Uteliaisuus

 
Tämä on sadas (!) kirjoitukseni ja nyt haluaisin tietää teistä lukijoistani hieman enemmän. Täällä on virallisia ja vakiolukijoita, mutta teitä ns. hiljaisia lukijoitakin on paljon, ainakin kävijälaskurin pyörimisestä päätellen.

Jos ette halua itsestänne muuta kertoa niin olisi hauskaa kuulla kuinka löysitte/eksyitte blogiini? Ja mikä saa teidät kurkkimaan blogiani? Ja jos pidätte omaa blogia, kertokaa, niin tulen vastavieralulle.

Kuva ei liity aiheiseen juuri mitenkään,mutta löysin sen piirustusarkistostani.


Philodendron, lyijykynä, 2007
 

Löytöjä

 
Perjantain kunniaksi päätin heti aamulla suunnistaa kirpparille, kun oli luentovapaa päivä. Mukaan tarttui yhtä ja toista, enemmänkin olisi tarttunut jos olisi raaskinut ostaa. Pikkusiskolle löysin pukinkonttiin mukavia juttuja, mutta niitä en voi paljastaa. Paljastan sen sijaan mitä löysin itselleni:


Pentikin pehmoinen nalle, 2 euroa.

Lucas Cranachin taidekirja, 2 euroa. Tykkään noista Maailman maalaustaiteen mestareita kirjasista. Niissä on suuret kokosivun värikuvat ja alkusivuilla tietoa taiteilijan elämästä. Sarjan kirjoja minulta löytyykin jo monta. Lisäksi maalauksista on suurennettu joitain yksityiskohtia, joita on mukava tutkia.

Amelie elokuva, 3 euroa. Kerran olen tämän nähnyt ja olen pitkään tahtonut sen leffahyllyyni; nyt sen sain :)

Zara T-paita, 5 euroa. Ihastuin piirrettyyn miehen kuvaan,joten se oli pakko napata mukaan, vaikka virallisesti onkin miestenpaita. Koko kuitenkin istui hyvin, joten ei kai sillä niin väliä onko miesten- vai naistenpaita.

Aurinkoista perjantaita lukijoilleni! :)
 

Muisti ja museoiden valta

 
Miksi tarvitsemme museoita ja miksi haluamme säilyttää muistoja ympäristöstämme?

Muisti on unohduksen ja kuoleman vastavoima. On turvallista elää paikassa, jossa on muistijälkiä ajan jatkumosta. Jatkumo on todiste siitä, että täällä on elänyt ihmisiä jo ennen meitä, mikä luo uskoa tulevaisuuteen.



Museot joutuvat jatkuvasti tekemään kulttuurisia valintoja siitä, mitä säilytetään ja mitä ei. Museot päättävät mitä objekteja kokoelmiin valitaan, mitä jätetään pois ja millaisia kontekstitietoja kirjoitetaan. Museot unohtavat ja muistavat esineiden kautta, muokkaavat ja pitävät yllä kulttuuria. ”Tämän vuoksi museoiden kokoelmista vastaavat ovat vallan haltijoita, sillä heidän päätöksensä vaikuttavat suuresti siihen, millainen menneisyys tulevaisuudessa on.” Hurjaa, mutta totta.

”Who controls the past,
controls the future:
who controls the present,
controls the past”
– Georg Orwell –

Tällaisia mietteitä on valmistautuessani museologian tenttiin. Yllä oleva teksti on museologian professorin Janne Vilkunan luennolta sekä Suomen museoliiton julkaisemasta (2009) Museologia tänään –teoksesta.

(kuvat jokunen vuosi sitten Latvian,Riian opintomatkalta)
 

Paleface

 

Räppimusiikki on aikaa sitten jäänyt nuoruuteen, mutta yksi on kuitenkin kulkenut vuosissa mukana,Paleface eli Karri Miettinen. En aluksi pitänyt ajatuksesta vaihtaa englanninkieltä suomeksi, mutta Helsinki - Shangri-La poisti nuo mietteet. Eilen illalla pääsin pitkästä aikaa katsomaan herraa livenä. Räppäämisen lisäksi mies on englantilaisen filologian opiskelija, joka näkyy lyriikoissa. Syvällisempiä ja yhteiskuntakriittisempiä sanoituksia kuin useilla suomalaisilla kollegoillaan.


"Kun hyvinvointivaltiota Helsingissä luodaan,
julkisivuduunarit ne Tallinnasta tuodaan.
Hura-huh-hah-hei!
Mistä halvimmalla saadaan,
sillä niin me tehdään Helsingistä Shangri-La."


