* Yhteistyössä Kuopion kulttuurihistoriallinen museo
Nainen ja elämän tärkein päivä. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo kokoaa näyttelyn Nyt meillä on häät, joka avautuu Kuopion museossa ja Korttelimuseossa perjantaina 17.10.2014. Sitoutumisen juhlaa on vietetty vuosisatoja eri tavoin, mutta aina loppuelämäksi lupautuen. Naisen asema, tavat ja muoti ovat muuttuneet, vaikka pitsi, silkki, tylli ja kulta ovat pysyneet. Kuopion museon ja Korttelimuseon näyttelyssä esitellään häiden vuosisataisia perinteitä ja morsiuspukujen loistoa 1800-luvulta nykypäivään. Tavat ja muoti ovat muuttuneet, mutta keskustelua oikeudesta avioitua on käyty aina. Kun minulle tarjoutui mahdollisuus kurkistaa näyttelyn kulisseihin, otin kutsun ilolla vastaan.
Tapasin Korttelimuseolla tutkija Karoliina Autereen sekä intendentti Helka Väisäsen. He esittelivät paitsi näyttelytiloja, hääpukuja ja näyttelyn taustoja myös yksittäisten museotyöntekijöiden arkea. Tämän postauksen myötä te lukijatkin saatte kenties kokonaisvaltaisemman mielikuvan siitä, mitä kaikkea museotyöhön, ja tässä tapauksessa näyttelyrakentamiseen, sisältyy.
Paperinkevyt kuvaesitys pyörittää hääkuvia vuosilta 1880-1920. Kaikki kuvat ovat Kuopion kulttuurihistoriallisen museon kokoelmista. Lähes kaikki kuvat ovat Victor Barsokevitschin kuvaamia. |
Anna Wildrose: Hän oli oikein hyvä ihminen, 2005. |
Korttelimuseolla tapasin myös taiteilija Anna Wildrosen. Hänen teoksillaan kerrotaan näyttelyn tarinoita ja mielikuvia ennen hääpäivää. Toiveita, stressiä, pakkomielteitä, intoa, pelkoa, rakkautta ja haaveita. Hän oli oikein hyvä ihminen -teos johdattelee mielestäni loistavasti hääteeman pariin. Kaikki haluavat sen elämän tärkeimmän päivän olevan onnistunut ja onnellinen, mutta sen saavuttaminen on toinen juttu. Teoksen hahmo on ladattu täyteen toiveita ja odotuksia; päässä on morsiuskruunu, mutta metallinen päähine on koristeltu terävillä esineitä ja rengas näyttää puristavan ohimoita. Mekossa roikkuu elämän ja historian paineet, joita kuvaavat mm. ketjut, avaimet, kyyhky ja hakaneula. Naisille syötetään mielikuvia täydellisestä päivästä, mutta hukkuuko materian alle se päivän todellinen tarkoitus?
Anna Wildrose käyttää teoksissaan kierrätysmateriaaleja ja kokonaisuudet ovat aika ajoin runsaita. Teoksia joutuu katselemaan pidempään, jotta löytää kirjavan ulkokuoren alta sinne piilotetun merkityksen.
Anna Wildrose. Hääkengät osoittavat, että hääpäiväkään ei ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista. |
Näyttelyteksit hahmottuvat. |
Varsinaisien näyttelytilojen jälkeen pääsin näkemään näyttelypäällikön suunnittelemia, museomestarin ja puuseppäharjoittelijan valmistamia käsityön taidonnäytteitä. Käsityötaito on tarpeen, sillä mm. jokaiselle led-valolle on valmistettu oma kotelonsa. Kuopion museon suuri alasali muutetaan 16-metriseksi catwalkiksi, johon hääpuvut sijoitetaan ja ne tullaan valaisemaan kyseisillä valoilla alhaaltapäin. Museomestarin toimet ovat niin kaukana omasta osaamisestani, että niitä on sen vuoksi kiva katsella. He toteuttavat sen mistä näyttelyn suunnittelijat haaveilevat.
