Performansseja

 
Kirsi Pitkäsen Kupla-performanssista muistui mieleeni Kirsin pitämät performanssitunnit edellisessä koulussani.



Tunneilla tehtiin kaikkea hauskaa ja päätöntä. Muodostettiin tuoleista veistosryhmä, ryhmänä tuli ilmaista vartalolla muun muassa karvaista viivaa, punaista palloa, vihaista koiraa jne. Tunnit rohkaisivat esiintymään, poistivat estoja ja lisäsivät ryhmähenkeä.



Yksi mukavimmista tehtävistä oli tehdä postitaidetta. Jokaiselle arvottin ryhmän sisällä henkilö, jolle tuli lähettää postin kautta jotain käsintehtyä taidetta. Toinen mieleenpainuvin kerta oli se, kun levitimme aulan täyteen paperia ja tehtävänä oli maalata koko paperi täydessä hiljaisuudessa. Aluksi hiljaisuus tuntui vaikealta, mutta lopulta rentouttavalta. Osa maalasi pensseleillä, osa käsillään ja osa jaloillaan.
Ruoka-aika koitti ja aulan halki alkoi kulkea toisia opiskelijoita, jotka ihmettelivät ääneen meidän touhujamme. Emme saaneet vastata. Osa uskaltautui mukaan maalaamaan.


Flash mob tempaus ei tainnut tapahtua performanssikurssilla, mutta niiden tuntien innoittamana. "Flash mob on tapahtuma, jossa joukko ihmisiä kerääntyy julkiselle paikalle ja tekee ennalta sovittuna ajankohtana jotain odottamatonta. Tapahtumat suunnitellaan yleensä internetin välityksellä, jossa kerätään osanottajia ja sovitaan aika, paikka ja tehtävä asia." (Wikipedia)

Ryhmän sisällä syntyi ajatus pilkkimisestä. Kuopion torilla on/oli maahan upotettuja valaisimia, jotka näyttivät ihan pilkkirei'iltä. Kokosimme kasaan ryhmän, jonka tarkoituksena oli mennä pilkille Kuopion torille toukokuun loppupuolella 2009. Pilkkiminen kesti muistaakseni kolme minuuttia, jonka jälkeen jokainen lähti paikalta omille teilleen.
Tempaus herätti huomiota. Lapset ja lapsiperheet olivat innoissaan, osa uskaltautui mukaan pilkille. Vanhempi väestö ei oikein ymmärtänyt tilannetta ja tiukkoja kysymyksiä sateli: "Mitä te teette?, Miksi?, Onko tämä joku mielenosoitus?, Vastustatteko pilkkimistä?"



Suomessa flash mobbeja tehdään jonkin verran, maailmalla suurieleisestikin. Eniten taidan pitää tanssiteemaisista flash mobeista, vai mitäs pidätte näistä:







Tässä yksi hienoimmista "jäätymisistä" Grand Central Terminalissa New Yorkissa.


 

Pyhiinvaeltajan päiväkirja

 

Galleria Harmoniassa on esillä 16.10.2011 saakka Martti Anttilan näyttely Pyhiinvaeltajan päiväkirja - valokuvia Intian pyhiltä joilta. Vierailin ensimmäistä kertaa Galleria Harmoniassa, upeassa 100-vuotiaassa rakennuksessa, joka on ennen toiminut harmonitehtaana. Huoneita ei siis ole alunperin rakennettu galleriakäyttöön, mikä tekee nyt näyttelytilasta hieman sekavan.


"Kiinnostuin jo varhain itämaisesta filosofiasta. Matkustin Intiaan ensimmäisen kerran kahdeksantoistavuotiaana, vuona 1972. Seuraava matka kesti vuosia, sillä jäin asumaan Etelä-Aasiaan. Minuun teki syvän vaikutuksen, kuinka jokia ja muita luonnonpaikkoja pidettiin pyhinä.

Kun palasin Intiaan valokuvaajana vuonna 1986, halusin kuvata elämää ja tunnelmia Gangesin ja Jamunajoen pyhillä paikoilla sekä jokivarsilla. Matkustin busseilla ja junilla pyhiinvaelluskohteisiin, joista tein kävelyretkiä ympäristöön. Gangesilla näin jälkiä vanhoista jokikulttuureista, mutta vasta myöhemmillä matkoillani kiertäessäni Narmadajokea pääsin jakamaan pyhiinvaeltajien sielunmaiseman. Narmadalla näin, miten moderni Intia kohtelee luontoaan ja perinteisiä elämäntapojaan. Aiemmin niin puhtaana soljunut Narmada on muuttunut patoaltaiden jonoksi. Joen kuolema on hajottanut satoja kyliä ja hukuttanut alleen alkuperäisheimojen asuinalueita."

Anttila on omistanut näyttelynsä kaikille niille, jotka ovat joutuneet muuttamaan pois patojen tieltä.


