Kotona

Valon lisääntyessä on tullut kiinnitettyä kotiinkin enemmän huomiota. Ensin lähinnä ahdistusmielessä, sillä tuntui että ylimääräistä tavaraa on aivan liikaa. Pikkuhiljaa vuodenvaihteen jälkeen on kaappi kerrallaan raivattu ylimääräistä pois. Kaappeihin on helppo unohtaa kaikenlaista pientä, joista vuosien saatossa kertyy melkoinen määrä tarpeetonta. 

Tavaran raivaamisen jälkeen on kiva kiinnitää huomiota kaikkeen siihen mitä haluaa jättää näkyviin. Sain ripustettua makkariin kirpparilta kahdeksalla eurolla löytämäni vaaleat, mintunvihreät lehtiköynnösverhot. Nätit, eivätkä ehkäise valoa (sitä varten on kaihtimet). 

Vaihdoin orkideolle mullan ja sen ansiosta yksi puskee kukkavanaa. Haluaisin koko ajan lisää orkideoja... En ole lapsuuden jälkeen ollut oikein keltaisen ystävä, mutta nyt sekin on hiipinyt salaa sisustukseen. Ostin Finlaysonin alesta Kesanto-pussilakanasetin, kun ajattelin sen olevan kivasti retro ja tuovan väriä. Etsin Ikeasta lukuvalaisinta, joka ei olisi sellainen ihan perinteinen eikä häikäisisi silmiin. Suurin osa tuntui liian "hienoilta", romanttisilta tai näyttivät liian muovisilta. Tuo keltainen tuntui aluksi liian möhkälemäiseltä, mutta jokin sen muodossa viehätti. Valitettavasti värivaihtoehtoja ei ollut kuin keltainen ja valkoinen. Valkoinen tuntui tylsältä, joten päädyin keltaiseen. Ja se sattui sopimaan Kesanto-kuosiin vähän vahingossa. Jos värivaihtoehtona olisi ollut esimerkiksi mintunvihreä, olisin valinnut sen. Mutta alan näemmä lämmetä tuolle keltaisellekin. Valaisimen saa halutessaan ripustettua myös seinälle. Se tuo juuri sopivanlaista hajavaloa, kun sen kääntää kohti seinää. Ei häikäise ja valasee silti juuri sopivasti. 

Aiemmassa postauksessa esittelin kirppareilta löytyneitä tekstiileitä ja Esteri Tomulan Botanica-sarjaa. Nyt sain toteutettua pitkäaikaisen haaveeni, sillä löysin hyväkuntoisen Esteri Tomulan Vegeta-kattilan 25 eurolla! Kantta tällä ei valitettavasti ollut. 

Vielä olisi monta kaappia ja yksittäistä laatikkoa pengottavana ja tyhjennettävänä, mutta pienikin siivoaminen auttaa piristämään mielialaa.

Marimekkoelämää

Suomen käsityön museossa avautui perjantaina värejä ja kuoseja pursuileva kokonaisuus Marimekkoelämää. Näyttely on läpileikkaus Marimekon historiasta 1950-luvulta tähän päivään saakka. Marimekon perustaja , Armi Ratia (1912-1979), ei tyytynyt tuottamaan vain kankaita ja vaatteita, sillä hänen visiossaan Marimekko oli elämäntapa. Yhtiö laajensi tuotantoaan käsittämään mm. kodin esineistöä ja sisustuksia. Suunnitelmat huipentuivat 60-luvulla Marikylään, jonka tarkoituksena oli rakentaa Porvooseen sekä tehdas että asuntoalue, ja koota kylään paitsi tehtaan työntekijät myös Marimekosta innostuneet kuluttajat. Suurista visioista huolimatta Marikylä jäi lopulta toteutumatta. Suomen käsityön museon näyttely on koottu Designmuseon kokoelmista ja kuraattorina on toiminut Designmuseon Harry Kivilinna.  

Designmuseon Harry Kivilinna esittelemässä näyttelyä.

Armi Ratia ei ollut itse kiinnostunut suunnittelemaan painokangasmalleja, mutta hänellä oli koulutuksensa ja mainostoimistotaustansa vuoksi hyvät suhteet suunnittelija- ja taiteilijapiireihin. Vuokko Nurmesniemi (1930-) palkattiin ensimmäiseksi vakinaiseksi suunnittelijaksi vuonna 1953. Hän oli uuden pukeutumiskulttuurin sanansaattaja. Vaatteet rikkoivat sitä kaavaa, jolla naisten odotettiin tuolloin pukeutuvan ja mitä heidän tuli edustaa. Nurmesniemi suunnitteli tyköistuvien mekkojen tilalle väljiä heiluhelmoja, joissa oli helppo liikkua. Hän suunniteli myös kuuluisan Jokapoika-paidan vuonna 1956.  

