tiistai 21. huhtikuuta 2015

Oikeita ihmisiä Pöljän kulttuuripolulla

Harmittelin mielessäni, että Savon reissun vuoksi minulta jäi väliin viime lauantain Avoimet ateljeet-tapahtuma Jyväskylässä. Vuonna 2013 tunnelma näytti tältä. Mutta kaikkea ei aina kannata suunnitella etukäteen. Lauantai täyttyikin yhtäkkiä ohjelmasta, kun bongasin paikallislehdestä ilmoituksen Pöljän kulttuuripolkukierroksesta. Jalkaisin oli ehtinyt kiertää polun kokonaisuudessaan vuosi sitten.
Tällä kertaa opastettu kierros käsitti vain osan kierroksesta. Viisi kohdetta ja matkaa viitisen kilometriä. En tietenkään ollut varautunut Jyväskylästä lähtiessä reippailukengillä, joten korkkareiden sijaan piti hankkia edulliset lenkkarit aamulla ennen kierroksen alkamista. Klo 14 startannut kävely aloitettiin Pöljän pysäkiltä. Oppaana toimi yksi innoittajistani, entinen historianopettajani ja kulttuuriaktiivi, Aira Roivainen.
Koleasta säästä huolimatta paikalle oli rientänyt noin kolmekymmentä innokasta kävelijää. Muutama pyöräilijäkin oli joukossa ja ikäjakauma oli ihailtavan laaja. Jokainen sai kävellä ja kulkea omaan tahtiin. Tutustumiskohteissa oli infotaulut, joiden lisäksi Aira jakoi omaa tietämystään paikoista ja rakennuksista. Ja opastamme lainatakseni: "mitä ei muista, niin loput sitten keksitään". ;)
Työväentalo (1914-1930), Maamiesseurantalo (1931-1948) ja Pöljän Eräveikkojen talo (1998-).
Työväentalo oli ollut alusta saakka kyläläisten kohtauspaikka. Tänne tultiin tanssimaan ja viettämään aikaa. Kun työväenyhdistys kiellettiin kommunistisena järjestönä vuonna 1930, työväentalo myytiin pakkohuutokaupassa vuonna 1931 Pöljän Maamiesseuralle 7360 markalla. Lapuan liikkeen nousu 1920-luvun lopussa johti ns. kommunistilakien säätämiseen ja vaikutti koko maahan.

Maamiesseura järjesti erilaista toimintaa kuin työväenyhdistys, mutta talo säilyi edelleen kyläläisiä yhdistävänä kohtauspaikkana. Perhejuhlia, kuten häitä tanssittiin täällä. Seura ja seuran maatalousnaiset järjestivät erilaisia maa- ja kotitalouteen liittyviä kursseja ja neuvontaa, kuten edelliseen liittyen morsiuskurssin.

Erinäisistä välivaiheista huolimatta Maamiesseura jatkoi toimintaa rakennuksessa vuoteen 1998 saakka, jolloin talo siirtyi Pöljän Eräveikkojen haltuun. Heidän ansiostaan taloa on kunnostettu ja laajennettu 2000-luvulla. Kerran muistan käyneeni täällä tanssimassa ja juhlimassa muutamia vuosia sitten.
Pöljän Puustelli on alun perin yksi Kuopion komppanian yhdeksästä virkatalosta eli puustellista. Asuinpaikalta on löydetty kivikautisia esineitä, joiden mukaan on nimetty Pöljän keramiikka. Tilan historia alkaa jo 1600-luvun lopulta. Virkatalo kärsi monenlaista vahinkoa, kun venäläinen sotaväki oleili talossa syksyllä 1808. Nykyinen päärakennus valmistui vuonna 1813 ja puustellia vuokrattiin tavallisena maatilana. Vuokralaiset vaihtuivat tiheään tilan tarkastusten ja siihen tehtävien korjausten vuoksi.

1900-luvun alussa talon elämä koki ison muutoksen, kun sen ohi alkoivat kulkea höyryjunat. Savon rata valmistui vuonna 1903. Samana vuonna Aatu Virtanen hyväksyttiin puustellin vuokralaiseksi ja tila oli suvun hallussa vuoteen 1932.

