Eva Ryynäsen ateljee ja koti

Eva Ryynäsen ateljee.

Palataan vielä hetkeksi Paateriin ja vieraillaan kirkon lisäksi Eva Ryynäsen ateljeessa ja kodissa. Ryynänen (1915-2001) oli kotoisin Pohjois-Savosta Vieremältä ja on kertonut syntyneensä aikana, jolloin ei ollut autoja:
"Leikki-ikäisenä minun vaan ei pälkähtänyt päähän panna neulansilmään rihmaa, niin kuin siskot, vaan minä istuin tuvan lattialla isän korjaillessa länkiä ja rekiä. Isältä tippuneista puunpalasista minä tein mitä satuin näkemään: kissoja, koiria, lintuja jne."

Eva Ryynänen pääsi opiskelemaan Suomen taideakatemian kouluun 1934-1939. Eva meni naimisiin Paavo Ryynäsen kanssa sodan lopulla 1944 ja ensimmäiset seitsemän vuotta pariskunta asui isännän rakentamassa saunamökissä Sammaljoen rannalla. 1950-luvun alussa valmistui varsinainen päärakennus, jolloin Eva päätti kokeilla, miten suuri puu tottelee naisen kättä. Käännekohta osapäivätaiteilijan uralla tapahtui vuonna 1974, jolloin Amos Andersonin taidemuseo kutsui Eva Ryynäsen työt näyttelyyn Helsinkiin. Näyttely oli menestys ja työtarjouksia tuli niin runsaasti, että Ryynäset antautuivat täysin taiteelle. Eva toimi kuvanveistäjänä ja Paavo hänen oikeana kätenään. Tämän myötä navettarakennus muutettiin Evan ateljeetilaksi.

Pronssiin valettu Laulupuu herätti huomiota ja väittelyä, kun se asetettiin esille Nurmekseen.

Päärakennus.

Eva ja Paavo Ryynänen vanhoilla päivillään.

Päärakennuksesta löytyy SE veistos, jolla Ryynänen aikoinaan valittiin opiskelemaan taidetta. Luettuaan nuorena Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, Ryynänen kertoi saaneensa idean ensimmäiseen varsinaiseen taideteokseensa.
"Puunkantoreissulla otin hiilen hellasta ja haapapölkky peilautui hiidenkiveksi. Minusta se oli niin tragikoomista, kun ne raukat seitsemän pörröpäätä meinaa nälkään kuolla härkien piirityksessä. Ja sillä minua vietiin sitten Suomen taideakatemiaan viideksi vuodeksi."

Eva Ryynänen: Veljekset Hiidenkivellä.

Suomen Kuvalehti (nro 44/1934) kirjoitti Ryynäsestä (silloisesta Åsenbryggistä) ja veistoksesta seuraavaa:
"Tällaisessa suuressa henkilöryhmässä oli suunnattomasti näpertelemistä, ja isä neuvoikin jo moneen kertaan tyttöä heittämään työn. (---) Mutta Mutta loppuun saakka vei Eeva sisukkaasti suuren veistoksensa, joka nyt maan suurimmassa taidekaupassa kerää jatkuvasti joukoittain katsojia ympärilleen ja jonka ääressä taiteentuntijat ihmettelevät, mitä tuosta nuoresta tytöstä vielä on tuleva. Aikaisempien hieman epäpersoonallisen somien töiden rinnalla tämä veistos merkitsee erinomaisen suurta edistysaskelta. Se on suurenmoisen tuoreesti nähty ja taiturimaisesti suoritettu teos. Veljesten asennot ja ilmeet ovat aito-kivimäisen humoristiset, niiden katselemiseen ei suorastaan voi väsyä.

(---) Ihmeellisellä tavalla on tässä puolilaho leppäpölkky saatu elämään. Katsokaa veljesten ilmeitä ja asentoja, esim. Eeroa, jolla oikein polvet notkahtavat huudon painosta."

Paaterin Galleria-Kahvio.

Kahvion kupolikatto.

Paaterissa on kerrottu ja kuvitettu upeasti Eva Ryynäsen koko elämänkaari. Voimakkaimmin näkyy tietenkin rakkaus puuhun materiaalina ja sitä kautta luontoon. Päärakennuksen pöydälle oli jätetty Ryynäsen siunaustilaisuuden ohjelmalehtinen, jonka virret tiivistivät kauniisti minunkin ajatuksiani paikasta, taiteesta ja Evasta sekä syksyn vierailusta:

"On kaunis synnyinmaamme,

maat, metsät, järvet sen.

Me luojan töitä saamme katsella kiittäen.

Taas lauhat tuulet soittaa urkuja hongiston

ja Herraa kunnioittaa,

hän kaiken luoja on."

- Virsi 574 -

 "Pois kirkas suvi kulkee ja syksyyn kypsyy maa,

sen tuuli suven viljan korjuuseen valmistaa.

Näin taipuu elämämme myös eteen leikkaajan,

soi korjuuhetkessämme syystuuli Jumalan.

Vaan ylösnousemukseen me täällä uskomme,

sen kevään sarastusta tähyilee toivomme.

Kun murtuu roudan valta,

maan kukka kohoaa,

myös ruumis mullan alta kirkkaana nousta saa.

Pois korjuuhetkeen kulki myös matka rakkaamme,

kuin päivän kirkkautta me häntä kaipaamme."

- Virsi 249 -