Vasemmalta oikealle Vuokko Nurmesniemi: Nasti-kankaasta (1957) valmistettu Heiluhelma (1958); Vuokko Nurmesniemi: Pirput Parput-kankaasta (1957) valmistettu Leikki-mekko ja Annika Rimala: Oiva Toikan suunnittelemasta Tattari-kankaasta (1961) valmistettu mekko vuodelta 1961.

Marimekko osallistui vuonna 1959 Cambridgen yliopistokaupungissa, Bostonissa, Design Research -nimisen liikkeen järjestämään suomalaisen muotoilun näyttelyyn. Kyseisen näyttelyn seuraukset olivat Marimekolle merkittäviä. Design Researchin omistaja, Benjamin Thompson, vei mekkoja myyntiin myös kesäpaikkaansa Cape Codiin, jossa sijaitsi myös Kennedyn perheen kesähuvila. Kesällä 1960 käynnistyi John F. Kennedyn ja Richard Nixonin vaalitaistelu. Jacqueline Kennedy oli tuolloin raskaana ja osti itselleen yhdeksän Marimekkoa. Rouva Kennedyä ja Marimekko-ostoksia seurattiin vaalikampanjan ajan lehdistössä ahkerasti. Maailman suurimpiin tietotoimistoihin lukeutuva AP julkaisi 19. marraskuuta 1960 artikkelin, jonka otsikkona oli "Finnish Fashion for the First Lady". Jouluna 26.12.1960 Sports Illustrated -lehden kaksoisnumeron kannessa poseerasi tuleva presidentti John F. Kennedy puolisoineen. Muoti-ikoniksi nousevalla rouva Kennedyllä oli yllään vaaleanpunainen Vuokko Nurmesniemen Nasti-kankaasta valmistettu hellemekko.

Jacqueline Kennedy Marimekossaan 1960. Kuva täältä.

Vasemmalla Annika Rimalan Takila-mekko (1967) Vuokko Nurmesniemen suunnittelemasta Galleria-kankaasta (1957), oikealla Annika Rimalan Monrepos-mekko (1967) Keidas-kankaasta (1967).

Pentti Rinnan Karkki-kankaasta suunniteltu Liekku-mekko vuodelta 1971.

Pentti Rinnan (1946-) tulo Marimekkoon vuonna 1969 aloitti uuden jakson. Hän oli ensimmäinen varsinaisen vaatesuunnittelijan koulutuksen saanut suunnittelija yrityksessä. Ensimmäinen ulkomainen suunnittelija oli puolestaan japanilainen Katsuji Wakisaka (1944-), joka tuli yritykseen vuonna 1968. Wakisakan mallit olivat usein ilmeeltään lapsenomaisia ja värikylläisiä.

Kerstin Ratian Kampeeri-mekko (1976) on valmistettu Maija Isolan suunnittelemasta Oraakkeli-kankaasta (1977). Taustalla Fujiwo Ishimoton suunnittelema Ilma-painokangas (1985).

Suomen eläessä vaikeaa lamakautta vuonna 1991, Kirsti Paakkasen (1929-) ilmestyminen Marimekon johtoon oli yksi harvoista positiivisista uutisista. Hänestä tuli hetkessä mediapersoona, joka oli jatkuvasti keskellä tapahtumia. Jukka Rintala (1952-) oli ensimmäinen Paakkasen Marimekkoon palkkaama uusi suunnittelija. Muita uusia suunnittelijoita olivat mm. Ilona Pelli-Susimäki ja Jaana Parkkila (1958-). Mika Piirainen tuli joukkoon vuonna 1994 ja vuonna 1997 palkattiin Ritva Falla (1952-), joka suunnitteli business-mallistoa. Pääosan mallistosta muodostivat jakkupuvut ja päällystakit. 

Maija Isolan Musta lammas-kankaasta (1950) valmistettu hame (1957). Vieressä Isolan Seireeni-painokangas vuodelta 1964.

Vuosituhannen vaihtuessa ja retrobuumin noustessa heräsi kiinnostus myös Marimekon vanhoihin painokangasmalleihin. Vaatteita varten kuvioita pienennettiin ja Maija Isolan (1927-2001) vuonna 1964 suunnittelemasta Unikko-kuosista tuli suositumpi kuin koskaan aiemmin. Vuonna 2008 Marimekon johtoon tuli Mika Ihamuotila (1964-), joka rakensi yhtiötä määrätietoisesti kansainväliseen suuntaan. Nykyinen toimistusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko nimitettiin huhtikuussa 2015, jolloin Mika Ihamuotila siirtyi Marimekon hallituksen puheenjohtajaksi.

Yksityiskohta Liisa Suvannon Liekki-mekosta vuodelta 1974.

