Talo kulman takana

 *konserttilippu saatu

Kuopion konservatorio täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Tämän kunniaksi he loivat yhteistyössä Savonia-ammattikorkeakoulun ja Ingmanedun kanssa musiikkia, tanssia ja muotoilua yhdistävän näytöksen Talo kulman takana. Esitys (5.5.2024) pohjautui Jenni Erkintalon ja Réka Királyn kirjaan Talo kulman takana (2016). 

"Kirja kertoo erilaisuuden hyväksymisestä ja rohkaisee pohtimaan omaa elinympäristöä. Konservatorion omana teemana lukuvuonna 2023–2024 on yhteisöllisyys, ja tässä projektissa yhteisöllisyyden teema korostuu opettajien välisessä yhteistyössä, yhteistyössä eri taiteen ja muotoilun alojen oppilaiden välillä sekä yhteistyössä oppilaitosten kesken. Projektissa kohtaavat taiteen perusopetus, sekä toisen asteen että ammattikorkeakoulun tutkintoon johtava muotoilun koulutus."

Valokuva: Svetlana Larina.

Kirjassa Eppu muuttaa kerrostaloon, jossa jo asuukin hänen isoäitinsä (näytöksessä isoisä). Muut naapurit ovat vielä tuntemattomia. Näytöksessä Eppu soittaa viidessä eri kerroksessa asuvien naapureiden ovikelloja yhdessä pehmolelupupunsa kanssa. Jokaisen oven takaa paljastuu esitys, joka musiikin, tanssin ja puvustuksen keinoin kertoo huoneiston asukkaista. 

Näytös esitettiin Kuopion Musiikkikeskuksessa. Orkesteri soitti kappaleet lavan edessä, jolloin koko lava oli tanssijoiden käytettävissä. Esitys alkoi muuttopäivästä, jolloin musiikkitaitoryhmän oppilaat kantoivat ja rummuttivat rytmikkäästi muuttolaatikoita orkesterin tahtiin. Seuraavana Eppu ja Pupu soittivat ovikelloa, jonka ovessa oli sukunimi Do. Siellä asuivat äiti ja isä Do sekä lapset Re, Mi, Fa, So, La ja Ti. Sound of Musicista (1965) tutun Do-Re-Mi kappaleen sovitti näytökseen Petri Makkonen, joka sävelsi ja orkestoi myös esityksen muut kappaleet. Hän toimi myös orkesterin kapellimestarina. Lavalla tanssivat nykytanssin alkutason ja baletin alkutason oppilaat.

Seuraavaksi soitettiin Rusko Ruskon ovikelloa, jonka takaa paljastui muun muassa pitsiliinojen ja kauniisti kimmeltävien kristallien tanssi. Tanssimassa olivat baletin keski-, jatko- ja syventävän tason oppilaat. Tässä oli todella kauniisti toteutettu puvustus. Kristallien lisäksi balleriinat muistuttivat lumikukkia kimaltavine terälehtihameineen. Tämä esitys sai todella huomaamaan baletin tekniikan uudella tavalla. En ole nähnyt balettia (vielä) koskaan livenä, mutta olen katsonut sitä esimerkiksi elokuvissa ja otteina televisiosta. Niissä esiintyjät ovat kuitenkin jo ammattilaisia, jolloin liikkeiden vaativuuteen ei osaa kiinnittää huomiota. Tässäkin tapauksessa oppilaat olivat hämmästyttävän taitavia, mutta kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota liikkeiden pituuteen, jalkojen asentoihin ja pitkiin hetkiin, jolloin tanssija pysyy tietyssä asennossa. Se vaatii tarkkuutta, koordinaatiokykyä ja lihasvoimaa. Orkesterin soittoon yhdistettynä tämä tanssi vaikutti siinä määrin, että voisin mielelläni katsoa balettia liveorkesterin kanssa yhdistettynä toistekin.

Kolmannen oven takaa paljastui Mörö Kölli ja tämän Maanantai-mäyräkoira. Tämä kohtaus oli mielestäni muihin verrattuna melko arkinen ja tasainen, mutta jäi mieleen etenkin Väinö Heimosen saksofonista ja Miroel Ikosen kitarasta.

Valokuvat: Svetlana Larina.

