Otto Mäkilä: Havahtuminen

 

Otto Mäkilä: He näkevät mitä me emme näe, 1939. Kuva täältä.


Yle Teema näyttää tänään klo 20.25 alkaen Pia Andellinin dokumenttielokuvan Suomen ensimmäisestä surrealistista, turkulaisesta Otto Mäkilästä (1904 - 1955). T: Of Course My Films Oy/2011.

Lisää Otto Mäkilästä Wikipediasta. Turun taidemuseossa on menossa myös Otto Mäkilän näyttely Punainen levoton kipinä, 28.1.–29.5.2011.
 

Nukketaidetta

 
Suomen käsityön museossa on menossa Suomen nukketaiteilijat ry:n näyttely Nukketaidetta 10 vuotta - eikä suotta! Aulagalleriassa on toinen toistaan taidokkaampia nukkeja, lavatanssit ja joulukirkko kokonaisuudet saavat hymyilemään ihastuksesta.
Taidehistoriasta kiinnostuneena esittelen teille hieman maalausten innoittamana tehtyjä nukkeja.


Helene Schjerfbeck: Tanssikengät, 1882


Nukketaiteilija Ippa Särkkä


Helene Schjerfbeck: Toipilas, 1888


Nukketaiteilija Sirpa Ala-Louko


Leonardo da Vinci: Mona Lisa, 1507


Nukketaiteilija: Katriina Haukkala


Akseli Gallen-Kallela: Akka ja kissa, 1885


Nukketaiteilija Arja Jäppinen


Diego de Velazquez: La Meninas (Hovinaisia), 1656


Nukketaiteilija Mirja Haikala


Eero Järnefelt: Taiteilijan poika Heikki Järnefelt, 1897


Nukketaiteilija Ella Hokkanen

Henkilökohtaisesti pidän suomalaisissa lapsikuvauksissa erityisesti viimeisimmästä, eli Järnefeltin pojan muotokuvasta. Ja nukke kyllä sulatti sydämeni! Kaikissa nukeissa oli erittäin hyvin vangittu maalauksen luonne ja tunnelma.
Jos liikutte Jyväskylän seudulla, käykää ihmeessä ihastelemassa tämä nukkenäyttely. Takaan, että se saa hymyn huulillenne! Näyttely 15.5.2011 saakka. Aulagalleriaan on vapaa pääsy.
 

The Gorgeous Blogger

 

Sain tunnustuksen Inkalta Fantastinen Norsu blogista sekä Anjalta Säteitä & Häivähdyksiä blogista. Kiitos heille :)

Milloin aloitit blogisi?
Tammikuussa 2010

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea blogisi käsittelee?
Blogini käsittelee hurmioitumisen aiheita, lähinnä taidetta, mutta myös arkipäivän askareita.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Omat ajatukseni. En pidä itseäni kovinkaan erityisenä, mutta jokaisella on omanlaisensa ajatukset.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja halusin tallentaa erilaisia taidekokemuksia ja elämyksiä muistiin itselleni. On ollut mukavaa huomata, että ajatukseni kiinnostavat muitakin.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
En varsinaisesti haluaisi muuttaa mitään, mutta olisi mukavaa kirjoittaa enemmän ”tavallisesta” elämästäni. Se on opiskelujen myötä vähän jäänyt.
 

Amedeo Modigliani

Katsoin taas pitkästä aikaa yhden koskettavimmista elokuvista. Tämä ehti pölyttyä leffahyllyssäni pitkän tovin,mutta näin sunnuntain tekemättömyyden kunniaksi päätin taas nauttia elokuvan tunnelmasta.

(seuraavassa paljastuksia elokuvan juonesta)


Amedeo Modigliani: Portrait of Jeanne Hébuterne, 1918

Amedeo Modigliani oli italialainen taidemaalari ja kuvanveistäjä. Hänet tunnetaan muotokuvista ja naismalleja kuvaavista maalauksista, joissa on pidennettyjä ja soikeita muotoja. Modigliani kuoli tuberkuloosiin 35-vuotiaana. Hänen terveytensä oli ollut heikko jo nuorena, hän muun muassa joutui lopettamaan koulun 14-vuotiaana keuhkopussintulehduksen vuoksi. Viimeisinä Pariisin vuosina terveyttä heikensivät myös päihteet.

