250 vuotta kuvia Kuopiosta

 *Lippu esitykseen saatu

Savonia Musiikki ja tanssi ja Kuopion konservatorio esittivät Kuopion Musiikkikeskuksessa näyttämöteoksen Anssi Tikanmäki: Maisemakuvia Suomesta. Tapahtuma oli osa Kuopio 250-juhlavuoden ohjelmaa. Teos yhdisti säveltäjä Anssi Tikanmäen (1955-2024) klassikkoteoksen tanssin ja kuvataiteen kokonaisuudeksi. Musiikista vastasi 40-henkinen AmKo-sinfonia johtajanaan kapellimestari Rauno Tikkanen.

Juho Rissanen: Hauta-Heikin mummo, 1897, vesiväri paperille, yksityiskokoelma. 

"Lavalla kuopiolaiset kuvataiteen teokset eri aikakausilta heräävät henkiin maisemineen ja tarinoineen. Teos kuljettaa katsojan halki Kuopion historian 1800-luvulta nykypäivään – mukana ovat muun muassa Järnefeltien retkiseurue, Hauta-Heikin mummo ja Minna Canth. Mitä tapahtui maalauksen ulkopuolella? Mitä kuvassa olevat ihmiset tekivät kuvan ottamisen jälkeen? Tämä teos vastaa kysymykseen tanssin ja musiikin keinoin – kuvista syntyy liikettä, tunnetta ja elämää. Teoksen on käsikirjoittanut ja ohjannut näyttämötaiteen monipuolinen ammattilainen Virve Varjos."

Aika meissä

Ilta alkoi Lapin tunturit-kappaleella, jossa lavan taustalla olevalle valkokankaalle heijastettiin Juho Rissasen maalaus Hauta-Heikin mummosta. Lava täyttyi kymmenistä pienistä tanssijoista, jotka oli puettu 1800-luvun henkisiin maalaislasten asuihin. Hauta-Heikin mummona tanssi Airi Kostet, joka paitsi "paimensi" lapsia, myös näytti hätistelevän heitä helmoistaan maailmalle. Koreografian olivat suunnitelleet Iekku Reinikainen ja Sirpa Möksy.

"Meijän väliin mahtuu monta vuotta, 

mutta ei väliä - ei kuilua. 

Vaan käsi käessä, askel askeleelta, 

tulee se tie tutuksi."

Puijo

Illan suosikkini oli Puijo-esitys, jossa musiikkina toimi Aamu lakeuksilla. Tanssijat oli puettu talven kylmyydestä inspiroituneisiin asuihin, jolloin liike näytti kuin lumihiutaleet ja pakkaskiteet olisivat liikkuneet ilmassa. Lumisadettakin pöllyteltiin. Silmäkulmiin alkoi kohota kyyneliä, kun nuoret tanssijat nostivat pienemmät tanssijat päänsä yläpuolelle, lentämään kuin Lumiukko-elokuvassa. Koreografian oli suunnitellut Terhi Kuokkanen. Tämä oli visuaalisesti kaunein toteutus. Pukumuotoilusta vastasivat Eveliina Jäppinen, Katarina Kiskonen ja Emma Timoharju.

"Maisema, joka kiinnittää meidät paikkaan ja muistoihin, jotka tekevät meistä sen, mitä olemme. Puijon torni ei ole vain fyysinen rakennus, vaan osa kulttuuria ja historiaa, joka elää meissä joka päivä. Sen huipulta avautuva näköala on kuin rakkauskirje kotiseudulle - maisema, joka ei koskaan lakkaa puhuttelemasta. Jokainen kaarre, jokainen mäki, jokainen järven jäätynyt ulappa on osa yhteistä tarinaa."

Retkiseurue

Taidehistorioitsijalle mieluisin kuvaus oli Ferdinand von Wrightin Retkiseurue-maalauksesta tehty tarina, joka alkoi maalauksen asetelmasta. Tanssijat oli puettu aikakauden runsaisiin asuihin ja itse taiteilija von Wrightikin istui lavan vasemmassa reunassa. Pukumuotoilusta vastasivat Karoliina Soronen ja Ilona Rautiainen. Iloa ja riemua sisältävä tarina, jossa koreografiaan (Sirpa Möksy) oli lainattu otteita salonkitansseista. Musiikkina soi Kesäranta Etelä-Saimaalla.

Ferdinand von Wright: Retkiseurue Haminalahdella, 1869. Nordean Taidesäätiö. Kuva: Museokuva, Matti Huuhka & Co.

"Maisema, jossas aika pysähtyy ja ihmiset asettuvat osaksi ympäröivää luontoa - ei hallitsijoina, vaan sen lempeinä vieraana. Tanssijat kuljettavat katsojan läpi 1800-luvun Haminalahden, mutta myös johonkin ajattomaan - siihen hetkeen, jolloin valo lankeaa veden pintaan ja kesä kertoo hiljaista tarinaansa."

