Kuopion tuomiokirkko 200 vuotta

Lisää tunnelmia Kuopion kulttuurikentältä. Kulttuurihistoriallisessa museossa on vielä hetken aikaa esillä Kuopion tuomiokirkon 200-vuotisjuhlanäyttely Ajasta aikaan. Olin innoissani aiheesta jo helmikuussa, mutta kaiken kiireen keskellä kuukaudet vierähtivät jo huhtikuulle. Viestittelin museolle vasta edellispäivänä, että saisinko tulla kamerani kanssa näyttelyyn kuvaamaan ja sainkin kaupan päälle vielä näyttelyn tuottajan kanssani kiertelemään. 

Karoliina Autere hymyili aurinkosesti jo ovella. Hän taustoitti näyttelyn kokonaisuutta, työryhmää ja näyttelyratkaisuja. Minut veti paikalle lähinnä kirkolliset esineet ja tekstiilit, joten olin unohtanut täydellisesti, että näyttelyssä pääsee kokeilemaan myös virtuaalilaseja! Olihan se huikea kokemus! Ihan ensimmäseksi pitää mainita, että tällainenkin hajataittoinen silmälasipöllö voi nauttia kokemuksesta ihan normaalisti, sillä silmälasit mahtuvat vr (virtual reality)-lasien alle. Olen aiemmin kokeillut joitain virtuaalilaseja, mutta ne ovat edellyttäneet omien lasien poisottamista. Sen vuoksi kokemus on aiheuttanut lähinnä päänsärkyä kuin nautintoa. 

Vr-lasit päässä huomasi olevansa tuomiokirkon tornin parveketasanteella. Ympärillä avautui upea 360 astetta kattava tammikuinen pakkasmaisema panoraamoineen ja taivaankansineen. Pientä huimaustakin oli alussa havaittavissa. Minua ohjeistettiin seuraamaan lasien keskellä olevaa pistettä ja liikuttamaan sitä päätä kääntelemällä. Kävelemään ei saanut ryhtyä, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli, ettei törmäisi virtuaalimaailman ulkopuolella oleviin seiniin. Lasien keskellä olevaa pistettä liikuttelemalla sai nostettua nykymaiseman päälle mm. historiatietoja ja vuoden 1900 kuvia samoista maisemista. 

Kuva täältä.

Kyseisen virtuaalimaailman takana on kuopiolainen kuvataiteilija ja pelikehittäjä Sampsa Kuha. Kuha myöntää omissa peleissään tekevänsä ”aika paljon räiskintää”, mutta samanaikaisesti hän on taiteilijana kiinnostunut virtuaalitodellisuuden tuomisesta museomaailmaan. Vuonna 2014 hän teki demon tulevaisuuden taidemuseosta, jossa voi astua taulun läpi maalauksen sisäiseen maailmaan. Tämän kokemuksen jälkeen yksikään kävijä ei voi pitää museoita tylsinä ja pölyttyneinä paikkoina. Kun niille annetaan mahdollisuus, vain taivas on rajana (vink vink nykyinen hallitus). Virtuaalimaailma on saanut paljon huomiota ja positiivista palautetta kaikenikäisiltä kävijöiltä.

Ennen vr-laseja kirkon torniin kiivetään videon avulla.

Tämän häkellyttävän kokemuksen lisäksi näyttelyssä on paljon myös perinteisempiä esittelymuotoja. Saavutettavuutta on ajateltu monipuolisesti, sillä näyttelyn sisältöön voi tutustua tavalliseen tapaan seinätekstien avulla, paperiversiona tai verkkonäyttelynä. Halutessaan kävijä voi istahtaa myös kirkonpenkkiin ja katsella seinälle heijastettuja esinenostoja tuomiokirkon historian varrelta. 

Vanhojen urkujen kuvasuurennoken ääressä voi kuunnella 1800-luvun urkumusiikkia. Näytteet J.S. Bachin ja F. Couperin kappaleista on soitettu tuomiokirkon nykyisillä Bruno Christensen & Sønnerin rakentamilla uruilla, mutta äänikerrat on pyritty valitsemaan Johan Råmanin disposition (1839) mukaisiksi.