 

Eat Pray Love

 
Siinäpä vasta on elokuvalla hyvä nimi :) Kävimme ystäväni kanssa katsomassa tämän Julia Robertsin tähdittämän uutukaisen ja täytyy sanoa, että nautin joka minuutista. Yllättävän pitkä elokuva hurahti visuaalisesti erittäin kauniissa kohtauksissa, nautinnoissa, kyynelissä, rakkaudessa ja ennen kaikkea itsensä etsimisessä. Elokuvateatterista lähdin hymyillen; hyvänmielen elokuva, vaikka luulen sen vetoavan enemmän naisiin kuin miehiin. Taisin löytää hahmosta hieman itseäni. Suosittelen lämpimästi jos on ylimääräistä aikaa 2h 22 minuuttia. Leffa taitaa aikanaan löytyä omasta elokuvahyllystäni...


Lainaus Finnkinon sivuilta:

"Liz Gilbertilla (Julia Roberts) oli kaikki, mistä nykyaikaisen naisen kuuluu unelmoida - aviomies, talo ja menestyksekäs ura -mutta niin monien muiden tavoin hän koki olevansa hukassa ja yrittävänsä yhä epätoivoisesti etsiä sitä, mitä hän todella elämältään haluaa.
Avioeron jälkeen elämänsä käännekohtaan tullut Gilbert päättää irtautua oravanpyörästä, riskeerata kaiken ja mullistaa kuvionsa kertaheitolla: hän lähtee maailmanympärimatkalle, jolla hän voi rauhassa tutustua niin ympäröivään maailmaan kuin itseensä. Seikkailullaan hän löytää syömisen todellisen nautinnon ruokaillessaan Italiassa; hän löytää rukouksen voiman Intiassa ja lopulta yllättäen myös sisäisen rauhan ja aidon rakkauden tasapainon Balin paratiisisaarella.
Elizabeth Gilbertin bestseller-kirjaan perustuva elokuva Eat Pray Love - omaa tietä etsimässä todistaa, että on olemassa monta tapaa repäistä kunnolla ja tarkastella maailmaa aivan uudesta näkökulmasta."

Leffan jälkeen poikkesimme ystäväni kanssa iltateelle Hemingwaysiin. Matkalla sain napattua kuvan keskustan valaistusta Kompassista.




 

Tentti ja teräase

 
Huhhuh! Nyt se on sitten ohitse, ensimmäinen taidehistorian tentti ja samalla ensimmäinen yliopistotenttini. Hmm,mikä tunnelma? Tunnelma on suht hyvä; kuva- ja terminologiaosio menivät hyvin, kaksi esseetä eivät niinkään. Sain tekstiä, mutta en mielestäni tarpeeksi. Saa nähdä kuinka käy. Kirjoitin Suomen keskiaikaisten kirkkojen kuvataiteesta ja antiikin Rooman arkkitehtuurista ja sen uudistuksista.




Kotiin tullessani K heilui makuuhuoneessa miekan kanssa. Ei, kyseessä ei ole oikea miekka vaan jokin muovisekoitteinen harjoittelumiekka (jolla on kyllä painoa oikean miekan verran). Sai sen vihdoin postista. Tämä kuuluu hänen historiallinen miekkailu harrastukseensa. :) (Lisäyksenä vielä että harjoituksissa käyttävät ihan oikeitakin miekkoja ja tikareita, tämä muovinen on kotiharjoitteluun.)


Nyt voi rentoutua syysloman viettoon. Ensi viikolla olisi vielä edessä kulttuuriperintö/historia-kurssin tentti.
 

Piirrettyjä

 
Viikonloppuaamujen virkistyksenä ovat ihanat lapsuuden lastenohjelmat. Taotao pandamuorin tarinat ja Alfred J. Kwakin seikkailut jo päättyivät, mutta kiitos Ylen, ihanat sarjat jatkuvat, sillä nyt lauantaiaamuisin näytetään Nils Holgersson (Peukaloisen retket) ja sunnuntaiaamuisin Matka maailman ympäri 80 päivässä (Phileas Fogg ystävineen). Näistä vanhaan hyvään tapaan piirretyistä lastenohjelmista tulen niin hyvälle tuulelle, että päivät eivät voisi paremmin alkaa! Nykyisiäkin lastenohjelmia olen yrittänyt seurailla, mutta niistä on kadotettu se piirrettyjen hahmojen tunnelma; liian tietokoneella tehtyjä, liian trendikkäitä.



Onkos teillä jotain lapsuuden piirrettyjä joita kaipaatte,tai joista nautitte lapsina (tai vähän vanhempanakin)? Tai päinvastoin, pidättekö jostain nykyisistä lastenohjelmista?
 

Ei ihan joka päivä....