Väliajan jälkeen soitettiin Metrin ovikelloa, jonka takaa avautui dramaattinen ja tummanpuhuva nykytanssia ja balettia yhdistävä kokonaisuus. Tanssijat ryömivät  mustissa asuissaan lavan reunoilta esiin kuin hyönteiset, tosin tässä lienee haettu myös ajatuksia millimetreistä, senteistä ja kilometreistä. Musiikki oli vahvaa ja paikoin säikäyttelevääkin. Tämä kohtaus oli niin vaikuttava, että olisin mielelläni katsonut tätä pidempäänkin. Tästä dramatiikasta olisi varmasti rakentanut jopa ihan oman maailmansa.

Viidennen oven takaa avautui von Luomujen koti, joka oli visuaalisuudessaan ehdottomasti näytelmän näyttävin kokonaisuus. Viidakkokissojen myötä päästiin Leijonakuninkaan musiikkitunnelmiin, jonka jälkeen viherkasvit valtasivat lavan ja lopuksi paratiisimaiset linnut tanssivat oman koreografiansa. Tämä oli Metrin ja Rusko Ruskon lisäksi oma suosikkini. Etenkin viherkasvien liikkuminen ja puvustus oli upeaa. He muistuttivat sademetsän sammalia, liaaneja ja tuulessa liehuvia lehtiä. Tämä tanssillinen maailma olisi myös ansainnut ihan oman esityksensä.

Lopuksi Eppu ja Pupu palaavat isoisän kotiin, jossa on iloista jälleennäkemisen riemua, lempeyttä ja rakkautta. Loppumusiikin aikana kaikki tanssijat saapuvat lavalle käsi kädessä spiraalimuodostelmaan kiertäen. Kuopion konservatorio onnistui todella tavoitteessaan luoda yhteistyötä ja yhdessäoloa korostavan esityksen. Minun piti monta kertaa esityksen aikana yrittää pidätellä kyyneleitä, kun tuli kaikesta näkemästä niin hyvä olo. Miten taitavia nuoret ovatkaan soittamaan ja tanssimaa, ja miten kauniisti he lauloivat. Onko maailmassa joku, joka ei herkisty lasten ja nuorten laulusta?!

Näytöksen tanssillisesta koreografioinnista vastasivat Kuopion konservatorion tanssin opettajat Iekku Reinikaisen johdolla. Puvustuksen suunnittelusta ja visualisoinnista vastasi Savonia-ammattikorkeakoulun muotoilun opiskelija Tekla Kokkonen. Kokkosella oli apunaan muotoilun opiskelija Minttu Hofdahl sekä Ingmanedun vaatetuksen opiskelijoita, jotka vastaavat puvustuksen toteutuksesta. Ingmanedun opiskelijat valmistavat projektiin lähes 200 tanssipukujen elementtiä. Puvustuksessa huomioitiin kestävä kehitys, jonka innoittamana he hyödynsivät sekä olemassa olevaa pukuvarastoa että kirpputorien aarteita.

Valokuvat: Svetlana Larina.

Valokuvat: Svetlana Larina.

Valokuvat: Svetlana Larina.

Musiikkikeskuksen seinällä oli Svetlana Larinan dokumenttivalokuvia projektin varrelta. Tämä oli hieno idea, mutta olisin kaivannut enemmän kuvia myös lavaharjoituksista tai muualta, jossa näkyisi myös tanssijoiden puvustus paremmin. Ne tekivät näytöksen visuaalisen voiman. 

Yleisössä istuneesta väestä suurin osa lienee ollut tavalla tai toisella soittajien ja tanssijoiden perhettä tai sukulaisia. Minulla esiintymässä ei ollut tuttuja, mutta näytös oli niin upea, että se yllätti ja sai huomaamaan, kuinka merkityksellistä tällaisissakin esityksissä olisi käydä. Siellä näkee nuorten kasvun ja kiinnostuksen omaan instrumenttiinsa - oli se sitten soitin tai oma keho. He ovat niitä, jotka parhaimmillaan pitävät minunkin kuluttamaani kulttuurikenttää elossa tulevaisuudessakin. Kun tälle kaikelle vain annetaan mahdollisuus. Koin esityksen koskettavana myös siksi, että kaikki hallituksen leikkausuutiset tuntuvat tukahduttavilta. Toivottavasti nämä nuoret saavat säilyttää intohimonsa omaan tekemiseen ja nauttia elämysten luomisesta tulevaisuudessakin.