Jeanne Hébuterne oli ranskalainen taiteilija, mutta paremmin tunnettu Amedeo Modiglianin puolisona. Hänen vanhempansa olivat syvästi katolisia eivätkä hyväksyneet juutalaista Modigliania. Pariskunnalle syntyi tytär, ja Jeannen isä yritti kaikin keinoin pitää Modiglianin erossa tyttärestään ja lapsenlapsestaan. Kun Jeanne odotti toista lastaan Modigliani kuoli tuberkuloosiin. Vanhemmat ottivat Jeannen luokseen, mutta järkyttynyt Jeanne heittäytyi ulos viidennen kerroksen ikkunasta tappaen itsensä ja syntymättömän lapsensa.

Elokuva kertoo paitsi Modiglianista taiteilijana, myös hänen rakkaudestaan Jeanne Hébuterneen, mutta ennen kaikkea Jeannen ehtymättömästä rakkaudesta Modiglianiin. Elokuvassa on äärettömän kauniit musiikit, jotka halusin jakaa kanssanne. Säveltäjänä Guy Farley.

Modigliani - Suite



Modigliani - Never again



Modigliani trailer



Lisää Amedeo Modiglianista ja Jeanne Hébuternesta Wikipediasta.

Guggenheim Helsinkiin?

 
Nyt ovat uutisotsikot olleet pullollaan suunnitelmia Guggenheim-museon rakentamisesta Helsinkiin. Ensi kerran tästä kuullessani en ollut kovin innoissani, enkä kyllä ole sitä vieläkään. En kiistä Guggenheim-museoiden merkitystä modernin ja nykytaiteen esille tuojina, mutta meillä on jo Kiasma. Guggenheim-museoita on yleisesti pidetty todellisina vetonauloina ja muun muassa viimeisimmässä Guggenheim-museossa Bilbaossa, Espanjassa, käy noin miljoona kävijää vuodessa. Vertailevana esimerkkinä käytettiin Kiasmaa, jossa miljoonan kävijän rajat rikkoutuvat noin 3-5 vuoden välein.

Herää kuitenkin kysymys, mikä tekisi Guggenheim-museosta paremman vierailukohteen Suomessa nykytaiteen kannalta kuin Kiasma? Onko se Guggenheim-brändi vai kenties suuremmat taidenimet? Mitä virkaa Kiasmalla enää olisi?


Suurin kynnyskysymys minulle on raha. Wikipediasta lukiessani taustoja Solomon R. Guggenheimin säätiöstä, siellä sanottiin yhtiön olevan "voittoa tavoittelematon"(!). Mikä yhtiö todellisuudessa on voittoa tavoittelematon!? Jo pelkkä selvityksen tekeminen siitä "Millainen 2000-luvun museon tulisi olla" maksaa Helsingin kaupungille 2 miljoonaa euroa. Tästä 500 000 euroa maksaa Suomen Kulttuurirahasto ja 250 000 euroa Svenska Kulturfonden.


Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen perusteli Guggenheimin merkitystä Helsingin Sanomissa seuraavasti:
"Museolla olisi Helsingille suuri merkitys. Toteutuessaan se edistäisi suomalaisen kuvataiteen ja kulttuurin kansainvälistä asemaa. Helsinki saisi kuvataiteesta nostetta ja kansainvälistä näkyvyyttä. Bilbaon museolla on ollut huomattava merkitys kaupungin taloudelle ja kehitykselle."

--> Eikö Kiasmalla pitänyt aikoinaan olla sama päämäärä??