Alkujaan sotilaiden asuinpaikaksi 1600-luvulla perustettu Puustelli sai jälleen sotilaan asujakseen, kun sisällissotaan ja Aunuksen retkeen osallistunut vääpeli, Atte Rautiainen, osti tilan vuonna 1933. Rautiainen toimi mm. Siilinjärven suojeluskuntapäällikkönä.
Puustellin mailla sijaitsi myös Karl Nybergin perustama saha. Kuvassa tarkastetaan sotakorvauspuita Puustellin seisakkeella. Kolmas vasemmalta vääpeli Atte Rautiainen.
Puustellin nykyinen omistaja Pekka Rautiainen antoi mahdollisuuden kurkistaa myös pihan pieneen museoon, johon on tallennettu esineitä tilan historiasta.
Puustellilta matka jatkui Siilinjärven ainoalle kyläkaupalle, Tiensuulle. Varsinainen kauppakeskittymä sijoittui aikoinaan Pöljän pysäkin läheisyyteen, kunnes uusi viitostien linjaus hiljensi liikenteen pysäkin seutuvilla. Hoikitien varressa olleen kyläkaupan toiminnan aloitti Eenokki Hoffren, jota uudessa rakennuksessa jatkoi vuonna 1964 Pertti Hoffren. Eeva Hurri ja Anna-Maija Hirvonen ovat hoitaneet kyläkauppaa vuodesta 1987 alkaen.
Talouskauppa Sola 1950-luvulla.
Pöljällä sijaitseva Viitostupa lienee monille pohjoiseen matkaajille tuttu pysähdyspiste. Täällä opastekyltti kertoi, että Pöljä on mainittu jo vuoden 1561 maakirjassa. Kalle Väänänen (1889-1960) kirjoitti teoksessa Pöljäm pysäkiltä palamupuihen siimekseen (1926), kysyttäessä mikä on maailman paras paikka seuraavaa:
"Ja minä sanoen että - siihe on hyvin heleppo vastata. Se paras paekka on justiinsa tämä Pulasteen kuisti, missee nyt ollaaj, ja sen parempoo eijoo immeiselle missää tarjona kuin tuolla teijän saanassa."
Ja onhan noita rantamaisemia rauhoittava katsella.
Viitostuvalta käveltiin takaisin pysäkille, josta sai halutessaan ostaa itse tehtyjä suolaisia ja makeita herkkuja. Ikkunaruudun takaa tohinaa katseli Pysäkki-Ville (Wilhelm Ruuskanen 25.3.1889-22.5.1949), joka on vanhan polven kyläläisille lähes legendaarinen hahmo.
Lapsia Pöljän pysäkillä. Rohkeasti on muksut jätetty katselemaan junaa noin läheltä!
Savon radan valmistuminen 1903 muutti elämän rytmin. Pysäkille tultiin seuraamaan junan saapumista, vaikka ei olisi ollut asiaakaan. Toimitusta sanottiin junan "passaamiseksi". Pöljän kylä oli tuttu myös kirjailija Juhani Aholle, joka kulki koulumatkansa Iisalmesta Kuopioon. Ennen rautateitä matka kesti kaksi päivää ja Pöljä oli sopiva levähdys- ja yöpymispaikka matkan puolivälissä.
Meeri Roivainen: "Syksyllä 1939, kun miehet lähtivät Pöljän pysäkiltä sotaan, olimme saattelemassa heitä junaan. Sitä ei oikeen ymmärtännä, kun olin viijentoista vanha, mitä tämä on. Tuttuja lähti. Väki oli vaan hiljanen, ei lähtöseremonioita. Mitä lienee aikaimmeiset mielessään ajatelleet. Sitä ei ymmärtänyt viistoestavuotias vielä, mittee se on se sota. Sellainen penska vielä."
Rautateiden rooli kuljetuksessa muuttui 1950- ja 1960-luvulla. Ratoja kunnostettiin ja junien kulkuaikoja nopeutettiin. Liikenne Pöljän pysäkillä loppui vuonna 1983, ja pysäkki alkoi hiljalleen rapistua, kunnes sen pelastustarina alkoi Airan aloitteesta. Vaikka pendolinot kiitävät pysäkin ohi pysähtymättä, junankuljettajat soittavat usein äänimerkkiä nähdessään pysäkillä ihmisiä.
Tuo viiden kilometrin kävelymatka antoi jälleen perspektiiviä omaan elämään. Alkuviikon olin ollut opiskelukiireiden keskellä, ja kaksi edellistä päivää tiiviisti museologian seminaarissa pohtimassa museoetiikkaa. Täällä kotipaikkakunnan peltojen keskellä tunsin oloni yhtäkkiä hyvin kaupunkilaiseksi.

Siinä niitä kanssakulkijoita katsoessa alkoi hymyilyttää. Apupyörillä pyöräileviä lapsia, askeliaan jo hidastaneita vanhuksia ja kaikkea siltä väliltä. Kaikki yhdessä. Yhteisöllisyys näkyi ja tuntui. Itse olen varttunut paikkakunnan toisella laidalla, mutta juuret ovat Pöljän viereisessä Hamulan kylässä. Sitä sanotaan, että pienillä paikkakunnilla ja kylissä ärsyttävin asia on se, että kaikki tietävät toistensa asiat. Tämä muistutti taas siitä, että silläkin kolikolla on se kiiltävämpi puoli: kun tuntee toisensa, pääsee lähemmäs sitä oikeaa ihmistä.

Ps. Yritän olla kadottamatta sitä tyttöä, jonka mielestä mummolassa oli jännittävää kiipeillä siskon kanssa heinänkorjuun aikaan muovittamattomien heinäpaalien päälle.