Isoisä maistaa teetä. Galja 2005. Martti Anttila.

Mustavalkoiset valokuvat ovat pieniä tutkimusmatkoja yhteen hetkeen, yhteen kuvaan. Ensimmäisessä huoneessa ihastun valkohapsiseen vanhaan mieheen, joka maistaa teetä; taustalla hymyilee ja tilannetta tarkkailee nuori nainen.

Seinämän toisella puolella katseen pysäyttää "Nainen Dindorista, 2005", jossa nainen miltei sulautuu tummaan kalliotaustaan. Hopeanharmaiden hiusten ja kirkkaiden silmien kanssa kilpaa säihkyy nenäkoru.

Kuvien rinnalla kulkee pieniä tekstikatkelmia, jotka antavat syvemmän mahdollisuuden olla matkalla mukana.


Pyhiinvaeltajat tervehtivät toisiaan joen yli. Belkhedi 2005. Martti Anttila.

"Auringon noustessa kylpijät tekevät rannalla perinteisiä aurinkotervehdyksiä. Ilma on täynnä ääniä; lintujen viserrystä, palstanpitäjien huutoja, vesipumppujen surinaa ja temppelien kovaäänisten kuulutuksia.

Vastarannalle saapuu lähikylien väkeä viettämään purnimaa, eli täydenkuun päivää. Värikäs joukko kylpee, laittaa ruokaa, iloitsee ja tapaa sukulaisia sekä ystäviä. Joessa pestyt sarit kuivuvat rantatörmillä.---"


Liikenneruuhka vanhassa Varanasissa. 1988. Martti Anttila.

Viimeisen huoneen kuvat hätkähdyttivät eniten niin kauneudellaan, huumorillaan kuin rujoudellaankin. "Taivaallisen rauhan aukio, Manali 1988" kuvassa paimen on nukahtanut kahden lampaan kanssa kesken paimenpuuhien. "Liikenneruuhka vanhassa Varanasissa, 1988" sai hymyilemään, sillä kujan oli tukkinut janoinen lehmä. Näyttelyn ehdottomasti koskettavin kohtaaminen oli "Ole hyvä, ota minusta kuva, Sonpur 1986" teoksen äärellä. Puolet kasvoistaan kankaalla peittänyt mies oli pyytänyt Anttilaa ottamaan hänestä valokuvan. Anttilan kohottaessa kameransa, mies oli siirtänyt kankaan kasvoiltaan, jolloin vasentapuolta peittävä suuri kasvain paljastui. Miehen katse oli kaikesta huolimatta kirkas, vaikka hänen ajatuksiaan ei voinut lukea. Kuva, joka pitää itse kokea.

Hieno näyttely, jonka jälkeen en saanut tuon miehen katsetta mielestäni. Anttilalle ei ole oleellista onko kuvattava seutu ja kulttuuri tuttu vai vieras, tärkeintä on kyky pitää silmät auki ja nähdä. Ja niin Anttila on tehnytkin.

Kuvat täältä.
 

Viikonloppu Savossa

 
Viikonloppu alkoi lounastamalla Kallavedessä, moikkaamalla ukkia ja illalla testattiin remontoitu sauna/pesuhuone. Syötiin roppakaupalla lämpimiä voileipiä ja ja naurettiin kavereiden kanssa. Tänään ehdittiin vielä käydä tervehtimässä mummoa ennen junaan lähtöä. Viikonlopun keskipiste taisi jälleen olla pikkusiskon nappisilmäinen koiravauva.

Rakastan syksynpunaista väriä. Keltainenkin on auringonpaisteella häikäisevä.








 

Puolalaistalosta löytyi taidekokoelma

 
The Telegraph lehti paljasti poliisien löytäneen ränsistyneestä puolalaistalon piharakennuksesta 300 taideteosta. Rakennus kuuluu 92-vuotiaalle entiselle muurarille. Poliisi selvittää miehen osuutta asiaan. He myös arvelevat taulujen tulleen hylätyksi toisen maailmansodan loppupuolella.

Kokoelma on kärsinyt huonosta säilytyksestä viimeiset 66 vuotta, joka on nyt siirretty Szczecin museoon. Osa maalauksista on italialaisia, joukossa myös renessanssi- ja barokkimaalauksia, joten odotan mielenkiinnolla taiteilijoiden nimien paljastusta... Natsien osuus taideteosten provenienssissa ei myöskään liene ihmeellistä, mikäli tällaisia leimoja tai merkintöjä teoksista löytyy.

Aiheesta lisää The Telegraph lehden sivuilta.
 

Sikstuksen kappeli

 
Nyt pääset ilmaiseksi ihastelemaan Michelangelon freskoja Sikstuksen kappelissa seuraavan linkin kautta, klik. Zoomauksella pääsee ihastuttavan lähelle yksityiskohtia!