Toteutuessaan Helsingin Guggenheim-museo olisi järjestyksessään kuudes maailmassa. Jo tämä laittaa mietityttämään. Ensimmäinen asia mikä minulle tulee sanasta "Guggenheim" mieleeni, on New Yorkin Guggenheimin museo, jonka on suunnitellut arkkitehti Frank Lloyd Wright vuonna 1939. Rakennus tunnetaan sen sisätilojen spiraalimaisista kävelyrampeista, sekä ulkopuolen kaarevista, valkoisista muodoista. Tämä on ensimmäinen Solomon R. Guggenheim-museo maailmassa. Jos ja kun ympäri maailmaa rakennetaan "samanlaisia" museoita, loppujen lopuksi ne menettävät kiinnostuksensa. Loppujen lopuksi ihmiset hakevat alkuperäisyyttä ja suunnistavat New Yorkiin. Näin ainakin itse tekisin. Mitä enemmän Guggenheim-museoita on, sitä vähemmän ne ihmisiä kiinnostavat. Tämä on ainakin oma mielipiteeni. Miten voidaan siis olettaa että juuri Guggenheim vetäisi Suomeen miljoonakävijät?



Seuraavaksi tulemme arkkitehtuurikysymykseen. Guggenheim-museot ovat olleet vetonauloja lähinnä arkkitehtuurinsa vuoksi. Esimerkiksi viimeisimmän museon arkkitehtuurista vastasi Frank Gehry, ja Bilbaon museo todellakin on omaleimainen. Lisäksi Gehry on suunnitellut Abu Dhabiin valmisteilla olevan Guggenheim-museon, joka avattaneen 2013. Guggenheimin arkkitehtuuri kuitenkin herättää kysymyksen: Onko se kuitenkaan loppujen lopuksi paikka taiteen esittämiselle, vai vain rakennus itsessään? Helsingin Sanomien haastattelussa Frank Gehry ilmaisi innostuksensa suunnitella Guggenheim-museo myös Helsinkiin.

Helsingin taidemuseon johtajan Janne Gallen-Kallela-Sirénin mukaan uudisrakentaminen ei ole varmaa eikä esimerkiksi arkkitehtuurikilpailun järjestämisestä ole päätetty.
"Tämä ei ole arkkitehtuurivetoinen projekti. Jos mennään arkkitehtuuri edellä, sisältö jää kehittymättä".

--> Mielestäni tämä juuri ON arkkitehtuurivetoinen projekti. Museon sijoittaminen jo olemassa olevaan rakennukseen toki säästäisi rahaa, mutta eikö Helsingiltä silloin mene ohi juuri se tavoiteltu vetovoimaisuus ja turistien haaliminen? Guggenheim-museoita tullaan katsomaan suurimmaksi osaksi juuri arkkitehtuurin vuoksi. Ja luulenpa, että Solomon R. Guggenheim säätiön sopimukseen heidän osaltaan kuuluu uudisrakentaminen... Sillähän hekin saavat näkyvyyttä toisella tavalla kuin esimerkiksi jostain Suomen vanhasta tehdasrakennuksesta.

Talous Sanomat kirjoitti mielenkiintoisen ja silmiä avaavan kirjoituksen Helsingin Guggenheim mahdollisuudesta ja sen tuomista kuluista.

"Selvitystyön nielemä raha (2 miljoonaa) on pikkusumma verrattuna mahdollisen Guggenheim-museon rakentamiseen ja ylläpitoon.

The New York Times kertoi muutama vuosi sitten, että Guggenheimia lähestyvien kaupunkien on varauduttava maksamaan 150–200 miljoonaa dollaria museon rakentamiseksi. Säätiölle ei käy mikä tahansa halparatkaisu.

Uusien kaupunkien on myös maksettava Guggenheim-säätiölle lisenssimaksua museon perustamiseksi.

(---)Useiden kansainvälisten lähteiden mukaan lisenssimaksu on 20–30 miljoonaa euroa.
New York Timesin mukaan uudet museot sitoutuvat myös ostamaan joka vuosi taidetta tietyllä summalla (esimerkiksi Bilbaossa 10 miljoonalla dollarilla) sekä kattamaan museon toiminnan mahdollisen alijäämän."

--> Yhteenvetona: Kannattaisiko Helsingin laittaa kaikki tuo raha Kiasman maineen nostamiseen, parantamiseen ja nimekkäiden taiteilijoiden haalimiseen? Näin meillä jo olisi oma ja vetovoimainen "Guggenheim".

Linkitettyjen lähteiden lisäksi:

www.kansanuutiset.fi
www.iltalehti.fi

Kuvat: Google
 

Niello

 
Avataan jälleen hieman yhtä termiä.