Pienoismallilla hahmotellaan kokonaisuutta. |
Kuopion museon jugend-ikkunat muuttuvat näyttelyn myötä näyteikkunoiksi, kun hääpukuja saa ihastella myös kadun puolelta. |
Kuvassa mm. ultraäänikostuttaja(!), joka puhaltaa kylmää vesihöyryä jolla saadaan suoristettua kankaita. |
Jos museomestarin toimi on kaukana omasta osaamisestani, vielä kauempana on kenties konservaattoreiden tehtävät. Heidän työtään pääsee harvoin joka tyttö näkemään, ja siinä on jotain salaperäistä. Valkoinen työtakki, suojakäsineet ja erilaisia välineitä, joiden toimintatapaa ei edes tiedä.
Vierailuni aikaan työn alla oli vanha hääpuku. Koska museoituja pukuja ei saa silittää hauraiden materiaalien vuoksi perinteisin keinoin, tulee käyttää vaihtoehtoisia menetelmiä. Alla olevassa kuvassa hääpuku on asetettu "tasosilitykseen". Mekon alla on alimpana märkä pyyhe, jonka päällä on kuiva pyyhe ja sen päällä itse hääpuku. Kokonaisuus on pakattu muovin alle, jotta kosteus ei pääse haihtumaan. Märästä pyyhkeestä haihtuu kosteutta kuivan pyyhkeen läpi mekkoon ja kyseinen kosteus tekee puvusta muotoiltavan. Kun mekko saavuttaa 90 prosentin kosteuden, se voidaan muotoilla suoraksi ja rypyt siliävät.
Museoitu hääpuku "silitettävänä". |
Ennen vanhaan ihmiset olivat pienempiä, joten tavalliset mallinuket ovat usein liian suuria kapeavyötäröisiin hääpukuihin. Konservaattori muotoilee mallinuket Englannista tilatulla huovalla, joka kuumennetaan muotoonsa. Näin jokainen näyttelyyn tuleva hääpuku saa oikean muotoisen ja kokoisen rungon.
Hääpukuja 1890-luvulta. Keski-Suomen museon kokoelmat. |
Kuopion museon puolella papereiden alle käärityt hääpuvut runkoineen olivat jo valmiina odottamassa omaa hetkeään näyttelyssä. Täällä olivat myös ne muotitaiteilija Janne Renvallin varta vasten kyseistä näyttelyä varten valmistamat hääpuvut. Hieman sain toista mekkoa kurkistaa, mutta jännitys säilyköön avajaisiin saakka!
Sigrid Rechardt (o.s. Miller)
meni naimisiin kyseisessä hääpuvussa vuonna 1881.
|
Yksityiskohta Sigrid Rechardtin puvusta. |
Anna Elisabeth Kihlgrenin toisen päivän morsiuspuvun yläosa vuodelta 1886. |
Housupuku 1970-luvulta, valmistaja Boutique OY MUOTI-TUOTE. |
Kulissien taakse kurkistaminen herätti vielä suurempaa mielenkiintoa tulevaa näyttelyä kohtaan. Vaikken itse ole koskaan ollut mikään varsinainen hääintoilija, se tarina kauniiden pukujen takana kiehtoo. Miksi naimisiin mennään, mitä puvut symboloivat eri aikoina ja kuinka yhteiskunnalliset muutokset heijastuvat esimerkiksi materiaaleihin? Minusta on hienoa, että Kuopion kulttuurihistoriallinen museo on nostanut hääpukujen kautta esille naisen aseman eri aikoina. Korttelimuseossa keskitytään häitä edeltävään aikaan (valmistautumiseen) ja Kuopion museossa käsitellään itse hääjuhlaa (esim. 3-päiväinen hääjuhla). Hääteeman ollessa kyseessä olisi helppo mennä sieltä mistä aita on matalin ja keskittyä vain koristeelliseen ja kauniiseen kuoreen, mutta museon henkilökunta on halunnut käsitellä näyttelyn kautta kipeitäkin asioita. Avioliitto ei aina kestä vaikka kuinka luvataan ikuista rakkautta. Mitä tunteita toisen hääjuhla itsessä herättää? Entä jos ei löydä sitä elämänsä rakkautta? Avioliiton historiaan kietoutuu vahvasti myös ihmisoikeudet: Suomessa kuuromykät ja epileptikot saivat oikeuden mennä naimisiin vasta vuonna 1969. Mielenterveysongelmaisia ja eräitä kehitysvammaisia koskevista avioliittorajoituksista luovuttiin vuonna 1988. Vuosiluvut kuullessani kauhistelin kuinka pitkälle syrjintä on kestänyt, kunnes muistin että samaa sukupuolta olevilla henkilöillä ei ole vieläkään tasa-arvoista avioliittolakia.... Näyttelyssä tulee kuitenkin olemaan esillä mm. rekisteröidyn naisparin hääpuvut.