Kaiku

Yleisön puolelta lavalle asteli karjahuutoja imitoiva tanssija, jonka ääni kaikui kauniisti Ellen Thesleffin maalauksen hengessä. Myöhemmin mukaan astui useampia tanssijoita, jotka oli puettu maalauksen kaltaisiin asuihin (pukusuunnittelu Inka Anjala) ja koreografiassa (Sirpa Möksy, Terhi Kuokkanen) oli hyödynnetty myös puisia sauvoja rytmittämään liikettä. Musiikkina soi haikean kaunis kappale Kiutaköngäs, jossa huilu kuulostaa kuvittavan myös maalauksen kaikua.

Ellen Thesleff: Kaiku, 1891, öljy kankaalle. Anders Wiklöf Collection. Kuva: Wikipedia.

"Kaiku on äänen ja tilan tutkimus. Kohtaus tuo esiin tytön äänen - hiljaisen, mutta voimakkaan, joka nousee työnteon keskeltä. Se on ääni, joka ei pelkää ottaa omaa tilaa, vaikka ympäröivä maailma on täynnä odotuksia ja velvollisuuksia."

Huddle

Viimeinen esitys toi kokonaisuuden nykyhetkeen, jossa hyödynnettiin Topi Ruotsalaisen maalausta Huddle, jossa pukumiehet ovat kumartuneet toisiaan vasten kädet toistensa hartioilla. Tanssijat oli myös puettu toimistotyylistä ammentavaan pukumuotoiluun (Roope Könönen) ja musiikkina soi Muuttuva maaseutu. Tanssiin yhtyivät lopulta kaikki illan aikana esiintyneet tanssijat. Koreografian olivat toteuttaneet Terhi Kuokkanen, Sirpa Möksy ja Iekku Reinikainen. Tähän esitykseen tiivistyi kauniisti yhdessä tekemisen henki, iätön ja ajaton halu  - tarve - ilmaista tunteita taiteen ja kulttuurin keinoin. Vaikeaa oli olla herkistymättä, kun näki kaikki musiikin ja tanssin opiskelijat ilmaisemassa Anssi Tikanmäen teoksia kuopiolaista kuvataidetta hyödyntäen näin kokonaisvaltaisesti.

Topi Ruotsalainen: Huddle, 2011, öljy kankaalle. Kuva: Topi Ruotsalainen.

"Huddle on hetki, jossa kylmyys ei pääse lähelle, sillä ihmiset, eläimet tai sydämet kerääntyvät tiiviisti yhteen. Yhteinen kokemus, jossa kaikki osat tulevat lähelle toisiaan, kuin hiljainen sopimus: tässä hetkessä olemme yhdessä.

Ei ole yksinäisyyttä, ei etäisyyttä, vaan ainoastaan tämä hetki, tämä läsnäolo, jossa jokainen on osa suurempaa kokonaisuutta. Meitä ympäröi suuri maailma, mutta meidän ei tarvitse kohdata sitä yksin."

Terveisiä Hauta-Heikin mummolta

Juho Rissanen: Hauta-Heikin mummo, 1897, vesiväri paperille, yksityiskokoelma.

"No mutta Kuopijo rakas - kaksisataaviisikymmentä vuotta yhteistä elloo, ja koko ajan sinä oot pitänä meijät koossa, niinku vanaha navetta juhannuksena: vähän nitisöö mutta ei kuavu.

Tiiätkö, ei se oo vaan talot eikä tiet, mikä sinut tekköö - se on ne immeiset. Meijjän porukka. Se, että torilla joku aina huikkaa 'päevee', vaikkee ees tiiä nimmee. Että nuapuri tuo mustikkapiirakkoo, ja kohta on koko rappu kahvilla. Että jos Puijolla joku kuatuu, niin kaks nousoo auttammaan ja yks ehtii jo tarjoomaan makkaroo.

Sinä oot paekka, jossa savolaesuus ei oo vuan murre - se on tapa olla ihmisiks. Myö osataan nauroo ittellemme, ja silti meissä on semmonen salanen voema, josta ulukopuoliset ei ota selevee ennenku ne jää tänne talaveks.

Ja kuule - ei me yksin olla tätä tehty. Tiällä on ollu aika käet töissä ja sydämet auki. Talakoilla, laulamalla, riijjaamalla ja santsikupin iäressä.

Pijä ny vaan jatkossakkii torit elävänä, järvet kirkkaana ja ihmiset lähellä toisiaan. Kuopijo, sinä et oo vuan kaupunki - sinä oot meijän yhteinen tarina."