Nykyinen suvivirsi on iskostunut tajuntaan niin syvästi, että tuntui oudolta tavata vanhasta virsikirjasta vuoden 1701 sanoja:

Jo joutuu armas aika ja suwi suloinen,

joll' kauniist' kaiken paikan kaunistaa kukkanen;

nyt armas auriko meitä taas lähtee lähemmäks,

hän kuolleet hautoo, heitä taas tekee eläwäks.

Ne niitun kukat sorjat, ja laiho laaksossa,

niin ylpiät yrttitarhat, puut wihriät werassa,

ne meillen muistuttawat suurt' hywyytt' Jumalan,

jonk' kaikk' ain' nähdä saawat, juur' ympär' wuoden ain'.

Nyt lintu äänell' sorjall', taas laulaa taitawast',

onk'(?) me siis mahtais Luojall' tääll' weisat iloisest?

Mun sielun' Herraa kiitä, nyt riemu-laululla,

kuin ilottaa ja täyttää meit' laupioill' lahjoilla.

O Jesu Christe jalo! Sä kirkas paistehem',

ain kylmää luontoom' haudo, ja asu tykönäm'!

Sun rakkaudes tuli, ann' palaa sydämes'!

Luo meihin uusi mieli, pois murheet poista myös.

Esine Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Kuva:  KUHMU/ Kari Jämsén.

Kahteensataan vuoteen mahtuu paljon. Karoliina kertoi, ettei näyttelyssä tuoda esille niinkään uskontoa vaan esineistöä ja sitä kautta historiaa ja kulttuuria. Esineistä ei tietenkään voi irrottaa niiden käyttötarkoitusta ja yksi ihmeellisimmistä esineistä oli ns. sammakkoarkku. Koskaan en ollut moisesta kuullut vaikka tiesin, että kirkkojen ja alttareiden alle on haudattu vaikka mitä. Sammakkoarkku löytyi Kuopion tuomiokirkon kivijalasta ja tuotiin museoon vuonna 1900. Vastaavanlaisia sammakkoarkkuja on löydettu tuomiokirkon lattian alta ainakin 32 kappaletta. Tämä osoittaa, kuinka pakanauskonnot kulkivat kristinuskon rinnalla. Arkku liittyy taikauskoon, jossa yritettiin saada itselle lisää kalaonnea tai viedä se vastaavasti pois naapurilta:

"Arkku tehtiin lepästä ja sinne laitettiin kolme palaa verkkoa, jotka oli leikattu naapurin nuottaverkosta. Verkon palat joko käärittiin sammakon ympärille tai laitettiin sen pään alle. Sammakko kiinnitettiin arkkuun neulalla, jossa oli valkoista lankaa. Arkku heitettiin sitten kirkon alle, koska kirkkoja pidettiin erittäin voimallisina rakennuksia, joiden uskottiin antavan voimaa niihin sijoitetuille esineille ja näin ollen siis vahvistavan niihin liitettyjä loitsuja. Mitä lähemmäs arkku saatiin alttaria, sitä voimallisempana taikaa pidettiin."

Tuomiorkirkon saarnatuoli. Kuva: Tuttu Jänis 1930-1939.

Kirkon historiallisista kerroksista kertovat mm. eri remonttivaiheissa tehdyt muutokset. Alkuperäinen 1816 syntynyt uusklassinen arkkitehtuuri ja sisustus säilyivät 1900-luvun alkuvuosikymmenille saakka. Kirkon sisustus muuttui koristeellisemmaksi 1920-luvulla, jolloin Suomessa vallitsi ns. toinen kansallisromantiikan kausi. Tähän olin tutustunut käytännössä jo Petäjäveden uutta kirkkoa inventoidessa. Itse asiassa tuon Kuopion tuomiokirkon 20-luvun uudistuksen teki sama Kauno S. Kallio, joka toteutti Petäjäveden uuden kirkon uudistuksen vuosikymmen myöhemmin 1930-luvulla. Tuomiokirkko koki pelkistämisen jälleen 1950-luvulla, jolloin haluttiin palauttaa uusklassinen sisustus. Tällöin kirkkohopeat tilattiin Bertel Gardbergilta ja kirkkotekstiilit Dora Jungilta. Näyttelyssä onkin komea rivistö Jungin alttarivaatteita kaikissa liturgisissa väreissä.