Millaisia ajatuksia näyttelyn teema herättää?
Nyt meillä on häät -näyttely
Kuopion museossa ja Kuopion korttelimuseossa 17.10.2014 - 28.2.2015.
Nämä näyttelyt olisi todella mielenkiintoista nähdä. Historia on aina kiinnostanut, joten aikoinaan haaveilin jopa meneväni suomalaisen hääkulttuurin perinteitä kunnioittaen mustassa hääpuvussa naimisiin.Pokka ei kuitenkaan pitänyt loppuun saakka, joten menin sitten naimisiin "trendikkäässä" valkoisessa. Pelkäsin että joku asiaa ymmärtämätön häävieras olisi saattanut saada kunnon slaagin pukuvalinnastani. ;)
VastaaPoistaPihi nainen: Hauska kuulla että olet kuitenkin historiamielessä harkinnut mustaa! Ymmärrän kyllä että joillekin moinen värivalinta olisi saattanut tulla järkytyksenä... :P
PoistaTuli jotenkin mieleen ne entisajan vakavat morsiot mustissa puvuissaan. Oliko häät iloinen asia? Omasta päivästäni on jo yli 20-vuotta. Se oli hieno päivä, mutta monesti olen sanonut, että nyt tekisin jotakin toisin. Pääasiahan on kuitenkin nämä päivät, kuukaudet ja vuodet, jotka seuraavat sitä päivää:).
VastaaPoistaPaluumuuttajatar: Oletan häiden olleen aina iloinen asia (mustasta hääpuvusta huolimatta), jos niitä on juhlittu kolmekin päivää. Jokaiselle päivälle oli oma asunsa. Toki ymmärrän mikäli kyseessä on ollut järjestetty avioliitto, hääpäivä ei ehkä aina ole ollut kovin iloinen.
PoistaOlen samaa mieltä, että oikeasti tärkeämpiä ovat ne päivät sen hääpäivän jälkeen. :)
Onpa mielenkiintoinen näyttely! Ja aina vanhoja pukuja nähdessä se hätkähdyttää miten pieniä ihmiset ennen olivat. Tulee mieleen, että naiselle hääpäivä on siinä mielessä ollut ennen vakavampi paikka, että sitä on yleensä seurannut raskaus ja synnytys ja mahdollisesti kuoleminen siihen synnytykseen... Onneksi nykyään ei hääpäivään (täällä meillä!) liity enää sellaista pelkoa.
VastaaPoistaSatu-Elina: Erinomainen huomio! Tuollaisia harvoin tulee näin länsimaalaisena ja hyvinvointivaltiossa (termi on kyllä kokenut kolauksen) mietittyä. Ja ennen ei ole ollut vaihtoehtoa. Naimisiin piti mennä jos tahtoi olla miehen kanssa.
Poista