Näytetään tekstit, joissa on tunniste häät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste häät. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. marraskuuta 2014

Onnen ja rakkauden jaettuja hetkiä

Kuopion kulttuurihistoriallisen museon häänäyttely oli varsin osuva pohjustus seuraavan päivän juhlinnalle, sillä ystäväpariskuntamme sanoi tahdon Koivumäen kartanossa. Häähumua siis koko viikonloppu! En ollut itse aiemmin käynyt kyseisessä paikassa, mutta täytyy sanoa että oli varsin upeat puitteet viettää hääjuhlaa.
Kartanon suunnitteli Waldemar Aspelin, 1907.
Koivumäen tila siirtyi pakkohuutokaupan tuloksena kauppaneuvos Gustaf Raninille vuonna 1869. Hän oli Kuopion ensimmäisiä tukkukauppiaita ja laivanvarustaja. Edesmenneen näyttelijän ja teatterineuvoksen Matti Ranin isoisä oli Gustaf Raninin veli. Ranin kuoltua vuonna 1896 Koivumäen isännäksi siirtyi hänen poikansa Petter Emanuel ja tämän jälkeen vävy, Raninin tyttären puoliso, Ernst Biese. Nykyinen päärakennus on Biesen rakennuttama. Jugend-tyylisen kartanon suunnitteli helsinkiläinen arkkitehti Waldemar Aspelin ja se valmistui vuonna 1907. Paikka on edelleen saman suvun omistuksessa, nyt jo viidennessä sukupolvessa.
Olin pitkästä, pitkästä aikaa hääjuhlassa ja hääpari oli onnistunut tekemään kokonaisuudesta rennon juhlavan. Ohjelmaa ei ollut liikaa, musiikkivalinnat oli tehty hyvin, istumajärjestys oli onnistunut, koristelu hillityn syksyistä ja ruoka taivaallista. Ja morsian, voi, päästä varpaisiin säteilevän kaunis! 
Rakennuksessa on yhteensä 18 erilaista ja alkuperäistä kaakeliuunia. Vasemmalla Gustaf Raninin muotokuva.
Kiitos ihanasta ja ikimuistoisesta juhlasta sekä itse hääparille että kartanon väelle! ♥

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Rakkaus sen kaikissa sävyissä

"Nyt valssi soi ja kahden oomme maailmassa,
maailmassa mulle ainaiseks jäät.
Saan vihdoinkin häävalssiin rakkaimman johtaa,
nyt meillä on häät."