Niello on metalliesineiden koristemenetelmä, jossa kaiverrettu kuvio täytetään niello-massalla (hopean, lyijyn, kuparin, sinkin, rikin ja boraksin seos) ja sulatetaan kiinni. Lopputulos näyttää tällaiselta:


(kuva täältä)


(kuva täältä)

Lisää niello-tekniikasta esimerkiksi täällä.
 

A Lyrical murder Is Not a Murder

 
Tänään alkoi Kulttuuritutka seminaari, jossa käsiteltiin taidetta nuorten vaikuttamisen ja osallisuuden välineenä.

Yksi päivän luennoitsijoista oli Karri Miettinen (a.k.a. Paleface), joka kertoi Harvialan koulukodin projektista, jossa rapin kautta etsittiin uusia kanavia nuorten itseilmaisuun.


Kuinka innostaa ja kannustaa nuoria, jotka ovat rakentaneet itselleen paksun suojamuurin rankkojen kokemusten ja yhteiskunnan hyljeksimisen vuoksi?
Syksyllä 2009 Harvialan koulukodissa alkoi projekti, jossa rap-musiikin keinoin annettiin yläasteikäisille nuorille miehille mahdollisuus ilmaista erilaisia tunteitaan vapaasti.

Keskusteluun perustuva tunneilmaisu ei välttämättä kiinnosta nuoria lainkaan, joten olin iloisesti yllättynyt kuinka hyvä projekti oli kyseessä. Miettinen kertoi, että nuoret saivat olla vapaasti hänen kanssaan ilman auktoriteetteja (tässä tapauksessa mm. opettajia). Lisäksi nuoret saivat puhua vapaasti, mitään sensuroimatta ja tämän kaiken sai siirtää rap-lyriikoihin. Luottamus, kannustus ja vapaus rohkaisivat nuoria kirjoittamaan elämästään ja ennen kaikkea tunteistaan. Ensimmäisten viikkojen aggressiot ja uhoamiset vaihtuivat todelliseen innostukseen, sillä nuorilla oli mahdollisuus nauhoittaa kirjoittamiaan tekstejä studiossa, johon oli saatu rahoitusta THL:ltä.

Projektin edetessä nuoret haastoivat itsensä parempaan; he halusivat luoda parempia rap-lyriikoita. Elämän merkityksettömyys alkoi vaihtua toivoon. He näkivät toivoa pidemmällä aikavälillä. Eräs nuorista kertoi Miettiselle haluavansa kahden vuoden päästä kokeilemaan taitojaan rapin SM-kisoihin!


Miettinen soitti pätkiä Harvialan koulukodin raptuotoksista. Uskomatonta. Projekti oli tehnyt tehtävänsä. Todella rankkoja kokeneet nuoret olivat saaneet aikaan jotain todella kaunista, kuten lauseet: "Ei oo hauskaa jos elämäst selvii helpol" ja "Vieläkin elossa" kertovat. Toinen ääripää oli todella yhteiskuntakriittiset tekstit, jossa "tapetaan" ihmisiä. Näissä tapauksissa "tekstejä ei pidä tulkita kirjaimellisesti, vaan kappaleiden sisältöjä tarkastellaan tekijän sen hetkisen tunnetilan ilmaisuna tai selkeästi taiteellisena tuotoksena" Miettinen kertoo. Paperille on turvallista (ja sallittavaa!) vuodattaa kaikenlaiset tuntemukset. Kuten Harvialan koulukodin psykiatrinen sairaanhoitaja asian ilmaisi: "Kovia kokeneelle nuorelle ja kolhitulle itsetunnolle toiminta itselle mieleisen asian parissa ja omien esikuvien ohjauksessa saattaa antaa vauhtia kohti parempaa oman itsen arvostamista, arjessa jaksamista ja miksei koko tulevaisuutta."

Nuoret halusivat vain löytää onnistumisen tunteen, ja sen he tekivät.
Jos meillä olisi enemmän tällaisia, tai tämän tapaisia projekteja, Suomi olisi parempi maa. Kannatan kaikkea, missä taiteella saadaan ihmisille parempi olo, kuten aiemmin tässä postauksessa. Lisää tällaisia!

