Museoetiikasta

Museologian seminaari järjestettiin Jyväskylässä nyt 19. kertaa ja teemana oli museoetiikka. Kehityskonsultti ja kouluttaja, Janne Behm, tiivisti hyvin etiikan ja moraalin eron: Moraalissa on kyse oikeasta ja väärästä ja etiikka tutkii moraalia. Seminaarissa pohdittiin mm. seuraavia kysymyksiä:

• Kuka saa määritellä, mikä on kulttuuriperintöä? 
• Kenelle kulttuuriperintö kuuluu? 
• Pitäisikö museokokoelmien olla ilman rajoituksia kaikkien saavutettavissa ja käytettävissä? 
• Kenen historiaa esittelemme? 
• Voidaanko tai pitääkö jostakin vaieta? 
• Voiko museo tehdä kokoelmapoistoja? 
• Miten kulttuuriperintöä voi laittaa esille? 
• Museo on yhteiskunnan muisti, mutta onko yhteiskunnalla oikeus myös unohtaa? 
• Millaista on 2000-luvun museoetiikka?

Museo- ja ammattietiikka

 

ICOMin (International Council of Museums) museoeettiset ohjeet on kirjattu sekä englanniksi että suomeksi. Ne toimivat museoammattilaisten ohjenuorana määriteltäessä mikä on tärkeää ja mikä ei. Seminaarissa kävi kuitenkin ilmi, että ohjeisiin kaivattaisiin lisää konkretiaa. ICOM Suomen puheenjohtaja Eero Ehanti lupasi, että ICOMin museoeettisiä ohjeita aletaan muokata selkeämmiksi, jotta niistä olisi enemmän hyötyä museoammattilaisille.

Edellä mainittu Janne Behm puhui ammattietiikan puheenvuorossaan työyhteisön hyvinvoinnista. Välillä on tilanteita, jolloin vahvan ja arvostetun aseman saavuttanut ammatti(ala) joutuu törmäyskurssille ammattietiikan kanssa. Uskalletaanko epäeettisiin asioihin tarttua niiden ratkaisemiseksi? Etiikan päämääränä työyhteisössä on luoda yhteisöstä elävä ja kukoistava, mahdollisimman pitkäikäinen. Kaikki perustuu luottamukseen, EI brändäykseen. Behm huomautti, että ulkopuolinen yhteisö (museotapauksissa museoasiakkaat) ei välttämättä luota kiiltäväksi brändättyyn ulkokuoreen, vaan luottamus syntyy muusta kuin julkisuuskuvasta (pitkästä, asiantuntevasta ja luotettavasta toiminnasta).

Museums Associationin pääjohtaja Sharon Heal oli sitä mieltä, että museoiden tulisi ottaa rohkeammin osaa yhteiskunnan asioihin. Museoammattilaisilla on valtaa vaikuttaa, eikä ajankohtaisia "kuumia perunoita" tulisi vältellä. Toisaalta ymmärrän suomalaisten museoiden arastelun esim. yhteiskunnallisten asioiden käsittelyssä, me suomalaiset kun emme muutenkaan ole kovin aktiivisia aktivisteja, vaan jupisemme epäkohdista keskenämme.

Heal myös huomautti, että museoetiikasta ei juuri tiedetä. Jokaisella on kuitenkin jonkinlainen mielikuva lääketieteen etiikasta sekä laki- tai mediaetiikasta. Itse asiassa en osannut itsekään määritellä sanallisesti museoetiikkaa ennen seminaaria, vaikka aiheet olivatkin tuttuja. Museoetiikkaa pitäisi tuoda enemmän esille. Heal kertoi esimerkkejä tapauksista, joissa museot myyvät (poistavat) kokoelmaesineitä rahoitustarkoituksessa. Tällaiset tapaukset eivät todellakaan vahvista museokentän luottamusta. Toivottavasti kotimainen museokenttä ei lähde tähän epäeettiseen kelkkaan, vaikka museoiden talous kiristyisi entisestään.

Kokoelma- ja esinepoistot

Tekniikan museon kokoelmapäällikkö, Kirsi Ojala, ja Museoviraston pääjohtaja, Juhani Kostet, puhuivat kokoelmapoistojen puolesta. Näissä poistotapauksissa ei ole kysymys siitä, että esineitä poistettaisiin rahoitustarkoituksessa, vaan esimerkiksi kokoelman hoidollisista syistä. Kirsi Ojala tiivisti poiston olevan aina poistoprosessi, johon liittyvät arviointikriteerit ja harkitut poistomenetelmät. Hänen mukaansa on moraalitonta olla poistamatta esinettä, jos asia sitä vaatii. Poistojen välttely ei ole ratkaisu, eikä esimerkiksi elinkaarensa päähän tulleita esineitä tulisi laittaa eteenpäin toisen museon ongelmaksi. Jokaisella ammatillisesti hoidetulla museolla on toivottavasti kirjattuna poistoprosessit kokoelmapoliittiseen ohjelmaansa.

