Oikeita ihmisiä Pöljän kulttuuripolulla

Harmittelin mielessäni, että Savon reissun vuoksi minulta jäi väliin viime lauantain Avoimet ateljeet-tapahtuma Jyväskylässä. Vuonna 2013 tunnelma näytti tältä. Mutta kaikkea ei aina kannata suunnitella etukäteen. Lauantai täyttyikin yhtäkkiä ohjelmasta, kun bongasin paikallislehdestä ilmoituksen Pöljän kulttuuripolkukierroksesta. Jalkaisin oli ehtinyt kiertää polun kokonaisuudessaan vuosi sitten.

Tällä kertaa opastettu kierros käsitti vain osan kierroksesta. Viisi kohdetta ja matkaa viitisen kilometriä. En tietenkään ollut varautunut Jyväskylästä lähtiessä reippailukengillä, joten korkkareiden sijaan piti hankkia edulliset lenkkarit aamulla ennen kierroksen alkamista. Klo 14 startannut kävely aloitettiin Pöljän pysäkiltä. Oppaana toimi yksi innoittajistani, entinen historianopettajani ja kulttuuriaktiivi, Aira Roivainen.

Koleasta säästä huolimatta paikalle oli rientänyt noin kolmekymmentä innokasta kävelijää. Muutama pyöräilijäkin oli joukossa ja ikäjakauma oli ihailtavan laaja. Jokainen sai kävellä ja kulkea omaan tahtiin. Tutustumiskohteissa oli infotaulut, joiden lisäksi Aira jakoi omaa tietämystään paikoista ja rakennuksista. Ja opastamme lainatakseni: "mitä ei muista, niin loput sitten keksitään". ;)

Työväentalo (1914-1930), Maamiesseurantalo (1931-1948) ja Pöljän Eräveikkojen talo (1998-).

Työväentalo oli ollut alusta saakka kyläläisten kohtauspaikka. Tänne tultiin tanssimaan ja viettämään aikaa. Kun työväenyhdistys kiellettiin kommunistisena järjestönä vuonna 1930, työväentalo myytiin pakkohuutokaupassa vuonna 1931 Pöljän Maamiesseuralle 7360 markalla. Lapuan liikkeen nousu 1920-luvun lopussa johti ns. kommunistilakien säätämiseen ja vaikutti koko maahan.

Maamiesseura järjesti erilaista toimintaa kuin työväenyhdistys, mutta talo säilyi edelleen kyläläisiä yhdistävänä kohtauspaikkana. Perhejuhlia, kuten häitä tanssittiin täällä. Seura ja seuran maatalousnaiset järjestivät erilaisia maa- ja kotitalouteen liittyviä kursseja ja neuvontaa, kuten edelliseen liittyen morsiuskurssin.

Erinäisistä välivaiheista huolimatta Maamiesseura jatkoi toimintaa rakennuksessa vuoteen 1998 saakka, jolloin talo siirtyi Pöljän Eräveikkojen haltuun. Heidän ansiostaan taloa on kunnostettu ja laajennettu 2000-luvulla. Kerran muistan käyneeni täällä tanssimassa ja juhlimassa muutamia vuosia sitten.

Pöljän Puustelli on alun perin yksi Kuopion komppanian yhdeksästä virkatalosta eli puustellista. Asuinpaikalta on löydetty kivikautisia esineitä, joiden mukaan on nimetty Pöljän keramiikka. Tilan historia alkaa jo 1600-luvun lopulta. Virkatalo kärsi monenlaista vahinkoa, kun venäläinen sotaväki oleili talossa syksyllä 1808. Nykyinen päärakennus valmistui vuonna 1813 ja puustellia vuokrattiin tavallisena maatilana. Vuokralaiset vaihtuivat tiheään tilan tarkastusten ja siihen tehtävien korjausten vuoksi.

1900-luvun alussa talon elämä koki ison muutoksen, kun sen ohi alkoivat kulkea höyryjunat. Savon rata valmistui vuonna 1903. Samana vuonna Aatu Virtanen hyväksyttiin puustellin vuokralaiseksi ja tila oli suvun hallussa vuoteen 1932.

Alkujaan sotilaiden asuinpaikaksi 1600-luvulla perustettu Puustelli sai jälleen sotilaan asujakseen, kun sisällissotaan ja Aunuksen retkeen osallistunut vääpeli, Atte Rautiainen, osti tilan vuonna 1933. Rautiainen toimi mm. Siilinjärven suojeluskuntapäällikkönä.

Puustellin mailla sijaitsi myös Karl Nybergin perustama saha. Kuvassa tarkastetaan sotakorvauspuita Puustellin seisakkeella. Kolmas vasemmalta vääpeli Atte Rautiainen.

Puustellin nykyinen omistaja Pekka Rautiainen antoi mahdollisuuden kurkistaa myös pihan pieneen museoon, johon on tallennettu esineitä tilan historiasta.