Onnea Kuopio 250 vuotta! Olet ehtinyt nähdä jo paljon. Toivottavasti ymmärrät seuraavatkin 250 vuotta, mitä kulttuuri sinulle merkitsee. Kuinka taide kaikissa muodoissaan on kuljettanut kulttuuriperintöämme tähän päivään saakka - pitää sen elävänä - ja kuljettaa sitä edelleen, jos kunkin aikakauden päättäjät antavat sille mahdollisuuden kukoistaa. Jotta voimme tulevaisuudessakin nauttia siitä kaikesta, mitä kaupunki on luontoineen, arvoineen ja toimintoineen asukkailleen antanut. Että on tulevaisuudessakin mahdollisuus olla ylpeä ja kiittää siitä, että asuu juuri "hyvän elon, ilon ja olon piäkaupungissa".

Tekstilainaukset: tapahtumaesite.

Talo kulman takana

 *konserttilippu saatu

Kuopion konservatorio täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Tämän kunniaksi he loivat yhteistyössä Savonia-ammattikorkeakoulun ja Ingmanedun kanssa musiikkia, tanssia ja muotoilua yhdistävän näytöksen Talo kulman takana. Esitys (5.5.2024) pohjautui Jenni Erkintalon ja Réka Királyn kirjaan Talo kulman takana (2016). 

"Kirja kertoo erilaisuuden hyväksymisestä ja rohkaisee pohtimaan omaa elinympäristöä. Konservatorion omana teemana lukuvuonna 2023–2024 on yhteisöllisyys, ja tässä projektissa yhteisöllisyyden teema korostuu opettajien välisessä yhteistyössä, yhteistyössä eri taiteen ja muotoilun alojen oppilaiden välillä sekä yhteistyössä oppilaitosten kesken. Projektissa kohtaavat taiteen perusopetus, sekä toisen asteen että ammattikorkeakoulun tutkintoon johtava muotoilun koulutus."

Valokuva: Svetlana Larina.

Kirjassa Eppu muuttaa kerrostaloon, jossa jo asuukin hänen isoäitinsä (näytöksessä isoisä). Muut naapurit ovat vielä tuntemattomia. Näytöksessä Eppu soittaa viidessä eri kerroksessa asuvien naapureiden ovikelloja yhdessä pehmolelupupunsa kanssa. Jokaisen oven takaa paljastuu esitys, joka musiikin, tanssin ja puvustuksen keinoin kertoo huoneiston asukkaista. 

Näytös esitettiin Kuopion Musiikkikeskuksessa. Orkesteri soitti kappaleet lavan edessä, jolloin koko lava oli tanssijoiden käytettävissä. Esitys alkoi muuttopäivästä, jolloin musiikkitaitoryhmän oppilaat kantoivat ja rummuttivat rytmikkäästi muuttolaatikoita orkesterin tahtiin. Seuraavana Eppu ja Pupu soittivat ovikelloa, jonka ovessa oli sukunimi Do. Siellä asuivat äiti ja isä Do sekä lapset Re, Mi, Fa, So, La ja Ti. Sound of Musicista (1965) tutun Do-Re-Mi kappaleen sovitti näytökseen Petri Makkonen, joka sävelsi ja orkestoi myös esityksen muut kappaleet. Hän toimi myös orkesterin kapellimestarina. Lavalla tanssivat nykytanssin alkutason ja baletin alkutason oppilaat.

Seuraavaksi soitettiin Rusko Ruskon ovikelloa, jonka takaa paljastui muun muassa pitsiliinojen ja kauniisti kimmeltävien kristallien tanssi. Tanssimassa olivat baletin keski-, jatko- ja syventävän tason oppilaat. Tässä oli todella kauniisti toteutettu puvustus. Kristallien lisäksi balleriinat muistuttivat lumikukkia kimaltavine terälehtihameineen. Tämä esitys sai todella huomaamaan baletin tekniikan uudella tavalla. En ole nähnyt balettia (vielä) koskaan livenä, mutta olen katsonut sitä esimerkiksi elokuvissa ja otteina televisiosta. Niissä esiintyjät ovat kuitenkin jo ammattilaisia, jolloin liikkeiden vaativuuteen ei osaa kiinnittää huomiota. Tässäkin tapauksessa oppilaat olivat hämmästyttävän taitavia, mutta kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota liikkeiden pituuteen, jalkojen asentoihin ja pitkiin hetkiin, jolloin tanssija pysyy tietyssä asennossa. Se vaatii tarkkuutta, koordinaatiokykyä ja lihasvoimaa. Orkesterin soittoon yhdistettynä tämä tanssi vaikutti siinä määrin, että voisin mielelläni katsoa balettia liveorkesterin kanssa yhdistettynä toistekin.