Kuljeskelin syyskuun puolivälissä Kuopion kulttuurihistoriallisen museon näyttelyn kulisseissa, mutta nyt tutustuin Nyt meillä on häät -näyttelyyn virallisesti. Näyttely on jakautunut Korttelimuseoon ja Kuopion museon alagalleriaan ja aloitin matkani Korttelimuseosta.
Korttelimuseon näyttelyt kertovat ajasta ennen häitä; kuinka suureen päivään valmistaudutaan, mitä odotuksia, toiveita ja kenties pelkoja siihen liittyy. Yksittäiset häistä kertovat esineet oli valjastettu osaksi pihaharakennusten ja eri aikakausien historiaa, mikä oli iloinen yllätys. Esimerkiksi päärakennus esitteli hääperinteitä 1800-luvun säätyläispiireissä. Avioitumisen ehtona pidettiin samaa elintasoa, johon nuoret olivat vanhempiensa luona tottuneet. Säätyläisnaiselle ikä oli myös tärkeä kriteeri, sillä yli 30-vuotiaana oli vaikea päästä avioon. Se mikä tuli itselleni järkytyksenä oli tieto, että yli 24-vuotiaan naisen tuli maksaa vanhan piian veroa! Vaikka 1800-luvulla rakkausavioliitot asetettiin ihanteeksi, rakkauden kuitenkin oletettiin toteutuvan tietyissä, sosiaalisesti hyväksyttävissä puitteissa. Rakkauden ajateltiin tässä tapauksessa olevan perheestä huolehtimista ja toisen kunnioittamista, eikä niinkään välttämättä romanttista rakkautta.
Parituvan kutojan asunnossa käsiteltiin seurustelua ja avioliittoon valmistautumista, kosintaa, kihlausta ja lahjoja. Kun sulhanen antoi morsiamelle morsiussilkin eli ison huivin, jota käytettiin sekä pää- että hartialiinana, tuli morsiamen ommella sulhaselle paita omatekoisesta kankaasta. Kapiot (petivaatteet, pyyheliinat, vaatteet ja muut kodin tekstiilit) olivat naisen perintö omasta kotitalostaan, johon naisella säilyi täysi omistusoikeus myös miehensä kuoleman jälkeen. Kapioiden määrä riippui morsiamen perheen varallisuudesta ja niiden saamiseksi oli tapana käydä ensimmäisen kuulutuspäivän jälkeen keruulla keräämässä lahjoja naapureilta ja sukulaisilta. Lahjat olivat tavallisesti pellavaa, viljaa, kangasta ja rahaa. Kapioiden valmistuksessa morsian sai osoittaa parhaimmat käsityötaitonsa. 
Kapioarkku, jonka valmisti morsiamelle usein tämän setä tai eno.
Vanhassa apteekkirakennuksessa käsiteltiin enteitä ja uskomuksia häistä ja avioliitosta. Tämä oli mielestäni Korttelimuseon paras näyttelyosuus. Lemmenloistujen ja symbolisten tapojen historiasta oli hauska lukea. Häät olivat (ja ovat tietyllä tavalla edelleen) siirtymärituaali, jossa morsian irrotettiin entisestä asemastaan tyttärenä ja siirrettiin uuteen asemaan aviovaimoksi ja miniäksi. Samalla morsian siirtyi omasta suvustaan miehen sukuun. Siirtymän aikana morsian oli vailla statusta ja oli siksi erityisen altis pahoille voimille. Tämän vuoksi morsian tarvitsi erilaisia suojelurituaaleja. Pahoja henkiä yritettiin mm. eksyttää ja välttää pahaa silmää.

Morsiussauna on osa vanhaa suomalais-karjalaista hääperinnettä ja saunotustavat ovat vaihdelleet ympäri maata. Saunotuksessa testattiin mm. morsiamen luonnetta ja näytettiin ettei avioliitto ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Morsian pestiin saunassa jauhoilla ja suolalla. Jauhot symboloivat vaurautta ja suolapesulla varmistettiin, ettei vanha suola jäänyt janottamaan. Saunassa käytetty vasta heitettiin saunan katolle ja sen varren suunnasta arvuuteltiin tulevan lapsen sukupuolta.  
Jauhoja ja suolaa morsiussaunotukseen.
1930-luvusta kertova rakennus tuntui kotoisalta, sillä täällä oli paljon esinemuistoja mummoloista. Kammariin oli asetettu 1930-luvun tyylinen morsiuspuku ja saman vuosikymmenen saketti. Täällä kerrottiin häävastaanotosta, morsiuspuvusta ja aikalaisten häämuistoista.
1930-luvun tyylinen morsiuspuku: omistaja Kuopion kaupunginteatteri; saketin on valmistanut vaatturi A. Kettunen Jyväskylässä 1930-luvulla. Paita, liivi ja solmio: Kuopion kaupunginteatteri.
Tämä haastattelupätkä sai herttaisuudessaan hymyilemään (ja sydämen sykkimään kotimurteelle):

 "-Missä sitä nyt tavattiin, tansseissa tietysti. (Jotenkin hyvin perisavolaista, että kysymyksiin vastataan kysymyksillä :D ) Rönössä työväentalolla käätiin. Ja Carlssonin yläkerrassa.