(Lähteet:
Kulttuuritutka lehtiartikkeli, omat muistiinpanot sekä tekstissä linkitetyt osoitteet.)

Huomenna seminaari jatkuu.
 

Ion Barladeanu

 

Eilen Yle Teema näytti mielenkiintoisen dokumentin, jonka jälkeen taas muistin minkä vuoksi maksan tv-lupamaksuni. Ion B:n maailma (The World According to Ion B., 2010) kertoi romanialaisesta katutaiteilijasta, joka on luonut taidetta 1970-luvulta aina 90-luvulle saakka. Tämä kollaasitaiteilija asui kodittomana kerrostalojen välissä, roskien keskellä alkoholisoituneena.


Sattumien kautta galleristi löysi piileskelevän taiteilijan ja hänen yli 900 teosta kattavan elämäntyönsä. Ion Barladeanu on itseoppinut taiteilija keräten kaiken materiaalinsa roskien seasta, muun muassa pois heitetyistä lehdistä. Kaikesta huolimatta ITE-taide on hänestä kaukana, sillä Barladeanulla on uskomaton kyky sommitella ja rakentaa kuvia. Hänen työnsä ovat poptaidetta, tuulahduksia Andy Warholista ja jopa renessanssiajan Hieronymus Boschista.


Galleristi otti asiakseen tuoda Barladeanun työt julkisuuteen. Hän järjesti näyttelyn ja sai Barledeanun pois kadulta oikeaan asuntoon. Näyttely tuotti ihastusta ja lisää näyttelyjä. Barladeanu vaikutti onnellisemmalta, mutta ulkopuolisuuden tunnetta ei voinut olla huomaamatta. Rikkaat, englantia puhuvat ihmiset ihastelivat ja ostivat hänen töitään, mutta romanialainen Barladeanu ei ymmärtänyt sanaakaan ilman galleristiaan, joka tulkkasi keskustelut. 63-vuotias taiteilija kamppaili uuden julkisuutensa kanssa. Ohjaaja sanoikin dokumentin jälkeen: ”Henkilön ei voi olettaa olevan normaali elettyään kuin koira 20 vuotta.”


Oli ällistyttävää huomata kuinka yhteiskunnan pohjalta, ilman mitään taidekouluja, henkilö voi luoda jotain noin upeaa. Hänen taiteeseensa ei vaikuttanut ympäröivä taidemaailma, sillä hän ei tiennyt siitä mitään. Kaikki syntyi hänen päästään, hänen omista ajatuksistaan. Barladeanu vaikutti tyytyväiseltä itseensä ja töihinsä siihen, että oli kaikesta huolimatta ja vanhalla iällä saavuttanut jotain. Hän toivoi vain että hänen isänsä olisi saanut olla näkemässä menestyksen. Barladeanu kuitenkin harmitteli ikäänsä; hän kertoi, ettei enää ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisi.


Kuinka paljon kätkettyjä lahjakkuuksia yhteiskunnassamme onkaan piilossa? He eivät nauti valtioiden apurahoista saati muista taiteellisista avustuksista. Kuinka moni uusi Warhol, Picasso tai Dali odottaa tietämättään löytämistään?






Kuvat Google ja osa tekstistä ovat otteita FilmChaw blogista.
 

Tiistai

 
Niin sitä ollaan jo helmikuussa. Tammikuu hurahti ohitse todella nopeasti. Tänään olin aktiivinen ja pyöräilin yliopiston kirjastolle jo klo 8.00. Tavoitteena oli lukea eteenpäin Richard Eldridgen Johdatus taiteenfilosofiaan kurssikirjaa. Valitsin suosiolla suomennetun version, sillä filosofia on liian korkealentoista jo suomeksi, saati sitten englanniksi. Aamuisin kirjastolla on hiljaista ja lempipaikkani on palmun alla, peränurkassa. Tänään oli kaunis aamu, sai katsella auringonnousua ja ikkunasta tulvivaa energistä valoa. Tällaisina päivinä se filosofiakin tuntuu hieman helpommalta. :)