Puustellilta matka jatkui Siilinjärven ainoalle kyläkaupalle, Tiensuulle. Varsinainen kauppakeskittymä sijoittui aikoinaan Pöljän pysäkin läheisyyteen, kunnes uusi viitostien linjaus hiljensi liikenteen pysäkin seutuvilla. Hoikitien varressa olleen kyläkaupan toiminnan aloitti Eenokki Hoffren, jota uudessa rakennuksessa jatkoi vuonna 1964 Pertti Hoffren. Eeva Hurri ja Anna-Maija Hirvonen ovat hoitaneet kyläkauppaa vuodesta 1987 alkaen.

Talouskauppa Sola 1950-luvulla.

Pöljällä sijaitseva Viitostupa lienee monille pohjoiseen matkaajille tuttu pysähdyspiste. Täällä opastekyltti kertoi, että Pöljä on mainittu jo vuoden 1561 maakirjassa. Kalle Väänänen (1889-1960) kirjoitti teoksessa Pöljäm pysäkiltä palamupuihen siimekseen (1926), kysyttäessä mikä on maailman paras paikka seuraavaa:
"Ja minä sanoen että - siihe on hyvin heleppo vastata. Se paras paekka on justiinsa tämä Pulasteen kuisti, missee nyt ollaaj, ja sen parempoo eijoo immeiselle missää tarjona kuin tuolla teijän saanassa."
Ja onhan noita rantamaisemia rauhoittava katsella.

Viitostuvalta käveltiin takaisin pysäkille, josta sai halutessaan ostaa itse tehtyjä suolaisia ja makeita herkkuja. Ikkunaruudun takaa tohinaa katseli Pysäkki-Ville (Wilhelm Ruuskanen 25.3.1889-22.5.1949), joka on vanhan polven kyläläisille lähes legendaarinen hahmo.

Lapsia Pöljän pysäkillä. Rohkeasti on muksut jätetty katselemaan junaa noin läheltä!

Savon radan valmistuminen 1903 muutti elämän rytmin. Pysäkille tultiin seuraamaan junan saapumista, vaikka ei olisi ollut asiaakaan. Toimitusta sanottiin junan "passaamiseksi". Pöljän kylä oli tuttu myös kirjailija Juhani Aholle, joka kulki koulumatkansa Iisalmesta Kuopioon. Ennen rautateitä matka kesti kaksi päivää ja Pöljä oli sopiva levähdys- ja yöpymispaikka matkan puolivälissä.

Meeri Roivainen: "Syksyllä 1939, kun miehet lähtivät Pöljän pysäkiltä sotaan, olimme saattelemassa heitä junaan. Sitä ei oikeen ymmärtännä, kun olin viijentoista vanha, mitä tämä on. Tuttuja lähti. Väki oli vaan hiljanen, ei lähtöseremonioita. Mitä lienee aikaimmeiset mielessään ajatelleet. Sitä ei ymmärtänyt viistoestavuotias vielä, mittee se on se sota. Sellainen penska vielä."

Rautateiden rooli kuljetuksessa muuttui 1950- ja 1960-luvulla. Ratoja kunnostettiin ja junien kulkuaikoja nopeutettiin. Liikenne Pöljän pysäkillä loppui vuonna 1983, ja pysäkki alkoi hiljalleen rapistua, kunnes sen pelastustarina alkoi Airan aloitteesta. Vaikka pendolinot kiitävät pysäkin ohi pysähtymättä, junankuljettajat soittavat usein äänimerkkiä nähdessään pysäkillä ihmisiä.

Tuo viiden kilometrin kävelymatka antoi jälleen perspektiiviä omaan elämään. Alkuviikon olin ollut opiskelukiireiden keskellä, ja kaksi edellistä päivää tiiviisti museologian seminaarissa pohtimassa museoetiikkaa. Täällä kotipaikkakunnan peltojen keskellä tunsin oloni yhtäkkiä hyvin kaupunkilaiseksi.

Siinä niitä kanssakulkijoita katsoessa alkoi hymyilyttää. Apupyörillä pyöräileviä lapsia, askeliaan jo hidastaneita vanhuksia ja kaikkea siltä väliltä. Kaikki yhdessä. Yhteisöllisyys näkyi ja tuntui. Itse olen varttunut paikkakunnan toisella laidalla, mutta juuret ovat Pöljän viereisessä Hamulan kylässä. Sitä sanotaan, että pienillä paikkakunnilla ja kylissä ärsyttävin asia on se, että kaikki tietävät toistensa asiat. Tämä muistutti taas siitä, että silläkin kolikolla on se kiiltävämpi puoli: kun tuntee toisensa, pääsee lähemmäs sitä oikeaa ihmistä.

Ps. Yritän olla kadottamatta sitä tyttöä, jonka mielestä mummolassa oli jännittävää kiipeillä siskon kanssa heinänkorjuun aikaan muovittamattomien heinäpaalien päälle.