- No entä sitten? Mitenkä romanssi jatkui?
- No mitä siinä? Seurusteltiin. Ei se äet tainnu siitä Villestä niin tykätä, ties aeka paljo niistä sen kot'oloista. Vaikka ihan mukava se ol' sillo, Ville.

- Missä Ville sinua kosi?
Hymyä äänessä. Mietintää. -Tuolla sitä istuttiin Puijon rinteellä, mättäällä, ku se rupes puhumaan yhteen muuttamisesta ja omasta koista. Lupas, että oma mökkikii rakennettaa. Yhessä. Ol' se Ville männy isän luokse asiasta puhumaa ja isä ol' sanonu, että pie siitä Aenosta hyvä huol. Kirkon sakastissa meijät vihittiin. Sukulaeset ol' mukana. Minun sukulaeset. Eihän niitä Villellä ollu ku Martta ja se asu muualla. Sitte se tulj seuraavana kesänä käämään. Kahvitilaisuus ol' vihkimisen jäläkeen ja sitte vielä pyhänä käv vieraita. 

- Minkälaisia häälahjoja silloin annettiin?
- Ihan niitä tavallisia; patoja ja kattiloeta, astioita ja ruokaeluvälineitä. Isä osti meille kaeken välttämättömän. Paljo ostikii. Olivat just lopettaneet Aarnen kanssa isot työt niin ol' rahhooki väljemmin.
Anna Wildrose: Ja niin nainen loi miehen omasta olkapäästään, 2014.
Vaihtuvien näyttelyiden rakennuksessa oli Anna Wildrosen aarreaitta. Paljon värejä, kimallusta ja runsaita yksityiskohtia kierrätysmateriaaleista. Näitä teoksia sai tutkia hetken jos toisenkin, sillä kokonaisuudet olivat monitulkintaisia.

Vihjeet kulkivat teosten nimissä. Ja niin nainen loi miehen omasta olkapäästään on vastine Raamatun tulkinnalle, jossa nainen luotiin miehen kylkiluusta. Minulle teos muistutti sanonnasta "Jokaisen menestyvän miehen takana on nainen", sillä naisen pään päällä seisoo kruunupäinen mies voitonlippu kädessään. Naiset ovat tukipylväitä, joiden ansiosta miehet voivat saavuttaa unelmansa, kun naiset pitävät perustukset pystyssä. Tässä on pieni negatiivinen kaiku, kun katsoo kuinka miesjoukko kiipeää naisen olkavartta pitkin huipulle. Toisaalta teoksen nainen on vahva kuin vuori ja levittäessään kätensä, miehet ropisisivat maahan kuin muurahaiset.
Anna Wildrose: yksityiskohta teoksesta Ja niin nainen loi miehen omasta olkapäästään.
Anna Wildrose: Sateenkaariperhe, 2009-2011.
Ensivilkaisulla Wildrosen teokset saattavat näyttää pelkältä kitschiltä, mutta pysähtyessä tarkastelemaan ja etsimään tarinoita teosten takaa huomaa, että ne ottavat voimakkaasti kantaa ja esittävät kipeitäkin asioita sekä avioliitosta että elämästä yleensä. Etenkin yllä oleva Sateenkaariperhe, tuntui näyttelyn teemaan liittyen erityisen tärkeältä. 
Kuopion museolle siirryttäessä teemat kääntyivät itse hääpäivään, morsiuspukuihin, juhlatunnelmaan ja häähumuun, mutta toisaalta näytettiin myös kolikon toinen puoli. Historialliset tietoiskut jatkoivat perinteiden välittämistä, jotka alkoivat käydä tutummiksi mitä lähemmäs nykypäivää saavuttiin.
Ensimmäinen näyttelysali otti kävijän vastaan 16-metrisellä catwalkilla, joka oli täynnä toinen toistaan kauniimpia hääpukuja 1800-luvun lopusta 2010-luvulle. Täällä olivat esillä mm. ne kaksi Janne Renvallin kyseistä näyttelyä varten suunnittelemaa hääpukua. 
Janne Renvall, 2014. Olkaimeton korsetilla tuettu puku. Miehustaosa on punottu tyllistä. Täyskellohelma on tylliminipoimutelmilla päällystetty. Keeppi on Saga ® suomensupia ja sulkia. Alushameessa on kaksi tyllikerrosta.
Yksityiskohta Janne Renvallin suunnittelemasta hääpuvusta.
Hääkengät vuodelta 2014.
Savossa häitä vietettiin tavallisesti syksyllä (syyskuun lopulta tammikuun loppuun) vielä 1800-luvulla. Ajankohta oli sopiva maatalousyhteisön vuodenaikoihin kuuluvien töiden vuoksi. Palvelusväki vietti häitään yleensä marraskuun tietämillä, satovuoden lopulla. Kesähäät alkoivat kuitenkin saavuttaa suosiota jo 1800-luvulla.   

