tuo mieleen maaperän eri kerrokset.
 |
| Tiina Salmi: Yössä tuulee, 2013, akvatinta, viivasyövytys, image on, ruostesyövytys. |
 |
| Tiina Salmi: yksityiskohta teoksesta Yössä tuulee. |
Yössä tuulee teos on väriltään ruskeavoittoinen, mutta alareunassa kulkee sininen suorakaide. Se on kuin syksyisen kylmä ja aaltoileva vesi. Yläreunan lehdet on tehty viivasyövytyksenä ja ne ovat kuin aavemainen muisto jo lehtensä pudottaneesta puusta. Paksut punertavat tussivärivedot pehmentävät painolaattojen muodostamia kulmia ja reunoja.
 |
| Tiina Salmi: Ilta pitkästä ilosta, 2013, tussi, akvatinta, fotoetsaus, ruostesyövytys. |
Minua miellyttivät eniten juuri tussivärivedot Salmen töissä, ne olivat kuin tanssia paperilla, toivat liikettä ja maalauksellisuutta. Yhdeksi suosikiksi nousi tämän vuoksi Ilta pitkästä ilosta, jossa ruskean ja viininpunaisen taustan yhdistää tussilla maalatut siveltimenvedot. Teoksen nimessä on muokattu ikävä sanonta itku pitkästä ilosta positiivisemmaksi, jossa päivän aikana nautittu iloisuus päättyy suloiseen iltaan. Tällaisia ovat päivät parhaimmillaan. Toisaalta nimi voi viitata myös elämän iltaan, vanhuuteen, kun muistellaan elämän menneitä, hyviä hetkiä.
Annukka Visapään kuvissa oli vallalla kylmä sininen ripauksella intensiivistä punaista. Sumeat kuvat pehmensivät teosten teräviä reunoja. Nämä olisivat voineet olla otteita Tiina Salmen teoksista, niitä pieniä tarinoita. Juuri tämä sininen seinä oli vaikuttavin ilmestys. Teosnimet jatkoivat näyttelyn runollista teemaa, kuten
Kiipeilevät valonsäteet ja
Jäähtynyt taivas.
 |
| Annukka Visapää: Taukoamaton muuttuminen, 2012, kromogeeninen värivedos alumiinille. |
Taukoamaton muuttuminen oli kuin valtavalla siveltimellä ylipyyhkäisty metsänreuna tai vedestä heijastuva abstraktio. Pidempi tuijottaminen alkoi huimata, sillä liikkeen tuntu oli voimakas eikä katsetta saanut kohdistettua epäterävässä kuvassa mihinkään. Vaikuttavuutta tämäkin.
 |
| Annukka Visapää: Tie, jolla on sydän, 2012, kromogeeninen värivedos alumiinille. |
Tie, jolla on sydän muodostui Visapään teoksista vangitsevimmaksi. Turkoosi väri oli hypnoottinen jota häivähdys oikean yläreunan lämmintä persikkaa tasoitti. Kuvan vasemmassa reunassa oli juuri ja juuri hahmotettavissa horisonttiin kapeneva autotie. Maisema on kenties alun perin ollut talvinen. Tämän edessä toteutui täydellinen rauha ja voisin kuvitella rentoutuvani tämän äärellä vaikka makuuhuoneessa.
 |
| Annukka Visapää: Kumottu taivas, 2013, kromogeeninen värivedos alumiinille. |
Huoneen viimeinen teos
Kumottu taivas oli intensiivisen punainen ja tuntui jopa hyökkäävältä. Siniseen seinään verrattuna tästä oli rauhallisuus kaukana ja teos herätti ja ravisteli hereille meditatiivisesta unimaailmasta. Punainen tuntui tässä niin mieltä ärsyttävältä että tätä tuskin osaisin kuvitella omalle seinälleni. Visapään teoksissa huomasi oman kehon muutoksen pelkkien värien kautta. Sininen rahoitti ja sen äärellä saattoi hengittää syvään, kun punainen kiihdytti sykettä ja tuntui epämukavalta yhdistettynä synkkään mustaan.
 |
| vas. Annukka Visapää: Vastakohtien vuorovaikutus, 2012, kromogeeninen värivedos alumiinille. oik. Tiina Salmi: Yöllä on aina kylmempää, 2013, tuss, akvatinta, pehmeäpohja, fotoetsaus, polymeerigravyyri. |
Oletus ennen galleriaan astumista oli että Salmen ja Visapään teokset olisi rinnastettu keskenään kuten näyttelyjulisteessa, mutta mielen valtasi pieni pettymys kun huomasin että molemmat taiteilijat olivat omassa tilassaan. Vertailu saman taiteilijan teosten kesken tuntui välillä pyörivän ympyrää etenkin Salmen kohdalla, joka oli käyttänyt useamman teoksen osana samoja oksakuvia vaikka kokonaisuudet olivatkin täysin erilaisia. Taiteilijoiden teosten vuorovaikutus toteutuu parhaimmillaan juuri eteistilassa ja huoneiden vaihtuessa, jossa voi katsoa vierekkäin molempien teoksia. Luonto ja sävymaailma toimii molemmilla taiteilijoilla hienosti yhteen, joten ihmettelin miksi tätä ei oltu valjastettu koko näyttelyn teemaksi. Keskustelu grafiikan ja valokuvataiteen rajamailla oli mielenkiintoinen, mutta ei päässyt huippuunsa. Salmen kerrokselliset kuvat olisivat antaneet lisäsyvyyttä myös Visapään teoksille ja Visapää puolestaan selviä tunnetiloja mausteeksi Salmelle. Tästä huolimatta nautin kokemuksesta ja sen herättämistä tunteista.
Tiina Salmen ja Annukka Visapään näyttely Galleria Beckerissä 21.9.-9.10.2013
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti