Tahiti 6 - Mitä se taidehistoria nyt olikaan?

Viime viikolla Jyväskylässä vietettiin Taidehistorian päiviä Tahiti 6 -konferenssissa. Tahiti ei viittaa siihen Tyynenmeren saareen (mikä siitä minulle tulee aina ensimmäisenä mieleen), vaan on lyhennys sanoista Taidehistoria tieteenä. Teemana oli tällä kertaa kulttuuriympäristö: käsitteet, keinot ja konkretia. Äkkiseltään olisi voinut luulla, että kyseessä olisi ollut jokakeväinen museologian seminaari, jossa ollaan useampaan otteeseen pohdittu mm. paikallismuseoita ja -kulttuureita, digitaalista kulttuuria ja sitä, että mitä ja missä muodossa kulttuuria tallennetaan. Mikä on säilyttämisen arvoista ja kuka sitä arvottaa?

Konferenssissa syntyi keskustelua myös siitä, että yksikään pääpuhujista ei ollut taustaltaan taidehistorioitsija. Göteborgin yliopiston professori Ola Wetterberg (rakennetun kulttuuriperinnön suojelu) puhui otsikolla Old Churches - New Values? Use and Management of Churches in a Changing Society, Suzie Thomas (FT) Helsingin yliopistosta puhui museologisesta näkökulmasta When Cultural Environment Hurt: "Dark Heritage", the Wilderness and the War in Finnish Lapland, Jyväskylän yliopiston taidekasvatuksen professori Pauline von Bonsdorff herätteli puolestaan ajatuksia aiheesta The Future as Common Ground: Caring for Diversity ja neljäntenä puhujana oli ympäristöneuvos Tapio Heikkilä Ympäristöministeriöstä, joka vei meidät kuvamatkalle Maisemiin ja aikoihin. 

Kukaan ei kritisoinut puhujavalintoja ja heidän herättämänsä näkökulmat olivat mielenkiintoisia, mutta tapahtuma palautti mieleeni erilaiset opiskeijakeskustelut siitä, mikä nykyisin lasketaan taidehistoriaksi. Monille ulkopuolisille se varmaan edelleen tarkoittaa sitä, että osaa luetella eri tyylisuunnat, taiteilijoiden taustat ja teosten vuosiluvut. Sekin toki kuuluu toimenkuvaan, mutta on melko yksipuolinen näkemys kokonaisuudesta. Sama kuin olettaisi, että kadulla vastaan tuleva ja hymyilevä henkilö olisi aina iloinen. Kandi- ja graduseminaareissa olemme pohtineet opiskelijoiden kesken mm. sitä, liittyykö esimerkiksi rakennetun kulttuuriperinnön tutkiminen taidehistoriaan vai museologiaan, kun toinen saattaa yhdistää tutkimuksessaan taidehistorian psykologiaan. Konferenssikansiossa sattui ohjelmalehtisen lisäksi olemaan Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen mainosesite, johon oli kirjattu lyhyt kuvaus jokaisesta oppiaineesta. Nostetaan esille niistä kolme:

Taidekasvatus: Taidekasvatuksessa käsitellään taidetta, sen traditioita ja asemaa. Kuinka ihmiset luovat ja vastaanottavat taidetta yksilöinä ja yhteisöinä?

Museologia: Opinnot tarjoavat vastauksia museoita, keräilyä sekä ympäristön hahmottamista ja hallitsemista koskeviin kysymyksiin. Museologia luo valmiuksia toimia kulttuuri- ja luonnonperinnön parissa.

Taidehistoria: Taidehistoria evästää hahmottamaan taideteosten ilmiasua ja merkitystä sekä ymmärtämään taiteen tekijöiden ja teosten yhteyttä historiaan, taidemaailmaan, yleisöön ja yhteiskuntaan.

Esittelyt luettuani olin jälleen tyytyväinen, että olin valinnut omakseni juuri taidehistorian. Se kuulosti edellleen eniten omimmalta. Nykyisin ei kuitenkaan voi tehdä suoria rajoja eri oppiaineiden välille, sillä melko poikkeuksetta opiskelijat ja tutkijat purjehtivat ja risteilevät onnellisesti toistensa vesillä, parhaimmassa tapauksessa jopa poikkitieteellisesti. Kaikissa kuvauksissa puhutaan jollain lailla ympäristön ja yhteiskunnan hahmottamisesta. Se on yhteistä humanistisille tieteille. Puhalletaan yhteen hiileen yhteisen ymmärryksen lisäämiseksi näennäisistä rajoista piittaamatta. Sen vuoksi oli hyvä kuulla, mitä annettavaa taidehistorialla olisi kulttuuriperinnölle ja päinvastoin. 

Tahiti 6 -konferenssin tarkoitus oli virittää keskustelua kulttuuriympäristön käsitteen sisällöstä, tutkimuksesta ja näkökulmista. Tavoitteena oli selventää taidehistorian ja visuaalisen kulttuurin asiantuntijuuden suhdetta kulttuuriympäristön tarpeisiin ja luoda vuoropuhelua eri asiantuntijuuksien välille. Minkälaisia näkymiä kulttuuriympäristön tutkimuksen monitieteistyvä luonne tuo mukanaan? Kuinka kulttuuriympäristön suojelemisen käytännöt suhteutuvat yliopisto-opetukseen ja -tutkimukseen? Konferenssi koostui mm. seuraavista teemoista:

Kuva, kokemus ja kulttuuriympäristö

Kulttuuriympäristöjen historia, rakennustutkimus ja rakennussuojelu

Kaupunkisuunnittelu ja kaavoitus 

Ympäristöestetiikka ja maisematutkimus 

Julkinen taide ja julkisen tilan kulttuurinen elävöittäminen 

Visuaaliset menetelmät, multimodaalisuus ja moniaistisuus kulttuuriympäristön tutkimisessa

Kuten edellä mainitusta listasta voi huomata, kulttuuriympäristöä käsiteltiin monesta kulmasta.
Joitain nostoja tapahtumasta on tulossa kenties blogiinkin.