Suomalaisiin häätapoihin omaksuttiin vaikutteita brittiläisistä häätavoista. Kun kirkkohäät yleistyivät 1900-luvun alkupuolella, alettiin Suomessakin noudattaa tapaa, jossa isä saattoi morsiamen alttarille. "Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua, jotain sinistä" -sanonta jatkui Britanniassa "ja hopeakolikko kenkääsi". Yllä olevassa kuvassa morsiamen oikean kengän sisäpohjaan on kiinnitetty kolikko muistutukseksi tuosta perinteestä.
Käsin tehdyt hääkengät vuodelta 1842.
Hääpuvun lisäksi päivän tärkein esine on ehdottomasti sormus. Vitriineissä oli esillä muitakin hääjuhlaan kuuluvia esineitä ja asusteita, mutta sormuksella on varmasti se voimakkain symbolinen merkitys. Sillä otetaan puoliso ikuisesti omaksi ja luvataan rakastaa niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Näillä kyseisillä sormuksillä oli myös voimakas kulttuurihistoriallinen merkitys.
  • Sormus nro 2: Sormus on vuosien 1939-1940 suuren kultakeräyksen tulosta. Sen on lahjoittanut keräykseen Hilkka Muukkonen Joensuusta. Sormuksen on valmistanut Jacob Herman Lundström, joka toimi Kuopiossa kultaseppänä vuosina 1799-1842.
  • Sormus nro 3: Saara Lyytikäisen (11.7.1899-3.2.1940) vihkisormus. Kuopiolainen Saara Lyytikäinen kuoli 3.2.1940 tapahtuneessa pommituksessa Kuopion Piispanpuiston sirpalesuojassa. Sormuksen on valmistanut kultaseppä Pekka Happonen Kuopiossa. Saara Lyytikäinen oli naimisissa puuseppä Tatu Lyytikäisen kanssa. Sormuksessa on kaiverrukset: "Saara & Tatu 17/6 -23".
  • Sormus nro 4: Minna Canthin kultainen vihkisormus, jonka sisäpuolelle on kaunokirjaimin kaiverrettu: "Ferdinand & Minna 17.9.1865". Sormuksen on valmistanut Carl Gustaf Lindeberg Kuopiossa 1865. Vihkisormuksessa on ollut kaksi kiveä.   
Katosta varisi häälahjaksi saatuja esineitä ja hyötytavaroita. Anna Wildrose.
Toisen näyttelysalin puolella jatkuivat Korttelimuseosta tutut Anna Wildrosen teokset. Täällä tunnelma oli kuitenkin toisenlainen. Ensimmäisen salin toiveikkuus, ilo, romantiikka ja loputon rakkaus vaihtuivat realismiin, vaikeuksiin, haasteisiin ja avioeroon. Vaikka kuinka toiselle luvataan, rakkaus ei aina ole ikuista.
Anna Wildrose: Kulkue, 2000-2014.
Wildrosen teos Kulkue, tiivisti mielestäni hienosti salin yleisteeman. 

