Olin onnistunut välttelemään graduohjaajaani kesän jäljiltä viime lauantaihin saakka. Kohtaamisen myötä piti ryhdistäytyä, jonka seurauksena marssin tänä aamuna vastaanotolle "paniikkipalaveriin". Tuttu tarina, kun ongelmia lykkää ja lykkää, ne vain kasvavat suuremmiksi. Lisänä on huono omatunto siitä, ettei ole edennyt aikataulussa. Tähän kun lisätään vielä päähänpinttymä, että kaikki pitäisi osata tehdä, miettiä ja hoitaa itse, soppa on valmis.
Onnea on sellainen graduohjaaja, että kun astut ovesta sisään ja kerrot ongelman, ongelmaa ei todellisuudessa olekaan. Ohjaaja on kartalla tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka itse tuntisit rämpiväsi loputtoman metsän keskellä. Tämä tuppaa vain aika ajoin unohtumaan ja hautautumaan sen itse-tekemisen alle.
Koko kesää en sentään lomaillut toimettomana, kyllä se gradu siellä takaraivossa aika ajoin kolkutteli. Keskustelin omasta tutkimusaiheestani erilaisten ihmisten kanssa, se oli palkitsevaa ja ajatuksia herättävää, mutta toisaalta sai kadottamaan punaisen lankani. "Kaikki" tuntuivat tekevän haastatteluja ja jotenkin sain itsenikin kallistumaan haastattelukannalle. "Haastattelu ei ole itseisarvo. Jos haastattelu ei tuo mitään lisätietoa, miksi haastatella.", kuului ohjaajan kommentti ja ymmärsin, että ainakaan tässä vaiheessa en tarvitse haastattelumateriaalia. Sain oma-aloitteisesti rajattua tutkimuskohdetta hieman pienemmäksi, joka helpottaa aiheen käsittelyä, mutta toisaalta joudun kuitenkin käymään vuoropuhelua laajemman tutkimuskentän kesken. Mutta RAAMIT kuitenkin löytyivät jälleen! Olen skannannut lehtileikkeitä, esitelmiä ja puheita ja lukenut aiheeseen liittyvää taustatietoa jo kesällä, joten jospa se projekti-G lähtisi taas uuteen nousuun.
Ohjaajatapaamisen jälkeen paksusta sopasta tuli varttitunnissa helposti lusikoitavaa keittoa. Into graduaiheeseen ei ole onneksi kadonnut minnekään, suunta vain oli hukassa, tai risteyksiä liikaa.
 |
| Valittua polkua eteenpäin. |
Kuvituksena olkoon mielenrauhaa tuovat metsäkuvat viikonlopulta,
sillä mielenrauha on jälleen saavutettu!
Tsemppiä opintoihin ja graduun!
VastaaPoistaIhanan vitamiinipommin ainakin olet metsästä löytänyt!
Suomen syksyinen luonto lumoaa!
Nauti elämästä ja lämpöä lähetän vielä täältä etelän auringon alta!
Susanna: Kiitos! Kyllä se maailma näyttää taas aurinkoisemmalta kun on saanut asiat järjestykseen. Käsin poimien löysin tosiaan hieman puolukoita ja muutaman pullean mustikan. Luonnossa kulkeminen vähentää stressiä ja saa muutenkin hyvälle tuulelle.
PoistaMukavaa alkanutta viikkoa myös sinne Espanjan auringon alle! :)
MInulla on täällä kotona yksi väitöskirjan väsääjä. Rajaus, rajaus ja rajaus se taitaa olla se hänelle tarpeellisin neuvo. Ettei yritä liian monille poluille. Tsemppiä!
VastaaPoistaPaluumuuttajatar: Sinäpä sen sanoit. Rajaus on tärkeää, etenkin siinä pysyminen. Uusia polkuja löytyisi vaikka millä mitalla mitä enemmän aiheen parissa pyöriskelee, mutta ne pitää osata jättää huomiotta, jotta homma ei paisu liiallisuuksiin. Ehkä sitten tulevissa tutkimuksissa...
PoistaNiin tuttua varmasti jokaiselle gradun tekijälle. Aikansa sitä kiertää ja kaartaa. Mutta aika tulee myös lopun aloitukselle. Jossakin odottelee se viimeinen pisara ja sen jälkeen piste. Se viimeinen piste. Sitten se on ohi.
VastaaPoistaNäinhän se on. Ehkäpä se on ihan hyvä että välillä joutuu pysähtymään miettimään, eikä pakertaa kaikkea miettimättä alusta loppuun. Pienet kiertotiet on tullut havaittua hyväksi elämässä muutenkin. Niistä oppii eniten.
Poista