Piispa Eino Sormunen vuonna 1962. Kuva: Tuttu Jänis.

Olen nähnyt kuvia ja kuullut puhuttavan Kuopion hiippakunnan piispana toimineen Eino Sormusen (1893-1972) piispansauvasta. Sauva oli hänen 60-vuotislahjansa hiippakunnan seurakunnilta vuonna 1953. Sen suunnitteli taiteilija Väinö Lätti (1912-2012), mutta Sormusen kerrotaan myös itsensä osallistuneen sauvan suunnitteluun. Sauva oli suurempi kuin kuvat olivat antaneet ymmärtää, ja on vaikea kuvitella moista koristeellisuutta luterilaiseen ympäristöön. Häntä tituteerattiin kulttuuripiispaksi, sillä Sormunen puolusti voimakkaasti kirkkotaiteen asemaa seurakunnissa. Taiteen ja koristeellisuuden kaipuu kyllä näkyy tuosta sauvasta. Näyttelyssä on esillä myös yläkuvassa Sormusen päällä näkyvä piispankaapu ja Dora Jungin alttarivaate.

Yksityiskohta Eino Sormusen piispansauvasta.

Museoesine ei ole museoesine mikäli sillä ei ole historiaa ja tarinaa tallennettuna muistiin. Yksi monista näyttelyn esimerkeistä on yllä näkyvä kalkkiliina, joka on valmistettu ennen vuonna 1817. Se on ollut käytössä tuomiokirkossa ainakin vuoteen 1860 ja tämän kyseisen kalkkiliinan Minna Canth mainitsee nuoruuden muistoihin perustuvassa pienoisromaanissaan Hanna.

Minulle tuli yllätyksenä tieto, että tuomiokirkossa oli ennen vuonna 1843 saatua alttaritaulua suuri alttariristi, minkä alle oli sijoitettu kullattu pääkallo ja reisiluut. Tämä viittasi Golgataan ja kuolemasta saatuun voittoon. Nykyisin tällainen esillä oleva pyhäinjäännöskulttuuri tuo välittömästi kaikuja katolisuudesta. Museo sai kullatut reisiluut kokoelmiinsa kirkon remontin yhteydessä vuonna 1961, mutta pääkallo ei ollut mukana lahjoituksessa. Pyhän miehen luut ovat peräisin Viipurista.

Joillekkin nämä kirkolliset esineet ovat ehkä tylsiä, mutta minä olen aina yhtä innoissani kaikesta! Voi tehdä vertailuja ja rinnastuksia aiemmin nähtyihin esineisiin ja asioihin, ja punoa kerta toisensa jälkeen tarinaa kirkon vaikutuksesta kulttuuriin ja päinvastoin. Usko ja uskomukset ovat kuitenkin vaikuttaneet kulttuuriimme kautta aikojen, vaikka nykyisin niiden merkitys onkin vähäisempi ja näkymättömämpi. Mutta kyllä niitä siellä on, kun mietitte esimerkiksi sanontoja Jaakobin paini, Jobin posti, heittää ensimmäinen kivi, varjella kuin silmäteräänsä, kasvoista kasvoihin, ylpeys käy lankeemusken edellä tai kunnia sille jolle kunnia kuuluu. Jokainen on varmasti joskus kuullut myös esimerkiksi tällaisista uskomuksista:

• Tikapuiden ali ei pidä kulkea, sillä se on huono enne.
• Jos musta kissa juoksee edestäsi tien poikki, niin se on huono enne. Silloin pitää sylkäistä vasemman olan yli.
• Lapsesta tulee tavallista viisaampi, jos se syntyy hammas suussa.
•  Jos hääpäivänä satoi, se ennusti hääparille rikkautta.

Kuopion tuomiokirkon 200-vuotisjuhlanäyttely Ajasta aikaan

 Kuopion museossa 24.4.2016 saakka.