"Paljon matkassasi kuljetat:
arvot, arvet, asenteet,
tavat, toiveet, tavarat,
pettymykset, pelot, unelmat,
vuosituhantiset perinteet."
Salin keskellä oli pöytiä eri aikakausilta, joiden kansiin oli kiinnitetty historiatietoa avioliiton haasteista ja kääntöpuolista. Naiselle asetetut odotukset, vaatimukset ja paineet, avioliittolain muutokset, rekisteröidyt parisuhteet, avioero, lesken oikeudet, perinnönjako, naimattoman naisen oikeudet ja naisasialiike ovat teemoja, joita ilman näyttely olisi jäänyt pinnalliseksi.
Anna Wildrose.
Olisi mielenkiintoista kuulla kuinka erilaiset ihmiset (miehet, naiset, lapset, eri kulttuurin edustajat) suhtautuvat Wildrosen rikkaisiin teoksiin. Pienistä elementeistä voi syntyä voimakkaita tunteita. Kuvissa näkyvä lintuhäkki on verhottu romanttisesti pitsillä ja sen sisälle on asetettu morsiuspari. Eri tavoin paria sijoittelemalla saa aikaan tunnelman muutoksia. Tällä kyseisellä sommitelmalla lapsi oli tullut sanomaan Wildroselle: "Minunkin vanhempani ovat eronneet."
Yksityiskohta Anna Wildrosen teoksesta.
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo on tarttunut kaikkia naisia (ja miehiä) koskettavaan aiheeseen monisyisesti. Sen viattoman valkoisuuden, kermakakun ja romanttisuuden taustalla on paljon unohdettujakin asioita, jotka kaipaavat pölyjen pyyhkimistä. Tuntemukset liikkuivat ärsytyksestä ja suuttumuksesta iloon ja löytämisen riemuun, sillä näyttelyyn on piilotettu yllätyksiä. Vaikka en koskaan ole ollut mitenkään suuri avioliiton puolestapuhuja, tämä oli erittäin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä näyttelykokonaisuus. Se sekä vahvisti että rikkoi ajatuksiani aiheesta. Näyttely väritti muistamalla ja muistuttamalla ihmisten kauneimman piirteen, rakkauden, sen kaikissa sävyissä.
Anna Wildrose: Viattomuus, 2009, kollaasi.
Nyt meillä on häät -näyttely Kuopion museossa ja Korttelimuseossa 28.2.2015 saakka.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Nyt meillä on häät - kulisseissa