 
Niin,tänään lähdimme K:n kanssa suurten kassien kera kotiin Anttilan keskusvaraston tyhjennyksestä. K onnistui sitten katkaisemaan avaimensa pyörän lukkoon. Kyseessä oli sellainen irtolukko. Tietenkään vara-avainta ei enää ollut, sillä aiempikin avain oli lukkoon katkennut.
Kotiinpäin lähdettiin sitten pyörää kantaen. Onneksi matkalla oli K-Rauta, josta ostimme rautasahan ja sahasimme lukon poikki. Tilanne nauratti: ohikulkijat varmaan luulivat että olemme varastamassa pyörää, saati sitten kun sahasimme lukkoa K-Raudan pihalla... Harvoin sitä omaa pyöräänsä joutuu tiirikoimaan. Varsinaiset rikolliset.


 

Ensilumi

 
Aamulla verhot avatessani yllätys oli melkoinen. Maa oli aivan valkoinen ja taivaalta putoili suuria hiutaleita. Ensilumi.

Joko muuallakin satelee valkoisia tähtiä?




 

Ei kummempia

 
Tällä viikolla on ollut kipinä kirjoittaa jotain, muttei ole (ainakaan olevinaan) kovin kummoista sanottavaa. Taivaanrantoja ei sentään ole maalailtu, vaikka kuvasta voisikin niin päätellä, vaan koulujuttujen kanssa menee hyvin aikaa.


Tällä viikolla on tullut tutustuttua sekä hyvään että huonoon vierailevaan luennoitsijaan. Mielenkiintoinen aihe rakennushistoriasta meni aivan ohi, kun luennoitsija ei ollut vaivautunut harjoittelemaan esitystään. "Ööö" ja "Mmm" kuuluivat puheessa turhan usein. Toinen oli sitten päinvastainen yllätys. Vähemmän kiinnostava aihe verkkoyhteisöistä toimi loistavasti ammattimaisen, huumorintajuisen ja kansantajuisen luennoitsijan ansiosta. Lisäksi powerpointista oli tehty vaihteleva ja mielenkiintoinen, toisin kuin aiempi "luetaan tekstit suoraan seinältä ja unohdetaan yleisö" tyyppinen ratkaisu.

Kävin tutustumassa myös kaupungin uuteen suklaapuotiin Torikeskuksessa. Rakastuin pehmeänmakuiseen valkosuklaaseen. Suolapähkinöillä maustettu suklaa on hauska yhdistelmä, kun taas chilillä maustettu on, noh, tulinen, mutta pienissä erissä mukavakin makuelämys. Ja tuota chilisuklaata ei voi verrata Fazerin samanmoiseen, sillä chiliä on todella paljon enemmän. Levysuklaissa on kaikissa jokin mietelause, joten joka tilanteeseen kyllä löytyy sopiva, kuten minulle tuo "Tänä iltana minun päätäni ei säre".


Viikko sitten ostin parvekkeellekin hieman väriä kanervien muodossa. Olen aina pitänyt niistä. Kanervia oli lapsuudenkodissa ja mummolassa, ne ovat minulle parhaita talvikukkia. Nyt taitaa olla syksykin parhaimmillaan: keltaiset puut erottuvat havupuiden joukosta hehkuen. Aamuisin saa pyöräillä kahisevien vaahteranlehtikasojen ylitse. Ihana syksy!


Niin! Ja voitinhan minä Outimarikan blogista Wanhan ajan unelmaa tällaisen ihanan pyyhkeen! Ja sopii ympäristöönsä kuin nenää päähän :) Kiitos hänelle, paketti oli kauniisti paketoitu pienen kortin kera.


 

Fuksiaiset

 
Niin,eilen illalla ne sitten olivat, THE fuksiaiset. Teemana oli sirkus ja kaikki olivatkin pukeutuneet annettujen ohjeiden mukaan. Illan aikana nähtiin mm. taikuri, leijonankesyttäjiä, tirehtööri, nuorallatanssija, trapetsitaiteija, klovni, pellejä, karvainen nainen, ihmiskanuunankuula, kaniineja, ennustajaeukkoja ja voimamies. Tarjoilut toimivat, musiikki raikui ja ulkona suoritettiin erilaisia tehtäviä tehtäväpisteillä. Illasta jäi mukava ja onnistunut kuva, sillä tehtävätkään eivät olleet huonolla maulla järjestettyjä (pervoja) itsensä nolaamisia, vaan mm. musavisaa, tukkihumalaa, pienoisnäytelmiä, performansseja ja älyn testaamista. Pienessä ryhmässä nolaamiset eivät yhteishenkeä mielestäni kovin nostattaisi (enkä tiedä tekeekö se sitä isommissakaan ryhmissä, vinkiksi muille fuksiaisten järjestäjille...).