Humanisti ja informaatioteknologia

 
Ajatuksia ensimmäiseltä tieto- ja viestintäteknologian kurssilta. (Kyllä, taidehistorian opintoihin kuuluu tällainenkin paketti.)


"Kurssille tullessani olin epäileväinen. Mitä humanisti tekee tieto- ja viestintäteknologian kurssilla? Melko pian kurssi alkoi kuitenkin vaikuttaa mielenkiintoiselta ja opettaja innostavalta. Osaan mielestäni hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa hyvin omaan käyttötarkoitukseeni nähden. Nykypäivänä, ja uusien opintojen myötä, eivät lisätieto ja mahdollisuudet ole kuitenkaan koskaan pahasta.

Tieto- ja viestintäteknologiaan minulla on viha-rakkaussuhde. Olen hyötynyt paljon esimerkiksi hakupalveluista, kartoista ja ”puhelinluetteloista”, mutta nopea kehitys ja oletus, että kaikesta pitäisi tietää jotakin ahdistavat. Liian nopea kehitys laittaa ainakin minulle jarrut päälle heti, jos jotakin asiaa aletaan tyrkyttää, ja utelias mieliala vaihtuu negatiiviseen asian hylkimiseen. Minusta tieto- ja viestintäteknologian pitäisi olla väline kaikkeen mahdolliseen, ei itse tekemisen ja riippuvuuden kohde.

Tieto- ja viestintäteknologia antavat loputtomasti mahdollisuuksia, mutta kaiken hyvän sivutuotteena tulevat myös omat riskinsä. Itse olen huomannut varsinkin sen, että laskujen maksaminen netin kautta on nopeaa ja vaivatonta, mutta se on nopeaa ja vaivatonta meille nettiä paljon käyttäville. Esimerkiksi vanhempani ovat nyt tottuneet maksamaan paperilaskunsa netin kautta, mutta isovanhemmillani tämä ei tule koskaan onnistumaan. Nyt ollaan siirtymässä/siirrytty e-laskuihin, ja vanhempani tuskastelevat tätä paperilaskujen katoamista. Nopeat muutokset pudottavat kyydistä vanhemmat ihmiset ja vähemmän nettiä käyttävät. Nykyään oletetaan että kaikilla tulisi olla tietokone ja Internet käytössään, ja siitä sakotetaan jos näin ei ole. Muistaakseni lähetettävistä paperilaskuista aletaan periä tulevaisuudessa maksu.

Itse pidän blogia hyvänä välineenä purkaa ajatuksiani. Esimerkiksi taidenäyttelyjen jälkeen haluan jakaa kaiken innostukseni ja vihastukseni. Blogin kautta löytää samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa jakaa kokemuksia. Siellä saa hyvällä omallatunnolla jaaritella pitkät tovit aiheesta kuin aiheesta välittämättä siitä, jaksaako joku kuunnella vaiko ei. Kiinnostuneet lukevat ja kommentoivat, muut eivät. Loppujen lopuksi kirjoitan tekstejäni itseäni varten. Kehitän taiteellista ja kriittistä ajatteluani ja pidän yllä kirjallista osaamista. Minua hieman pelottaa tulevaisuudessa käsialojen katoaminen, joten itse tykkään lähetellä käsinkirjoitettuja kortteja ystävien nimi- ja syntymäpäivinä. Sellaisia on myös ihanaa saada, sillä ne ovat katoavia harvinaisuuksia. Käsialojen huonontuminen, katoaminen ja hävittäminen on pelottavaa, sillä käsialat ovat yksi inhimillisyyden mittari. Eivät eläimet osaa kirjoittaa. Mikä meidät tulevaisuudessa erottaa koneista ja pitää inhimillisinä?

Mihin tämä maailma on menossa? Onko kaiken OLTAVA verkossa? Ystävyys siirtyy verkkoon, rakkaudet löydetään verkosta, yritykset ja toiminnot siirtyvät verkkoon, kaiken saa verkosta. Häviääkö fyysisyys kokonaan? Onko väärin VAATIA fyysisyyttä? Viestintäteknologia sosiaalistaa, mutta se myös passivoi.
"