* Yhteistyössä Kuopion kulttuurihistoriallinen museo
Nainen ja elämän tärkein päivä. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo kokoaa näyttelyn Nyt meillä on häät, joka avautuu Kuopion museossa ja Korttelimuseossa perjantaina 17.10.2014. Sitoutumisen juhlaa on vietetty vuosisatoja eri tavoin, mutta aina loppuelämäksi lupautuen. Naisen asema, tavat ja muoti ovat muuttuneet, vaikka pitsi, silkki, tylli ja kulta ovat pysyneet. Kuopion museon ja Korttelimuseon näyttelyssä esitellään häiden vuosisataisia perinteitä ja morsiuspukujen loistoa 1800-luvulta nykypäivään. Tavat ja muoti ovat muuttuneet, mutta keskustelua oikeudesta avioitua on käyty aina. Kun minulle tarjoutui mahdollisuus kurkistaa näyttelyn kulisseihin, otin kutsun ilolla vastaan.
Tapasin Korttelimuseolla tutkija Karoliina Autereen sekä intendentti Helka Väisäsen. He esittelivät paitsi näyttelytiloja, hääpukuja ja näyttelyn taustoja myös yksittäisten museotyöntekijöiden arkea. Tämän postauksen myötä te lukijatkin saatte kenties kokonaisvaltaisemman mielikuvan siitä, mitä kaikkea museotyöhön, ja tässä tapauksessa näyttelyrakentamiseen, sisältyy. 
Paperinkevyt kuvaesitys pyörittää hääkuvia vuosilta 1880-1920. Kaikki kuvat ovat Kuopion kulttuurihistoriallisen museon kokoelmista. Lähes kaikki kuvat ovat Victor Barsokevitschin kuvaamia.
Anna Wildrose: Hän oli oikein hyvä ihminen, 2005.
Korttelimuseolla tapasin myös taiteilija Anna Wildrosen. Hänen teoksillaan kerrotaan näyttelyn tarinoita ja mielikuvia ennen hääpäivää. Toiveita, stressiä, pakkomielteitä, intoa, pelkoa, rakkautta ja haaveita. Hän oli oikein hyvä ihminen -teos johdattelee mielestäni loistavasti hääteeman pariin. Kaikki haluavat sen elämän tärkeimmän päivän olevan onnistunut ja onnellinen, mutta sen saavuttaminen on toinen juttu. Teoksen hahmo on ladattu täyteen toiveita ja odotuksia; päässä on morsiuskruunu, mutta metallinen päähine on koristeltu terävillä esineitä ja rengas näyttää puristavan ohimoita. Mekossa roikkuu elämän ja historian paineet, joita kuvaavat mm. ketjut, avaimet, kyyhky ja hakaneula. Naisille syötetään mielikuvia täydellisestä päivästä, mutta hukkuuko materian alle se päivän todellinen tarkoitus?
Anna Wildrose käyttää teoksissaan kierrätysmateriaaleja ja kokonaisuudet ovat aika ajoin runsaita. Teoksia joutuu katselemaan pidempään, jotta löytää kirjavan ulkokuoren alta sinne piilotetun merkityksen.
Anna Wildrose. Hääkengät osoittavat, että hääpäiväkään ei ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista.
Näyttelyteksit hahmottuvat.
Varsinaisien näyttelytilojen jälkeen pääsin näkemään näyttelypäällikön suunnittelemia, museomestarin ja puuseppäharjoittelijan valmistamia käsityön taidonnäytteitä. Käsityötaito on tarpeen, sillä mm. jokaiselle led-valolle on valmistettu oma kotelonsa. Kuopion museon suuri alasali muutetaan 16-metriseksi catwalkiksi, johon hääpuvut sijoitetaan ja ne tullaan valaisemaan kyseisillä valoilla alhaaltapäin. Museomestarin toimet ovat niin kaukana omasta osaamisestani, että niitä on sen vuoksi kiva katsella. He toteuttavat sen mistä näyttelyn suunnittelijat haaveilevat.
Pienoismallilla hahmotellaan kokonaisuutta.
Kuopion museon jugend-ikkunat muuttuvat näyttelyn myötä näyteikkunoiksi, kun hääpukuja saa ihastella myös kadun puolelta.
Kuvassa mm. ultraäänikostuttaja(!), joka puhaltaa kylmää vesihöyryä jolla saadaan suoristettua kankaita.
Jos museomestarin toimi on kaukana omasta osaamisestani, vielä kauempana on kenties konservaattoreiden tehtävät. Heidän työtään pääsee harvoin joka tyttö näkemään, ja siinä on jotain salaperäistä. Valkoinen työtakki, suojakäsineet ja erilaisia välineitä, joiden toimintatapaa ei edes tiedä. 
Vierailuni aikaan työn alla oli vanha hääpuku. Koska museoituja pukuja ei saa silittää hauraiden materiaalien vuoksi perinteisin keinoin, tulee käyttää vaihtoehtoisia menetelmiä. Alla olevassa kuvassa hääpuku on asetettu "tasosilitykseen". Mekon alla on alimpana märkä pyyhe, jonka päällä on kuiva pyyhe ja sen päällä itse hääpuku. Kokonaisuus on pakattu muovin alle, jotta kosteus ei pääse haihtumaan. Märästä pyyhkeestä haihtuu kosteutta kuivan pyyhkeen läpi mekkoon ja kyseinen kosteus tekee puvusta muotoiltavan. Kun mekko saavuttaa 90 prosentin kosteuden, se voidaan muotoilla suoraksi ja rypyt siliävät.
Museoitu hääpuku "silitettävänä".
Ennen vanhaan ihmiset olivat pienempiä, joten tavalliset mallinuket ovat usein liian suuria kapeavyötäröisiin hääpukuihin. Konservaattori muotoilee mallinuket Englannista tilatulla huovalla, joka kuumennetaan muotoonsa. Näin jokainen näyttelyyn tuleva hääpuku saa oikean muotoisen ja kokoisen rungon.
Hääpukuja 1890-luvulta. Keski-Suomen museon kokoelmat.
Kuopion museon puolella papereiden alle käärityt hääpuvut runkoineen olivat jo valmiina odottamassa omaa hetkeään näyttelyssä. Täällä olivat myös ne muotitaiteilija Janne Renvallin varta vasten kyseistä näyttelyä varten valmistamat hääpuvut. Hieman sain toista mekkoa kurkistaa, mutta jännitys säilyköön avajaisiin saakka!