13 kommenttia:

  1. Voi kiitos! Olipa mukava lukea. Ihania tarinoita ja oikeita immeisiä:)
    Minulle Savo on varsin vierasta seutua, muutamia vierailuja olen toki tehnyt. Mutta ihmiset omilla juurillaan ovat ihmisiä aidoimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria: Totta, ihmiset ovat usein omilla juurillaan aidoimmillaan. Viikonvaihteessa vietettiin pienimuotoisia sukujuhlia ja taas muistin kuinka ihanaa on olla kotona ja tuttujen ihmisten lähellä. Siitäkin huolimatta, että olen alkanut pitää Jyväskylästä vuosi vuodelta enemmän. Mutta tämäkin Jyväskylä-ihastus johtuu enemmän juuri ihmisistä kuin itse kaupungista. Ihmiset ne tekevät kodin.

      Poista
  2. Voi miten Pöljä! Me olimme lauantaina Karjala-seuran tanhuja katsomassa laina-lasten kanssa. Ajattelin silloin ja tätä lukiessani, että mikä rikkaus meillä onkaan näissä Suomen sisällä olevissa kulttuureissa, murteissa, perinteissä ja historiassa. Ihanaa, että joku pitää tarinoita ja perinteitä yllä! Sinä<3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar: Niinpä! Ihanaa, että Suomessa on omia pieniä kulttuureita, joita osataan onneksi vaalia! Tämän vuoksi rakastan blogiasi, sillä pitkään ulkomailla asuneena osaat katsoa Suomea uusin silmin ja opin samalla itsekin arvostamaan arkisia asioita ihan uudella tavalla. Blogien välityksellä pääsee parhaimmillaan aitojen ihmisten "lähelle". Me <3

      Poista
  3. Minun lapsuuteni kesäpaikka oli hiukan pohjoisempana, Lapinlahdella. Se on hieno taidepitäjä, jossa riittää katsottavaa ja jonne aina hiukan kaipaa. Pöljän ohi kuljettiin aina, mutta koskaan en muista pysähtyneeni siellä. Paljon katsottavaa olisi sielläkin!

    Meidän perheperinteisiin kuului tämä ison veljen kysymys pikkusiskoille ennen Pöljää: Sovitaanko, että sun nimi on se, joka seuraavassa kyltissä lukee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. katveita: Lapinlahtikin on joten kuten tuttua aluetta. Tai se kylänraitti ja Väisälänmäellä olen muutaman kerran käynyt, se on upea paikka!
      Hah! :D Siellä on siskoa vedätetty ihan kuus-nolla! ;P Minä en itse asiassa pienenä edes ajatellut, että Pöljässä olisi mitäänomituista. Paikannimi siinä missä joku muukin, mutta sitten vanhemmiten kun alkoi kuulla oudoksuvia kommentteja tajusin, että niin pöljä!

      Poista
  4. Ihana asia nuo kyläkävelyt kulttuurin ja luonnonkin merkeissä. Vaikka olenkin kaupunki-ihminen sydänjuuriani myöten niin en voi kieltää etteikö käynti silloin tällöin Ruotsin tai Italian maaseudun pikkukylissä avarra maailmaani. Olipa se sitten mikä kylä tahaansa niin haluan päästä kylän tunnelmaan, kulttuuriin ja historiiankin sisälle. Sukeltaa tai upota siihen. Minulla on vain muutama mutta pitkä ja vankka juuri Suomeen, juurtunut myös Ruotsiin ja Italiaan. Tunnen itseni universaaliksi, eikä minua kinnosta tippakaan isänmaallisuus tai kansallisuuaate, päinvastoin. Ruotsissa ja Italiassa pidetään kansallisuuden korostamista nationalismia vaarallisena ja jopa sairaana ilmiönä. Mutta sitäkin useammat ovat pakallispatriootteja, kuten minäkin, ja silti voisin kuvitella viihtyväni asettua asumaan ihan mihin tahaansa. Paikalliset tavat, tottumukset, kulttuuri ja murre ovat tärkeitä ja itsestään selvyys, niin Ruotsissa kuin Italiassakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna: Totta, kaikenlaiset kylä-/kaupunki-/luonto- ja kulttuurikävelyt ovat kivoja, etenkin jos niihin saa jonkun oppaan mukaan. Monessa paikassa toki on kylttejäkin, mutta oppaan kautta saa usein sellaista tietoa jota niissä kylteissä ei lue. Tällaisten ryhmäytymisten kautta kulttuurintuntemus ja yhteisöllisyysin vahvistuvat.

      Poista
  5. Olipa kiva lukea tämä! Olisi mahtavaa saada Aira oppaaksi itsellekin, jos vielä tulee satuttua niille seutuville kulttuuripolkua uudelleen kulkemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kenkä: Toinen puolisko Pöljän kulttuuripolusta kuljetaan muistaakseni lauantaina 18.7.,mutta silloin oppaana taisi olla museoamanuenssi Heidi Pelkonen. Mutta osanottajakunta oli kyllä mukavan runsas, että hyvällä tuurilla Airan ohjaamia kävelyjä järjestetään toistekin. :)

      Poista
  6. Kiitos tästä! Upe pistää vaan gmail- osoitteeseen opastustilauksen, niin järjestetään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aira: Hienoa, että joustoa opastuksiin on saatavissa ja toiveet täytettävissä! :)

      Poista
    2. Aira, pistän ehdottomasti korvan taakse ja kiitän jo etukäteen.

      Poista