Kolmannen oven takaa paljastui Mörö Kölli ja tämän Maanantai-mäyräkoira. Tämä kohtaus oli mielestäni muihin verrattuna melko arkinen ja tasainen, mutta jäi mieleen etenkin Väinö Heimosen saksofonista ja Miroel Ikosen kitarasta.

Valokuvat: Svetlana Larina.

Väliajan jälkeen soitettiin Metrin ovikelloa, jonka takaa avautui dramaattinen ja tummanpuhuva nykytanssia ja balettia yhdistävä kokonaisuus. Tanssijat ryömivät  mustissa asuissaan lavan reunoilta esiin kuin hyönteiset, tosin tässä lienee haettu myös ajatuksia millimetreistä, senteistä ja kilometreistä. Musiikki oli vahvaa ja paikoin säikäyttelevääkin. Tämä kohtaus oli niin vaikuttava, että olisin mielelläni katsonut tätä pidempäänkin. Tästä dramatiikasta olisi varmasti rakentanut jopa ihan oman maailmansa.

Viidennen oven takaa avautui von Luomujen koti, joka oli visuaalisuudessaan ehdottomasti näytelmän näyttävin kokonaisuus. Viidakkokissojen myötä päästiin Leijonakuninkaan musiikkitunnelmiin, jonka jälkeen viherkasvit valtasivat lavan ja lopuksi paratiisimaiset linnut tanssivat oman koreografiansa. Tämä oli Metrin ja Rusko Ruskon lisäksi oma suosikkini. Etenkin viherkasvien liikkuminen ja puvustus oli upeaa. He muistuttivat sademetsän sammalia, liaaneja ja tuulessa liehuvia lehtiä. Tämä tanssillinen maailma olisi myös ansainnut ihan oman esityksensä.

Lopuksi Eppu ja Pupu palaavat isoisän kotiin, jossa on iloista jälleennäkemisen riemua, lempeyttä ja rakkautta. Loppumusiikin aikana kaikki tanssijat saapuvat lavalle käsi kädessä spiraalimuodostelmaan kiertäen. Kuopion konservatorio onnistui todella tavoitteessaan luoda yhteistyötä ja yhdessäoloa korostavan esityksen. Minun piti monta kertaa esityksen aikana yrittää pidätellä kyyneleitä, kun tuli kaikesta näkemästä niin hyvä olo. Miten taitavia nuoret ovatkaan soittamaan ja tanssimaa, ja miten kauniisti he lauloivat. Onko maailmassa joku, joka ei herkisty lasten ja nuorten laulusta?!

Näytöksen tanssillisesta koreografioinnista vastasivat Kuopion konservatorion tanssin opettajat Iekku Reinikaisen johdolla. Puvustuksen suunnittelusta ja visualisoinnista vastasi Savonia-ammattikorkeakoulun muotoilun opiskelija Tekla Kokkonen. Kokkosella oli apunaan muotoilun opiskelija Minttu Hofdahl sekä Ingmanedun vaatetuksen opiskelijoita, jotka vastaavat puvustuksen toteutuksesta. Ingmanedun opiskelijat valmistavat projektiin lähes 200 tanssipukujen elementtiä. Puvustuksessa huomioitiin kestävä kehitys, jonka innoittamana he hyödynsivät sekä olemassa olevaa pukuvarastoa että kirpputorien aarteita.

Valokuvat: Svetlana Larina.

Valokuvat: Svetlana Larina.

Valokuvat: Svetlana Larina.

Musiikkikeskuksen seinällä oli Svetlana Larinan dokumenttivalokuvia projektin varrelta. Tämä oli hieno idea, mutta olisin kaivannut enemmän kuvia myös lavaharjoituksista tai muualta, jossa näkyisi myös tanssijoiden puvustus paremmin. Ne tekivät näytöksen visuaalisen voiman. 

Yleisössä istuneesta väestä suurin osa lienee ollut tavalla tai toisella soittajien ja tanssijoiden perhettä tai sukulaisia. Minulla esiintymässä ei ollut tuttuja, mutta näytös oli niin upea, että se yllätti ja sai huomaamaan, kuinka merkityksellistä tällaisissakin esityksissä olisi käydä. Siellä näkee nuorten kasvun ja kiinnostuksen omaan instrumenttiinsa - oli se sitten soitin tai oma keho. He ovat niitä, jotka parhaimmillaan pitävät minunkin kuluttamaani kulttuurikenttää elossa tulevaisuudessakin. Kun tälle kaikelle vain annetaan mahdollisuus. Koin esityksen koskettavana myös siksi, että kaikki hallituksen leikkausuutiset tuntuvat tukahduttavilta. Toivottavasti nämä nuoret saavat säilyttää intohimonsa omaan tekemiseen ja nauttia elämysten luomisesta tulevaisuudessakin.