Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Anoppilassakin tiedetään millaisia vierailukohteita Hurmioituneelle kannattaa ehdotella. Heidän aloitteestaan on lähdetty katsomaan mm. Asta Caplania, Visavuorta 1 + 2 sekä Hattulan Pyhän Ristin kirkkoa. Tällä kertaa kysymys kuului: Kiinnostaisiko Kimmo Pyykön taidemuseo? -Eli siis mikä? Kuinka voi olla mahdollista, että tähän maahan on rakennettu täysin uusi taidemuseo, josta en ole kuullut yhtikäs mitään? Minä, jonka pitäisi olla joten kuten kartalla tämän maan (taide)museotilanteesta. 

Noh, mikäli siellä ruudun toisella puolen joku muukin pyörittelee mielessään, että mikä ihmeen Kimmo Pyykkö -taidemuseo, niin tehdäänpä pieni tiivistelmä. Kimmo Pyykkö (s.1940 Lahti) on kuvanveistäjä, joka aloitti työskentelynsä romumateriaaleista, mutta siirtyi sittemmin surrealistisiin alumiiniveistoksiin ja luontoaiheisiin puureliefeihin. 

Kimmo Pyykkö: Syksy, 1977, alumiini.

Kimmo Pyykkö. Yksityiskohta teoksesta Suuri yksinäinen, 1975, alumiini. Suomen Kuntaliitto ry.

Kimmo Pyykkö: Ennuste, 2009, tervaleppä ja väri.

Pyykkö asui lapsuutensa Kangasalla, jossa taiteilijan nimeä kantava taidemuseo nyt sijaitsee. Itse asiassa taidemuseo on osa Kangasala-taloa, johon kuuluu lisäksi 290-paikkainen konserttisali, taidegalleria, Kangasalan valtuuston kokoussali sekä kunnanhallituksen kokoustila. Rakennuksen on suunnitellut Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen. Kyseisen arkkitehtuuritoimiston suunnitelma sijoittui toiselle sijalle Serlachius museoiden Göstan paviljongin suunnittelukilpailussa.

Kimmo Pyykkö: Idoli, 1977, alumiini. Kiasma/Kansallisgalleria.

Helmikuussa 2015 avatun kulttuuritalon taidemuseon tilat sijoittuvat kolmeen kerrokseen. Noin 450 neliön näyttelytilat ovat esteettömät. Museon ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa on esillä vuoroin teemanäyttelyitä Kimmo Pyykön laajasta tuotannosta yli viidenkymmenen vuoden ajalta sekä kutsunäyttelyitä. Museon kolmas kerros on läpileikkaus Pyykön urasta ja elämästä osana suomalaista kulttuurielämää.

Kimmo Pyykkö: Muuton aika, 1977, alumiini.

Kimmo Pyykkö. Yksityiskohta teoksesta Muuton aika.

Ensituntumalta vaikutti, että ruosteenruskea rakennus on ahdettu turhan pieneen koloseen torin kupeeseen. Mutta sisään astuttua valoisat ja avarat tilat saivat epäluulon katoamaan. Olipa rakennus ulkopuolelta sitten ahtaassa kulmassa tai ei, niin sisätiloissa on mielestäni onnistuttu. Tosin hienosäätöä kaivataan, sillä kävijät eivät ole ilmeisesti ymmärtäneet pelkistettyjä wc-kylttejä, kun oviin oli teipattu paperilaput "naiset" ja "miehet". Harmittaa, etten tajunnut ottaa kylteistä kuvia.

Taidemuseossa on sekä hämärämpiä seiniä että läpitalon ikkunoista tulvivaa valoa. Valkoiseen ja valoisaan porraskäytävään ihastuin ensinäkemältä. Suosittelen siis ehdottomasti hissin sijaan portaita, mikäli mahdollista. Aulassa toimivalle kassatyöntekijälle iso plussa hyvästä alustuksesta ja selkeästä ilmoituksesta: museossa saa kuvata ilman salamaa ja jalustaa.

Kimmo Pyykkö: In memoriam, 1995, tervaleppä, rauta ja väri.

Kimmo Pyykkö: Väsynyt, 1977, alumiini. Taide- ja museokeskus Sinikka, Kerava.

Kimmo Pyykkö. Yksityiskohta teoksesta Uni, 1975, alumiini.

Kimmo Pyykkö käsittelee töissään yhteiskunnallista vaikuttamista, vallankäyttöä, ihmisyyttä ja aikaa. Monissa töissä toistuvat samat elementit, kuten heijastavat pinnat, linnut ja rotat. "Rottahan on varsinainen kosmopoliitti ja selviytyjä, heti ihmisen jälkeen - tai en oikein tiedä, mikä onkaan järjestys."

Kimmo Pyykkö: Nuotta, 1966, öljymaalaus.

Taiteilijan mukaan näyttelyssä on valtava määrä materiaalia, eikä tarkoitus olekaan sisäistää kaikkea kerralla. Itselleni ei kyllä tullut tunnetta, että näyttelyssä olisi materiaalia mitenkään ylenpalttisesti. Kaikki kolme kerrosta jaksoi kiertää, vaikka esillä oli tällä kertaa vain Kimmo Pyykköä. Ja vähän Urho Kekkosta.

UKK:n ateljeetakki.

Urho Kaleva Kekkonen: Niin on jos siltä näyttää, 1975. Assistenttina Kimmo Pyykkö. Jaakko Pöyryn yksityiskokoelma.

En tiennyt, että Kekkonenkin oli innostunut kuvataiteesta. Kekkonen otti kirjeitse yhteyttä Pyykköön vuonna 1969 ja siitä yhteydenpito miesten välillä alkoi. Vuonna 1975 Kekkonen vieraili Pyykön ateljeessa, jossa he tekivät taidetta yhdessä. Viiden työskentelypäivän jälkeen syntyivät mm. teokset Niin on jos siltä näyttää sekä UKK-omakuva.

Urho Kaleva Kekkonen: Omakuva - Pravda-versio, 1975, signeerattu Kimmo Pyykölle.

Näyttelyssä myös kerrotaan Pyykön erilaisista teoskausista:

• rautakausi 1960-luku
• lentokonekausi 1970-75
• alumiinikausi 1971-80
• kotimainen puukausi 1980-88
• bongossi(puumateriaali)kausi 1984-1997
• ruostepronssikausi 1996-2005
• tervaleppäkausi 2005-
• pronssikausi 1965 alkaen, jatkunut kaikkien vaiheitten aikana

Vanitas-teema veistosideoihin liittyen. Karhun, suden, ilveksen ja ketun kallot.

Kolmannen kerroksen perusnäyttelyssä on hyödynnetty nykytekniikkaa kosketusnäytöissä ja pienessä tv-huoneessa pyörii haastattelu. Esillä on mm. kunniakirjoja, suunniteltuja mitaleita, julkisten veistosten pienoismalleja, henkilökohtaista esineistöä ja muutamia maalauksia.

Pieniä virheitä oli havaittavissa, sillä yhdestä maalauksesta puuttui nimi/kontekstitedot ja toinen teos oli ilmoitettu teoslapussa valmistuneeksi vuonna 1971, kun teoksessa itsessään luki selvästi vuosiluku 1977. Yhden nimi oli kirjoitettu teokseen Yksin ja seinällä luki Väsynyt. Mutta eipä nuo tunnelmaa pilanneet. Museo oli erittäin positiivinen yllätys. Hienoa, että kulttuurille rakennetaan edelleen uutta ja hienoa! Mikäli liikuskelette Pirkanmaan suunnalla, käykääpä testaamassa Kimmo Pyykkö -taidemuseo.