En ole koskaan itse kokenut olevani intohimoinen Marimekko-tyttö (kuten blogimaailman Ultimate Marimekko-tyttö Riikka), vaikka olen aina tuntenut sellaisia. Olen myös ylpeästi aina tiedostanut Marimekon välittävän iloisen positiivista Suomi-designia kotimaan rajojen ulkopuolelle. Marimekko-fanille näyttely ei todennäköisesti tuo tiedollisesti mitään uutta, mutta itselleni Designmuseon tuottaman näyttelyesitteen lukaiseminen tuli tarpeeseen. Yllättävää oli esimerkiksi tuo Marikylästä unelmointi sekä se, että 1980-luvulla suunnittelijana on toiminut myös Kuutti Lavonen!

Pentti Rinta: Lorina-kankaasta valmistettu Peli-asu (1972). Taustalla Maija Isolan Ibir-painokangas vuodelta 1970.

Satu Maarasen Potti-kankaasta suunnittelema Arpa-mekko vuodelta 2014.

Näyttelystä nousi nopeasti esiin omia suosikkeja, kuten oranssi ja tyttömäinen Liekku-mekko sekä pitkähelmainen Monrepos. Pidin eniten juuri noista 1960-70-lukujen kuoseista. Suoraan sanoen 1980-90-luku ovat edelleen kuoseiltaan ja väreiltään sellaisia, joita en kaipaisi takaisin. 2000-luvun mekoissa oli taas sellaisia malleja, joista voisin kuvitella suurimman osan myös omaan vaatekaappiini.

Kolmessa kerroksessa sai siis hyvän läpileikkauksen Marimekon vuosista tekstiileistä esineisiin, asusteisiin ja sisustustuotteisiin. Ala-aulassa esiteltiin mm. Jukka Rintalan näytöspukumaisia asuja sekä Marimekon vanhoista retrokuoseista valmistettuja uusia mekkoja 2000-luvulta. Mekkojen valmistuksessa on onnistuttu mielestäni vuosikymmenestä toiseen. Jokaisena aikakautena ne on suunniteltu siten, että mekkoja voi käyttää rennosti kotona, työasuina toimistossa tai hienommin juhlatilaisuuksissa. Jokaisessa ympäristössä mekot herättävät positiivista huomiota.

Näyttelyyn on tuotu Yle Arkistosta kaksi videota, joista toinen on henkilökuva Armi Ratista ja toisessa seurataan Annika Rimalan suunnittelemien vaatteiden valmistusta Marimekossa. Lisäksi kävijät saavat jakaa omia muistojaan Marimekon kuoseista näyttelyseinälle tai osallistua Instagram-kilpailuun verkossa.

Kauppakeskus Tawastin Marimekko-liike.

Sitruunapuu-kuosia Marimekko-liikkeessä ja Sukat makkaralla-lasiastioita.

Mitä lähemmäs nykypäivää tullaan sitä hillitymmäksi kuosit ovat mielestäni käyneet. Tai näin ajattelin ennen kuin kävin piipahtamassa myös Kauppakeskus Tawastin Marimekko-myymälässä ja näin Sitruunapuu-kankaan.

Akvarellimaalaustenomaiset kuosit ovat viehättäviä ja tähän aikaan sopivia, mutta elän kyllä itse edelleen niin vahvaa retrobuumia, että niistä jää puuttumaan se jokin. Tosin savolaisena pitää nostaa erikseen esille Reeta Ekin Hulahula-kankaasta valmistettu Hittaasti-hame. Hittaasti hyvä tulloo.

Kantti-mekon myrskyävää merta akvarellimaisessa kuosissa Marimekko-liikkeessä. Kuosi on nimeltään Luovi ja sen on suunnitellut Aino-Maija Metsola.

Mutta kuten aiemmassa postauksessani sivulauseessa valittelin, ettei vaatekaupoissa ole tarpeeksi värejä, niin onhan siellä. Pitää osata vain etsiä oikeista paikoista. Suomen käsityön museon Marimekkoelämää-näyttely jatkaa mielestäni iloisella otteella Jyväskylän taidemuseon Ehtiihän sinne Pariisin myöhemminkin-näyttelyn teemaa 1950-1960-luvuista. Mikäli haluaa itselleen kokonaisvaltaisen retrobuumielämyksen niin suosittelen kipaisemaan ensin taidemuseolle katsomaan tuon aikakauden kuvataidetta (ja kerrostalokotia sisustuksineen) ja jatkamaan väri-ilottelua Suomen käsityön museoon, tai päinvastoin.

Vielä muutama kuukausi sitten sanoin, että suomalainen taide- ja kulttuurielämä 1940-1970-luvuilla tuntuivat vierailta, mutta näiden Jyväskylän näyttelyiden jälkeen voin sanoa tietyllä tavalla eläneeni noita vuosikymmeniä uudelleen. Tervetuloa retroilemaan Jyväskylään!

Lähde: Designmuseon Marimekkoelämää-näyttelyesite.
 

Marimekkoelämää - väriä, raitaa ja muotoja-näyttely 

esillä Suomen käsityön museossa 30.8.2015 saakka.