Sigrid Rechardt (o.s. Miller) meni naimisiin kyseisessä hääpuvussa vuonna 1881.
Yksityiskohta Sigrid Rechardtin puvusta.
Anna Elisabeth Kihlgrenin toisen päivän morsiuspuvun yläosa vuodelta 1886.
Housupuku 1970-luvulta, valmistaja Boutique OY MUOTI-TUOTE.
Kulissien taakse kurkistaminen herätti vielä suurempaa mielenkiintoa tulevaa näyttelyä kohtaan. Vaikken itse ole koskaan ollut mikään varsinainen hääintoilija, se tarina kauniiden pukujen takana kiehtoo. Miksi naimisiin mennään, mitä puvut symboloivat eri aikoina ja kuinka yhteiskunnalliset muutokset heijastuvat esimerkiksi materiaaleihin? Minusta on hienoa, että Kuopion kulttuurihistoriallinen museo on nostanut hääpukujen kautta esille naisen aseman eri aikoina. Korttelimuseossa keskitytään häitä edeltävään aikaan (valmistautumiseen) ja Kuopion museossa käsitellään itse hääjuhlaa (esim. 3-päiväinen hääjuhla). Hääteeman ollessa kyseessä olisi helppo mennä sieltä mistä aita on matalin ja keskittyä vain koristeelliseen ja kauniiseen kuoreen, mutta museon henkilökunta on halunnut käsitellä näyttelyn kautta kipeitäkin asioita. Avioliitto ei aina kestä vaikka kuinka luvataan ikuista rakkautta. Mitä tunteita toisen hääjuhla itsessä herättää? Entä jos ei löydä sitä elämänsä rakkautta? Avioliiton historiaan kietoutuu vahvasti myös ihmisoikeudet: Suomessa kuuromykät ja epileptikot saivat oikeuden mennä naimisiin vasta vuonna 1969. Mielenterveysongelmaisia ja eräitä kehitysvammaisia koskevista avioliittorajoituksista luovuttiin vuonna 1988. Vuosiluvut kuullessani kauhistelin kuinka pitkälle syrjintä on kestänyt, kunnes muistin että samaa sukupuolta olevilla henkilöillä ei ole vieläkään tasa-arvoista avioliittolakia.... Näyttelyssä tulee kuitenkin olemaan esillä mm. rekisteröidyn naisparin hääpuvut.

Millaisia ajatuksia näyttelyn teema herättää?

Nyt meillä on häät  -näyttely
Kuopion museossa ja Kuopion korttelimuseossa 17.10.2014 - 28.2.2015.