Juhani Kostet otti rohkeasti kantaa siihen, ettei museoihin tarvita kymmeniä samanlaisia esineitä. Pitäisi riittää, että on yksi tai muutama täydellinen kokoelma, johon kyseisiä esineitä tallennettaisiin. Hänen mukaansa esimerkiksi saamelaiskulttuurista kertovat esineet voisi keskittää saamelaisalueelle tai ulkomaisia esineitä palauttaa alkuperäiseen ympäristöönsä, jos esineet eivät ole museon varsinaisella kokoelma- ja kartuttamislistalla. Kostet herätteli ajatuksia myös kokoelmien kartuttamisesta. Joissain tapauksissa kartutetaan tottuneesti vanhaa kokoelmaa, joka ei välttämättä hyödynnä tämän päivän tallennusta. Kokoelmiin liittyvä Kostetin kirjoitus on luettavissa Museoviraston blogista.

Kostet piti tärkeänä myös sitä, että varasto-sanan vaihtaminen museoammatilliseen säilytystiloihin on auttanut myös päättäjiä ymmärtämään, että "museokenttä tarvitsee muutakin kuin katottomia navetoita". Janne Vilkuna pitää omalta osaltaan huolen siitä, että yksikään museologi ei Jyväskylän yliopistosta valmistuessaan käytä sanaa varasto. Oppi on mennyt perille. Yksittäisillä sanoilla voi olla todella suuri vaikutus.

Arat aiheet

Vest-Agder-museetin tutkimuksen, kokoelmanhoidon ja kasvatuksen laitoksen johtajalla, Kathrin Pabstilla, oli varmasti yksi tunteisiin vetoavimmista puheenvuoroista. Hän puhui otsikolla "Many considerations to make - many needs to balance" Moral challenges museum employees could face when working with sensitive themes. Pabst kertoi omakohtaisia esimerkkejä näyttelystä, johon hän oli haastatellut mm. seksuaaliväkivallan uhreja. Miten välittää kertomuksia yleisölle, jos aihe on itsellekin haastava käsiteltävä? 

Kiistanalaisia aiheita ja tabuja käsiteltäessä nykyisistä ICOMin eettisistä ohjeista ei ole juurikaan hyötyä. Arkoja aiheita esitellessä on tärkeää määritellä esimerkiksi se, mikä on totta ja mikä aitoa, kuka on taitavin kertomaan aiheesta, kenet huomioimme ja ketä mahdollisesti loukkaamme/häpäisemme. Tasapainoilu yksilön henkilökohtaisen totuuden ja museohenkilökunnan objektiivisen totuuden välillä on vaikeaa. Museohenkilökunta joutuu suhteuttamaan yleisiä moraalinormeja omiin moraalikäsityksiinsä.

Kathrin Pabst kannusti arkojen aiheiden käsittelyyn, mutta suositteli myös hyväksymään sen tosiasian, että toisen osapuolen huomioiminen vahingoittaa aina jotakin toista osapuolta. Seminaarissa oltiin sitä mieltä, että arat aiheet tulevat museoissa yleistymään koko ajan, jonka vuoksi keskustelua aiheesta tarvitaan.

Museoviraston kehittämisjohtaja, Carina Jaatinen, peräänkuulutti museoiden vastuuta ihmisoikeuksien, monimuotoisuuden, suvaitsevaisuuden ja kestävän kulttuurin edistäjinä. Samalla kentän tulee arvioida kriittisesti omaa rooliaan ja vastuutaan yhteiskunnan muistiorganisaation palvelijoina. 

Seminaarissa keskusteltiin rohkeasi museoetiikan eri puolista ja siitä, mikä museokentällä kaipaisi parannusta. Seminaarin työryhmän puheenjohtaja, Jesse Saarinen, kevensi loppupuheenvuorossaan tunnelmaa huomauttamalla, että on muistettava myös nykyisen museokentän saavutukset. Museoita ja henkilökuntaa pyritään kehittämään jatkuvasti vastaamaan ajan haasteisiin. Saarinen oli iloinen myös siitä, että opiskelijatkin pääsevät vaikuttamaan sekä museokenttään että siellä toimiviin ihmisiin.